Hyvää joulua kaikelle kansalle

Nyt on tultu siihen pisteeseen, ettei meikäläisen elämässä tapahdu mitään raflaavaa, kunnei siis keksi mitään kirjoittamista. Tulee näitä ylipitkiä välejä. Mutta onhan se siis ihan hyväkin asia, ettei tarvi valittaa jostain koko ajan.

Kun ei ole valitettavaa. Työskentely kototoimistossa on solahtanut uomiinsa ja asiakasvirta on ehkä hivenen vähentynyt, mutta sekään ei liene huono juttu, kun tuota olkapäätä täytyy kyllä edelleen kuntouttaa. Opetan myös edelleen suomea eli senkin saa laskea työksi, vaikka huvilta enemmän tuntuukin. Likalla on enää puolitoista vuotta koulua jäljellä, mikä herättää äidin ymmärtämään, kuinka nopeasti aika valuu käsistä. Sillä en tietenkään ole kriiseillyt tuota puolen vuosisadan rajapyykkiä, joka häämöttää puolen vuoden alle neljän kuukauden päässä. Pääsen Las Vegasiin pelaamaan kaikki säästöni. Tai jotain.

Joulukin on kuulemaa tulossa ja meillä on sitä silmällä pitäen töröttänyt kuusi jo monta viikkoa. Ensin sillain hillittynä olkikoristeltuna ja sittemmin kaikkine krumeluureineen... ei mennyt semmoinen rauhallinen suomalaiskansallinen joulutyyli läpi tänäkään vuonna. Ehkä ensi vuonna laitan kaksi kuusta... ja lisää jouluvaloja.

Tämän vuoden jouluriehuminen on jäänyt vähän vähemmälle, sillä olen ollut kaksi viikkoa ihan oikeasti kipeänä; siis taas kolmen vuoden jälkeen. Netflix on tullut taas vähän liiankin tutuksi, mutta myös pari mielenkiintoista kirjaa on päässyt kuuntelulistalle: nyt on menossa Michelen Becoming Me, mutta sitä ennen Bryan Cranstonin (Breaking Bad) ja Diane Guerreron (Orange is New Black ja Jane the Virgin) elämäkerrat ovat viihdyttäneet. On kyllä menossa melkoinen lukubuumi Audiblen kautta, mikä on sinällään sivistävää. Kahden mailin juoksumattokävely ei kyllä onnistu ilman kirjaa korvanapeissa ja on se kirjankin kanssa tuskien takana. Mutta tässä iässä on siis pakko avittaa tuota sydänparkaa ja kerättävä kävelypisteitä. Huoh.

Elämässä on siis paljon ihania asioita, joista voisin vielä mainita muutaman konsertin, joissa olemme tänä syksynä käyneet: Postmodern Jukebox oli loistava ja melkein samaa sarjaa Brian Setzer Orcherstransa kanssa. Paras musiikkielämys oli sittenkin meidän omat pikkujoulut, jonne kutsuin kolme parasta kaveriani miehineen, ja miehet ottivat instrumenttista mukaan: keyboard, kitara ja rummut. Siinä ne irrotteli meidän keittiössä ja mun piti vähän nipistellä itseäni. Juu, oma mies jammaili kanssa, mutta enemmän siellä taustalla, kun ei ole vielä ehtinyt kolmeakymmentä+ vuotta harjoitella.

Nyt on enää muutama yö jouluun ja lantut odottaa jääkapissa. Tänään vielä viimeinen työpäivä ja sitten saa rauhoittua leipomaan pullaa ja karjalanpiirakoita, niitä on löytynyt toivelistoilta, joten niitä toimitetaan.

Rauhaisaa joulua ja ihanaa uutta vuotta kaikille. Suomenreissu odottaa viiden kuukauden ja yhdeksän päivän päässä!

Villiä melskettä, helinää helskettä

Villiä melskettä, helinää helskettä

Ja vähän isompia tonttuja on asialla. Mukavaa jouluntaikaa kaikille!

Meidän joulumme on tänä vuonna taas  vähän erilainen, juuri niin kuin kuuluukin. Tykkään traditioista ja jouluhäsellyksestä, mutta ymmärrän myös välillä hellittää ja ihmetellä maailmanmenoa. Aatonaattona istuksin Barnes ja Noblessilla kahvilla bloggaamassa! Tämä on oikein kiva aitiopaikka katsella, kun ihmiset törmäilevät, vaikkakin toistaiseksi kaikki näkemäni vielä  hymyilevät ja tervehtivät. On siis aika mukavaa, että on kotomaan vieraita, joille pitää näyttää ostospaikkoja. Eihän se tarkoita, että minun pitäisi ympäriämpäri kirmailla, minä istuksin ihmettelemässä.

Eilen istuksittiin ihmettelemässä Pähkinänsärkijää baletissa eli vietettiin vähän aikaa uptownissa. Kotimatkalla ihmeteltiin vähän jouluvaloja ja nähtiinpä joulupukkikin (pukki seisoi vähemmän maltillisesti koristellun talon edessä sanomassa kaikille ’ho ho ho’ kun ajelimme naapurustossa. Valitettavasti ei ollut käteistä hyppysissä, joten lahjoitus jäi tekemättä (eikä ollut tilaa pysähtyä kaivamaan lompakkoa), mutta ihmettelen vähän ihmisten viitseliäisyyttä; minusta ei (sittenkään) ole käyttämään kolmea päivää koristeluun ja seisomaan pukkina pihamaalla useampaa ehtoota. Pitäydyn tämänhetkisessä koristelutasossa. Paitsi jos sittenkin saan inspiraation toisesta naapurustosta, jossa valoshowt on viritetty musiikin tahtiin ja näytökset joka ilta 7,730 ja 8 koko joulukuun... Joku ilta haluan ajella sen katsomaan eli perästä kuuluu.

Lanttulaatikko on siis tehty, puuro ja rosolliaineet keitetty, kalat ja kinkku ostettu, leipomuksia sekä leivottu että nautittu ja lihapulliakin on jo odottamassa. Aika hyvin on joulu mallillaan, sillä meillä on itsetehtyä joulusinappiakin tänä vuonna, eikä puoliakaan noista ole tarvinnut itse väkertää! Keittiössä on ollut vilinää silloinkin, kun itse olin punttisalilla rähisemässä. Ja parasta päivässä: tänäiltana pääsee (laitetaan vieraat) rivitanssimaan, ja jossei tanssi suju, niin joutuu ratsastamaan bullilla! Jihaa!

Jotta on sitten kaloriat poltettu aattoiltaa ajatellen. Sillä parasta joulussa on tietenkin syöminen (kunhan ne  äijänpuolikkaat sieltä golf-kentältä kerkiävät)! Ja vähän lahjojenkin jako, sillä ei ole kuusenalunen pitkään aikaan pullistellut kuten tänä vuonna. Ja sitten(kin) saa vaan olla. Ehkä katselemme elokuvaa tai pelaamme pelejä, kokoamme palapeliä ja mitä näitä nyt on. Mähkitään ruokaa kiduksiin kaksi päivää ja sytytetään kynttilät pihamaalle kaikkien jouluvilkutusten lisäksi ja nautitaan joulunhengestä, yhdessäolosta. Ei vedetä hernettä nenään siitä, että tutuilta tulee jeesuksenmoisia toivotuksia, eikä siitä, ettei niitä tule.

Meidän joulu on juuri semmoinen kuin sen kuuluukin: pirautetaan kotomaahan ja skypetetään kummilapsille. Syödään (ja juodaan) reippaasti, shoppaillaan kohtuudella, leivotaan hyviä tuoksuja taloon, sekä traditioita että niiden puutteita. Huomattavasti vähemmän kaihoa kuin muutamana aiempana vuonna (huomattavasti vähemmän kotomaista joulumusiikkia) ja joulu-CD:nä kantria.

Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat muistaneet meitä joulukortilla! Itse lähetin vain kourallisen, mutta ajatuksissa olette kaikki! Koska tapoihin kuuluu (puhumattakaan verovähennyksistä) lahjoittaa rahaa johonkin hyvään tarkoitukseen, niin tänä vuonna olen lahjoittanut  seuraavasti: ystävän pojan bändileiriä varten, kaverin miehen hoitokuluihin (katastrofaalinen auto-onnettomuus), Charlotten Actor’s Theaterille (koska se on minun henkireikäni) ja International Houselle (missä likka volunteeraa ESL-[English as a Second Language] koordinaattorina). Tervehdyskuvat postaan lähipäivinä sekä täällä että facessa.

Rauhallista joulua kaikille, jatkan työntäyteistä amerikkalaistumisprosessini kuvausta jatkossakin; tässähän jenkkiytyy jo sitä vauhtia, että seuraavaksi varmaan alkaa aivosolut sulaa. Eikä siitä ole sitten enää pitkäkään matka oman jeesusteluyhteisön etsintään... Suuressa maailmassa meillä on kaikki hyvin ja jouluna ukkostaa!

Perinteet vai uudet tuulet?

Alkaa tämä nihkeä marraskuu vedellä viimeisiään ja täällä se tarkoittaa joulukauden avautumista. Onhan se ensimmäinen adventtikin jo huomenna. Kuten saatatte ymmärtää (ja sama meininki on taatusti myös Suomessa), kaupat, puistot ja muut yleiset paikat ovat olleet joulukoristeltuja jo pitkään ja joululaulutkin ovat soineet jo tovin, mutta nyt on lupa laittaa pihat asiaankuuluvaan tällinkiin.

Minähän tänä vuonna laitoin sesonkivalot jo hyvissä ajoin, kun kelloja siirrettiin, eli olin valaistuksen puolesta aika suomalainen. Hillittyjä valoja pimeyteen. Tai no, ihan vaan pikkuisen ostin värivaloja, koska uudet traditiot tässä tietenkin pukkaavat ihon alle maan tavalla. Tänään sitten levittelin niitä varsinaisia joulukoristuksia pihalle, mutta tulimme siihen tulokseen, että eihän tämä vielä riitä. Näyttää aika paljaalta, joten jätin vielä kuvaamatta. Katsotaan onko kaupoissa ensimmäistäkään koristetta jäljellä ensi viikolla; jos on, niin saatanpa ostaa vielä pari.

Tämä viikonloppu on täällä pyhitetty joulukuuusen hakemiseen ja kodin pukemiseen jouluiseksi. Kenelle se sitten tarkoittaa 200 koristeen ja kenelle 2000 koristeen ja asetelman laittamista (tai sitten joulua ei vietetä ollenkaan). Meille (siis minulle) se ei tarkoita vielä muuta kuin muutaman seinäkoristeen ja kynttelikön esiintuomista, sillä kuusi on mielestäni liian aikaista tuoda. Haluan ehdottomasti kuusen, mutta haluan myös, että siinä on neulasia vielä aattona! Tavallisesti hankin sen noin viikko ennen joulua ja tänä vuonna meille tulee muutama ystävä glögille lauantaina 19.12. joten siihen mennessä joulu täytyy laittaa esille. Siiheksi myös teen pari joulukakkua, -torttuja ja ostan piparit. Tai ne on jo ostettu, sillä töissäkäyvänä en viitsi panostaa kaikkeen kotitekoiseen.

Joulumme on ruokapuolesta varsin suomalainen ja sitä vietämme ehdottomasti aattoiltana, mistä en varmaan tule koskaan tinkimään! Koska meillä kuitenkin on tuo mantteli (ja jouluvieraita), niin laitan myös minisukat takan eteen ja sujautan jotain joulupäiväaamuksi sukkiin. Mutta en jätä maitoa enkä pipareita pukille... siihen voin kyllä helposti ryhtyä sitten, kun on asiaankuuluvan ikäisiä lapsukaisia. Tai ehkä sitten laitan kyltin piipun juurelle, että kiitos pukki, mutta olet jo käynyt täällä eilenillalla.

Muita jouluisia juttuja ovat jouluvalokierros (ehkä vain naapurustoissa tai sitten ajelemme joulukaupunkiin tai Botanical Gardeniin, jonka valot ovat kuulemma näkemisen arvoiset) ja aatonaaton rivitanssi saluunassa! Sen amerikkalaisempaa ei oikein ole ja minä tykkään tanssimisesta, niin mikä jottei. Tänä vuonna menemme katsomaan myös Pähkinänsärkija -baletin ja joulukonsertiksi olen valinnut Soulful Noel -konsertin. Me emme käy kirkossa (emme ole sellaista valinneet, emmekä kaivanneet; vaihtoehdoista ei suinkaan ole puutetta), emmekä hautausmaalla, mutta sytytän kynttilöitä rakkaille. Jouluajelua tai pulkkamäkeä ei sattuneista syistä tule harrastettua, emmekä olen myöskään käyneet luistelemassa, vaikka se olisi mahdollista täälläkin. Tämä perhe ei oikein ole talviaktiviteettipainotteinen, mutta saatamme hyvinkin mennä puistoon kävelemään ja sulattelemaan kinkkua tai laatikoita.

Joululauluja meillä sitten kyllä kuunnellaan konsertin lisäksikin. Varmaan jonkin verran jouluradio.fi:tä, mutta omia CD:itä leipoessa ja jouluruokaa laittaessa. Ehdottomasti! Kotona mieluiten suomeksi, mutta iso osa joululauluista on universaaleja ja saahan sitä itse hymistä mukana omalla kielellään. Ja kuusessa on pääosin Suomesta tuotuja koristeita ja tähti latvassa! Ei koskaan mitään enkeleitä tai muuta hömppää. (Paitsi ihan pikkuisen.)

Mutta jouluun on vielä aikaa, joten sittenpä muutama sananen Kiitostelupäivästä. Olen sarkasmin varjolla ominut juuri tuon nimikkeen, vaikka oikeasti pidän kovasti Kiitospäivän ideasta eli ajatusten suuntaamisesta kiitollisuuteen ja yhdessäoloon. Mutta totuushan on, että ylensyömisen ja turhan shoppailun juhlaksi Thanksgiving on muuntunut ja pisteenä iin päälle ovat hervottomat ruuhkat (lentokentillä) teillä ja kaupoissa. Black Friday on niin turha juttu minun elämässäni, mutta suon säästöt niille, keille se on välttämättömyys. Turhan krääsän ostamista kritisoin, mutta ostan sitten itsekin lisää niitä jouluvaloja (vaikka jätin käyttämättä Targetin tarjouksen, jossa ostamalla yli satasella jouluvaloja, saisi viisikymppiä alennusta) eli olisi syytä katsoa peiliin.

Tavallaan kaikkeen tähän krääsään siis turtuu ja hukkuu, eikä enää näe itse totuutta. Olemme myös omaksuneet rakkaan ystäväperheen kanssa uuden tavan nähdä Kiitospäivänä ja juhlistaa sitä yhdessä (tänä vuonna siis jo toinen perinteinen Kiitostelu) ja sehän tarkoittaa sitten sitä, että joko me tai he ajavat 460 mailia eli 740 kilometriä yhteen suuntaan. Tai sitten kumpikin perhe puolet tuosta matkasta ja tapaamme Savannahissa, kuten tänä vuonna, mutta joka tapauksessa bensa palaa ja törsätään hyvään ruokaan. Sitähän perinteet ovat: hyvää ruokaa, jotain uutta, jotain vanhaa ja sininen Suomen lippu. Ja tietenkin käsien yhteenliittäminen ja kiittäminen...

Itsenäisyyspäivä sitten taas on enemmänkin mielessä kuin toimissa, mutta karjalanpiirakat ja lanttuloora kuuluvat kuvaan. Tänä vuonna piirakkatalkoot osuvat juuri 6.12. ja samalla tehdään joululaatikoita yhteispohjoismaiseen joulujuhlaan. Eli sopeutumista on tarvittu siinäkin; meidän joulujuhlassa on Lucia-kulkue ja kaikki norjalaiset, ruotsalaiset (islannistakin jotain), tanskalaiset ja suomalaiset herkut, joita mieluusti maistelemme, vaikka rosolli se tärkein onkin.

Vaikka välillä tuntuu, että antaisi vaikka pikkusormensa, jotta voisi viettää jäätävän kylmää, lumista ja kotimaista joulua Suomessa, niin totuus löytyy jostain muualta. Olemme tuoneet suomalaisuuden vahvasti mukana ja elämme suomalaisten perinteiden mukaan, mutta maailmankuva on avartunut ottamaan vastaan uusia tapoja, erilaisia traditioita ja näkemään asioissa niiden puolet. Ja se on vain ja ainoastaan rikkautta, sillä itse voi niin paljon omiin tekemisiinsä (ja ajatuksiinsa) vaikuttaa.

Minulla ei ole mitään viisastenkivea mihinkään asiaan, mutta nyt vasta ymmärrän mitä on monimuotoisuus ja ihmisten välinen ystävyys. Se kun ei ole kiinni kielestä, tavoista, kansallisuudesta tai ihonväristä. Ystävyys on yhteistä tekemistä ja kanssakäymistä. Se ei ole sanahelinää tai hienoja teorioita (joille on aikansa ja paikkansa), vaan sitä, että uskaltaa oppia toiselta ja näkee itsensä toisenlaisten silmien läpi.

Traditiot taas pitävät meidät kiinni juurissamme, mutta nekin on tehty muuntuviksi. Kiitospäivän kunniaksi on sanottava, että saa olla kiitollinen kaikesta opista, johon on uskaltanut ryhtyä. Välillä (monesti) tuntuu, että joutuu luopumaan niin monesta, kun asuu toisessa maassa, mutta eihän se ole edes totta. Tosiasiassa saa ymmärrystä siitä, että osaa, muuttuu ja pärjää.

Mutta tottavie se tuntuu paremmalta, kun saa välillä posmottaa omalla kotomaisella kielellä ja vahvistaa omia juuriaan. Jaksaa taas olla oma parempi itsensä jonkin aikaa.

Tavallinen elämä

Tällä hetkellä ilmassa liikkuvia, ns. tavallisia asioita:

- viime viikolla tein töitä 24 tuntia. Aika hyvin, sillä minulla on ollut 'työlupa' kuusi kuukautta.

- viime viikonloppuna olen häärännyt keittiössä suomalaisen jouluruuan parissa 9 tuntia. Ei, en ole leiponut ensimmäistäkään piparia, kakkua tai pullaa.

- Mukavia, jouluisia tilaisuuksia on takana 2 ja edessä (tiettävästi) 4. Olisi kiva, jos ehtisi järjestää avoimen talon myös omille, ihanille ystävilleen, mutta ei taida ehtiä.

- tulevana viikonloppuna on tiedossa kaksi konserttia, joista tavoitteenani on selviytyä suht.koht. kuivin silmin.

- aion hivenen muuttaa työnkuvaani ensi vuonna, mutta ennen sitä olisi poikettava kotimaassa uusimassa viisumi, jotta saisi tehdä jatkossakin töitä. On tämä sen verran mukavaa puuhaa, että kannattaa taas rehata itsensä valtameren yli.

- joulu, jolloin olen aattona töissä, on parin viikon päässä, eikä vielä ole kuusta, pipareita tahi kakkuja, mutta laatikot on pakastimessa ja ostin uuden joulukoristeen. Jouluradio.fi oli ensikuulemalta hivenen ärsyttävä, mutta kyllä se aivojaturruttava kotoikävä vielä jossain kohden päälle poksahtaa. Tai sitten itkeäpillitän hakiessani systeriä lentokentältä välijouluna (siis joulun ja uuden vuoden välissä).

- uusi vuosi on tarkoitus juhlistaa Floridassa ja hääpäivää ennakkoon New Orleansissa. 

- sitten tarviikin enää seuloa noin 200 collegea ja avustaa jälkikasvua miettimään tulevaisuudensuunnitelmien vaihtoehdot A, B, C ja D. 

Ei tässä sen kummempaa. 

Ps. Otan kuvan siitä koristeesta ja pistän tänne, kun pääsen kotio.

Kylä tää ny melkein valot tarttis?

Joulutohotusta

Sieltä se sitten putkahti: Thanksgivingin jälkeinen elämä eli Joulutohotus. Mutta koska minä ripustelin jouluvalot jo synnillisesti ennen kiittelypäivää, niin kai se on sitten mentävä jo ostamaan joulukuusi. Ja raivattava ruokahuone sinne kuuluvista hyödykekaluista, jotta saa kuusen näkymään ikkunasta kaikelle kansalle.

Laulavan joulupukin naapurustoomme lanseerannut perhekunta ei kuitenkaan vielä ole ryhtynyt toimeen eli kukaan ei laula lähimaastossa! Onneksi poroarmeijallinen naapuri sentään on hoitanut velvollisuutensa, ja se todellinen joulutalo auton katolla keikkuvine rekeineen on täydessä tällingissä. Siinä riittää ihmettelemistä vielä kolmantenakin jouluna.

Kauppoihin ei enää uskalla mennä, sillä liikennekin on äitynyt kolme kertaa aggressiivisemmaksi kuin vielä viikko sitten, sillä tottahan minun tulee olla se, joka krääsän ensimmäiseksi saa valittua. Jottei meidän pikku taapero vaan tunne itseään hyljätyksi saadessaan yhden täydellisen tarpeettoman paketin vähemmän kuin tarha- tai minkälie preschoolkindergartenin kaveri. Todellisen toveruuden aika on siis käsillä, mikä näkyy myös vapaaehtoiskeräysten määrässä. Tottakai haluan muistaa heikompiosaisia näin joulun alla, sillä hyvä omatunto on paras joululahja heti kinkun, paakkelsin ja suklaan jälkeen.

Tyhmä suomalainen jätti sitten Black Fridayn, Cyber Mondayn JA Giving Tuesdayn väliin ja elää elämäänsä ihan kuin vuosittaista kulutusjuhlaa ei tänä vuonna olisi tulossakaan. Ei tässä meinaan kerkiä, kun täytyy painaa töitä silloin kun niitä on ja saa ihan luvalla vielä tehdä. Tästä syystä näyttääkin siis siltä, että allekirjoittanut on ensimmäistä kertaa elämässään töissä jouluaattona!

Mutta ei huolta huomisesta, räätikäsloora on pakasteessa ja silli jo ostettuna eli kyllä niistä jo joulu syntyy. Ja onhan minua siunattu erinomaisen ruuanlaittotaitoisella miehellä, joten todennäköisesti koulun menu näyttää tältä: mätiä, lohta, kinkkua, pari pihviä, hivenen salaattia ja sitten lisää lihaa. Onneksi rosolli ja laatikot tulee nautiskeltua ensi viikonlopun Scandinaviaanisessa
yhteisjoulujuhlassa, ainakin mikäli mestari ehtii hommansa hoitaa. Paljonko niitä muuten tarvitaan, jos aikoo ruokkia sataviisikymmentä suuta?

Iloista ja lumista (not!) joulunodotusta kaikille. Uuden Vuoden juhlinta onkin sitten oma tarinansa...