Trendin harjalla

Minulla ei ole tapana tehdä uuden vuoden lupauksia tai muitakaan selkeitä suunnitelmia paitsi oman pienen yritystoimintani osalta. Mutta se nyt vain on pakollista, jotta tietää kannattaako töitä ylipäänsä tehdä. No kannattaa, ainakin, jos haluaa pitää kiinni mielenterveydestään.

Tämä kesä on ollut melkomoista sisäistä tutkiskelua ja hidastamista. Koko elämäni on ollut tietoista hidastamista jo kuusi vuotta, mutta tänä kesänä olen viimeinkin onnistunut hidastamaan. Siis olemaan paikallani. En vieläkään täysin pidäkkeettömästi, mutta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Edelleen tuskastun aivan liian helposti ja pyrin täyttämään hetkiä kaikella turhanpäiväisellä suorittamisella. Mutta sitten on siellä täällä niitä pieniä hetkiä, jolloin tuntuu, että juuri tässä ja juuri nyt on hyvä. Otan nämä hetket vastaan silloin kun ne tulevat ja muun ajan pyrin olemaan murehtimatta tai hosumatta.

Eihän se ihan niinkään mene. Yllekirjoittamani on jokin optimaalinen tavoitetila, johon on vielä rutkasti matkaa: ettenkö minä hosuisi. Tällä viikolla olen jo käynyt läpi kotikaupunkini hyväntekeväisyysmahdollisuudet ja pidättäytynyt ilmoittautumasta ainakin kolmeen mielenkiintoiseen mahdollisuuteen. Sitten eksyin ESL-opetuksen (English as Second Language) sivustoille ja olin ilmoittautua tutoriksi, mutta sain kuin sainkin peruutettua osallistumistyrkytykseni. Tämän jälkeen tutkin intohimoisesti paikallisen kansalaisopisto/yliopiston opiskelumahdollisuuksia, mutta onnekseni tulin siihen tulokseen, etten siis aio käydä ESL-opettajaksi valmistavaa kurssia, enkä uskalla kirjoituskurssille.

Siispä pakotin itseni istumaan koneen äärelle ja pysymään siinä vähintään kaksi tuntia. Ensimmäisen tunnin säläsin siellä täällä, ja nyt suollan tätä. Ja jottei totuus unohtuisi, niin kyllä, alaselkää vähän juimii ja lapojen väli on tukossa eli olisi kovasti järkevää suorittaa venyttelyliikkeitä, eikä käkkiä koneella jumittamassa lisää. Mutta kun olen päättänyt tämän trendin harjalla pysyä ja hidastaa edelleen. Tavoitteeksi se, että työ ja siihen liittyvä oheistoiminta ei olisi elämän keskiö.

Tavoitteeni on tehdä jotain, joka minua oikeasti kiinnostaa ja josta nautin. Eli vissiin sitten vaan juoda kahvia.

Että näin sitä saa olemattomistakin ruuhkavuosista vedettyä herneen nenäänsä: saan tehdä ihan mitä haluan, mutta en tiedä mitä haluaisin. Saanko nyt mennä ostamana uuden kalenterin ja alkaa suunnittelemaan syksyä?

Elämäntapani ja työni

Elämäntapani ahdistaa minua aika ajoin. Monet pitävät minua ihan pöljänä luomuilijana ja hyvien tapojen noudattajana (ainakin ne, jotka ovat kuulleet jonkun muovipussipaasauksistani), mutta todellisuus ei voisi olla kauempana! Ajan autolla joka paikkaan, käyn edelleen Starbucksissa, kuivaan pyykit kuivausrummussa, syön (oman kategoriani mukaan) roskaruokaa, ostan ylipakattuja tuotteita, en jaksa lukea ja tutkia asioiden oikeita laitoja riittävästi. Uskon liian sinisilmäisesti mitä minulle kerrotaan. (Mutta sen tiedän, että jos tuote on natural, siinä on erinomaisen paljon kaikkea p**kaa ja jos ne on organic, niin sitä p**kaa on ehkä 70% vähemmän.)

Ajelen edelleen myös lentokoneella ja syön  (valkoista) lihaa eli mistään maailmanpelastamisesta tässä ei ole kysymys (häpeä tunnustaa). Minun valinnoissani on kyse siitä, että haluan pysyä terveenä mahdollisimman pitkään! Mitä enemmän perehdyn osteopatiaan ja ihmisen immuniteettijärjestelmään, niin sitä vakaammin (pakotan itseni) uskon, että tasapainoinen elimistö pystyy kamppailemaan paremmin sairauksia vastaan. Haluan edesauttaa omaa terveyttä kaikilla tavoilla, mutta jos joskus sairastun, niin aion myös uskoa lääketieteeseen (en ihan sokeasti, mutta ilman muuta). Itsensä hoitaminen on tottakai avainasemassa tässä ammatissa, mutta myös yksi pelottavimmista asioista maahanmuuttajuudessa.

Kyse ei ole siitä, että Suomessa olisi parempi sairaanhoito. Uskon myös, että henkinen tukiverkosto löytyisi täältäkin. Mutta tähän sairaudenylläpitosysteemiin en usko. Akuutti hoito on täällä erinomaista, ja sairauksien tutkimus on pidemmällä kuin missään, mutta tämä systeemi ei toimi. Ja systeemiin joutuminen pelottaa minua ihan hirveästi! Ajatus sairastumisesta on kertakaikkiaan tukehduttava. Saan edelleen paniikkia lähentelevän kohtauksen, kun joudun soittamaan lääkäriaikaa tai vakuutusta, vaikka nyt minulla on ns. omalääkäri ja olen osa systeemiä.

Systeemi lähettää minulle muistutuksia siitä, etten ole käynyt mammografiassa (en aio käydäkään, jossen näe siihen jotain erityistä syytä; tarkistan tissini silti 1-2 kertaa vuodessa thermografiassa, jonka maksan itse). Systeemi lähettää infoa kaksi kertaa vuodessa suositeltavasta influenssarokotuksesta, jota en aio ottaa, koska en kuulu mihinkään riskiryhmään ja muutenkin olen täällä sairastanut 85% vähemmän kuin Suomessa (saisin rokotuksen ilmaiseksi, jos ryhtyisin jonkun apteekin asiakkaaksi). Systeemi muistuttaa, että on aika tulla gynekologiseen tarkastukseen ja papa-kokeeseen, johon aionkin mennä heti toisen muistutuksen jälkeen eli joka toinen vuosi, kuten olen lääkärini kanssa sopinut. Hammaslääkäri ehdottaa kahdennettakymmenennettä röntgenkuvaa hampaistani, koska on sen aika, eikä mitään syytä, joten kieltäydyn. Systeemi pyytää tulemaan uuteen verikokeeseen, koska edellisessä kilpirauhasarvo oli koholla, mutta en kalua, koska en suostuisi kuitenkaan ottamaan suositettua lääkitystä.

Sen sijaan menen toiselle lääkärille (maksan itse) ja teetämme laajemman verikokeen (maksan itse), josta selviää, mistä on kyse ja vältyn lääkitykseltä. MUTTA rakennamme minulle uuden ruokavaliohoidon, koska tällä menolla tilanne kehittyisi parissa vuodessa sairaudeksi, jos antaisin asian unohtua. Koska kyseessä on immuniteettihäiriö eli elimistöni ei pysty käyttämään ravintoa optimaalisesti, joten vasta-aineet nousevat immunologisena reaktiona. Minun järkeeni käy, että kilpirauhaslääkkeen syöminen ei auttaisi tähän immunologiseen häiriöön (mutta jos tämä kehittyy pidemmälle, niin tilanne on tietenkin toinen). Haluan siis auttaa puolustusjärjestelmääni tekemään työnsä ja jatkan gluteenittomalla ja sokerittomalla linjalla, mutta nyt on kielletty myös maitotuotteet ja lisätään ruokavalioon hyviä probiootteja, seleeniä pähkinöistä ja vahvistetaan vatsan limakalvojen eheytymistä parilla lisätabletilla.

Osteopatian periaatteiden mukaisesti haluan tukea vatsan toimintoja, jotta puhdistettu veri pääsee tuomaan energiaa ja ravintoaineita joka paikkaan, jonne lymfanestekierto on huuhtonut tilaa. Itäisempien näkemysten mukaan kyse on vapaasti virtaavista meridiaaneista ja omassa työssäni pyrin avaamaan lihastoimintaketjut ja nivelet niin, että parantava liike pääsee taas esteettä tuomaan puhdasta verta sinne missä sitä tarvitaan (siis jokapaikkaan).

En tiedä onnistunko tässä henkilökohtaisessa lääkkeettömyyden missiossani. Ehkä puolen vuoden päästä joudun toteamaan, että tarvitsen sittenkin lääkityksen (jonka vakuutus korvaisi), mutta sitä yritän murehtia vasta sitten. Minulla olisi siis vaihtoehto, jossa ottaisin aamulla yhden pillerin ja muuten voisin unohtaa koko asian, mutta olen valinnut toisen tien: joka kerta kun syön, mietin onko ruuassa gluteenia, maitotuotteita ja sokeria (on, sokeria on aina) ja tasapainoilen päivittäisen sokerinsaannin kanssa, koska ylitys tuo aina mukanaan tulenhdustilan, joka tulee kohdallani ulos selkäsärkynä. Enkä suostu ottamaan (kuin hätätilassa) särkylääkettä selkäsärkyyn, koska se rikkoo sitä vatsan limakalvoa, jota yritän ihan vimmalla sinne suolistooni rakentaa.

Minulle tämä on tässä kohtaa ainoa tie. Näen työssäni lääkekierteessä olevia ihmisiä, joiden elimistö on joutunut antamaan periksi, eikä puolustusjärjestelmä pysty enää ylläpitämään tasapainoa. He ottavat 4-13 lääkettä päivittäin. He tapaavat noin viittä lääkäriä kuukausittain (useimmilla sen kattaa vakuutus, ja jossei kata, niin sitten ollaan oman onnensa nojassa). Kohtaan myös useita vakavasti sairastuneita asiakkaita, jotka ovat päättäneet hoitaa itseään ns. vaihtoehtolääketieteen keinoin, ja tämänhetkisessä tilanteessaan he näkevät noin viitta eri hoitajaa (lääkäri-nimikettäkin tosin väärinkäytetään) tai lääkäriä  kuukausittain ja maksavat omasta pussistaan tuhansia taaloja. (En suin surminkaan itse pystyisi tekemään tätä, en rahallisesti, mutta en myöskään usko kaikkeen mitä nämä spesialistit heille suosittavat ja määräävät.) Tilanne, jossa vakavaa sairautta/sairauksia, yritetään kursia kokoon ns. vaihtoehtolääketieteen keinoin, on äärimmäisen työläs, stressaava ja vaatii hirvittävän kovaa uskoa asiaansa sekä tunteja googlen ääressä etsien tietoa ja (valideja) asiantuntevia terveydenhuollon ammattilaisia.

Ensimmäinen ryhmä on alistunut kohtaloonsa, eikä enää näe mahdollisuutta parantua (tai vieroittua lääkkeistä), eivätkä he kyseenalaista systeemiä tai jos kyseenalaistavatkin, niin eivät näe minkäänlaista uloskäyntiä siitä. Jokainen antamani hoitosessio on heille erittäin tärkeää stressinpoistoa ja rentoutusta. He tulevat mielellään hoitoon ja minusta on tärkeää auttaa näitä ihmisiä, mutta se vie minulta paljon energiaa. Joskus se vie sitä suunnattomasti myös asiakkaalta, kun elimistö ylireagoi: esimerkiksi koko kehon tärinä-hikoiluprosessi on tullut tutuksi (tässä ei ole kyse emotionaalisesta reagoinnista, se on toinen asia). Näille asiakkaille hoidon tavoite on hetkellinen: rentoutua ja poistaa kipua. Minun on siis tyytyminen tähän tavoitteeseen ja kunnioitettava jokaisen ihmisen toivetta tässä tilanteessa. (Minä en paranna ketään, tuen asiakkaan omaa tervehtymistä ja teen tämän aina selväksi ensimmäisellä tapaamiskerralla.)

Toinen ryhmä uskoo paranevansa ja etsii koko ajan uutta tietoa asioista ja yrittää pysyä kaiken tiedon tasalla. Heistä huokuu energiaa ja minun hoitoni on osa tätä  monimutkaista paranemisprosessia, jossa voin auttaa heidän elimistöään löytämään paremman tasapainon, jotta elintärkeä lymfa ja parantava veri pääsevät esteettä joka paikkaan. Näitä hoitokohtaamisista saan valtavasti energiaa ja koen olevani osa terveyttä edistävää yhteisöä. Näillä ihmisillä on henkisiä ja taloudellisia voimavaroja (yrittää) toimia omaksi parhaakseen, ja he ovat läpikäymässä hirvittävän laajaa oppimisen prosessia suhteessa terveyteen, sairauteen ja tämänhetkiseen terveydenhuoltosysteemiin.

Minä olen tieni valinnut, mutta silti ajoittain pelottaa! Kukaan meistä ei pysy terveenä koko ikäänsä ja sairastuessa on tehtävä suuria, elintärkeitä päätöksiä. Kuka on vastuussa minun terveydestäni? Mistä saan oikeaa tietoa asioista? Keneen voin luottaa näissä asioissa? Suostunko valmiiseen kaavaan, sillä lopultahan me kaikki kuollaan, vai luotanko siihen, että valinnoillani ja tekemisilläni on merkitystä? Minä olen päättänyt haluta ymmärtää, kyseenalaistaa ja pohtia asioita. En sysää vastuuta terveydestäni kenellekään silläkin uhalla, että teen varmasti virheitä ja huonojakin päätöksiä. Tässä kohden tahdon myös uskoa, että uskallan tehdä oikeita päätöksiä asiantuntijoiden kanssa myös mahdollisen sairauteni hoidossa.

Olen myös vakaasti sitä mieltä. että minä olen parempi asiantuntija kuin vakuutusyhtiö, silloin kun on kyse ihmisen elimistöstä ja sen toiminnasta. Mutta minun täytyy tehdä päätökseni ihan itseni ja elämänkokemukseni, eikä excel-sarakkeiden pohjalta. Tässä on aina se pieni inhimillisen erehtymisen mahdollisuus ja inhimillistä lienee siis sekin, että niitä thermografia-tuloksia jännittää ihan yhtä paljon kuin mammografiankin tuloksia!

Ja jos nyt mietitte, että miten tämä kaikki liittyy maahanmuuttajuuteen, niin kyllä se liittyy: perusturvallisuus on tuttuuden tunnetta. Ja perusturvallisuuden lisäksi olen menettänyt esimerkiksi puhtaan juoma- ja peseytymisveden, kotimaiset ei-geenimanipuloidut tuotteet, eurooppalaiset ja suomalaiset luomustandardit, rauhallisen havumetsän siimeksen ja syväpuhdistavan (myrkkyjä eliminoivan) saunan. Kuolinvuoteellani aion siis syyttää maahanmuuttoa ihan kaikesta.

Mutta koska olen tällainen hyväosainen maahanmuuttaja, ja minulla on näitä voimia ja ymmärrystä tästä prosessista, niin olen aloittanut uuden vapaaehtoistyön katkaisemaan liiallista työntekoa. Refugee Support Services sai uuden kiireauttajan ja toivottavasti tulevaisuudessa myös englannin kielen tuutorin, kunhan backgroud check (noin viides sellainen tässä luvatussa maassa) saadaan päätökseen ja pääseen paikallisen opiston alaisuuteen. Tuosta aivan toisesta (mutta työvuosilta niin tutusta) todellisuudesta kirjoitan lisää myöhemmin, kunhan pääsen paremmin sisälle. Oi näitä siunattuja itsemuodostettuja ruuhkavuosia. Ei ihminen muuta tarvitse kuin turvaa, terveyttä ja tekemistä.

Hyvää olematonta pääsiäistä

Pääsiäinen on meidän perheessä solahtanut oikeastaan kokonaan pimentoon, vaikka miehellä olikin pitkäperjantai vapaapäivä. Maanantaina me kaikki sitten jo mennäänkin takaisin töihin ja kouluun. Ei ole minkäänlaista loman tuntua, eikä tätä breikkiä ole odotettu sen kummemmin. En ole myöskään jaksanut kaivaa tipuja koristeiksi ja rairuohon kylväminen tuntuu vähän turhalta, kun numikot jo siintävät vihreinä ja linnun sirkuttavat varsin kovaäänisesti.

Likka on kotona ja mies mopoilemassa; minä istuksin takaterassilla toisen kahvikupillisen kanssa seuraamassa kirahvi Aprilin synnytystä WFLAn live-kuvan kautta. (Takajalat on olleet näkyvissä yli puoli tuntia eli soisi jo jotain tapahtuvan. Eipä April kovasti kärsivältä näytä, mutta ei kai tuo nyt voi kovin mukavaakaan olla, kun 30 000 silmäparia seuraa yhtä elämäsi tärkeimmistä hetkistä). Kylmän kevään jälkeen on oikein makoisaa, kun vihdoinkin voi juoda aamukahvit pihalla ja nauttia pienestä tuulenväreestä. Päivällä sitten lämpö kipuaa tuonne varsin mukavaan 25-28 eli täydellinen vuodenaika on käsillä (ehkei kuitenkaan siitepöly- tai ruohoallergikoille).

Näin siis tavat muuttuvat ja jos likka olisi vielä enemmän lapsi, niin ehkä pääsiäinenkin olisi jollain lailla otettava huomioon vuoden kierrossa ja pidettävä yllä perinteitä. En ole suonut ajatustakaan virpomiselle, suklaamunille enkä millekään paastolle tahi muulle uskonnolliselle höpinälle. Täällä jeesustelun kultamaassa pääsiäinen ei millään lailla hyppää silmille, ainakaan kun ei kirkossa käy eikä kuulu mihinkään muuhunkaan kirkon kautta syntyneeseen sosiaaliseen kuvioon. Kadun varsilla näkyy enemmän pupuja ja munanmetsästys ilmoituksia kuin mitään merkkiä kärsimystiestä.

Tämä on mielestäni itseasiassa aika outoa. En ole koskaan korostanut joulun tai pääsiäisen kristillistä merkitystä, mutta silti pääsiäisen sanoma on jollain lailla iskostunut itsetutkiskelun ja kärsimuksen tunnistamisen ajaksi, mutta täällä ei moisia negatiivisia ajatuksia korosteta. (No kyllä siellä kirkossa varmaan sitten kovastikin.) Ja sitten tuntuu falskilta, kun He has risen -julistuksia näkee sunnuntaina; kun on oppinut että KOLMANTENA päivänä....

Mutta onhan tässä muutenkin aihetta juhlaan! Pääsiäissunnuntai on tänä vuonna se päivä, jolloin saa kellottaa taas yhden lisävuoden henkilökohtaiseen kalenteriinsa ja juoda Sturbuksin tarjoaman  laten. Tiedossa on muutenkin mukava viikonloppu, sillä ohjelmassa ei ole muuta kuin sunnuntaibrunssi kakkukahvien kera! (Eilen olimme jo teatterissa ja syömässä rakkaan ystäväni kanssa.)

Tässä voisi siis toimertua liottelemaan käsivarsiaan jäävedessä (joo, no ihan vähän vaan on taas ylitetty jaksamiskynnys), venytellä kankeaksi käynyttä alaselkää (hankin semmoisen jalkoja hytkyttelevän chi-koneen ja ehkä siis ihan vähän liikaa on tullut testailtua) ja yrittää avata nikamalukkoa yläselästä omin voimin. Mutta hätä ei ole tämän näköinen; minulla on siis kiropraktikko, jonka luokse voin sen mennä tekemään ja ehkäpä kokeilen jotain uutta hoitomuotoa näihin ihan vaan väsyneisiin käsivarsiinikin. Sillä lenkille jo mieleni tekevi ja just nyt on siis parhaat kelit.

Nyt babykirahvista näkyy jo melkein pyllykin (eikös ne takajalat edellä tule?) ja kirahvina elämisen hyviä puolia on se, että yltää pussailemaan jälkikasvuaan jo synnytyskanavassa... ihan kohta se humpsahtaa ulos!

Ja sitten voikin alkaa laskea päiviä: sekä Suomen lentoon että työtilani muuttopäivään. Vuokrasopimukseni siis loppuu kesäkuun lopussa eli kamat on kärrättävä ulos ennenkuin tulen kotomaahan. Eikä minulla ole vieläkään uutta paikkaa tiedossa, koska a) en halua liian kauas kotoa b) en suostu maksamaan taalaakaan enempää kuin nyt ja c) olen vähän väsynyt koko työntekoon. Tai siis tämä ruumisraiska on, mielessäni toki on jo valmiina uusia suunnitelmia ja juttuja syksylle, mutta ne tulee sitten omalla painollaan. Todennäköisesti teen töitä kotoa käsin muutaman kuukauden ja odottelen, että se täydellinen paikka löytyy tästä lähinurkilta.

Koska tässä on menossa tämä Kata Kuntoon Projekti! Minussa ei siis ole mitään vikaa (ei edes kohonneita sokeriarvoja; vihdoinkin sain siis omalääkärin hankittua vain muutaman ei niin mieltäylentävän puhelun jälkeen)... paitsi stressiarvot (siis kortisoli, jota ei tietenkään näissä vakuutuksen korvaamissa tutkimuksissa mitata ollenkaan) ihan tapissa. Eikä minulla siis ole stressiä, mutta elimistöni edelleen kantaa mukanaan tuota noiduttua toimintatapaa ja sitä tässä yritetään purkaa. Enemmän metsälenkkejä, rentoutusharjoituksia, sohvalla lötköttämistä ja elämästä nautiskelua, sanoo tämä itsepuoskari. Fyysinen puoli tulee hoidettua Pilates-ohjaajan piiskaamana kahdesti viikossa eli puolet hommasta on siinä.

Nyt se luikahti ulos ja mätkähti maahan. Mamma yrittää virotella pikkuista, joka sätkii limaisena. Jälkeiset humahti samaan syssyyn ja pesu/nuolemisoperaatio on käynnissä.  

Ihan vaan olen mielessäni väläytellyt, että työtahtia täytyisi laskea kolmeen päivään ja löytää siihen neljänteen jotain muuta tekemistä, josta saisi kuitenkin korvausta. Eli muuttaa omia toimintatapojaan hivenen vähemmän kuluttaviksi. Viisastenkivi on edelleen etsinnässä, en tiedä pitäisikö tuota opetuspuolta alkaa tosissaan markkinoida. (Vaikka ei tämä koneella istuminenkaan ole oikein selkäpoloiselle hyväksi.) Mutta syksy näyttää, enkä juuri nyt jaksa asiasta murehtia. Aurinko paistaa ja linnut laulaa ja kahden kuukauden kuluttua olen kotomaan kamaralla!

Elämä on.

Nyt baby yrittää pystyy ensimmäistä kertaa, mutta ei ihan vielä onnistu. Se on pieni ja söpö. Synnytys meni mallikkaasti ja toivotan paljon onnea sekä äidille että vauvalle. Kohta se jo lähtee maailmalle elämää oppimaan.

Holiday Season is here!

En suin surminkaan kommentoi vaalitulosta, vaan iloitsen juhlakauden avautumisesta! Sillä sehän tarkoittaa sitä, että en enää mene kauppaan ennen joulua. Paitsi ruokakauppaan, jos sattuu tulemaan nälkä.

Ryysis, ahtaus ja ostohulluus on täällä taas. Juuri nyt on kaikki koristeet, krääsä ja ylenpalttinen pakkausmateriaali kärrätty kauppoihin niin, ettei välistä mahdu enää kulkemaan. Huipentuma koittaa kahden viikon päästä Black Fridaynä, jonka jälkeen alkaa viimetippa-ale. Johan se joulu on ovella parahiksi joulukuun alussa.

Minä olen lahjat jo ostanut, ja postittelen niitä ensi viikolla. Joulukortteja en taida tänä vuonna viitsiä, muuta kuin ne muutamat mummuille kotomaahan. Minä julistan joulurauhan ja ylensyöntikauden alkaneeksi, mutta törky ja tavara jääköön kauppaan. Jos jollekin jotain lahjaksi annan, niin ainoastaan itseleivottua. Siis heti kiitostelupäivän jälkeen! Paitsi jos lisää jouluvaloja pätkähtää, niin ehkä niitä sitten alennusmyynistä muutama sarja lisää...

XXXXXXX

Tänään oli taas aika laittaa tätä maallista romukoppaa oikoseen. Kun ei se meinaa pysyä, vaikka olen nyt sitten harrastanut Pilatestakin jo kohta kolme kuukautta. Tai ehkä sittenkin juuri siksi. Kun ihan hirveesti opettelee hengittämään ja yrittää pidellä nikamansa ojossa, niin kylkiluuthan siinä sitten jumitti ihan hervottomaan blokkiin. Eikä täällä olen jäsenkorjaajaa mailla eikä mantereilla, niin siinä sitä sitten taas oltiin. Ei auta akupunktuuri, eikä varsinkaan se, että lääkäriin ei mene. Kun en niitä lääkkeitä huoli ja humpuukilääkäreille (=integrative) on ollut kovasti haastavaa saada aikaa. Jos ei vastata sähköpostiin ja luvataan aika silloin, kun toimisto ei ole auki ja sitten pidetään puhelinjonossa toistakymmentä minuuttia, niin johan umpityhmempikin suomalainen tajuaa, että tätä potilasta ei paikalle haluta! (Tein siis valituksen.)

Onneksi olen löytänyt pari hyvää hierojaa, jotka osaavat auttaa. Nyt taas veri ja happi kulkee toistaiseksi, mutta kattellaan parin viikon päästä tilannetta, kun on urakoinut töitä olan takaa. Onneksi on noita lomia tiedossa, kun olis noita kirjoja luettavana! Kiitos kaikille, jotka ovat lähettäneet ja lisää pukkaa tulemaan: meillä on suomalaisten kirjarinki täällä eli hyvä kun kerkiää entisiäkään lueskella.

XXXXXXXX

Voihan haukotus. Kun niitä kellojankin siirreltiin ja pimeä tulee jo ennen kuutta. Ei lohduta aamun kirkkaus ei, mutta lumettomuus ja ilmatilan pysymyminen plussalla toki helpottaa vähän. Oikeinko sitä takkia täytyis taas alkaa etsiä komeron kätköistä? Varma talven merkki on ainakin se, että tässä talossa lojuu emännän sukkia ihan sitten jokapaikassa. Jaa uudella jalkakylpymummoiluvehkeellä saa nääkin varpaat lämpimiksi eli uusi sisustuselementti on hankittu.

Ja kohta olenkin taas lähdössä; mihinkäs muualle kuin teatteriin! Ja jos sittenkin muutamat myyjäiset kävisi kiertämässä ja ainakin saksalaiselle joulutorille uptowniin menisi 24.11. alkaen. Emmää muuten, mutta siellä saa glögiä! Ettei tarttis taas Ikeaan ajella. Ja karjalanpiirakkatalkoot on taas kohta ja sitten onkin lanttulaatikkoaika.

Tässä on näemmä ihan huomaamatta muodostunut jouluperinne: räätikäslooran ja rosollin tekijäiset sekä karjalanpiirakkatalkoot! Siinähän se joulu syntyy, kun lisätään vielä pienet pikkujoulut, niin johan on kotoista.

Mutta js sittenkin vähän lisää jouluvaloja...