lauantai 30. joulukuuta 2017

30.12.

Ja loppua kohti vauhti kiihtyy! 

Tänään olin auttamassa ystävääni muutossa, sillä tämän muuton jälkiseurauksena minä sitten muutan hoitohuoneeni uuteen tilaan. Tila on jotakuinkin raivattu ja nyt pitäisi keksiä täytettä isoon huoneeseen. Tarvitsen jonkinlaiset hyllyt komeroon eli huomenna saattaa olla Lowes-päivä. Ja uuden vuoden aatto. Ja se suomen kielen kurssi on tehtävä. Ja jouluvalot poistettava pihasta. Kuusi pitäisi purkaa. Se viikkosiivouskin odottaa...

Ja kaiken lisäksi kylmä rintama on tulossa ja uhkaillaan, että päivälämpötila pysyy nollan tuntumassa koko viikon mikä tarkoittaa jäätyviä putkia ja vilua alakerrassa. Tänään kyllä laitan itseni tuohon takan ääreen lattialle, otan lasin viiniä ja jatkamme Game of Thronesia. Johan sitä onkin ikävä, kun monen päivän tauko. Muuttaminen vei aika lailla mehut.


29.12.

Perjantait ovat aina mukavia päiviä! Tänä perjantaina kävimme neuvotteluja mistäs muustakaan kuin suomen kielen opettamisesta. Minulla on kaksi uutta oppilasta vuonna 2018 eli nyt pitäisi sitten luoda lupaamani kurssipohja. Näyttää siis tulevan kiireinen vuosi. Niin kiireinen oli perjantai, ettei viitsinyt alkaa viikkosiivoillakaan, kun äkkipikaa oli aika lähteä vielä vähän joulutunnelmiin tsekkaamaan hip hop Nutcracker.

Mitä itse odottaisit Pähkinänsärkijän ja hip hopin yhdistelmästä? Minä en tiennyt mitä odottaa, mutta yllätyin positiivisesti! Loistavia tanssijoita, vähän räppiä ja sitten ihan sitä Pähkinänsärkijän musiikkia. Loistava esitys. Ja parkkeerauksestakin selvittiin, vaikka parkkihalliin mennessä ei meinattu saada sitä puomia nousemaan ja poislähtiessä hukattiin auto. Löytyi si sitten kolmannella yrittämällä keltaisesta kerroksesta ja päästiin turvallisesti kotiin. 



perjantai 29. joulukuuta 2017

...ennen suurta juhlaa!

Tänään oli viikon toinen työpäivä ja asiakkaitten välissä opettelin ensiaskeleet uuden instapotin käytössä. Minulle on vaikeaa, kun täytyy oikeesti mitata ainekset tarkkaa, sillä ruuanlaitossa olen vähän sinnepäin -ihminen. Instapot on haudutin ja painekattila samassa paketissa eli keittää riisin alle 15 minuutissa (keittoaika on oikeesti 3 minuuttia, sitten odotetaan vielä 10) ja siksi on olennaista, että sitä vettä on oikea määrä. Riisi keittyi hyvin, kunhan ensin vähän louksutettiin leukojamme kaikemmaailman nappuloiden kanssa (mun pesukonekin on mallia vain kolme nappulaa kiitos). Myös appelsiinikana onnistui, mutta siinä vaiheessa minultakin nousi höyry päästä: miksi nämä koneet pilipimputtavat ja vinkuvat ja ääntelevät? Esimerkiksi, kun laitat kannen kiinni, niin tilulilulei raikaa. V***ttaa tuo äänisaaste meikäläisen misofoniaa.

Sitten sain näpyteltyä myös vuoden kirjanpidon kuosiin eli olin varsin tehokas... sillä illalla suuntasimme Elizabethin ja Scottin hääillalliselle! 

Nautimme hyvää ruokaa ja juomaa pienissä, hauskoissa, intiimeissä ja välittömissä häissä (vihkiminen tapahtui vain perheen kanssa, me osallistuimme sitten illalliselle). Ei pönötystä, jonotusta tai odottelua, vaan rento meininki ja päällepäätteeksi yksityiskonsertti! On ihana tuntea musiikkimaailman ihmisiä ja päästä mukaan tunnelmiin. On myös mukava tavata kasvotusten ihmisiä, joista on kuullut puhuttavan. Ja onhan se ihanaa, kun hääpari on niin rakastunut! 

Kuvia on vaikea saada onnistumaan hämyisissä oloissa, mutta tässä pari maistiaista:




Esiintyjänä valloittava Joe Newberry http://joenewberry.me/wordpress/ 

Pikkuinen paluu arkeen...

Arki näytti pienen sirusen itsestään keskiviikkona, kun piti taas tehdä töitä... ihan vähän vaan, sillä yksi asiakas joutui peruuttamaan (täällä on aika hurja influenssakausi menossa; sairastuneet sairastavat pitkään). Parasta oli lounastapaaminen, jolloin lunastin tämän joululahjan itselleni: 


Tämän on piirtänyt Leena Rosentreter kuvasta, jonka otti Adriana Bocanegra prom-päivänä muutama vuosi sitten. Odottaa nyt kehystystä ja sijoituspaikkaa. 

Iltapäivästä kävin Bed, Bath&Beyondissa katselemassa tyynyjä ja pyyhkeitä... uuden hoitohuoneen sisustaminen alkaa poltella ja ostin vähän pakollisia juttuja vielä tämän vuoden verovähennyksiin. Ihana aurinkoinen päivä!

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Tapaninpäivä

Täällä tapaninpäivä on siis jo arkipäivä, joten on vähän vaikea linnottautua kotiin tai lähteä Tapaninajelulle sanan varsinaisessa merkityksessä. Kauppaan ei ainakaan tohdi alennusmyyntien alettua eli jotain muuta ohjelmaa on keksittävä. Minä lähdin lenkille ja Pilatekseen, jotta sitten illan saatoin taas lojua. Kalkkunanjämiä tässä on vielä syöty ja mies testasi joululahjaansa kinkunlopuista eli teki papusoppaa instapotissa. Instapot on uusi hitti, painekattilan ja hitaasti hauduttavan lämpökattilan yhdistelmä, ja siinä on myös riisinkeitto helppoa. Sanovat. Täytyisi vähän tutkia ja opiskella, miten tuo toimii.

Kaniinintappaja on nyt luettu ja Valtaistuinpelissä ollaan neljännessä kaudessa... saa nähdä ehditäänkö loppuun ennen kuin likka lähtee Koreaan. On tässä puoltoista kuukautta aikaa, mutta arjen alettua ei pysty 3-4 episodia per ilta katsomaan. Onhan kohta vielä toinenkin laiska viikonloppu edessä, sillä uuden vuoden juhlintakin tulee olemaan maltillista. Mutta sitä ennen pari päivää töitä, ja häät! Juhlakausi on siis vasta päässyt alkamaan. 

Loppu häämöttää jo:

tiistai 26. joulukuuta 2017

Pyjamajoulu

Ihana joulupäivä: koko päivä Supernaisena, Keplerin Kaniininmetsästäjä, puolet Game of Thronesin kolmoskautta, kalkkunaa, rosollia, mätiä, Waldorfia, lanttulaatikkoa, kuohuvaa, juustoa, lohta, katkarapuja, punaviiniä, kynttilöitä ja rutkasti kahvia. 

Ei kolota vanhaakaan, kun vaihdetaan sohvalta lattialle ja takaisin. Kiitokset pukille ja kaikille muille meitä muistaneille! Ja sain sen kaipaamani Geishankin kahvin kanssa. Ei tämmösiä päiviä kovin monta jaksa, ainakaan peräkkäin, mutta oli ihana lötköpötköpäivä.

Aattoillan alkutilanne:


Joulupäivän yötilanne: 


Minulla ei ole muuta osuutta palapelin kokoamiseen kuin olen yrittänyt olla tiputtamatta sitä lattialle tuosta kahvipöydältä.

maanantai 25. joulukuuta 2017

Jouluaatto on perinteinen

Minä tykkään joulusta ja tykkään ihan tästä ydinperhejoulustakin, vaikka se lasten tuoma jännitys ja ilo tietysti puuttuu, kun lapsi on aikuinen. Jos voisin matkustamatta hypätä jouluksi Suomeen, niin mieluusti sen tekisin, mutta en millään viitsisi sitä matkustamista, enkä...niin...sitä lunta ja pimeyttä!

Aamulla vaihdetaan siis lakanat, mennään lenkille (koska siihen on mitä parhaimmat puitteet täällä; en edelleenkään kaipaa lunta enkä siten suihkimista puupötkylöilläkään), käydään joulusa...suihkussa ja sitten vaan odotellaan pukkia. Eli soitetaan Suomeen ja tehdään rosollia siskonperheen kanssa. Muutaman puhelun jälkeen syödään, juodaan ja ollaan ähkyssä. Jaetaan paketit ja ollaan ähkyssä. Likka väsää palapeliä ja minä olen ähky. Katsellaan Game of Thronesia ja olen ähky. Kun vatsa laskee, niin syödään vähän lisää, jotta olen ähky. 


Minä rakastan jouluruokia. Tykkään maata lattialla telkkarin ääressä, kun mies ähisee sohvalla kirjansa  tai pädinsä kanssa ja likka lojuu toisella sohvalla palapelin ja kännykän ääressä. Rauha maassa ja mahassa ähky. Se on joulu! 

Lähtötilanne:


lauantai 23. joulukuuta 2017

Aatonaatto on lauantai

Eli rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

Päivä kuluu leppoisasti laatikoita tehden ja rosolliaineita keittäen; etikkapunajuurista ei tule minun maun mukaista eli keitän raaoista punajuurista. Kinkku ostetaan valmiina eli se ei vie uuniaikaa ja tosiasiassa sitä syö vain tuo perheen miespuolinen. Osti sitten kalkkunaa naisväelleen aika roheesti kilon eli taatusti tulee korvista pianaikaan. Mutta senkin valmiina. Lisäksi teen Waldorfin salaattia itselleni. Suurin osa jouluruuista onkin minulle, jälkiruuat ja perunalaatikko sitten noille muille. 

Silliäkin löytyi ja norjalaista lohta mädin ja katkarapujen painikkeeksi. Pienesti piti tämä joulu laittaa, mutta eipä tuo kovin pieneltä kuullosta, perinteistä kaikki pienillä lisämausteilla. Jokohan sitä tänään jo närppisi jouluruokaa vai hakisi salaattia naapurista? Puuro ja kiisseli odottaa aattoaamua.

Keli on kummallinen: kosteusprosentti on yli 60 ja nousussa, enteilevät ukkosmyrskyä viideksi. Eli lämpöä reilu parikymmentä ja välillä puuskittainen tuuli kolisuttaa nurkkia. Lunta ei ainakaan tule! Hyvät ulkoilukelit ovat hellineet ja epävakaisempaa on tiedossa; talvea enteilee, mutta pukki tulkoon helikopterilla

!

22.12. Santaland Diaries

Perjantait on parhaita, koska silloin en tee töitä. Kävin lenkillä (+14) pikkumetsässä ja keitin riisipuuron. Sitten Pilates-tuntini, jonka jälkeen käytiin törsäämässä DeanDeLucassa jouluherkkuihin: likka hamstras karkkia (viime vuonna oli oikein valikoima salmiakkia, mutta tänä vuonna ei; ehkä emme sitten ostaneetkaan tarpeeksi), ja minä juustoja ($30) ja katkarapusalaattiia ($30). Jotensakin siis lounaan kanssa saimme 150 hulvahtamaan parissa minuutissa. Mutta onhan se joulu ja saa herkutella!

Illalla menimme morsiamen kanssa (häät ovat ensi torstaina) teatteriin nauramaan. Ja täydellä vatsalla on hyvä nauraa, aivan ihanaa ruokaa saimme täällä: http://stagioniclt.com. Vei siis kielen ja palvelu oli vielä parempaa, sillä olimme vip-asiakkaita tulevien perhesuhteiden kautta. 

Teatteri on hauska ja tässä kuva, joka otettiin kesken näytöksen, me emme päässet esityksessä lavalle, enkä halunnut jäädä odottamaan näytöksen päätyttyäkään, olen sentään suomalainen... kiva ilta! 


Ja tässä me iloisina tonttuina. 


perjantai 22. joulukuuta 2017

Piparkakkutaloja

Kävimme likan kanssa katsomassa Ballatyne Hotellin piparkakkutaloavenuen. Se on jonkinlainen kilpailu kolmessa sarjassa (lapset, amatöörit ja ammattilaiset). Tässä tapauksessa kuvat kertokoot... taloja oli noin viisinkertaisesti, mutta tästä saatte ideaa. Kiva perinne ja ilmainen sisäänpääsy eli hyvä syy poiketa paikkakunnan hienoimmassa hotellissa. 


torstai 21. joulukuuta 2017

Joulukuun 20.

Alkaa hiipiä joulu ihan puskista. Tänä aamuna leivoin pullia, ja heitin ne kaikki roskikseen! Kerta se on ensimmäinenkin. Jostain syystä rakenne meni ihan kummalliseksi ja maistuivat suolaiselta jauholta eli uusiksi meni. Syytän eri jauhoja, sillä mitään muuta en ole vaihtanut. Aionkin heittää kyseiset jauhot hornan tuuttiin ja yrittää huomenna tai lauantaina uudelleen. Kävi sitten niin, että rakas ystäväni ei saa joulupullaa, sillä emme näe enää ennen joulua. Mutta saakoon sitten tammikuu-pullaa... pahoitellen ilmoitin asiasta ja pääsimme yhteisymmärrykseen. 

Muutenkin oli semmoinen harvinainen päänsärky ja jomotuspäivä, jonka syyn jäljitän viime viikkoiseen karjalanpiirakoiden syömiseen (maitoa ja jauhoja), johon meni päälle lehmänmaitolatte ja fetapiirakkaa eli liikaa maitoa. Jos syön sokeria, tuo ’kohtaus’ tulee kolmen päivän sisään, mutta maito muhi viikon ennenkuin aiheutti selkäsäryn. No, opinpas taas. En sitten viitsinyt mennä ihmettelemään piparkakkutalotaivasta, joten sekin siirtyi... ehkä huomisillaksi. Siksipä kuva epäonnisesta joulukrassistani. Se mureni ihan käsiin. Parempi päivä tänään!


tiistai 19. joulukuuta 2017

18.-19.12.

Tässä on vielä muutama täysi työpäivä eli herätyskello on ollut varmistamassa, että rouva muistaa herätä. Aamulla kun on ehdittävä vähän venytelläkin ennen töitä. Iltapäivällä olen (hyvä minä) saanut itseni vielä lenkillekin, mikä ei ole aina itsestäänselvyys.., ehkä tämä parinkymmenen paremmalla puolella keikkuva lämpötila on saanut tuon aktiivisuuspuuskan aikaan. Joulua ei ole valmisteltu, enemmänkin opeteltu uutta ajanvaraussysteemiä, joka tulee ensi vuonna käyttöön uudessa toimistossa. Kohtahan tuota saa kirjanpitoakin taas väsätä.

Tänään oli aikomuksenani mennä WalleMarttiin, mutta käännyin suosiolla takaisin, kun liikenne sumppuuntui jo ennen neljää ja pokkesinkin sitten vaan Targetissa. Lahjat on jo hankittuna eli pakko ei ole enää ennen joulua mennä kuin ruokakauppaan. Koskahan sen lanttulaatikon tekisi? Huomenna ajattelin vielä pullat pyöräyttää... jotenkin tässä hötäkässä on päässyt yllättämään se, että joulu on jo sunnuntaina!? Onhan tässä vielä teatteriakin ennen sitä, ja kaksi työpäivää! 


maanantai 18. joulukuuta 2017

17.12.

Käykö jouluvalmisteluista se, että syö fish&chips norjalaisessa pubissa, jossa raikaa Panthersien peli? http://valhallapub.com Se peli käydään siinä alle puolen mailin päässä stadionilla, mutta sinne ei ole kaikilla varaa... ja me sovittiin keskusta-lounas vahingossa pelin kanssa päällekkäin. Mutta ei se haitannut, sillä emme joutuneet ryysikseen; parkkimaksu tosin $20 mikä on tämänkin maan mittakaavassa törkeää!

Poikkesimme myös (saksalaisella) joulutorilla ja ostin itselleni kynsikkäät! Joiden nimi ei yrityksistäni huolimatta selvinnyt (myyjäkään ei puhunut ihan autenttisesti) englanniksi. Hienot ovat! http://www.cltchristmasvillage.com. Tuosta nettisivusta saa kyllä vähän suureellisemman vaikutelman, mutta tämä onkin vasta toinen joulutori laatuaan, ja tänä vuonna astetta parempi kuin vuosi sitten.

Sitten mentiin (tietenkin) kahville Coco and the Directoriin http://cocoandthedirector.com. Ja illalla jatkettiin Game of Thrones -maratonia, eikä houtukusista huolimatta joulukonsertteihin (uskon, että olisivat hienoja, mutta  periaatteestakaan en halua mennä yhdenkään kirkon konserttiin. Vaihtoehtoja olisi noin sata kymmenen mailin sisällä.). Kohta on ekasta kaudesta selvitty. Sunnuntait on kivoja! 


lauantai 16. joulukuuta 2017

Kuudestoista joulukuuta

Tässä mun jouluvalot... bongaa Olaf, ne herää henkiin joka ilta kello kuusi ja tuupertuu kymmenen maissa. Joulukrassi on autotallin edessä ja niin kaunis, oikeista havuista tehty. Ensi vuodeksi hankin poron..

Tässä sitten päivällä otettuja kuvia, meidän pihassa ei kasva kuusta, mutta voihan sitä muuhunkin puuhun ripustaa... ensi vuodeksi haluan semmoisia valaistuja palloa. Eli sesongin jälkeen Lowesiin valmistautumaan ensi vuoteen...

 


perjantai 15. joulukuuta 2017

Pikkujoulu

Meillä on tapana pitää pikkujoulu muutaman yatäväperheen kanssa aina joulukuun puolivälissä. Asiaan kuuluu glögiä, nyyttäriperiaatteella hyvää ruokaa ja viiniä. Minä tarjoan glögin, ruokahuoneen ja  pullon viiniä kaikkien käyttöön ja tänä vuonna tein SUOMALAISIA lihapullia ja SUOMALAISIA perunapiirakoita ja muusta ruuasta en vielä tiedä. Paitsi että Tracy tuo jälkkäriä, sillä hän ja kakku kuuluvat yhteen. Kakku on erilainen joka vuosi. 

Mukava illanvietto siis edessä ja juhlakausi on alkanut todenteolla. Lahjoja emme tällä porukalla vaihda, paitsi joskus, jos siltä tuntuu. Katsotaan mitä tämän vuoden kattaukseen ilmestyy... minä ainakin tykkään tästä jokainen tuo jotain -periaatteesta tosi paljon eli matalan kynnyksen juhlista. 

xxx

Söimme seitseman kerroksen dippikastiketta nachojen kanssa, juuressalaattia, feta-pinaatti-muna-piirakkaa (sanovat casseroliksi, mutta minusta enemmän piirakka) lihapullien kanssa. Kakku oli kahvikakku kermavaahdolla ja tuoreilla marjoilla. Nams. Ja saimme pienet joululahjat tyttöjen kesken. Ihana ilta, ihana porukka ja nuo miehetkin tulevat koko ajan enemmän tutuiksi. Me naiset tapaamme lähes viikoittain lounaalla eli tämä on se naisten porukka, joka tietää kaiken. 

Seuraavana on tiedossa lähi-kollegojen kanssa keskustalounas (hih, kuullostaa poliittiselta kannanotolta, tarkoittaa siis reissua uptowniin eli Charlotten keskustaan) sunnuntaina; nämä kaksi ovat niitä naisia, joiden kotiin (ja kahvinkeittimen ääreen) kutsun itseni kylään... tai no, yleensä me käydään kahvilla pari kertaa viikossa joka tapauksessa. Näiden naisten kanssa ei jaeta vain henkilökohtaisuuksia, vaan myös työ- ja bisnessuunnitelmia. Uudet tuulet puhaltaa.

 

Tämä on ruokahuoneen jouluasetelma.

14.12.

Tänään haettiin joulukuusi!

Se haettiin tietenkin truckilla, joka pitää kovaa meteliä. Maassa maan tavalla jne. Menomatkalla kierrettiin pari naapurustoa eli bongattiin jouluvaloja; siis ilman osoitteita eli sellaisia maltillisia. Niistä laulujentahtiin viritellyistä naapurien kauhuista on olemassa netissä osoitelista, jotta voi lähteä bongaamaan ja virittää oikean radiotaajuuden autossa. Osa tekee näitä performansseja vain omaksi ilokseen, ja osa kerää rahaa johonkin hyväntekeväisyyteen. Semmoiseen emme siis ehtineet kuusenhakureissulla, sillä ekassa paikassa oli vain jättileveitä kuusia ja meidän täytyy mahtua asumaankin tässä olohuoneessa. Seuraavassa talossani on sitten oma huone kuuselle.

Toisesta paikasta mukaan lähti Herra 44, joka on passeli meidän tarkoituksiin. 44 on hinta, mutta siihen lisätään tietenkin se vero eli kyllä se sen viisikymppiä maksoi. Samankokoisesta jokapuolelta tuuheasta olisi saanut pulittaa 80, mutta meidän Herra 44 seisoo seinän vieressä eli pieni kauneuslovi ei haittaa laisinkaan. Komea se on. Kuten aina. 


torstai 14. joulukuuta 2017

Joulukuun kolmastoista

No nyt alkaa tuntua joululta! Ei, ei ole vielä kuusta enkä jaksanut kuunnella jouluradiotakaan; ei ole edes lunta (luojankiitos), eikä jouluvierailta tulossa. Mutta leivoin karjalanpiirakoita ja korvapuusteja ja kiikuttelin niitä muutamalle läheisimmälle ystävälle. Sillä he todella arvostavat hyviä, alusta asti itse tehtyjä leivonnaisia, jotka eivät ole sokerikyllästettyjä. (Tässähän olis syytä jatkojalostaa sitä Suomi-kahvila -liikeideaa.)

Eli kaikilla on hyvä mieli ja ensi viikolla vielä toinen pullasatsi, niin muistamiset on hoidettu! Taatusti suomalaista, taatusti hyvää ja niin tavallista. Minä tykkään tavallisesta. Ja vielä enemmän tykkään suomalaisesta.


tiistai 12. joulukuuta 2017

12.12.

Jee, yksi huominen asiakas peruutti eli minulla on koko iltapäivä aikaa ja ajattelinkin tekaista karjalanpiirakoita! Tänään olen keitellyt puuroa ja huomasin, että ruisjauhoja ei sitten olekaan kaapissa. No, ehtii sitä hakea huomenna. Ilma on aurinkoinen, mutta tuulen puhuri on semmonen, että jäi aikomani kuvat pihalta ottamatta. Loppuviikkoa kohti lämpenee eli sitten lupaan mennä pihalle.

Huomenna likka muuttaa kotio. Onneksi mies lupasi käydä raijaamassa tämänkertaisen muuttokuorman... seuraava lähteekin sitten ystävänpäivänä kohti Koreaa eli siihen asti nautitaan koko perheestä saman katon alla. Tip tap.. huomenna piirakat ja torstaina kuusta hakemaan, koska perjantaina on meidän pikkujoulut. Kyllä se joulu sieltä tulee! 

11.12. 

Hrr. Tänne on tullut kylmä. Erityisesti tuuli tuntui luissa ja ytimissä ja on haastavaa pitää sekä yläkerta että alakerta lämpimänä. Minä olen majoittunut takan eteen lattialle katselemaan telkkaria. Jouluvalmistelut saavat nyt odottaa hetkisen ja olenkin (taas) miettimässä uutta toimistoa. Katsotaan vielä, lutta hyvä kutina alkaa olla. Ensi vuonna sitten vähän uusia kuvioita. Maanantaina saa vähän pysähtyä ja miettiä, eikö niin? Käpertyä takan lämpöön ja suunnitella aurinkoista kevättä...

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

10.12.

Dagen efter... eli vähän laiskanlaisesti on tämä päivä kulunut, kun ei meinannut uni kaiken juhlimisen jälkeen tulla silmään. Kaikki meni loistavasti, ja jatkotkin pidettiin, mutta uni karttoi silmää. Onneksi päivän saikin ihan hyvällä omallatunnolla laiskotella. 

Sen verran sain aikaiseksi, että tein lapselle vielä toisen satsin joulutorttuja, kun lähti vielä pakertamaan viimeisiä tenttejä tälle vuodelle. Niin, ja tutustuimme uuteen suomalaiseen naiseen (tyttöön), jonka olemastaolosta emme tienneet, mutta hänpä näppäränä tyttönä löysi tiensä juhliimme ja on nyt liitetty mukaan meidän ryhmiin. Ehkä ensi viikolla sitten viitsin laittaa tänne lisääjouluvaloista, varsinkin kun sekä likka että kuusi saapuvat taloon! Tiukka työviikko tulossa, mutta toivottavasti mukaan saadaan myös joulumieltä. Tämän verran sitä on toistaiseksi ilmaantunut:


Meidän itsenäisyyspäiväjuhlamme 9.12.

Kuvat puhukoon puolestaan! Oli aivan mahtava juhla. 

lauantai 9. joulukuuta 2017

Joulukuun 8.

Tämä bloggaaminen on mennyt hankalaksi, kun blogger ei enää tarjoa ilmaista appsia, jota voisi käyttää iPhonessa tai Padissa ja yritin aika pitkään venkoilla maksamista vastaan. Mutta noita valokuvia ei siis nyt vaan saa mitenkään näppärästi ladattua ilman appsia, joten tässä sitä nyt sitten ollaan. Katsotaan kannattiko. On tämä halvempi vaihtoehto kuin uuden läppärin ostaminen.

Joulukuun kahdeksantena ajelin aamusta keskustan liepeille hakemaan mitäs muutakaan kuin Suomen karttaa! Se tulee tietenkin juhliimme. Samalla sitten istuksin vapaapäivän kunniaksi kahvilla ennen Pilates-tuntiani ja nautinpa iltapäivällä vielä rentouttavasta hieronnastakin. Ja tein kauden ensimmäiset  joulutortut! Kyllä maistui. 

Nyt sitten vaan odotellaan juhlaa.

 

perjantai 8. joulukuuta 2017

Joulukuun 7.

Itsenäisyyspäivän jälkeinen päivä oli taas paluu arkeen eli aloitin aamun kahvittelulla ystävän kanssa. Muuten oli tavallinentyöpäivä enkä oikeastaan miettinyt joulua yhtään, paitsi hain yhden jouluvalosarjan uuteen krassiini. Esittelen nuo jouluvalot, kunhan saan aikaiseksi... ihan maltilliset tänä vuonna. Teeteristä yritin sitten löytää luumuhilloa (menin isompaan Teeteriinkin), mutta ei sitä tänä vuonna ollut. Ostin sitten kuivattuja luumuja eli pitää keitellä hillot itse! Tein myös sammiollisen kalasoppaa, kun mies tulee kotio ja on vähän kyllästynyt nouto- ja ravintolaruokaan (ollut noin 8 viikkoa reissussa tänä syksynä).

Vähän tekisi mieli alkaa leipoa jotain, ehkä karjalanpiirakoita, kun ensi viikolle vapaaksi näyttää muotoutuvan tiistaipäivä. Sen jälkeen mies saakin tehtävänannon: hankkia vehkeet, joilla höyrystää nuo graniittiset työtasot syväpuhtaiksi ja sitten laittaa pinnoie päälle. Opin nimittäin juuri, että ne pitäisi pinnoittaa kerran vuodessa... mitäs suotta, eikös joka viides vuosi ole melkein sama asia? Nyt lähden hoitamaan vielä viimeisiä juttuja huomisia 100-vuotisjuhliamme varten.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivä - 100 vuotias Suomi


Sanomattakin lienee selvää, että tämä aamu avattiin uutisilla ja nostalgiakyyneleillä. Näitä(kin) tunnelmia jaettiin sitten siellä nassukirjan Mimmien kanssa ja juotiin kahvia sinivalkoisissa tunnelmissa kynttilät palaen. Lyhyen työpäivän jälkeen sitten avasin Ylen Areenan juuri sopivasti viisitoista minuuttia ennen Linna juhlien alkua ja... taas piti tirauttaa vähän. Jenni oli niin kaunis, mutta ne sotaveteraanit siinä etunenässä sen liikutuksen aiheuttivat.
Sitten juhlimme perisuomalaisessa kahvitilaisuudessa ystävän kotona ja ylläolevat kuvat ovat sieltä: oli kyllä maailman kaunein kakku! Kotimatkalla kiikutin FedExille Mimmitontun paketin ja kotona avasin vielä Itsenäisyyspäivän jatkot, josta tulee loppukaneettina Finlandia, joten taas tässä sumein silmin yritän jotain nähdä. Eli melko suomalaisissa tunnelmissa täälläkin meidän isoa lauantain juhlaa odottaessa. Pääsette siis meidän juhlatunnelmiin vielä viikonloppuna. 
Kiitos Suomi! Ikävä. 


tiistai 5. joulukuuta 2017

Joulukuun viides

Itnesäisyyspäivän aatto ja olen nauttinut monista sinivalkoisista kuvista nassukirjassa. Täällä on tietenkin tavallinen työpäivä ja siihen päälle lukukauden viimeinen espanjan tunti. Mepäs tehdäänkin field trip, eli mennään perulaiseen ravintolaan syömään eli juhlastahan tämäkin käy ennen huomista.

Jouluvalmisteluina olen tänään käynyt hankkimassa pienen lahjan, jonka löhetän Georgiaa naiselle, jota en ole koskaan tavannut! Kyseessä on tietenkin Elfster ja meidän oma Mimmit Amerikassa -ryhmä, jossa välillä sanansäiläkin lentää... meillä on siis suomalainen yhteys nassukirjan kautta ja siellä saa ruikuttaa tai kannustaa tai ihmetellä tämän maan menoa muiden ulkosuomalaisten kanssa. Kunhan pysyy poissa politiikasta... yhtä kaikki on mukavaa, kun voi ’jutustella’ omalla kielellä. Huomenna kiikutan tuon oaketin FedExille, sillä postiin en kyllä enää ennen joulua mene!

Täällä tuskin maltetaan odottaa huomista, saati sitten lauantain juhlia.

Joulukuun neljäs

Eilen latasin pikku videon kävelylenkiltäni ja oli aikomus laittaa se myös tänne, mutta tekniikka tuli väliin. Bloggeri on päättänyt olla hankala iPadin kanssa ja minun läppärini se vasta hankala onkin; tarvitsen sitä kuitenkin niin vähän, etten raaski ostaa uutta. Ihan vielä. Onneksi meillä on youTube, ja joulukuun neljännen kävelylenkin löytö pääsee tänne:
https://youtu.be/02N5gXaGF8g

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Joulukuun kolmas

Ihana, laiska sunnuntai! Opetukset ovat pienellä tauolla ja tiistaina on lukukauden vika espanjan tunti, jolloin mennään retkelle perulaiseen ravintolaan eli ei ole kotiläksyjäkään. Menimmekin siis kahden ystävän kanssa taidenäyttelyyn ja sen päälle kahville/välipalalle. Siinä sitten istuimme ja rupattelimme parikin tuntia hyvän kahvi/kaakaon ja erinomaisen maittavan katkarapusalaatin kera. Aurinko paistoi taas tänään ja ehdin vielä tunnin reippailulle ennen pimeää. Sitten saikin vähän venytellä ja lopuksi päätin lämmitellä lihaksia kylpyvedessä yhdessä Pentti Hietasen kanssa... kun mies on vielä Michiganissa, niin saan huudattaa joululauluja ihan luvan kanssa.

Tässähän voisi jo kohta alkaa miettiä joululeivonnaisia; vaan ensin itsenäisyyspäivä ja sen juhlallisuudet! Ihana joulukuu.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Joulukuun toka

Tänään hankin pelastusarmeijan Angel Tree keräyksen yhdelle osallistujalle joululahjan. 9-vuotias Vanessa saa tänä vuonna joululahjaksi vaatteita ja My Little Ponyja ja vähän pientä yllätystä, vaikkakaan (ei ainakaan minulta) ei toivomaansa polkupyörää. Otin tuollaisen infokortin mukaan lempi-kahvilastani Rush Espressosta ja palautan muovisäkissä hankkimani (uudet, ei saa olla käytettyjä) tavarat samaan paikkaan ensi viikolla. Tavaroita ei paketoida, eikä mukaan laiteta henkilökohtaisia tervehdyksiä, mikä onki järkevää, jotta jokainen lapsi saa edes jotakin. Uskon, että joku tarkistaa lahjoitetut tuotteet ja ne jaetaan kristillisesti kaikkien tarvitsevien lasten kesken. Toivottavasti Vanessakin saa jostain toivomansa polkupyörän, enkä ole pahoillani, jos ostamani vaatteet jaetaan osin myös muillekin kuin Vanessalle.

Minulle oli seikkailu käydä paikallisessa lelukaupassa, jossa oli myynnissä myös leikkikoira, joka hengittää. Sitä siinä sitten vähän silittelin ennenkuin kävelin naapurikauppaan valitsemaan glitteripaitoja, ja kimaltavia legginssejä, sillä haluan antaa tarpeellista, mutta myös vähän luksusta yhdelle 9-vuotiaalle. Pieni vaiva ja hyvä mieli.

Kuvat instagramissa:
https://www.instagram.com/katahyva/

perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuun eka

Kävimme ystäväni Cherylin kanssa Rock Hillissä (Etelä-Carolina) katsomassa, miten joulu siellä alkaa. Ihmiset alkoivat kerääntyä pääkadun varteen kello 5 pizzojen, lasten ja retkituolien kanssa katsomaan vuosittaista paraatia. Meillä ei ollut tuoleja eikä ruokaa, joten vähän ennen kuutta me tuumimme, että koska mitään ei tapahdu, niin mennään syömään. Ja parahiksi ruuan päälle pääsimme ihailemaan paraatia (sitä kesti noin 2 tuntia) eli kaikkia paikallisia yrityksiöä, kouluja ja yhdistyksiä, jotka liukuivat pääosin autolla pääkadun päästä päähän. Iso tapahtuma ja koko kylä oli taatusti paikalla! Kaikki autot oli koristeltu joulukoristein ja jokaisessa pääkadun varren kaupan ikkunassa oli asianmukainen joulukoristelu ja/tai valot. Samoin kadun varren puissa. Yhteinen ponnistus pikkukaupungin väeltä.

’Torilla’ oli myytävänä paikallista ruokaa: fennel cakes (vähän kuin tippaleivät, mutta vohvelin koossa ja muodossa), hattaraa, popcornia (pääosin makeaa), pähkinöitä (makean tahnan peittämiä), hampurilaisia, donitseja, pikaruokaa jne. Puiston valaistus (ja suihkulähde) oli hieno ja porukka iloisella tuulella. Mikäs oli ollessa, sillä lämpötila oli noin 14astetta eikä tuulen häivääkään. Mukava ilta ja tästä se joulun odotus alkaa!

 Kuvat instassa
www.instagram.com/katahyva/

torstai 30. marraskuuta 2017

Marraskuusta on selvitty!

Marraskuu on ollut minulle aina vähän hankala kuukausi. Koska pimeää ja synkkää. Luulin, että tämä asia korjaantuisi täällä etelässä, mutta menneinä vuosina olen juuri marraskuussa joutunut kamppailemaan itseni ja kroppani kanssa. Viime vuoden kuoleman kuussa jouduin turvautumaan kiropraktikkoon, jotta sain ruotoni pysymään suorassa ja työkunnossa, joten tänä vuonna pyrin ennakoimaan ja ottamaan kevyemmin. Valitin myös etukäteen ystävilleni, että tulee olemaan vaikeaa, eli muistakaa piristää minua mikä parhaiten onnistuu juottamalla lisää kahvia aina kun mahdollista!

Tavoitteena oli tänä vuonna myös tehdä pikku autoreissu Michiganiin, mutta se sitten joutui väistymään viikon vesivahinkoremontin tieltä, ja käkin täällä kotona selvitellen vaatehuoneen ja komeron sisältöjä. Onneksi kelit ovat olleet pääsääntöisesti kohdillaan (vaikka niin ne ovat menneinäkin vuosina) eli olen myös yrittänyt aurinkotankata säännöllisesti (uskokaa tai älkää, mutta minulla on silti D-vitamiinin puutostila; eli pistäkää triplasti sitä Deetä nassuun siellä Suomessa!) ja käydä edes lyhyellä kävelyllä vähintään viisi kertaa viikossa. Kuinka sitten selvisin?

Aika hyvin, vaikka itse sanonkin! En ole tarvinnut selkääni hoitoa (vaikka siinä hilkulla on oltu), mutta olen toki käynyt rentouttavassa hoidossa pari kertaa marraskuun aikana. Valoa olen tehnyt elämääni asentamalla (joulu)valoja hyvissä ajoin (osakoristelin myös jo tuon virallisen puolen kämpästä jouluiseksi), sillä pimeähän rämähtää täällä kello kuusi (kellonsiirtojen jälkeen). Sain myös energiaa siitä, että kerrankin kaikki kaapit ovat tip top järjestyksessä eli se viikon breikki työstä oli kyllä marraskuussa paikallaan (ehkä ensi vuonna jokin pieni reissu). Kivaa kutinaa aiheuttaa myös ihan kohta juhlittava itsenäisyysjuhla, johon klänninki ostettuna.

Kahvia on sitten kulunut! Päätin näes, että tässä kuussa en laske montako kupillista päivässä menee, vaan jos on kahvittanut, niin sitten olen keittänyt kupposen (silti verikokeiden mukaan kilpirauhasarvot ovat tasoittuneet eli kohta ollaan normaalissa). En ole huomannut, että kahvi olisi vienyt yöuniakaan ja nukun pääsääntöisesti tosi hyvin. Aionkin siis tästä eteenpäin peräänkuuluttaa suomalaista kahvikulttuuria eli kahvi on terveellinen juoma, kunhan siihen ei lisää puolta kiloa makeutusainetta joko sokerin tai maidonkorvikkeen muodossa! Tämä tarkoittaa myös sitä, että ei osta halvinta moskaa, ei käy sturbuksissa ja käyttää Arabica-kahvipapuja. Kaikkea sitä oppii; tässä maassa kahvi on aina etummaisena kieltolistalla, mutta aion siis väittää tätä ideologiaa vastaan. Yritän silti pitää rajaa jossain neljässä kupillisessa per päivä. Ehkä.

Huomenna on siis jo joulukuu ja saa alkaa kuunnella jouluradiota ja leipoa piparkakkuja. Mitä en silti ehkä tee, mutta voisin leipoa karjalanpiirakoita joku viikonloppu ja syödäkin muutaman, vaikka siis sekä ruis, vehnä että maitokin on pannassa (se kilpirauhasdieetti). Kunhan ensin selviän itsenäisyyspäivävastaanotostamme; puhe on valmiina (ja myös käännettynä kaverin ystävällisellä avustuksella) ja diplomit odottavat saajiaan. Heti joulun jälkeen meidät on kutsuttu pieniin häihin ja uuden vuoden jälkeen aion mennä pieneen kolmen päivän workshoppiin, jossa opitaan tekemään taidetta. (Siis minä: taidetta, naurattaa jo ajatuskin.) Ja sitten jännitetään. jatkuuko espanjan ryhmä ja jos jatkuu, niin jaksaako Hyväriskä repiä ittensä paikalle lauantaiaamuna kello yhdeksäksi.

Tämä vuosi on kulunut vauhdilla ja ollut täynnä mukavia juttuja, joten tästä on hyvä ponnistaa uuteen vuoteen ja alkaa taas tosissaan miettiä, missä tätä työtänsä (ja paljonko) jatkossa tekisi. Olen asunut täällä viisi ja puoli vuotta, joista melkein neljä ´elättänyt` itseni hieromalla... johan tässä voisi jotenkin uudistua ja alkaa miettiä elämänsä toista puoliskoa. Onneksi voi vielä ensi vuoden miettiä ja sitten räväyttää joko sen elämäntapakriisin tai ehkäpä seestyneen minän uuden kymmenluvun kunniaksi. Mutta vielä nautitaan vuodesta 2017, jolloin olen oppinut jotain maallisesta tomumajastani, joka toimii kyllä vielä kertaallisesti, kunhan kohtelee sitä oikein: välttää sokeria (myös hedelmiä), maitotuotteita ja nopeita hiilihydraatteja, liikuttaa kohtuullisesti ulkoilmassa ja ennen kaikkea juo riittävästi hyvää kahvia. Ja jonkinverran sitä puhdasta viiniä eli punaviinikin käy, kunhan se ei ui tanniinissa ja on luomua ja vähäsokerista.

Ja jos joku sitten miettii, että miten se refluksi ja kahvi sopii yhteen, niin ihan hyvin: vatsaa kannattaa helliä kahvin kanssa esimerkiksi cashew-maidolla ja hätätilassa mantelimaitokin käy. Haasteen tästä tekee se, että tässä maassa makeuttamatonta maidonkorviketta täytyy erikseen pyytää, ja aika monta feikkimaitolattea olen palauttanut kahviloissa, jos se on ollut liian makeaa (tai vaniljanmakuista, joka sisältää myös sokeria tai sokerinkorviketta). Samalla perusteella olen palauttanut myös muutaman salaatin, sillä jos ruoka maistuu sokerilta, niin minä en sitä pysty syömään. Kaikkeen sitä siis joutuu tottumaan, mutta minähän olen ihan mestari tottumisessa. Kun tänä vuonna tuo joulukuusenhankintakin on jo vähän myöhässä---


keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Minun kotini

Etupihaa
Remontti alkaa olla loppusuoralla eli siivoojat ovat työssään ja yritän kovasti pysyä poissa tieltä. Se on vaikeaa. Ymmärrän, että monelle siivooja on hyvänmielen tuoja ja iso apu arjen tohinoissa, mutta minulla on tässä elämänvaiheessa aikaa ja voimia siivota omat sotkuni, joten on haastavaa antaa jonkun toisen touhuta omassa kodissa. Olen toki kiitollinen avusta, joka kuuluu osana vakuutusyhtiön (omavastuun jälkeen) pakettiin, mutta se tosiasia, että hiomisputua tullaan siivoamaan kolme päivää putuamisen jälkeen ei ihan sovi kuvioon. Toki siis olen ne isommin osin jo itse siivonnut.



Terassi
Mutta siellä siis joku toinen hinkkaa meidän paskahuuseja (ainahan voi toivoa, että suihkukaapin syväpuhdistus kuuluisi asiaan) ja minä joudun pitelemään itseäni. Tai no, toisen vessan jo itse pesin, koska olen sitä käyttänyt, ja samalla pesin myös suihkuverhot. Iltapäivällä tulee vielä toinen porukka pesemään kokolattiamatot, mistä olen tosi kiitollinen! Se on homma, joka tulisi tehdä joka vuosi ja aina joko palkata joku se tekemään tai vuokrata asiaankuuluvat vehkeet (kiitos miehelle, joka on tämän meidän huushollissa tehnyt). Minulle tuohon helvetinkoneeseen (eli imuriin) tarttuminenkin on tuskan takana (semmoinen painava ja kankea mattotampparikone) eli minä pesen vain räsymattoja juuriharjalla eli tasan on tämä(kin) homma meidän perheessä on jakautunut.

Ruokahuone eli kuva ulko-ovelta.
Jokavuotiseen härdelliin kuuluu myös ikkunoiden ja talon ulkoseinien pesu, koska niihin kertyy vihreää hilloa eli jonkinlaista hometta(?) ja omakotiyhdistys muistuttaa asiasta aika napakasti eli pesetettävä on. Kerran yritettiin (no joo, mies yritti) pestä itse, mutta tämä vaatii kiipeämistä, koska meillä ei ole riittävän tehokasta painepesuria. Pääsee helpommalla, kun ottaa ulkoseinien ja ikkunoiden pesun ostopalveluna kerran vuodessa. Tai siis ikkunat tulisi tietenkin pestä useammankin kerran, mutta minä vähän fuskaan tässä... samoin fuskaan noiden moldingien kanssa (oliskohan ne koristepaneelit, siis semmoiset jotka on seinissä keräämässä pölyä ja mukamas näyttämässä kauniilta), mutta itseasiassa tänä aamuna siivousporukkaa odottaessani, hinkkasin nekin! Onneksi meillä on paneelit vain ruokahuoneessa (joka on samalla asiakkaiden sisääntulotila eli siksi sekin on pidettävä siivossa). Mitä vielä pitäisi tehdä, on puhdistaa kaikkien tuulettimien lavat! Niihin pöly tarttuu takkelina ja sinne on vaikea yltää ilman apuvälineitä. Ajattelin, että tämä olisi miehen homma tänäkin vuonna (se taisi imuroida ne jotenkin viimeksi?).

Olohuone
Hyvät uutiset siis: joulusiivous on kohta tehty! Ja tänä vuonna aion viettää joulua kaapeissa, sillä nyt on jokaikinen kaappikin oikein syväpuhdistettu eli maalattu ja uudelleen matotettu, sekä iltaan mennessä myös konmaritettu. Tässä, kun on ollut sidottuna tänne kotiin viikon verran, niin joutessani ihan oikeasti kävin läpi myös kaikki lipastot ja säläkertymät, joita salakavalasti kertyy. Pitäiskö vielä noi astiakaapitkin käydä läpi? Jääkaappi on pesemättä! Autotallissa on sekamelska. Nurmikko on ajamatta ja kukkasipulit istuttamatta. Etupihan nurmikko tarvitsisi uudistaa ja pensaat karsia. Ja terassikin on kyllästämättä! Ensi vuonna toivottavasti pääsisi vähän pienemmällä joulusiivouksella.

Nyt kun tässä asiaa miettii, niin aika paljon ylläpitohommaa on tässäkin pienessä talossa. Joka on ihana, tilava ja juuri oikeassa paikassa! On kaikinpuolin järkevää, että teen töitäkin kotona, sillä siihen on hyvin tilaa. Se toki siis vaatii vähän enemmän organisatorista ajattelua ja pölyjen pyyhkimistä, mutta sekään ei ole kohtuutonta, koska minun ei tarvitse paljon muusta huolehtia  kuin itsestäni.  Tarkoitan tällä monien muiden kohtaamia ruuhkavuosia, kun lapset vielä tarvitsevat ja omat vanhemmat vasta tarvitsevatkin. Olen siis hyvin tyytyväinen talooni ja elämäntilanteeseeni. Tässä on hyvä olla ja istua (talvella) etupihan auringossa katselemassa julkisivua tai (kesällä) maata omalla takaterassilla 24/7.

Keittiöstä tai siis ´aamiaisnurkka´. Terassin ovi
näkyy vasemmalla.
Olen siis onnellisessa asemassa. Muistelen Pirkkalan asuntoja lämmöllä, erityisesti Perkiöntien pikkuruista neliötä, jossa elimme kahden ison koiran ja likan kanssa tyytyväisenä. Nyt meitä on tässä enää kaksi ja tilaa noin kolminkertaisesti. Olen haaveillut omakotitalosta koko elämäni, mutten koskaan osannut aavistaa, että se on täällä, tällainen ja näin kiva. On hyvä pysähtyä ja miettiä tätäkin asiaa. Minä niin kovasti tykkään tästä talosta sen kaikkine puutteineen ja työllistävine vaikutuksineen! Ja onhan se huojentavaa tietää, että tässä kohtaa kiinteistöjen arvo on noussut aika kovasti ja tästäkin saisi ihan mukavan summan säästöön, jos olisi tarve myydä.

Neljässä vuodessa olemme maalanneet kaikki huoneet (myös porraskäytävän ja autotallin), vaihtaneet puulattiat työtilaani, ruokahuoneeseen ja portaikkoon (hallelujaa tälle, kokolattiamatollinen portaikko on täysin mahdoton siivota), uuden maton olohuoneeseen, uusineet keittiön countertopit (mikä ihme on suomeksi: työskentelypinnat? keittiötasot? tähän kuuluu myös korotettu saareke), rakentaneet tilavan, katollisen terassin, uusineet kolmasosan puutarhasta, vaihtaneet vesisäiliön ja lämmitys/viilennyslaitteiston ja repineet kaksi kylpyhuonetta ihan maantasalla, jotta uusista saatiin paremmat. Tämä kaikki on aika hyvin kahdelta ei luontaisesti lainkaan remonttitaitoiselta tai -innostuneelta ihmiseltä! Ja olisihan tuossa pieniä puhdetöitä edelleen jonossa: keittiön laattalattian uusiminen, muutama maalattava pinta, kahden haljenneen betonilaatan vaihtaminen ajoväylältä (siis etupihalta, drive way), puutarhan järkeistäminen, saunan rakentaminen takapihan pusikkoon.... (no ei oikeesti, omakotiyhdistys voisi pillastua), mutta tämän hetken toiveissa olisi hiljaiselo talohommien suhteen.
Keittiötä

Meillä on ihana talo, jossa on ihan kiva, pieni vierashuone (jonka komerossa ehkä on kohta paremmin tilaa) sekä pari muuta huonetta, jotka voi kätevästi tarvittaessa muuttaa vierasmajoiksi, joten tervetuloa. En nyt sanoisi, että tämä olisi amerikkalaista unelmaa (kaukana siitä), mutta on tämä yhden suomalainen tytön unelma! Ja kohta saa laittaa ne loput jouluvalot.

P.S. Kuvaamisessa ei ole käytetty sisustussuunnittelijaa eikä edes etukäteissiivousta.



perjantai 10. marraskuuta 2017

Marraskuu

Terve vaan kaikille tasapuolisesti! Marraskuu on alkanut aurinkoisissa merkeissä eli olisi ihan parhaat ulkoilukelit kirmailla pitkin maita ja mantuja. Ja toki olen vähän kirmaillutkin, vaikka tällä hetkellä olenkin kotona remppaleskenä. Mies on nimittäin Michiganissa ja siellä on oikeasti kylmä!

Sinne minunkin piti tänä viikonloppuna ajamani, mutta sitten saimme vihdoinkin tämän pienen vesivahinkoremontin alkamaan eilen eli tässä sitä sitten käkitään vahtimassa että työ sujuu. Ja jos nyt mietit, että mikä vesivahinko, niin juuri se, joka tapahtui toukokuussa ja heinäkuussa. Korjaustyöhän tietenkin sovittiin tehtäväksi jo elokuussa, mutta sitten oli jotain hämminkiä (yllätys yllätys) firman kanssa eli jouduimme vaihtamaan korjausfirmaa, mikä tarkoitti uutta katselmusta vakuutusyhtiöltä (se koitui meidän eduksemme, saimme kaikki loogisesti asiaankuuluvat osiot mukaan uuteen sopimukseen) ja joka vaiheessa kestää muutaman viikon käsitellä asiaa. Ja sitten oli vielä huomioitava se, että minä teen töitä kotona eli ihan koska tahansa ei sopinut sisään saapastella. Mutta nyt on varattu ensi keskiviikkoon asti aikaa tehdä kaikki korjaukset.

Eli meillä ei enää ole reikää keittiön katossa. Tuolla tuo nuorehko meksikaano kolkuttelee vaatehuoneessa ja kuuntelee musiikkiaan. Hän on kyllä erinomaisen kohtelias nuori mies, ei soitata musiikkiaan alakerrassa ja siivoaa jälkiään ahkerasti. Ja oi miten kauniisti hän hymyilee! Ja tilanne on tietenkin se, että hän ei kovasti paljoa englantia taida, eikä ole minun espanjassakaan vielä hurraamista, joten annan hänen tehdä töitä enkä häiritse ylenpalttisella rupattelulla. Ahkera on ja jälki näyttää (tähän asti) hyvältä!

Ja vakuutusasiat kun mainittiin, niin kerronpa että tuosta viimekuisesta sairaalakeikasta jäi siis käteen hemmetinmoinen turhautuminen ja laskukin sitten tuli. Tässä vaiheessa se on toki ilmoitus siitä, paljonko vakuutusyhtiöltä pyritään laskuttamaan, mutta minä se olen allekirjoittanut paperin, että jos vakuutusyhtiö ei korvaa, niin omasta pussista menee: 8000 taalaa. Jihaa! Tämä remontinteko onkin oikeastaan aika halpaa lystiä.

Muuten ei olekaan mitään erityistä kerrottavaa. 100-vuotisjuhlan valmistelut ovat loppusuoralla ja juhlaklänninki ostettuna! Minulla on siis ihan oikeasti pitkä mekko. Koska onhan tämä itsenäisyys sen arvoinena asia. Tuohon juhlaan ja sen tunnelmaan lupaan palata sitten joulukuussa kuvin ja kommentein.

Ennen itsenäisyyspäivää on tietenkin vielä tuo kiitostelujuhla, mutta siihen ei ole mitään sen kummempaa suunniteltuna, kalkkunaa jossain muodossa ja ehkäpä tytärkin ehtii kotio. Ei ole nimittäin paljoa näkynyt; nyt kun siellä kampuksella on oma huone, niin siellä viihtyy näemmä erinomaisesti! Tämä on tietenkin hyvää harjoitusta äidille ensi lukukautta silmälläpitäen, sillä silloin neiti lähtee maailmalle omia siipiään kokeilemaan. Asiasta tulette varmaan kuulemaan ja lukemaan sitten kun se on ajankohtaista.

Toivotaan siis, että tänä vuonna tämä marraskuukin solahtaisi ohi ilman isompia kiukutteluja ja kommervenkkejä. Tässä vaiheessa tuntuu hyvältä ja tässähän on tämä viikon breikkikin työnteossa, ehkä se helpottaa marrasmasennusta. Lisää jouluvaloja sitten vaan, kyllä se tästä kirkastuu ja konmaritus alkaa, kun pääsee jälleen järjestämään kaikki komeronsa.

Iloista itsenäisyyspäivän odotusta kotomaahan!

lauantai 21. lokakuuta 2017

Perjaintai kolmastoista päivä...



Minähän olen aina ollut, ja olen edelleen, perusterve ihminen. En ole koskaan ollut sairaalassa muuta kuin vierailemassa ja posauttamassa tuon ainokaiseni maailmaan, eikä minua ole koskaan edes nukutettu. Suurin läpikäymäni operaatio on ollut viisurien poisto ja muutama juurihoito hammaskalustoon. Olen siis erittäin onnekas tässä suhteessa.

Olen myös kirjoittanut ennakkoluuloistani, joita kohdistan tämän maan sairaudenhoitoon, ja siitä, kuinka pelottava ajatus on, että sairastuisin täällä. Kaksi ekaa vuotta kammosin kaikkia lääkärikäyntejä (siis likan flunssakäyntejä, normitsekkauksia jne.) ja englanninkielen taitoni taantui säälittäväksi pöpötykseksi aina kun joku valkotakkinen oli huoneessa. Vakuutusten kanssa olen taantunut suorastaan kolmivuotiaan tasolle, mutta viime vuosina nämäkin asiat on selvitetty ja siinä suhteessa kaikki on kunnossa: minulla on omalääkäri (josta en pidä), gynekologi ja tissitarkistuksetkin on kunnossa. Osaan käyttää vakuutuskorttia ja jossen nyt ymmärrä miten homma hoituu, niin selviän ja lasku tulee sitten perässä, jos on tullakseen.

Kolkuttelen siis menopaussi-ikää, joten kaikenlaista pientä väsymystä, ärsyyntymistä ja kremppaa esiintyy silloin tällöin, eikä varsin fyysinen työni mitenkään auta tätä asiaa. Kyllä, olen välillä iltaisin hyvinkin väsynyt, ja olen systemaattisesti vähentänyt työmäärääni, mutta en ole koskaan ollut huolestunut, että jotain olisi oikeasti vialla. Uusin, ajoittainen vaivani on ollut närästys, mikä ei millään lailla ole mukava kokemus, mutta muistan kuinka äiti aina valitti närästyksestä ja isoäidillä oli pahempiakin refluksiongelmia, joten pidin tätäkin vaivaa ikään- ja asiaan kuuluvana. Kunnes sitten räjähti.

Yhden torstain närästys seurasi aamusta iltaan ja vielä perjantai-aamunakin oli raskas olo, joten mietin, että onko joku keuhkoputkentulehdus tulollaan. Tein siis nettivarauksen Urgent Careen, koska ajattelin, ettei sitten viikonloppuna tarvi miettiä asiaa, kun lääkäriasemat on kiinni. Sieltäpä sitten soitettiin heti perään, että tänne nyt ihan heti, etkä keitä sitä kahvia ensin. Olin siis kirjoittanut syyksi, että paineen tunne rinnassa ja närästys. Hetpikaa EKG:hen, josta löytyi jokin ylimääräinen murmura. Sain selittää kolme kertaa (nurse assistant, hoitsu ja lääkäri) oireeni ja koska minulta ei ole koskaan ennen otettu EKG:tä, niin sydänkohtausta ei voitu poissulkea ja lääkäri lähetti minut Emergency Roomiin, jossa on sydänasioihin erikoistuneet pelit ja vehkeet. Toinen EKG antoi saman omituisen tuloksen, joten jonotin sisään ER:ään alle tunnin ja minut kytkettiin piuhoihin jäätävän tuuletuksen alle. Sain onneksi viltin päälleni ja siinä sitten vetkuttelin pari tuntia, minkä aikana otettiin verikokeita, röntgen ja pidettiin jossain monitorissa. Huoneessa kävi apuhoitsu, hoitsu, apulääkäri ja sitten vielä ER: n lääkäri ja väliaikaosaston lääkäri. Koska edelleenkään ei voitu poissulkea sydänkohtausta, niin minut siirrettiin väliaikaosastolle odottamaan yöpaikkaa. En osaa sanoin kuvailla miltä tuntuu, kun sinua kärrätään siinä sairaalasängyssä pitkin käytäviä. Tunnen itseni siis ihan terveeksi ja kuikuilin ympärilleni melkein nolostuneena siitä, että nämä kuvittelevat minun olevan sairas.

Olin lähtenyt matkaan aamulla 8.30 ja tässä vaiheessa kello oli 2 ja sain vihdoin syödä jotain! Eka vaihtoehto oli voileipä, sipsipussi, vesi, limu ja hedelmälautanen ja kun hylkäsin sen, niin sain gluteenittoman vaihtoehdon: kasviskeitto, vesi, limu, jäätelö ja hedelmälautanen. Ugh. Söin keiton ja puolet hedelmistä, luovutin taas verta ja tapasin yhden lääkärin ja kolme hoitajaa. Kello kahdesta viiteen aika pysähtyi. Ei ollut siis mitään tekemistä.

Varsinaisella osastolla sain sitten vihdoin päivän ensimmäisen kupillisen kahvia ja ajattelin, että ehkä selviän tästä. Hoitajakin käväisi vihdoin, ja sitten tämän osaston lääkäri, joka kertoi, ettei missään analysoidussa kokeessa ole havaittu mitään huolestuttavaa, mutta lisää on vielä edessä. Jos aamulla tehtävä rasituskoe antaa puhtaan tuloksen, niin pääsen ilman korvapuusteja (ne piti leipoa sillon, kun tylsistyin kuoliaaksi) UNCC:n International Festivaleille. Tässä vaiheessa olin siis jo kieltäytynyt influenssa- ja  keuhkokuumerokotteista ja verenohennuspiikistä, joka pistetään kaksi kertaa päivässä potilaille. (Koska liikkuminen on rajoitettua eli paree maata siinä sängyssä ja juoda sitä spriteä!)

Ei siis naurattanut tuo perjantai ja kolmastoista päivä, mutta yritin vielä pysyä kovasti positiivisena ja ajatella, että JOS minulla oikeasti olisi sydänkohtaus, niin kaikki tämä olisi omaksi parhaakseni! Mutta sitten loppui usko. En saanut koko iltana mitään syötävää ja kun ruikutin asiasta, eteeni tuotiin kalapihvi, joka ui vehnäjauhoissa. Muistakaa siis, että jos Amerikan maalla joudutte sairaalaan, niin ottakaa eväät mukaan. Ruoka ei ole syötävää ja se sisältää vehnää ja runsaasti sokeria. Osastolla ei ollut gluteenitonta vaihtoehtoa. Osastolla ei myöskään ollut puhelimen laturia, joten yhteydenpito loppui aika seinään. Olin siis kytkettynä monitoriin ja katossa seisoi teksti, jossa sanottiin, että tästä sängystä ei saa liikkua ilman avustusta. En totellut.

Minulta otettiin veren entsyymit parin tunnin välein ja siinä vaiheessa, kun neljäs tulos oli täysin puhdas, yritin vienosti pyytää, että voitaisko se rasituskoe tehdä NYT, jotta pääsisin pois, mutta protokolla vaatii, että seuranta-aika on määrätty eli mitään joustoa ei ollut. Verikokeet ja vitaalitoiminnot otettiin samaan tahtia läpi yön eli minut herätettiin alle kahden tunnin välein, vaikka missään ei siis ollut mitään poikkeavaa. Jälkiviisaana ajattelen, että olisi pitänyt silloin illalla laittaa rähinä pystyyn ja vaatia kotiinpääsyä, mutta en sitä osannut tai uskaltanut tehdä.

Kestin aamukymmeneen asti! Siihen mennessä kukaan ei ollut käynyt informoimassa mistään, en tietenkään saanut aamiaista (normaali käytäntö ennen rasitustestiä) ja olin viettänyt unettoman yön erittäin epämukavassa sängyssä. Vedin uhmaikäraivarit ja sain lääkärin huomion: minut oli unohdettu informoida sinne rasitustestiin (mikä oli ehkä merkki siitä, että kunnostani ei oikeasti oltu huolissaan) ja korvaukseksi sain aamiaista (sokerimuroja) ja lupauksen siitä, että lounasaikaan mennessä pääsen kyllä pois. Tämä melkein piti paikkansa: super-sydäntulosten jälkeen sain kotiutuspaperit kello 1.40, jolloin olin jo repinyt sen tipan ulos kädestä ja irrottanut itseni monitorista, kun hoitaja yritti pitää minulle oppituntia siitä, mitä on närästys. Sen diagnosoimista varten nimittäin pyydettiin menemään omalääkärille seuraavalla viikolla.

Mutta pääsin pois ja olin suihkunraikkaana iFesteillä jo kello 3 ja sain ajatukset pois onnettomasta perjantaista. Ainakin hetkellisesti, sillä hoitaja on soittanut minulle kaksi kertaa maanantaina, kerran tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Olen antanut mennä vastaajaan, sillä epäilenpä, etten osaisi ihan korrektisti keskustella kaikista asioista ihan vielä. Meinaa edelleen alkaa korpeemaan, kun mietin missä meni vikaan. Olen täysin vakuuttunut siitä, että olisin saanut erinomaista hoitoa, jos minulla oikeasti olisi ollut hätätilanne.

Tällä hetkellä ajattelen vain, että sairaala teki kaiken ohjeiden ja säännösten mukaan. Kukaan ei kuunnellut minua, enkä minä osannut vaatia riittävän painokkaasti. Rahaa on palanut käsittämättömiä summia, mutta meidän vakuutus korjaa suurinpiirtein kaiken (tai sitten saan oikeasti sydärin) ja olen oppinut paljon: jos koskaan joudun sairaalaan, niin siellä istuu paikallinen ystäväni vaatimassa tietoa koko ajan. Luoja minua sairaalaan joutumiselta varjelkoon! Mutta nyt on sitten mustaa valkoisella siitä, että minun sydämessäni ei ole mitään vikaa. Sitä närästystä/refluksia ei ole vielä tutkittu, mutta ehkäpä tässä jossain vaiheessa sitten uskaltaudun takaisin valkotakkisten pariin. Tai sitten en. 

P.S. Kuvia ei ole. Vaihdoin kännykkää ja kaikki muu siirtyi kivuttomasti uuteen, paitsi kahden viimeisen viikon kuvat. Mutta en nyt jaksa tapella siitä. Sairaala on sairaala. Tylsä paikka. 

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Elämäntapani ja työni

Elämäntapani ahdistaa minua aika ajoin. Monet pitävät minua ihan pöljänä luomuilijana ja hyvien tapojen noudattajana (ainakin ne, jotka ovat kuulleet jonkun muovipussipaasauksistani), mutta todellisuus ei voisi olla kauempana! Ajan autolla joka paikkaan, käyn edelleen Starbucksissa, kuivaan pyykit kuivausrummussa, syön (oman kategoriani mukaan) roskaruokaa, ostan ylipakattuja tuotteita, en jaksa lukea ja tutkia asioiden oikeita laitoja riittävästi. Uskon liian sinisilmäisesti mitä minulle kerrotaan. (Mutta sen tiedän, että jos tuote on natural, siinä on erinomaisen paljon kaikkea p**kaa ja jos ne on organic, niin sitä p**kaa on ehkä 70% vähemmän.)

Ajelen edelleen myös lentokoneella ja syön  (valkoista) lihaa eli mistään maailmanpelastamisesta tässä ei ole kysymys (häpeä tunnustaa). Minun valinnoissani on kyse siitä, että haluan pysyä terveenä mahdollisimman pitkään! Mitä enemmän perehdyn osteopatiaan ja ihmisen immuniteettijärjestelmään, niin sitä vakaammin (pakotan itseni) uskon, että tasapainoinen elimistö pystyy kamppailemaan paremmin sairauksia vastaan. Haluan edesauttaa omaa terveyttä kaikilla tavoilla, mutta jos joskus sairastun, niin aion myös uskoa lääketieteeseen (en ihan sokeasti, mutta ilman muuta). Itsensä hoitaminen on tottakai avainasemassa tässä ammatissa, mutta myös yksi pelottavimmista asioista maahanmuuttajuudessa.

Kyse ei ole siitä, että Suomessa olisi parempi sairaanhoito. Uskon myös, että henkinen tukiverkosto löytyisi täältäkin. Mutta tähän sairaudenylläpitosysteemiin en usko. Akuutti hoito on täällä erinomaista, ja sairauksien tutkimus on pidemmällä kuin missään, mutta tämä systeemi ei toimi. Ja systeemiin joutuminen pelottaa minua ihan hirveästi! Ajatus sairastumisesta on kertakaikkiaan tukehduttava. Saan edelleen paniikkia lähentelevän kohtauksen, kun joudun soittamaan lääkäriaikaa tai vakuutusta, vaikka nyt minulla on ns. omalääkäri ja olen osa systeemiä.

Systeemi lähettää minulle muistutuksia siitä, etten ole käynyt mammografiassa (en aio käydäkään, jossen näe siihen jotain erityistä syytä; tarkistan tissini silti 1-2 kertaa vuodessa thermografiassa, jonka maksan itse). Systeemi lähettää infoa kaksi kertaa vuodessa suositeltavasta influenssarokotuksesta, jota en aio ottaa, koska en kuulu mihinkään riskiryhmään ja muutenkin olen täällä sairastanut 85% vähemmän kuin Suomessa (saisin rokotuksen ilmaiseksi, jos ryhtyisin jonkun apteekin asiakkaaksi). Systeemi muistuttaa, että on aika tulla gynekologiseen tarkastukseen ja papa-kokeeseen, johon aionkin mennä heti toisen muistutuksen jälkeen eli joka toinen vuosi, kuten olen lääkärini kanssa sopinut. Hammaslääkäri ehdottaa kahdennettakymmenennettä röntgenkuvaa hampaistani, koska on sen aika, eikä mitään syytä, joten kieltäydyn. Systeemi pyytää tulemaan uuteen verikokeeseen, koska edellisessä kilpirauhasarvo oli koholla, mutta en kalua, koska en suostuisi kuitenkaan ottamaan suositettua lääkitystä.

Sen sijaan menen toiselle lääkärille (maksan itse) ja teetämme laajemman verikokeen (maksan itse), josta selviää, mistä on kyse ja vältyn lääkitykseltä. MUTTA rakennamme minulle uuden ruokavaliohoidon, koska tällä menolla tilanne kehittyisi parissa vuodessa sairaudeksi, jos antaisin asian unohtua. Koska kyseessä on immuniteettihäiriö eli elimistöni ei pysty käyttämään ravintoa optimaalisesti, joten vasta-aineet nousevat immunologisena reaktiona. Minun järkeeni käy, että kilpirauhaslääkkeen syöminen ei auttaisi tähän immunologiseen häiriöön (mutta jos tämä kehittyy pidemmälle, niin tilanne on tietenkin toinen). Haluan siis auttaa puolustusjärjestelmääni tekemään työnsä ja jatkan gluteenittomalla ja sokerittomalla linjalla, mutta nyt on kielletty myös maitotuotteet ja lisätään ruokavalioon hyviä probiootteja, seleeniä pähkinöistä ja vahvistetaan vatsan limakalvojen eheytymistä parilla lisätabletilla.

Osteopatian periaatteiden mukaisesti haluan tukea vatsan toimintoja, jotta puhdistettu veri pääsee tuomaan energiaa ja ravintoaineita joka paikkaan, jonne lymfanestekierto on huuhtonut tilaa. Itäisempien näkemysten mukaan kyse on vapaasti virtaavista meridiaaneista ja omassa työssäni pyrin avaamaan lihastoimintaketjut ja nivelet niin, että parantava liike pääsee taas esteettä tuomaan puhdasta verta sinne missä sitä tarvitaan (siis jokapaikkaan).

En tiedä onnistunko tässä henkilökohtaisessa lääkkeettömyyden missiossani. Ehkä puolen vuoden päästä joudun toteamaan, että tarvitsen sittenkin lääkityksen (jonka vakuutus korvaisi), mutta sitä yritän murehtia vasta sitten. Minulla olisi siis vaihtoehto, jossa ottaisin aamulla yhden pillerin ja muuten voisin unohtaa koko asian, mutta olen valinnut toisen tien: joka kerta kun syön, mietin onko ruuassa gluteenia, maitotuotteita ja sokeria (on, sokeria on aina) ja tasapainoilen päivittäisen sokerinsaannin kanssa, koska ylitys tuo aina mukanaan tulenhdustilan, joka tulee kohdallani ulos selkäsärkynä. Enkä suostu ottamaan (kuin hätätilassa) särkylääkettä selkäsärkyyn, koska se rikkoo sitä vatsan limakalvoa, jota yritän ihan vimmalla sinne suolistooni rakentaa.

Minulle tämä on tässä kohtaa ainoa tie. Näen työssäni lääkekierteessä olevia ihmisiä, joiden elimistö on joutunut antamaan periksi, eikä puolustusjärjestelmä pysty enää ylläpitämään tasapainoa. He ottavat 4-13 lääkettä päivittäin. He tapaavat noin viittä lääkäriä kuukausittain (useimmilla sen kattaa vakuutus, ja jossei kata, niin sitten ollaan oman onnensa nojassa). Kohtaan myös useita vakavasti sairastuneita asiakkaita, jotka ovat päättäneet hoitaa itseään ns. vaihtoehtolääketieteen keinoin, ja tämänhetkisessä tilanteessaan he näkevät noin viitta eri hoitajaa (lääkäri-nimikettäkin tosin väärinkäytetään) tai lääkäriä  kuukausittain ja maksavat omasta pussistaan tuhansia taaloja. (En suin surminkaan itse pystyisi tekemään tätä, en rahallisesti, mutta en myöskään usko kaikkeen mitä nämä spesialistit heille suosittavat ja määräävät.) Tilanne, jossa vakavaa sairautta/sairauksia, yritetään kursia kokoon ns. vaihtoehtolääketieteen keinoin, on äärimmäisen työläs, stressaava ja vaatii hirvittävän kovaa uskoa asiaansa sekä tunteja googlen ääressä etsien tietoa ja (valideja) asiantuntevia terveydenhuollon ammattilaisia.

Ensimmäinen ryhmä on alistunut kohtaloonsa, eikä enää näe mahdollisuutta parantua (tai vieroittua lääkkeistä), eivätkä he kyseenalaista systeemiä tai jos kyseenalaistavatkin, niin eivät näe minkäänlaista uloskäyntiä siitä. Jokainen antamani hoitosessio on heille erittäin tärkeää stressinpoistoa ja rentoutusta. He tulevat mielellään hoitoon ja minusta on tärkeää auttaa näitä ihmisiä, mutta se vie minulta paljon energiaa. Joskus se vie sitä suunnattomasti myös asiakkaalta, kun elimistö ylireagoi: esimerkiksi koko kehon tärinä-hikoiluprosessi on tullut tutuksi (tässä ei ole kyse emotionaalisesta reagoinnista, se on toinen asia). Näille asiakkaille hoidon tavoite on hetkellinen: rentoutua ja poistaa kipua. Minun on siis tyytyminen tähän tavoitteeseen ja kunnioitettava jokaisen ihmisen toivetta tässä tilanteessa. (Minä en paranna ketään, tuen asiakkaan omaa tervehtymistä ja teen tämän aina selväksi ensimmäisellä tapaamiskerralla.)

Toinen ryhmä uskoo paranevansa ja etsii koko ajan uutta tietoa asioista ja yrittää pysyä kaiken tiedon tasalla. Heistä huokuu energiaa ja minun hoitoni on osa tätä  monimutkaista paranemisprosessia, jossa voin auttaa heidän elimistöään löytämään paremman tasapainon, jotta elintärkeä lymfa ja parantava veri pääsevät esteettä joka paikkaan. Näitä hoitokohtaamisista saan valtavasti energiaa ja koen olevani osa terveyttä edistävää yhteisöä. Näillä ihmisillä on henkisiä ja taloudellisia voimavaroja (yrittää) toimia omaksi parhaakseen, ja he ovat läpikäymässä hirvittävän laajaa oppimisen prosessia suhteessa terveyteen, sairauteen ja tämänhetkiseen terveydenhuoltosysteemiin.

Minä olen tieni valinnut, mutta silti ajoittain pelottaa! Kukaan meistä ei pysy terveenä koko ikäänsä ja sairastuessa on tehtävä suuria, elintärkeitä päätöksiä. Kuka on vastuussa minun terveydestäni? Mistä saan oikeaa tietoa asioista? Keneen voin luottaa näissä asioissa? Suostunko valmiiseen kaavaan, sillä lopultahan me kaikki kuollaan, vai luotanko siihen, että valinnoillani ja tekemisilläni on merkitystä? Minä olen päättänyt haluta ymmärtää, kyseenalaistaa ja pohtia asioita. En sysää vastuuta terveydestäni kenellekään silläkin uhalla, että teen varmasti virheitä ja huonojakin päätöksiä. Tässä kohden tahdon myös uskoa, että uskallan tehdä oikeita päätöksiä asiantuntijoiden kanssa myös mahdollisen sairauteni hoidossa.

Olen myös vakaasti sitä mieltä. että minä olen parempi asiantuntija kuin vakuutusyhtiö, silloin kun on kyse ihmisen elimistöstä ja sen toiminnasta. Mutta minun täytyy tehdä päätökseni ihan itseni ja elämänkokemukseni, eikä excel-sarakkeiden pohjalta. Tässä on aina se pieni inhimillisen erehtymisen mahdollisuus ja inhimillistä lienee siis sekin, että niitä thermografia-tuloksia jännittää ihan yhtä paljon kuin mammografiankin tuloksia!

Ja jos nyt mietitte, että miten tämä kaikki liittyy maahanmuuttajuuteen, niin kyllä se liittyy: perusturvallisuus on tuttuuden tunnetta. Ja perusturvallisuuden lisäksi olen menettänyt esimerkiksi puhtaan juoma- ja peseytymisveden, kotimaiset ei-geenimanipuloidut tuotteet, eurooppalaiset ja suomalaiset luomustandardit, rauhallisen havumetsän siimeksen ja syväpuhdistavan (myrkkyjä eliminoivan) saunan. Kuolinvuoteellani aion siis syyttää maahanmuuttoa ihan kaikesta.

Mutta koska olen tällainen hyväosainen maahanmuuttaja, ja minulla on näitä voimia ja ymmärrystä tästä prosessista, niin olen aloittanut uuden vapaaehtoistyön katkaisemaan liiallista työntekoa. Refugee Support Services sai uuden kiireauttajan ja toivottavasti tulevaisuudessa myös englannin kielen tuutorin, kunhan backgroud check (noin viides sellainen tässä luvatussa maassa) saadaan päätökseen ja pääseen paikallisen opiston alaisuuteen. Tuosta aivan toisesta (mutta työvuosilta niin tutusta) todellisuudesta kirjoitan lisää myöhemmin, kunhan pääsen paremmin sisälle. Oi näitä siunattuja itsemuodostettuja ruuhkavuosia. Ei ihminen muuta tarvitse kuin turvaa, terveyttä ja tekemistä.