Hyvää joulunaikaa kaikelle kansalle

No nyt kävi sitten niin, että joulukortit jäi lähettämättä. Taas, ja tarkoituksellisesti. Olen tänäkin vuonna osallistunut muutamaan keräykseen, jolla on laitettu hyvä kiertämään ja autettu pulaan joutuneita kanssaihmisiä. Suureksi osaksi tällä mantereella asuvia suomalaisia (mm. lahjoitettu siivouspalvelu kolmen pienen lapsen äidille, joka sairastui vakavasti), mutta myös sademetsiä tässä suojellaan. Niillä kaikilla joulukorttirahoilla. Myös pakettien lähettäminen kannattaa enemmän ameriikkalaista postituslaitosta ja pakottaa vastaanottajan maksamaan veroja, kuin hyödyttää paketin noutajaa Suomen päässä. Eli kovin on minimiin laitettu kaikkien lahjat ja henkilökohtaiset muistamiset, mutta onhan tässä tämä blogi!

Tässä tulee siis terveiset kaikille tutuille ja ihanille ihmisille, jotka ovat meitä muistaneet kortein, kirjein ja paketein: lämmin kiitos! Tosiasia on, että jokainen muistaminen lämmittää paatuneenkin amerikkalaistuneen mieltä ja jouluradio raikaa kotomaista joulumusiikkia. Karjalanpiirakoita on tehty ja lanttulaatikko on jo pakastimessa, ja kuusessa kiiltelevät sekä Suomesta raahatut että täältä mukaan hypänneet koristeet iloisessa sekamelskassa. Takan päällä on sekä joulusukkia että suomalaisia tonttuja ja jokainen asiakas on kyllä kuullut miten ja kuinka tontut kurkkivat ikkunoiden takana... Ja onhan se mukavampi kurkkia kun on noita jouluvaloja pihapuuhun ripusteltuja joulukoristeita... Maassa maan tavalla ja niin poispäin.

Tämä vuosi on ollut erinomaisen hyvä ja kaikista muutoksista on selvitty oikein hyvin. Tänään on jollakulla viimeinen tentti ja sitten on eka yliopistolukukausi lusittu! Äiti on selvinnyt oikein hyvin ja nauttii elämästään, jossa ei tarvitse olla ravitsevaa ruokaa valmiina ja iltaisin saa harrastaa tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi joutuu heräämään niin tuhottoman aikaisin, kun äiti koisaa. Onhan tässä siis jo melkein opittu täkäläisen käsityskyvyn mukaan sujuvasti puhumaan espanjaa. Mutta suomalaisena täytyy vielä toinenkin lukukausi päntätä ennenkuin tohtii enempää kehua.

Joulu siis tulla jolkottaa ja minähän olen jouluihminen henkeen ja vereen. Tänä jouluna mieliala on jollain lailla positiivisempi ja vähemmän nostalginen kuin koskaan ennen ja mietinkin, että mistähän se johtuu. Ehkä siitä, että marraskuu oli varsin hankala ja näyttäytyi selkäkipuina jopa niin, että ihan kiropraktikolle piti raahautua itseään laitattamaan (ja se on paljon se). Nyt tilanne on rauhoittunut ja ehkä ensi vuonna osaa pitää päänsä ja kieltäytyä kunniasta vuoden kiireisimpänä kuukautena (joka on siis se meikäläiselle henkilökohtaisesti vaikea kuukausi aina ja ikuisesti). Vai lieneekö syynä se, että ensi kesän Suomen matka on kiikarissa ja liput ostamista vaille valmiit! Sillä totta mooses aion olla ensi juhannuksen kotomaan kamaralla ja suunnittelen jo pakkaamista (kun siis täytyy muistaa toi paikallinen talvitakki pakata jussia silmällä pitäen).

Ja koskapa vuoden lopussa on tapana olla pohtia koti-ikävää ja tätä mielenmaiseman kotoutumisprosessia, niin kerronpa missä nyt mennään. Olen hyvinkin kotonani täällä! Minulla on ystävät, kaverit, työ, paikallinen eli itsekoottu perhe oman ydinperheen lisäksi (eli minusta kyllä pidettäisiin huolta, jos jokin katastrofi iskisi) ja ennenkaikkea enemmän mielenrauhaa kuin koskaan ennen. Mikä voi olla ennenaikaista sanoa uutta maailmaa kuormittavaa presidenttiämme silmällä pitäen. Keski-ikäisenä on kuulkaas kiva olla, kun ei alla tulevien eläkeasioiden painaa, eikä vaivaa päätään maailmanpolitiikalla tahi olemattomalla ilmastonlämpenemisellä (ei, älkää kysykö, raivokäyrä nousee jo ajatuksesta)!

Se, mikä tässä jokapäiväisessä elämässä on alkanut jäytää on tämä bible belt. Tähän asti olen ihan sujuvasti antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta viime aikoina (ehkäpä joulun läheisyys) on alkanut ärsyttää niin totaalisesti: ulkokultainen jeesustelu. Siis se, että pyritään manipuloimaan ja syyllistämään kanssaeläjiä sillä, että meidän perhe opettaa lapset antamaan takaisin (eli volunteeraa kahdessakymmenessä paikassa, koska äiti pakottaa ja tämähän on olennainen osa collegeenhakuprosessia), meidän lapset käy kirkossa vaikka pää kainalossa (ja uskoo sokeasti, että kunhan uskoo, niin kodittomien perään saa sylkäistä koska ne ei selvästikään käy kirkossa, koska jos ne kävis niin ne ei olis kodittomia), meidän lapset saa pelkkää A:ta koulussa (ja tämä siis tapahtuu jumalan armosta) ja niin edelleen.

Joo joo, sohaisen taas muurahaispesää, enkä siis ole edelleenkään kenenkään uskoa tai vakaumusta vastaan (parhaat ystäväni uskovat ja käyvät kirkossa), mutta tämä näyttää olevan vähän kuin alkoholistien paapominen suomalaisessa perheessä. Uskosta tulee suorittamista ja fasadi, jolla peitetään jotain. Ihmiset ovat niin hukassa ja valitsevat helpoimman tien eli uskovat, että joku jossain päättää meidän kaikkien puolesta. Ja siten ajaudutaan epätoivoisiin tekoihin, kuten Trumpin äänestämiseen. No, taatusti jotain tulee muuttumaan ja sitten voidaan voivotella sitä. Mutta me elämme yksilönvapauden maailmassa (ihan kuin Suomessa sananvapaus on vähän niinkuin tapetilla) ja jokainen tehköön omat ratkaisunsa, juuri niillä välineillä, joita ei ole koulussa koskaan opetettu.

Maailma on monitahoinen muurahaispesä, mutta jouluna kaikilla (paitsi että tämäkin lausunto on epäkunnioittava juutalaisia kohtaan, koska täällähän ei saa muslimeja edes mainita) on hyvä tahto. (Niin, ja yksi rakkaimmista ystävistäni on juutalainen, eli piikkiä ei tähän(kään) kätkeydy.) Mutta kulutusjuhlaan siis tiemme käy ja onneksi jouluun ei tuhlaannu kansantaloudellisesti tärkeitä työpäiviä, sillä se joulu sattuu olemaan sunnuntai. Ja maanantaina töihin. Tai me onnekkaat, jolla vapaata on, menemme tietenkin tuhlaamaan rahojamme.

Jouluiloa, rauhaa ja rakkautta.

Yks tavallinen viikko

Muistelin tässä itsekseni aikaa, jolloin minulla ei ollut mitään tekemistä, enkä tuntenut kuuluvani mihinkään. Jo silloin muistan ajatelleeni, että vielä jonain päivänä tulee ikävä näitä joutilaisuuden päiviä... ja päätin, että luon elämäni sellaiseksi, jossa on sopivasti rentoa olemista ja minulle tuiki tärkeää työtä. Kevään alkaessa elämäni yksi viikko oli tällainen.

Maanantaina viikko alkoi ihana ystävän, kollegan ja mentorini luona liki puolentunnin hoitosessiolla. Siis minä sain hoitoa iäti kiukutteleville niskoille ja yläselälle. Edelleen joudun kamppailemaan, jotta en tekisi töitä väärissä asennoissa ja huollan omaa selkääni säännöllisesti. Ja silti se välillä oikuttelee. Sitten kirmasin töihin ja hoidin asiakkaitani kello 11-6. Tähän päivään mahtui neljä asiakasta, joka on vähän ykäkanttiin, mutta tein sen mieluusti, sillä tiistaina oli vapaata asiakkaista.

Tiistaina oli siis ns. toimistopäivä, jolloin teen paperitöitä, päivittelen facebookkia ja blogia ja muuta pakollista, joka pienyrittäjän elämään kuuluu. Kävin myös punttisalilla rehkimässä sekä pienellä aurinkoisella kävelyllä, ja ilta oli varattu viikon toiselle taiji-tunnille. Tämä oli myös se päivä viikosta, jolloin kävin ruokakaupassa ja tein terveellistä ruokaa pariksi päiväksi. En siis todellakaan jaksa kokata joka päivä, mutta yritän kovasti pitää oikeaa ruokaa jääkaapissa, jotta lapsukainen voi sitä sitten lämmittää. Likkahan pääsee koulusta puoleltapäivin ja syö sekä (aamiaisen) lounaan että päivällisen kotona. Pakastimessa on aina hätävarantoa eli eineksiä sulatettavaksi, joten ei haittaa jossei ihan aina pysty. 

Itse syön aika usein omia eväitä myös töissä, enkä koskaan siis voileipiä (pyrin pitämään gluteenin syönnin minimissä), joten mielikuvitus on vähän väliä koetuksella. Onneksi kesä on tulossa ja silloin maistuvat erilaiset salaatit! Meillä on välillä myös sushi-päiviä eli tekstaillaan keskenään kuka hakee sushit Teeteristä kotimatkalla. Mies käy tavallisesti lounaalla joko ravintolassa tai hakee evästä toimistoon viereisestä Earth Faresta, mutta hänkin kyllä haluaa lämpimän ruuan vielä päivälliseksi. Meillä siis kokataan iso satsi tavallista kotiruokaa ja lämmitetään sitä sitten muutama päivä. Onneksi kokkausvastuu jakautuu vähän kaikille.

Keskiviikkona työpäivä jakautui kahtia (kuten se usein tekee), sillä ensimmäinen asiakas oli jo 9.30 ja viikoittainen selänvetreytystuntini on aina keskiviikkoisin kello 11. Autan siis asiakkaitani hoitamaan ja vetreyttämään selkäänsä erilaisin venytyksin ja harjoittein, joita olen napannut mukaani niin taijista, chi gongista, pilateksesta, punttisalilta ja Putkistolta ja varmaan myös keksinyt itse. Olen myös miettinyt, että kannattaisikohan lisätä myös iltavenyttely kalenteriin; hankaluutena on se, että kaikkia iltoja en millään jaksaisi olla töissä!

Venyttelytunnin jälkeen olikin sitten jo kiire rynnätä tyttöjen lounaalle, jonka yritämme sopia suurinpiirtein joka toinen viikko. Aurinko paistoi täydeltä terältä, joten oli ihana päästä ulos ja söimmekin terassilla! Osa meistä jatkoi sitten vielä kahville eli istuksittiin melkein kolme tuntia pihalla (varjossa) keskellä päivää. Sitten poikkesin vielä salilla venyttelemässä ja menin takaisin töihin kello 4-7.30. Osa asiakkaista pääsee töistä myöhään eli keskiviikkoisin ja torstaisin otan vastaan vielä kello 6.

Torstainakin oli aivan ihana ilma, joten aloitin päivän ajelemalla greenwaylle ja noin tunnin kävelyllä, jonka jälkeen annoin itselleni valtuudet nauttia isosta lattesta Starbucksissa (terassilla taas) ennenkuin menin pankkii hoitamaan yritykseni asioita. Pankissa vierähti sen verran kauan, että juoksin Teeterin kautta (sushi-päivä) suihkuun ja töihin (söin siis ajomatkalla sormin) kello yhdeksi. Kotona olin vähän ennen kahdeksaa varsin mielenkiintoisen työpäivän ja erittäin ikävännäköisen onnettomuuspaikan ohittamisen jälkeen. Lysähdin sohvalle katselemaan Frendejä, sillä muuhun en pystynyt. Tämä torstai ei ollut pelkkää toivoa!

Perjantaiaamuna laukkasin sitten tenniskentälle (oikeasti neljän kuukauden tauon jälkeen eli älkää nyt kuvitelko, että olen ollut koko talven näin aktiivinen) ystävän kanssa ja ehdin nauttia toisenkin aamiaisen pallottelun ja suihkun jälkeen ennen työpäivää, joka alkoi kello 11. Perjantain kunniaksi oli vain kaksi asiakasta ja lopetin työviikon samoin kuin aloitinkin: menin hierontaan! Tällaista luksusta en tokikaan saa joka viikko, mutta viimeiset viikot ovat olleet fyysisesti varsin raskaita, joten tarvitsin tämän hoidon. Luulen, että parin viikonlopun takainen terassin kyllästäminen (siihen upposi yhteensä kuusi tuntia aktiivista maalausaikaa) oli se piste näiden hartioiden ja käsivarsien päälle, jonka alle olin nääntyä: fyysinen työ tässä iässä vaatii vähän suunnittelua.

Maanantain hoito oli ihanan lempeää, mutta perjantaina sitten mentiin vähän syvemmälle. Ihan koko aikaa en voi sanoa nauttineeni, mutta tarpeeseen tuli ja työkyky on taas palautettu! Onneksi myös loma on näköpiirissä, joten eiköhän tästäkin taas selvitä! Lauantaiaamu alkaakin aina taiji-tunnilla, jonka jälkeen voi tehdä ihan mitä huvittaa. Tällä kertaa puuhailin vähän puutarhassa (se vaatisi vähän enemmänkin puuhailua, mutta säästelin käsiäni), kävin punttisalilla kevyellä treenillä ja luin kirjaa. Illalla grillailtiin, mutta piti syödä sisällä, sillä ilma viileni jälleen. 

Sunnuntaina oli turkasen kylmä eli aivan täydellinen päivä osallistua ison naistenryhmän juhlalounaalle. Reilun parin tunnin jälkeen poikkesin kotimatkalla kahvilaan istuksimaan itsekseni. Kotona siivoilin ja järjestelin vähän sekä suunnittelin Kalifornian matkan pakkaamisia. Loppuillan vain makasin sohvalla/lattialla ja nautin Netflixin seurasta. Nukkumaanmennessä sain tuta ison iltapäivälatten voiman ja kieriskelin sängyssä unta hakien. Silti heräsin aamulla kello 7 ja kuuntelin, kun likka lähti kouluun kello 7.15. Haukottelin makeasti ja istuksin tässä sohvalla vielä vaikka kello lähestyy kymmentä. Työt alkaa tänään kello 12 ja pitäisi vielä Targettiin ehtiä ennen sitä. Olisiko jo aika? Muttakun ulkona on niin kylmä....

Hengissä ollaan!

Kylläpäs aika rientää ja kirjoitustaito on ottanut ison askelen taaksepäin, kun näppäimet ja sormet eivät mitenkään osaa toimia yhteistyössä. Sitä se macciutuminen teettää, vaikka uutta puhelinta vanhan räppänän tilalle ei olekaan vielä saatu. Kun iPhone6 ei riittävässä määrin löydä tietään Verizonin hyllylle. Tänään käytiin toista kertaa kysymässä, mutta jospa sitten kolmas kerta toden sanoo.

Lokakuu meni pienessä sumussa, sillä isoäiti siirtyi ajasta ikuisuuteen kunnioitettavassa 88 vuoden iässä (hän oli siis isoäideistämme nuorin; vielä on 91-vuotias ja 95-vuotias). Mummu oli valmis lähtemään ja niin kai sitten minäkin: Suomessa poikkeamaan.

Tulin siis Suomeen - tämän hetken ajatuksen mukaan - viimeisen kerran lokakuussa. Toki ajatuksenakin hautajaisiin saapuminen on synkkä, mutta vielä synkempi oli kotomainen keli. Ankea harmaus iski melkoisen railon sydämeen, jopa niin, että kielsin sitten likkaakin enää haaveilemasta yliopistosta siellä päässä maailmaa. Tai ainakin depressiolääkkeet pakkaan sitten mukaan, jos kaikesta huolimatta uhkaa sinnepäin tulla.

No eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, eikä tänäkään kesänä ilmaantunut saunaa takapihalle, joten syvapuhdistautuminen täytyy edelleen tulla tekemään sinne. Mutta toivonpa vaan kovasti, että jokin muu tapa ilmaantua kotomaan kamaralle kuin istuksia 15 tuntia lentokoneissa ja -kentillä ilmaantuisi pikimmiten. Neljä valtameren ylitystä tänä vuonna on ihan liikaa meikäläiselle. Joten alkakaapas te siellä suunnitella reissua tähän suuntaan! Kovasti iloisina otamme vierailijoita vastaan.

Ja sitten juhlasesonkiin. Joka on siis ihan portailla, koska tänään vietetään paikallista veteraanipäivää (eli posti ei kulkenut eikä lasten tarvinnut mennä kouluun) ja Thanksgivingiin on enää pari viikkoa. Minä täällä ihan täpinöissäni valmistelen, sillä meille tulee vieraita ja sitten täytyy ihan kovasti kiitostella! Tulee odotettuja suomalaisia vieraita ihan Floridasta asti ja aikomuksena on luoda omat perinteet: haukutaan amerikkalaista koulusysteemiä (likka odottaa, että saa posmottaa täysillä suomeksi joillekin jotka ymmärtävät, mistä todellisuudessa on kyse), jätetään rukoukset väliin, mutta jonkinlainen pikku leikki täytyy soveltaa ja tietenkin syödään sekalaisen kaavan mukaan. Menu näyttää (suunnitteluvaiheessa) seuraavalta:

Graavilohta ja pikkuperunoita (finger potatoes, ei nyt ihan, mutta liki uuden pottujen veroisia)
Sinisimpukoita (jos on tuoreita) tai avokado-katkarapusörsseliä
BBQ Kalkkuna (on tilattu, ei uskalla eksperimentoida ekalla kerralla)
Lanttulaatikko ja bataattilaatikko
Double chocolate cake (on tilattu paikallisesta kakkutaivaasta) / jäätelöä gluteenirajoitteisille

Että ihan vaan pikkuisen odotan ensimmäistä meidän kotona vietettyä suomalais-amerikkalaista kulutusjuhlaa, josta Black Fridayhin ponnistetaan. Veisinköhän Loten perjantaina kärsimysmatkalle uuteen Outlet Malliimme ennen kuin saa jäsenkorjata tätä raihnaista kroppaa vai fiksaisinko hänet ensin ja sitten mentäis elämysmatkalle etelä-Karoliinan Walmarttiin... Elämä on valintoja täynnä!

Hyvää juhlakautta kaikille, kohta saa kaivaa varpuset ja sylviat itkettämään, ja mikä parasta: ripustella jouluvalot etupihalle ;-)

Positiivisuushaaste

No sieltähän se sitten napsahti, positiivisuushaaste, mutta minähän en sitä viitsi vain Facebookissa jakaa, teen sen näin julkisesti.

Tykkään seuraavista asioista elämässäni (suomeksi):

- perhe.
- työni, joka alkaa kantaa hedelmää ja pikkuhiljaa kiire kasautuu sopivalla tavalla.
- ilmasto, jossa elän on likipitäen täydellinen. Ainakin ajoittain.
- ihanat ystävät, joita on moneen lähtöön; erityismaininta lounasporukalle, jotka tietää kuinka kaheli olen ja osaan olla kaheli kahdella kielellä.
- se fakta, että ei ole laajemmalla tasolla kiire minnekään: on koti, työ, lapsi kotona, ollaan terveitä, eikä tarvitse huolehtia mistään mullistavasta juuri nyt.
- erityisen kivat työkaverit ja kaikki hoitoalan henkilöt, jotka ovat samalla aaltopituudella.
- Sinä, joka muutit Gainesvilleen, toit palan Suomea lähemmäksi!


Sama toisella käyttämälläni kielellä eli asioita, joita rakastan, arvostan ja joista kiitän joka päivä:

- ihana, kaunis ja mielettömän fiksu tyttäreni, josta olen niin sanomattoman ylpeä joka ikinen päivä. Kiitos, että olet tyttäreni. Mieheni, joka on myös paras ystäväni: ilman sinua en olisi tässä ja nyt. Rakastan sinua loppuelämäni.
- työni, joka on maailman paras työ ja antaa minulle enemmän kuin ymmärränkään. Olen todellakin siunattu ja onnellinen siitä, että minulla on joka päivä asiakkaista, jotka tuovat valoa ja iloa elämääni. Olette niin tärkeitä.
- Charlotten ilmasto on kertakaikkiaan täydellinen, kun aurinko paistaa edelleen lokakuussa. Tämä on maailman paras paikka asua ja muistaa kiittää luojaansa joka päivä tästä upeasta mahdollisuudesta asua juuri täällä.
- Minua on siunattu maailman parhaimmilla, hauskimmilla, ihanimmilla, mukavimmilla ja auttavaisimmilla ystävillä. Teidän kanssanne on niin äärettömän hauskaa ihan joka kerta kun tapaamme. Tulen muistamaan teidät kaikki kuolemaani saakka.
- Elämänvaihe, jota elän juuri nyt on kerrassaan ihmeellisen rauhallinen ja seesteinen. Kiitos luojani siitä, että olemme terveitä ja kaikki asiat ovat hyvin. En tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken, mutta olen äärettömän kiitollinen kaikesta, jota saan.
- Minulla on maailman paras ammatti ja olen äärettöman kiitollinen kaikista ihanista ja lämpimistä ihmisistä, jotka minua ympäröivät. On mielettömän ihanaa, että voin tuntea teidän kaikkien lämmön ja innon matkallani kohti entistää parempaa tulevaisuutta. Kiitos rakkaat!
- Ja Lotte: en voi koskaan sanoilla kertoa kuinka paljon merkitsee se, että olet muuttanut niin lähelle (mutta kauas), sen täytyy olla johdatusta. Olen niin kiitollinen sinusta.

Mitä kaunein kiitos teille kaikille, jotka olette elämässäni. Olette iltarukouksissani alati!