Minun kotini

Etupihaa

Remontti alkaa olla loppusuoralla eli siivoojat ovat työssään ja yritän kovasti pysyä poissa tieltä. Se on vaikeaa. Ymmärrän, että monelle siivooja on hyvänmielen tuoja ja iso apu arjen tohinoissa, mutta minulla on tässä elämänvaiheessa aikaa ja voimia siivota omat sotkuni, joten on haastavaa antaa jonkun toisen touhuta omassa kodissa. Olen toki kiitollinen avusta, joka kuuluu osana vakuutusyhtiön (omavastuun jälkeen) pakettiin, mutta se tosiasia, että hiomisputua tullaan siivoamaan kolme päivää putuamisen jälkeen ei ihan sovi kuvioon. Toki siis olen ne isommin osin jo itse siivonnut.

Terassi

Mutta siellä siis joku toinen hinkkaa meidän paskahuuseja (ainahan voi toivoa, että suihkukaapin syväpuhdistus kuuluisi asiaan) ja minä joudun pitelemään itseäni. Tai no, toisen vessan jo itse pesin, koska olen sitä käyttänyt, ja samalla pesin myös suihkuverhot. Iltapäivällä tulee vielä toinen porukka pesemään kokolattiamatot, mistä olen tosi kiitollinen! Se on homma, joka tulisi tehdä joka vuosi ja aina joko palkata joku se tekemään tai vuokrata asiaankuuluvat vehkeet (kiitos miehelle, joka on tämän meidän huushollissa tehnyt). Minulle tuohon helvetinkoneeseen (eli imuriin) tarttuminenkin on tuskan takana (semmoinen painava ja kankea mattotampparikone) eli minä pesen vain räsymattoja juuriharjalla eli tasan on tämä(kin) homma meidän perheessä on jakautunut.

Ruokahuone eli kuva ulko-ovelta.

Jokavuotiseen härdelliin kuuluu myös ikkunoiden ja talon ulkoseinien pesu, koska niihin kertyy vihreää hilloa eli jonkinlaista hometta(?) ja omakotiyhdistys muistuttaa asiasta aika napakasti eli pesetettävä on. Kerran yritettiin (no joo, mies yritti) pestä itse, mutta tämä vaatii kiipeämistä, koska meillä ei ole riittävän tehokasta painepesuria. Pääsee helpommalla, kun ottaa ulkoseinien ja ikkunoiden pesun ostopalveluna kerran vuodessa. Tai siis ikkunat tulisi tietenkin pestä useammankin kerran, mutta minä vähän fuskaan tässä... samoin fuskaan noiden moldingien kanssa (oliskohan ne koristepaneelit, siis semmoiset jotka on seinissä keräämässä pölyä ja mukamas näyttämässä kauniilta), mutta itseasiassa tänä aamuna siivousporukkaa odottaessani, hinkkasin nekin! Onneksi meillä on paneelit vain ruokahuoneessa (joka on samalla asiakkaiden sisääntulotila eli siksi sekin on pidettävä siivossa). Mitä vielä pitäisi tehdä, on puhdistaa kaikkien tuulettimien lavat! Niihin pöly tarttuu takkelina ja sinne on vaikea yltää ilman apuvälineitä. Ajattelin, että tämä olisi miehen homma tänäkin vuonna (se taisi imuroida ne jotenkin viimeksi?).

Olohuone

Hyvät uutiset siis: joulusiivous on kohta tehty! Ja tänä vuonna aion viettää joulua kaapeissa, sillä nyt on jokaikinen kaappikin oikein syväpuhdistettu eli maalattu ja uudelleen matotettu, sekä iltaan mennessä myös konmaritettu. Tässä, kun on ollut sidottuna tänne kotiin viikon verran, niin joutessani ihan oikeasti kävin läpi myös kaikki lipastot ja säläkertymät, joita salakavalasti kertyy. Pitäiskö vielä noi astiakaapitkin käydä läpi? Jääkaappi on pesemättä! Autotallissa on sekamelska. Nurmikko on ajamatta ja kukkasipulit istuttamatta. Etupihan nurmikko tarvitsisi uudistaa ja pensaat karsia. Ja terassikin on kyllästämättä! Ensi vuonna toivottavasti pääsisi vähän pienemmällä joulusiivouksella.

Nyt kun tässä asiaa miettii, niin aika paljon ylläpitohommaa on tässäkin pienessä talossa. Joka on ihana, tilava ja juuri oikeassa paikassa! On kaikinpuolin järkevää, että teen töitäkin kotona, sillä siihen on hyvin tilaa. Se toki siis vaatii vähän enemmän organisatorista ajattelua ja pölyjen pyyhkimistä, mutta sekään ei ole kohtuutonta, koska minun ei tarvitse paljon muusta huolehtia  kuin itsestäni.  Tarkoitan tällä monien muiden kohtaamia ruuhkavuosia, kun lapset vielä tarvitsevat ja omat vanhemmat vasta tarvitsevatkin. Olen siis hyvin tyytyväinen talooni ja elämäntilanteeseeni. Tässä on hyvä olla ja istua (talvella) etupihan auringossa katselemassa julkisivua tai (kesällä) maata omalla takaterassilla 24/7.

Keittiöstä tai siis ´aamiaisnurkka´. Terassin ovi
näkyy vasemmalla.

Olen siis onnellisessa asemassa. Muistelen Pirkkalan asuntoja lämmöllä, erityisesti Perkiöntien pikkuruista neliötä, jossa elimme kahden ison koiran ja likan kanssa tyytyväisenä. Nyt meitä on tässä enää kaksi ja tilaa noin kolminkertaisesti. Olen haaveillut omakotitalosta koko elämäni, mutten koskaan osannut aavistaa, että se on täällä, tällainen ja näin kiva. On hyvä pysähtyä ja miettiä tätäkin asiaa. Minä niin kovasti tykkään tästä talosta sen kaikkine puutteineen ja työllistävine vaikutuksineen! Ja onhan se huojentavaa tietää, että tässä kohtaa kiinteistöjen arvo on noussut aika kovasti ja tästäkin saisi ihan mukavan summan säästöön, jos olisi tarve myydä.

Neljässä vuodessa olemme maalanneet kaikki huoneet (myös porraskäytävän ja autotallin), vaihtaneet puulattiat työtilaani, ruokahuoneeseen ja portaikkoon (hallelujaa tälle, kokolattiamatollinen portaikko on täysin mahdoton siivota), uuden maton olohuoneeseen, uusineet keittiön countertopit (mikä ihme on suomeksi: työskentelypinnat? keittiötasot? tähän kuuluu myös korotettu saareke), rakentaneet tilavan, katollisen terassin, uusineet kolmasosan puutarhasta, vaihtaneet vesisäiliön ja lämmitys/viilennyslaitteiston ja repineet kaksi kylpyhuonetta ihan maantasalla, jotta uusista saatiin paremmat. Tämä kaikki on aika hyvin kahdelta ei luontaisesti lainkaan remonttitaitoiselta tai -innostuneelta ihmiseltä! Ja olisihan tuossa pieniä puhdetöitä edelleen jonossa: keittiön laattalattian uusiminen, muutama maalattava pinta, kahden haljenneen betonilaatan vaihtaminen ajoväylältä (siis etupihalta, drive way), puutarhan järkeistäminen, saunan rakentaminen takapihan pusikkoon.... (no ei oikeesti, omakotiyhdistys voisi pillastua), mutta tämän hetken toiveissa olisi hiljaiselo talohommien suhteen.

Keittiötä

Meillä on ihana talo, jossa on ihan kiva, pieni vierashuone (jonka komerossa ehkä on kohta paremmin tilaa) sekä pari muuta huonetta, jotka voi kätevästi tarvittaessa muuttaa vierasmajoiksi, joten tervetuloa. En nyt sanoisi, että tämä olisi amerikkalaista unelmaa (kaukana siitä), mutta on tämä yhden suomalainen tytön unelma! Ja kohta saa laittaa ne loput jouluvalot.

P.S. Kuvaamisessa ei ole käytetty sisustussuunnittelijaa eikä edes etukäteissiivousta.

Yks tavallinen viikko

Muistelin tässä itsekseni aikaa, jolloin minulla ei ollut mitään tekemistä, enkä tuntenut kuuluvani mihinkään. Jo silloin muistan ajatelleeni, että vielä jonain päivänä tulee ikävä näitä joutilaisuuden päiviä... ja päätin, että luon elämäni sellaiseksi, jossa on sopivasti rentoa olemista ja minulle tuiki tärkeää työtä. Kevään alkaessa elämäni yksi viikko oli tällainen.

Maanantaina viikko alkoi ihana ystävän, kollegan ja mentorini luona liki puolentunnin hoitosessiolla. Siis minä sain hoitoa iäti kiukutteleville niskoille ja yläselälle. Edelleen joudun kamppailemaan, jotta en tekisi töitä väärissä asennoissa ja huollan omaa selkääni säännöllisesti. Ja silti se välillä oikuttelee. Sitten kirmasin töihin ja hoidin asiakkaitani kello 11-6. Tähän päivään mahtui neljä asiakasta, joka on vähän ykäkanttiin, mutta tein sen mieluusti, sillä tiistaina oli vapaata asiakkaista.

Tiistaina oli siis ns. toimistopäivä, jolloin teen paperitöitä, päivittelen facebookkia ja blogia ja muuta pakollista, joka pienyrittäjän elämään kuuluu. Kävin myös punttisalilla rehkimässä sekä pienellä aurinkoisella kävelyllä, ja ilta oli varattu viikon toiselle taiji-tunnille. Tämä oli myös se päivä viikosta, jolloin kävin ruokakaupassa ja tein terveellistä ruokaa pariksi päiväksi. En siis todellakaan jaksa kokata joka päivä, mutta yritän kovasti pitää oikeaa ruokaa jääkaapissa, jotta lapsukainen voi sitä sitten lämmittää. Likkahan pääsee koulusta puoleltapäivin ja syö sekä (aamiaisen) lounaan että päivällisen kotona. Pakastimessa on aina hätävarantoa eli eineksiä sulatettavaksi, joten ei haittaa jossei ihan aina pysty. 

Itse syön aika usein omia eväitä myös töissä, enkä koskaan siis voileipiä (pyrin pitämään gluteenin syönnin minimissä), joten mielikuvitus on vähän väliä koetuksella. Onneksi kesä on tulossa ja silloin maistuvat erilaiset salaatit! Meillä on välillä myös sushi-päiviä eli tekstaillaan keskenään kuka hakee sushit Teeteristä kotimatkalla. Mies käy tavallisesti lounaalla joko ravintolassa tai hakee evästä toimistoon viereisestä Earth Faresta, mutta hänkin kyllä haluaa lämpimän ruuan vielä päivälliseksi. Meillä siis kokataan iso satsi tavallista kotiruokaa ja lämmitetään sitä sitten muutama päivä. Onneksi kokkausvastuu jakautuu vähän kaikille.

Keskiviikkona työpäivä jakautui kahtia (kuten se usein tekee), sillä ensimmäinen asiakas oli jo 9.30 ja viikoittainen selänvetreytystuntini on aina keskiviikkoisin kello 11. Autan siis asiakkaitani hoitamaan ja vetreyttämään selkäänsä erilaisin venytyksin ja harjoittein, joita olen napannut mukaani niin taijista, chi gongista, pilateksesta, punttisalilta ja Putkistolta ja varmaan myös keksinyt itse. Olen myös miettinyt, että kannattaisikohan lisätä myös iltavenyttely kalenteriin; hankaluutena on se, että kaikkia iltoja en millään jaksaisi olla töissä!

Venyttelytunnin jälkeen olikin sitten jo kiire rynnätä tyttöjen lounaalle, jonka yritämme sopia suurinpiirtein joka toinen viikko. Aurinko paistoi täydeltä terältä, joten oli ihana päästä ulos ja söimmekin terassilla! Osa meistä jatkoi sitten vielä kahville eli istuksittiin melkein kolme tuntia pihalla (varjossa) keskellä päivää. Sitten poikkesin vielä salilla venyttelemässä ja menin takaisin töihin kello 4-7.30. Osa asiakkaista pääsee töistä myöhään eli keskiviikkoisin ja torstaisin otan vastaan vielä kello 6.

Torstainakin oli aivan ihana ilma, joten aloitin päivän ajelemalla greenwaylle ja noin tunnin kävelyllä, jonka jälkeen annoin itselleni valtuudet nauttia isosta lattesta Starbucksissa (terassilla taas) ennenkuin menin pankkii hoitamaan yritykseni asioita. Pankissa vierähti sen verran kauan, että juoksin Teeterin kautta (sushi-päivä) suihkuun ja töihin (söin siis ajomatkalla sormin) kello yhdeksi. Kotona olin vähän ennen kahdeksaa varsin mielenkiintoisen työpäivän ja erittäin ikävännäköisen onnettomuuspaikan ohittamisen jälkeen. Lysähdin sohvalle katselemaan Frendejä, sillä muuhun en pystynyt. Tämä torstai ei ollut pelkkää toivoa!

Perjantaiaamuna laukkasin sitten tenniskentälle (oikeasti neljän kuukauden tauon jälkeen eli älkää nyt kuvitelko, että olen ollut koko talven näin aktiivinen) ystävän kanssa ja ehdin nauttia toisenkin aamiaisen pallottelun ja suihkun jälkeen ennen työpäivää, joka alkoi kello 11. Perjantain kunniaksi oli vain kaksi asiakasta ja lopetin työviikon samoin kuin aloitinkin: menin hierontaan! Tällaista luksusta en tokikaan saa joka viikko, mutta viimeiset viikot ovat olleet fyysisesti varsin raskaita, joten tarvitsin tämän hoidon. Luulen, että parin viikonlopun takainen terassin kyllästäminen (siihen upposi yhteensä kuusi tuntia aktiivista maalausaikaa) oli se piste näiden hartioiden ja käsivarsien päälle, jonka alle olin nääntyä: fyysinen työ tässä iässä vaatii vähän suunnittelua.

Maanantain hoito oli ihanan lempeää, mutta perjantaina sitten mentiin vähän syvemmälle. Ihan koko aikaa en voi sanoa nauttineeni, mutta tarpeeseen tuli ja työkyky on taas palautettu! Onneksi myös loma on näköpiirissä, joten eiköhän tästäkin taas selvitä! Lauantaiaamu alkaakin aina taiji-tunnilla, jonka jälkeen voi tehdä ihan mitä huvittaa. Tällä kertaa puuhailin vähän puutarhassa (se vaatisi vähän enemmänkin puuhailua, mutta säästelin käsiäni), kävin punttisalilla kevyellä treenillä ja luin kirjaa. Illalla grillailtiin, mutta piti syödä sisällä, sillä ilma viileni jälleen. 

Sunnuntaina oli turkasen kylmä eli aivan täydellinen päivä osallistua ison naistenryhmän juhlalounaalle. Reilun parin tunnin jälkeen poikkesin kotimatkalla kahvilaan istuksimaan itsekseni. Kotona siivoilin ja järjestelin vähän sekä suunnittelin Kalifornian matkan pakkaamisia. Loppuillan vain makasin sohvalla/lattialla ja nautin Netflixin seurasta. Nukkumaanmennessä sain tuta ison iltapäivälatten voiman ja kieriskelin sängyssä unta hakien. Silti heräsin aamulla kello 7 ja kuuntelin, kun likka lähti kouluun kello 7.15. Haukottelin makeasti ja istuksin tässä sohvalla vielä vaikka kello lähestyy kymmentä. Työt alkaa tänään kello 12 ja pitäisi vielä Targettiin ehtiä ennen sitä. Olisiko jo aika? Muttakun ulkona on niin kylmä....

Siivousta, järjestämistä ja organisointia

Kevät keikkuen tulevi, vaikka vielä tarvitaan villatakkia. Aurinko kuitenkin muistuttelee, että olisi aika tilata ikkunanpesijät tai sitten vaan ryhtyä toimeen. Siivoamaan!

Minähän en ole mikään supersiivoaja, mutta olen ehdottomasti järjestyksen ihminen eli tykkään kun tavaroilla (ja asioilla elämässä) on omat paikkansa. Liian ehdoton ei voi olla, mutta myönnän kyllä, että saan silloin tällöin siivousvimmaketutus kohtauksia, jolloin sanansäiläkin tuppaa lentämään. Olen viime aikoina kovasti pyrkinyt välttämään noita kohtauksia ja antamaan siivoukselle aikansa. Eli opettelen kovasti sitä, että siivoaminen ja siihen käytetty aika ei ole jostain muusta (löhöämisestä) pois, vaan ihan vaan yksi osa tätä elämää. (Ihan niinkuin oman elämän järkeistäminen ja sopeutuminen ei ole prosessi, joka loppuu siihen kun saa vihreän kortin, vaan se nyt vaan on osa tätä siirtolaiselämää.)

Olen siis jo muutaman viikon katsellut kämppää sillä silmällä, että hämähäkinseittejä löytyy, kaiken maailman sälää kertyy ja vaatteet ja kengät jotenkin aina osaa kävellä yläkerran kaapeista alakertaan lojuksimaan. Olen mielessäni karsinut ja heittänyt pois. Kaikkien muistojen, lippulappujen ja suomipurnukoiden väliin tunkee koko ajan myös paikalliskielistä materiaalia ja uusia mukakauniita esineitä. Joita en siis tarvitse, mutta jotka on ´kivoja´ tai ´tarpeellisia´. Mutta jos ne on Suomesta tänne kantanut, niin eihän niitä voi heittää pois!

Olen kantanut hyvin paljon kaikkea epämiellyttävää ´sälää´tänne uuteen elämään. Monesta olen jo päästänyt irti, mutta vieläkin taistelen useiden menneiden haamujen kanssa. Haluaisin elää hyvin pelkistetysti ja säilyttää vain tarvittavan; enkä oikeastaan tarvitse kovin paljoa: terassin ja sohvan sinne, niillä pärjää aika hyvin seuraavat seitsemän kuukautta.

Terassi ja sohva edustavat minulle lojumista ja paikallaan olemista. Hetkessä elämistä. Ei murhetta töistä, rahoista, tulevaisuudesta eikä huolta huomisesta, vain kuumuus ja hetki, jossa on hyvä olla. En näe arabian posliinikannuja, en katsele valokuvia, en ahdistu, kun ilmoitustaulu pursuaa, en mieti mihin kaikki kirjat sijoittaisi, kun nekin vaan monistautuu koko ajan. En ole tulossa Suomeen tänä kesänä, eikä sitä tarvitse sen kummemmin puolustella.

Kun pölyt on pyyhitty ja lattiat pesty, niin talokin näyttää taas ihanalta! Ikkunat on edelleen likaisena ja terassin kyllästäminen on vaiheessa, mutta ruokakaappi on päivitetty ja oleskelutilan sälää on kannettu selkä vääränä kierrätykseen ja roskikseen. Kompromisseja on tehty: Säilytin Kodin Kuvalehdet, mutta heitin kaikki muut menemään. Joitain ruoka-aineita en näytä mitenkään oppivan käyttämään eli antaa mennä roskiin. Pakollista paperisälää on säilytettävä verotussyistä, mutta järjestin sekä Suomilaatikon että kirjanpitoboxin (opettelen käyttämään Quickenia, huoh; minulle yhtä haastavaa kuin excel, jonka kanssa emme koskaan ole ystävystyneet). Karsin ja tyhjensin, jotta auringolle olisi enemmän tilaa paistaa. Sain viime vuoden kirjanpidon pois mielestä eli järjestykseen.

Kevät saa alkaa! Kevääseen ja kesään kuuluu hyvä mieli ilman huonoa omaatuntoa, lomia ja uusia juttuja ilman pelkoa, että rahat loppuu. Vähemmän työtunteja, enemmän töitä; paljon auringossa kävelyä ja liikkumista. Lisää tavaroiden karsimista ja järkeistämistä, jotta kaikelle olisi paikkansa. Myös sille laiskottelulle ja tälle bloggaamiselle. En laadi aikatauluja (olen Kata, aikatauluholisti), en myöskään aikatauluja liikkumiseen (tosin taiji-tunneille on kellonajat). Juurikin pitäisi olla punttisalilla, mutta tyhjennänkin päätäni tänne blogiin ja lähden ihan kohta kävelylle ennen työpäivän alkua.

Olen miettinyt, muuttanut, orientoitunut, hamstrannut, haalinut, pinnistellyt ja ponnistellut. Olen suunnitellut, laatinut aikatauluja, aarrekarttoja, yritystoimintasuunnitelmaa, tehtävätaulukoita. Minulla on muistikirja ja selkeiden asioiden muistikirja, välillä jopa päiväkirja ja lippusia sekä lappusia, joille on kirjattu tositärkeitä asioita ja muistiin erinomaisen informatiivisia nettisivuja ja kirjojen nimiä. Heitin ne pois! Tuhosin mielenliikkeitä tietokoneen muistista, liiketoimintasuunnitelma on deletoitu, seinänkokoinen aikataulupalkki lensi paperinkeräykseen. Koko ajan mukana kulkenut ´työasioita´-vihko kulkee vielä laukussa, mutta luulen, että sekin alkaa olla kypsä lentämään pesästä ihan kohta.

Vanha joutaa pois uusien tieltä, mutta se kaikki, joka on tuonut minut tähän pisteeseen, ei koskaan unohdu. Se on osa pitkää prosessia, mutta selkärepussa ei ole tarpeen kuljettaa ihan kaikkea. Eikä se, joka on syöpynyt mieleen tai saostunut sieluun, katoa, vaikkei sitä roikota käsivarren päässä perässään. Jälleen astetta kevyempänä ja viisaampana. Jokainen aamu on uusi.

Tammikuu

Se on sitten kaamos ohitse. Samoin joulu ja muut härpäkkeet, eikä ole edes tipatonta tammikuuta ei. On paljon töitä, pientä flunssaa ja tulehtunut hammas. Mutta iloinen mieli!

Kun mä olen nyt sitten valaistunut. Tieni valinnut. Löytänyt rauhan. Mitä näitä nyt on. Tai no, astetta vanhempana ja viisaampana sekä monta kokemusta rikkaampana.

Päätin, että nyt kun on tavoite saavutettu, niin höllätään vähän ja uusi suunnitelma on se, että ei suunnitella juuri nyt. Keskitytään olennaiseen, nautitaan siitä, että on töitä, muttei mennä asioiden edelle. Osallitutaan ompelukerhoon maanantaisin (tai vaihtoehtoisesti kirjakerho kerran kuussa) ja pidetään kiinni taiji-tunneista. Mennään ulos aurinkoon, kun paistaa ja salille silloin kun ei. Jännitetään vihreää korttia ja collegepääsyä (3/6 hyväksytty). Pidetään pari asiaa jäissä ja mennään Kaliforniaan, jonne likka on halunnut vissiin koko elämänsä matkustaa.

Nautitaan teatterista (NuVoices -festivaali menossa; 4 esitystä kolmessa päivässä), näyttelyistä ja konserteista. Raivataan aikaa lounaille ja tanssimiselle tai tenniksen peluulle. Kerranhan täällä vain ollaan ja kunnossa kohti keski-ikää; tässähän on kaikki puitteet hyvälle elämälle juurikin nyt. Ei ensi vuonna.

Pääni sisässä on aina käynyt melkoinen kuhina, mutta nyt se rauhoittuu. Ihan vain koska päätän niin ja heitän pyrkimykset nurkkaan. Ei tarvitse todistaa kenellekään mitään, ei tarvitse märehtiä menneitä tai miettiä tulevia. Guruksi gurun paikalle.

Ja vot: heti kohta pukkaa uusia mahdollisuuksia ilmoille. Tartu hetkeen ja anna palaa. Ensinnäkin likkojen saunareissulle tuikituntemattomien suomalaisten kanssa, keksittekö mitään makoisampaa? Sitten paluu kielijuurille suomen opettajaksi ja Minnesotaan. Kumpikin hetken mielijohteesta, koska tuntui siltä. Koska oli aikaa tarttua tilaisuuteen. Koska elämä on.

Suuri Guru on puhunut ja lähtee teatteriin. Onnellisena.