Näytetään tekstit, joissa on tunniste travel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste travel. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. toukokuuta 2015

Mä oon sittenkin biitsi-ihminen!

ITerveisiä meidän omalta biitsiltä. Siis Pohjois-Carolinan hienoimmalta rannalta. Tai no, mun mielestä kaikki rannat, joilla olen käynyt (etelä-Karoliinassa ja Georgiassa; ja no se Meksikonlahti oli sitten Floridassa), näyttää kyllä samanlaisilta. Siellä on santaa, aaltoja, lapiokouraisia lapsia, möllöttäviä ylipainoisia, juoksevia sportti-ihmisiä, tuuli ja aurinko. Joidenkin mielestä kadehdittava yhdistelmä lomaa ja rentoutumista.

Suon sen heille kaikin mokomin, vaikka nykytiedon valossa itsensä grillaaminen ei minusta ole ollenkaan järkevää. Näen, kuinka lapset jaksavat leikkiä tuntikaupalla veden äärellä ja aikuiset istuvat ja nauttivat joko seurasta tai virvokkeita; iltaa kohden sitten enemmän jälkimmäisistä. Kaikilla on hauskaa ja punainen nenä/niska/selkä/käsivarret. Ja seuraavana päivänä uudestaa, vaikka kuinka olisi se punainen kärsä/kyömy/takosuus/allit. Illalla voi sitten syödä ranskanperunoilla kuorrutettua uppopaistettua sapuskaa, huuhtoa sen alas oluella ja katsella, kun jälkikasvu kipittelee pitkin käytäviä paiskoen ovia ja karjuen elämänriemua, lomalla kun ollaan.

Mutta sitten on se toinen puoli. Ei tarvitse laittaa ruokaa, saa hyvällä omallatunnolla nauttia pari lasillista viiniä, relata lasten kanssa (aika monessa perheessä näyttää olevan isovanhemmat mukana hoitoapuna) ja vain olla, sillä kotityöt eivät muistuta itsestään läsnäolollaan.

Siksi minäkin pakkasin autoon tyttären lisäksi kiitettävän määrän sälää, varasin rannanpuoleisen kahden sängyn ylihintaisen ekstra-lukaalin motellista, josta on 5-vuotiaan kivenheitto rannalle. Käpyttelimme rannalla ilta-auringossa, join lasillisen viiniä Tiki-baarissamme ja söimme ranskalaisilla höystettyä ruokaa. Aamulla sitten söin puuroni siinä parvekkeella tuulen tuivertaessa ja auringon paistaessa. Sitten tuunasin itseni täyteen aurinkorasvaa, koska halusin asiaankuuluvasti pukeutua sortsihamoseen ja sporttipaitaani (alleista viis, mutta bikineihin sonnustautumiseen tarvitsen vielä noin 6 vuotta paikallistumisaikaa) ja lähdin rannalle!

Kävelin nimittäin lähimpään Sturbucksiin Marriott-hotelliin noin 20 minuutia sitä rantaa pitkin ja kastelin varpaani siinä kylmässä merivedessä. Nyt istun tässä latteni kanssa kuluttamassa aikaa, jotten herättäisi likkaa, joka koisii onnellista unta siellä huoneessa. Ihan parasta rantaelämää siis! Seuraavaksi taidan tsekata tuon Boardwalkin, jossa iltaelämä tapahtuu, ja sitten käpyttelen takaisin sinne parvekkeelle, johon saa vedettyä tuulisuojan varjoksi eteensä. Ehkäpä menen rannallekin makaamaan kahdeksikymmeneksi minuutiksi, jos haluan rikkoa rajojani!

Memorial-viikonloppuna ilma on justiinsa minulle sopiva: tänään nousee vaan 26:een pilvettömältä taivaalta ja huomenna 28 puolipilviseltä. Ja parasta tässä kaikessa on se, että maanantaina voin hurauttaa neljässä tunnissa kotio rentoutuneena ja D-vitaminoituna. Kuten sanottu: minä olen biitsi-ihminen!

Ja kuvat on taas mitä on, ei pysty muokkaamaan näillä laitteilla.




keskiviikko 20. elokuuta 2014

NYC in 10 minutes

It's huge and best it shows from Empire State Building at the night. Beautiful. But since we have visited Shanghai, I'm not surprised.

Chinatown also smells like... China. Not so good.

NYC is beautiful, noisy and smells bad. How come you never remember how much garbage these big cities produce every day? I also feel cramped. I mean inside my hotel's stairways, streets that are full of stuff and tall buildings are trying to take their share of sun.

I like NY, but after 2 days (well 1 1/2) I am getting to the 'give me some space' state of mind. Especially at Times Square and in afternoon subway. Subway is handy though, but since my first ever subway experience was in St. Petersburg, I've always thought that subways should be DEEP underground.

There is so much to see that you just can't see it all without getting overwhelmed. I think I'll live happily ever after even if I don't visit MET or Natural History Museum. Or Madame Toussoud (don't even remember how it's written) or -please- Ripley's.

The Statue of Liberty is great. Manhattan is great. NYC is great. It will stay like that. But people are not southerners. Most of them are ok, but not great (I can never go back to Finland). And how come we hear German all over! We even pumped to some Swedish tourists in Central Park.

Tonight we'll see Phantom of the Opera and after that we can hopefully get some sleep. I certainly hope so. Shut up out there! Let this little country girl sleep. She is overwhelmed with all these noisy people.







torstai 14. elokuuta 2014

So far so good

We made a plan with my chiropracter to quit eating sugar. Sounds pretty easy. And it is easy, because I don't need to add any sugar to my coffee. Don't ask me to quit drinking coffee, that just won't happen. Ever. Hopefully.

So, I haven't been eating any sugar say... between Sunday 10 pm and Monday 6 pm, that's a good thing, right? And if I just had one (and a half) scoop of ice cream yesterday after hard day at work, that doesn't count as sugar. I'm struggling here and I think I need SOMETHING sugary to eat. Was it this hard to quit gluten?

They also say that dairy is bad for you. That, my friends, is so easy. I don't need any milk products except cheese. Or cream cheese. Or cottage cheese. Please, I don't like ham, what should I put on my sandwitch then? But hey, sandwitch is also forbidden, so no problem here. Just quit eating rice cakes!

[Sigh!] Why do I (try to) do this? Because sometimes, out of the blue, my stomach gets upset in a quarter of second, and I have this very prolonged rash all over my skin. I want to get rid of that (and 25 pound of visceral fat). There definitely is something that my body can't deal with, hopefully it is sugar and wheat, not coffee or wine. And don't tell me that there's sugar in wine. I just can't take that information in right now. I'll consider thinking about that fact when I'm back from NYC in a week or so.

I'm so exited and I just can't hide it!



This contains no sugar!