Levottomuus

Olen taas viime aikoina ollut vähän levoton. Sillä tavalla, ettei oikein jaksa keskittyä lukemaan ja kirjan kuunteleminenkin menee pätkittäin. Vaikka siis olisi ihan hyvä eli puoleensavetävä kirjakin. Juuri nyt minulla taitaa olla keskeneräisenä neljä kirjaa, joista kaksi äänikirjoja (toinen suomeksi ja toinen englanniksi), yksi on pädiin ladattu kirja ja viimeinen ihan oikea pokkari yöpöydällä. Lisäksi Audiblessa on ainakin kolme lyhyttarinaa odottamassa ns. välikuuntelua (muilla on niitä välikäsitöitä, mutta minä en sellaisia harrasta). Kyllä minä aikaisemmin jaksoin keskittyä yhden kirjan loppuun ennenkuin aloitin seuraavan.

Toisaalta elämässä oli myös aikakausi, jolloin kaikki lukeminen liittyi jollain lailla työhön ja muu ns. vapaa-aika meni perhe-elämän pyörittämiseen. Kun ei ollut aikaa lukea huvin vuoksi. Nyt sitä on. Aikaa! Mutta keskittymiskyky on kyllä ihan sirpaloitunut, vaikka kuinka yritän käyttää vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa. Yritän. Luvattoman paljon aamuaikaa kuluu sittenkin facen mitäänsanomattomassa maailmassa ja instan videoita skrollaten. Enkä siis edes tykkää videoista. Siis miksi? Miksi pelaan pasianssia padillä ennemmin kuin avaan sen ElisaKirja appin? Osaanko enää istua kahvilassa ilman kännyä tai muuta viihdytyslaitosta. Tiedän ja näen, että nuoriso ei osaa eikä pysty, mutta itse en koe kuuluvani nuorisoon eli minulla pitäisi olla enemmän kontrollia aikani turhanaikaiseen käyttöön, varsinkin kun ruutuaika ei millään osa-alueella rentouta meikäläistä. Miksi yöllä silmät ristissä ei voi vain laittaa silmiä kiinni ja ryhtyä nukkumaan; miksi pitää aloittaa vielä yksi jakso Frendejä? (Siksi, että Netflix joutuu pianaikaan luopumaan tästä sarjasta eli jäähyväiskierros vielä.)

Toinen asia, joka aiheuttaa levottomuutta meikäläisessä on melu, äänet, piipitykset, kammottava taustamusiikki, erinäisten laitteiden peruutuskriikutukset, naapuruston koirat ja lasten kirkuna. Se korvatsärkevä saaste, joka kumpuaa jokaisen uudehkon ravintolan ovesta. Se, kuinka kolme lasta uimasuihkulähteellä saa aikaan sellaisen kakofonian, että on paettava juosten paikalta. Kun lähdet kesken vesijumppatunnin pois, kun uusi vetäjä soittaa musiikkia ja ohjeistaa mikrofonin kautta uimahallissa, jossa on neljä allasta ja ilmatila nousee lähemmäs neljään metriin. Se, kuinka kahvilassa pyydät, että musiikkia säädettäisiin pienemmälle ja kun tämä ei onnistu, jätät menemättä kyseiseen kahvilaan (no siellä oli kyllä muutakin pientä säädettävää).

Yksi syistä, miksen mene ostoskeskukseen eli Mallille on juuri melu. Pahin on H&M: kerran likka katsoi tarvitsemansa vaatteet valmiiksi ja minä tein täsmäiskun kassalle maksamaan. En pystynyt odottamaan sisällä, kun hän kokeili vaatteita. Toinen syy (no siis kaikenmuun maailmanparannuksen lisäksi) ovat hajusteet! Tiedättekö miltä YankeeCandlet haisevat? Entä Bath and Bodyworkin tuotteet? En edes mainitse hajuvesiosastoja, sillä niiden kai kuuluukin haista. En pysty olemaan edes soijakynttiläkaupassa, vaikka kaikki on ns. terveellistä ja turvallista, sillä äklöys tursuaa ihohuokosista sisään. Laitoin juuri yhden lähiostarin vaatekaupan (jonka brändi on suunnattu aikuiselle naiselle eli siis itseäni selvästi vanhemmille) boikottilistalleni, vaikka olen sieltä löytänyt hyvin tällaiselle keski-kokoiselle keski-ikäiselle ihmiselle sopivia farkkuja. Siis kaupan, jossa myydä iskeytyy kannoille kuin iilimato ja käy varaamassa sinulle omalla nimellä (liitutaulussa siinä ulkopuolella) olevan sovituskopin ja juoksuttaa naama krampissa sitä ja tätä sinne koppiin. Olivat ottaneet joitain kiinalaiselta haisevia kemikaliatuotteita (kaikki nääs yhdellä käynnillä kiristetyllekin iholle) valikoimiinsa ja sain aivastuskohtauksen ennenkuin ovi oli riittävän auki sisäänpujahtamiseen. No, oli minulla boikottiin toinenkin syy, sillä myyjä ei osannut vastata, kun tiedustelin onko kaupassa yhtään luonnonmateriaalista tehtyä tuotetta (niinkuin vaikka 100% puuvilla).

Näinollen siis tavallisessa päivässäni on katastrofin ainekset ilmassa, jos unohdan ottaa kauppareissulle korvanapit mukaan. Jokaisessa kahvilassa istun tulpat korvissa paitsi silloin kuin olen siellä kavereiden kanssa. Eilen juuri jouduin lopullisesti hyvästelemään yhden etelä-Charlotten parhaista kahviloista, sillä pyynnöstäni huolimatta (ehkä nuori neiti ei kuullut pyyntöäni) psykedeelistä musiikkia ei saatu yhtään pienemmälle ja melutaso oli minulle liikaa, vaikka laitoin kuulokkeet ja white noisea niistä korviini. Ihan oikeasti! Ehkä minun olisi aika ostaa se espressokone kotiin, sillä siellä ainakin on hiljaista kello 7-16, jolloin mies tulee sohvalle äänekkäästi hengittelemään...

Tiedän, että minulla on jonkinasteinen misofonia eli olen yliherkkä äänille, mutta tämä yleisten tilojen yliäänekkyys on kyllä muidenkin riesa. Olen vähän taipuvainen laittamaan tämän kaiken amerikkalaisen ylienergisyyden, ylitehokkuuden ja yli-ihan-minkä-vaan piikkiin. Palautimme japanilaisessa paikassa ruusukaali-annoksen, koska se oli liian makea jopa ystäväni makuun. En enää halua käydä Harris Teeterissa (normiruokakauppa), koska se on liian iso. Joudun ehkä vaihtamaan kampaajaa, koska hänen 12-vuotiaan tyttärensä kynnet ovat liian pitkät (eli mauttomat tuon ikäiselle). En halua mennä pankkiin, koska siellä on liian monta asiakaspalvelijaa kärkkymässä sekkejäni.

Viimeksi kun katselin jotain skandinaavista tv-sarjaa hukkasin juonikuvion lähes kahdeksikymmeneksi minuutiksi, kun jäin taivastelemaan sitä, kuinka epätasaiset ja keltaiset näyttelijöiden hampaat olivat. Tämän seurauksenä joudun taas lopettamaan nauramisen, sillä ehkä oman rivistöni KAKSI täkäläisen standardinmukaista hammasta ei vielä riitä siihen, että suunsa kannattaisi avata.

Eli levotonta on ihmisen elo. Juuri kun luuli, että kaikki on kohdillaan, niin aurinko paistaakin ihan liian kirkkaasti, ulkona on ihan liian kuuma ja viikonlopussa ihan liikaa aikaa, jota ei osaa käyttää muuhun kuin typerään somettamiseen, kaikesta turhanpäiväisestä marisemiseen ja uusien kirjojen valitsemiseen, vaikka pelit ja vehkeet on keskeneräisiä kirjoja pullollaan.

Näillä eväillä mielenkiintoiseen syksyyn!

Ylös ja alas ja sitten uudestaan

Se on tämä keski-ikäisen naisen elämä yhtä vuoristorataa. Epäilen, että ihan kaikki veriarvot eivät ole kohdillaan, sillä iski männä viikonlopulle semmoinen eksistentiaalikriisi ettei paremmasta väliä. Asiaan vaikuttaa myös - taas kerran - hammas. Minä siis välttelen lääkäreitä kuin ruttoa, vaikka siis nyt on varattuna aika vuositarkastukseen, taas, kun vihdoinkin selvisi, että omalääkärini on nyt sitten se lääkäri, josta oikeasti melkein tykkäsin viime kerralla. (Ei tarvittu kuin kolme viestiä ja asia selvisi. Periaatteestakaan en suostunut soittamaan.)

Mutta se hammas. Etuhammas. Uusi, uutukainen, kiiltävä pepsodentti, joka on oireillut kaksi vuotta ennen juurihoitoa ja nyt sitten vielä puoli vuotta juurihoidon jälkeen. Se on kipeä. Eli juurihoito oli täysin turha. En tiedä sanoa, oliko kahden tonnin kruunukin turhake, sillä nätti se on. Mutta siis edelleen kipeä. Mikä ei ole mahdollista, koska siitä on tapettu hermot. Ja hommahan menee sitten tietenkin niin, että seuraavaan VIITEEN vuoteen ei vakuutuksemme korvaa uutta juurihoitoa TAI kruunua yhtään mihinkään hampaaseen. Että semmosta. Liemiruuilla mennään.

Asiaa on tutkittu nyt oman hammaslääkärin voimin useaan otteeseen ja hoitomuodoksi valikoitui purentakisko, jota pidän yöllä. Se sai hampaan entistä kipeämmäksi, joten kiskoa viilattiin ja kokeiltiin uudelleen, jolloin se auttoi noin viikoksi. Minkä jälkeen kipu palasi entistä epämiellyttävämpänä. Se ei ole tavallista hammaskipua (luoja varjelkoon, sitten olisin jo hirttänyt itseni), mutta kun koko ajan jomottaa, niin alkaa ottaa pattiin. Ja kohta on kai jollekin toiselle asiantuntijalle asian kanssa siirryttävä. En uskalla edes ajatella kustannuspuolta. Ehkä opin nukkumaan suu auki niin, etten vahingossakaan iske hampaita yhteen. Tämä tekniikka tosin estää syvän nukkumisen, kokeiltu on, eli ei auta henkiseen kututukseen.

Ja sitten, kun hammasta kiskoo, niin nämä menopaussia ennakoivat oireet tehostuvat potenssiin kaksi. Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että hormoniheitot AIHEUTTAVAT hammaskipua. Ja sydämentykytystä, ummetusta, refluksia, turvotusta (en ole ikinä edes lentokoneessa turvonnut, mutta nyt kuulkaa onnistuu sekin) ja vihlaisuja tuossa etumustossa. Jopa siinä määrin, että tilasin ajan myös mammografiaan näin viiden vuoden jälkeen (olen käynyt säännöllisesti thermografiassa eli en millään lailla ollut välinpitämätön tämän asian suhteen). Siis ihan oikeasti. EN HALUA VANHETA!

Vastaliikkeenä kaikelle edellä ruikutetulle olen pakottanut itseni viettämään aikaa täällä klubilla, jota siis punttisaliksikin kutsun. Täällä nimittäin kahvi on halvempaa kuin kahviloissa ja kun välttelee pahimpia ruuhka-aikoja (paikalla on siis myös lastenklubi eli melusaaste särkee hammaskipuisen keski-ikämamman korvat), niin tässä on ihan kiva istuksia. Ja sitten voikin mennä hyvällä omallatunnolla sinne höyryhuoneeseen, kun on melkein jo reenannut. Kun olen nimittäin keski-ikäisen mammaihmisen raivon voimalla vihdoinkin saanut nämä palveluammattilaiset ymmärtämään, että höyryhuoneen käyttökatkoksista on ilmoitettava sähköpostilla! En edelleenkään käy jumpissa, joogassa, uimassa tai missään hilavitkutinjutuissa, mutta käyn siellä höyryhuoneessa. Ja vähän juoksumatolla ja salilla, joten ihan olen aktiivinen ihminen. Muussakin kuin valittamisessa.

Sillä onhan siinä vinha perä, että liikunta auttaa moneen vaivaan. Jopa hammakipuun, tosin vain hetkittäin.

Emmää ymmärrä... mää oon vanha

Että miks kaikkien käteen liimautunut tietokoneen pienoismalli, jotta kännykäksi kutsutaan, kestää keski-ikäisen käytössä noin puoli vuotta. Ja keski-ikäinen ei näe lukea siitä kirjoja, on poistanut jopa nassukirja -nimisen appsin siitä systeemistä, eikä muutenkaan pidä sitä nenän edessä kuin ehkä maksimi 2tuntia päivässä, niin silti se tilttaa ennenkuin pääsee töistä kotio. Ja töihin siis osaan jo ilman navigaattoria, joka kyllä käytössä siitä vimpaimesta sen akun tuperruttaa alle 50 mailin. Siis oikeesti, miksei voi olla edelleen semmosta vaihdettavaa akkua ettei tarvitsisi koko kämmentietokonetta vaihtaa?

Ja miksei kaupassa ole meille keski-iän näkövammaisille omaa osastoa, jossa kaikissa purkeissa olisi SUURELLA FONTILLA printattu sisältöluettelo eli epäterveellisyysnumerointi ja niitten purkkien, joissa se ei mahdu purkkiin, vieressä olisi suurennuslasi.

Ja sitten miksei alle kolme vuotta vanha läppäri suostu löytämään alle vuoden vanhaa printteri slash kopiointi slash skanneria airprintin kautta vaikka keski-ikäinen seisoisi päällään kokolattiamatolla aivastelemassa. Eli keski-ikäinen joutuu lähettään sen oppimateriaalinsa sähköpostilla iPadiin, jonne tallentaa sen kansioihin, koska muuten se ei suostu avautumaan samassa muotoilussa ja sitten hakee Wordn kautta sen sieltä kansiosta ja avot: printteri laulaa suloisesti. Ja pitkään. Sillä johan nyt yhden sivun valmistelemiseen menee kolme minuuttia, koska keski-ikäinen ei suostu ostamaan kallista printteri slash kopionti slash skanneria, koska sekin hajoaa sopivasti noin kahden vuoden käytön jälkeen silloin kun on juuri ostanut kaksi pakettia XL mustepatruunoita. Joiden malli vaihdetaan kahden vuoden välein, eli uuteen koneeseen ne eivät tietenkään käy.

Ja sitten yhtään en ymmärrä sitä, että kun on varaa osta semmonen jättisuuri egobuustausauto, niin miksei voi opetella ajamaan sitä niin, että se mahtuis vaikka yhteen parkkiruutuun. Ja jossei mahdu, niin sitten jäis kotio ja kattelis sitä autoa siinä pihassa. Silla ihan todistetusti semmosen jättisuuren egobuustausauton ajaminen ja parkkeeraaminen on kyllä ihan mahdollista kaikkialle muualle, paitsi Trader Joen parkkipaikalle, ja tästä voin panna oman pääni pantiksi. Ja tuo perheen egobuustaajakin sen osaa.

Mutta lopetan valittamisen tältä erää tähän, ja yritän avata Netflixin telkkariruudulle, johon se noin joka kahdeksas kerta aukeaa ilman maanittelua eli suomalaiskansallisten voimasanojen käyttöä. (Omenayhtiön taskukokoista astetta suurempaan vempaimeen se aukeaa kertalaakista joka kerta, mutta siitä ei näe mitään varsinkaan jos on unohtanut lukulasit yläkertaan, autoon tai työpaikalle eikä jaksa enää runtata tissiliivejä päälle, koska julkisesti ei oikeasti kannattaisi edes autotallissa käydä ilman asiaankuuluvia ylöstyöntäviä härpäkkeitä ja yläkertaan siis on ne portaat.) Mutta jos vaikka saisin boxin aukeamaan. Jos vaikka Direct tv suostuisi avautumaan. Jos vaikka antenni osoittaisi oikeaan suuntaan. Jos siis esimerkiksi nettiyhteys ei tänään pätkisi. Jos vaikka keski-ikäinen vielä kerran elämässään saisi koneen, joka avautuisi ja sulkeutuisi YHDESTÄ napista, eikä laulaisi tiluliluleitä ohjelman loppuessa tai kantta avattaessa. Tai ei piippaisi lämmityksen loppuessa tai konetta peruuttaessa, tai oven vielä ollessa auki tai turvavyön ollessa vasta menossa kiinni....

Onks mun nyt tosiaan hankittava semmonen turvakamerapiipitystiluliluleihärpäkesysteemi, josta voisin joka aamu tarkistaa, että tuliko se tallinovi painettua kiinni vai jaksanko edelleen kurvata joka toinen aamu takaisin tarkistamaan asian? Siitähän on olemassa se appsi, jota voisi kätevästi ohjelmoida sillä kännykällä, jossa ei kyllä enää ole jäljellä riittävästi akkua, eikä keski-ikäinen vieläkään pysty menemään sinne Verizoneen vaihtamaan sitä konetta uuteen vaikka sen saisi ihan siis ilmaiseksi ja kätevästi. Jos Verizone pystyisi nyt neljännellä kerralla muuttamaan sen liittymän nimiini, ettei tarvitsini hakea äijää paikalle joka kerta, kun kännykkä prakaa. Niin ja jos sen vanhan kännykän tiedot saisi sillain kätevästi siirrettyä johonkin pilvipalveluun, jota keski-ikäisellä ei ole, koska keski-ikäinen ei suostu siitä maksamaan kahtakymppiä kuussa. Mutta sitten todennäköisesti pitäisi uusia myös auton sync ja sen asentamiseen keski-ikäinen käytti juuri neljä tuntia ja kaksi randomisti soitettua vahinkopuhelua (asiakkaille tietenkin), kun se mikäliesirialexataivoicetunnistussysteemi ei kertakaikkiaan ymmärrä suomalaista aksenttia sen kaikesta kauneudesta, eksotiikasta ja kaikenmoisesta yliveraisuudesta huolimatta ja sitä sync systeemiäkään keski-ikäinen ei käytä, koska se ei halua puhua kenellekään ja tekstareita se systeemi ei tietenkään tunnista, koska öhöm, se aksentti. Ja sittenniin sekin vielä, että syncissä se systeemi ei automaattisesti ohita radiota, kun siitä navigaattorista haluaisi niitä ohjeita kuulla eli navin ääni ei toimi. Kun keski-ikäinen edelleen siinä pihiydessään ei hankkinut autoa, jossa olisi se navi mukana, vaan haluaisi itsepäisesti käyttää sen kämmentietokoneen navia. Mutta sitten pitää joko ohittaa sync tai naputella se viiden painalluksen takaa media-tilaan. Jolloin ei sitten niin toimi radio. Paitsi jos olisi radio siinä kämmentietokoneessa. Siis siinä samassa, jossa akku kestää ilman sitä radiota noin kolmekymmentä minuuttia eli radion kanssa ehkä kymmenen minuuttia. Vaikka olisi napsutellut kaikki akkua syövät asetukset pois päältä (kyllä mä nyt sen olen osannut laittaa likan tekemään).

Onneksi kaikki on niin helppoa ja yksinkertaista nykyään, toista se oli silloin, kun minä olin nuori...

Tammikuu

Tammikuu on vierähtänyt taas kerran kovaa vauhtia (vaikkakin juuri tammikuu saakin, sillä sen jälkeen alkaa melkein ihankohta jo kevät) ja elämä on soljahtanut uomiinsa. Uusi työhuone tuntuu jo ihan tutulta ja mukavalta eli sen suurempia tuskia ei tämä siirtymävaihe tuottanut. Tammikuussa on myös ehditty käydä äänestämässä Valmetin Atlantan toimistolla (oikeasti kaupungin nimi on Duluth eli ihan Atlantan liikennesumpusta kuuluisaan keskustaan asti ei tarvinnut ajella) ja vaikka olisin suonut Saulille vauvaloman, niin on ihan kiva, ettei tarvitse toistamiseen tuota neljän tunnin (suuntaansa) ajoa suorittaa. Onnea siis Sauli, Jenni, vauva ja Lennu.

Seuraava jännityksen aihe onkin sitten likan lähtö ja hintojen korotus. Tässä on vielä reilu kaksi viikkoa aikaa pakata ja odottaa uutta rinnakkaiskorttia neidolle saapuvaksi, sillä lähtöpäivä on Valentinuksen eli Ystävänpäivä. Äiti on aloittanut valmistautumisen suunnittelemassa mukavia juttuja eli tekemistä: Ystävänpäivänä pienet juhlat, Pohjois- ja Etelä-Karoliinan naistenviikoloppu, Laskiaisjuhlat, teatteria, yhdet häät on taas tiedossa ja sitten vielä Nightwishin konsertti. Kaikkeen sitä itsensä laittaa....

Mutta koska on kuitenkin vielä tammikuu, niin tokihan sitä piti (taas kerran) miettiä mitä elämältään haluaa herran uutena vuotena. Tänäkään vuonna en tehnyt uudenvuoden lupausia, mutta aloitinpas taas kolmen vuoden tauon jälkeen joogan. En ole ihan varma oliko se hyvä juttu, mutta tuleepahan taas haastettua (sananmukaisesti) kroppaa eri tavalla. Eilisessä slow flowssa olin kuolla tärinään ja raivostuin show off -vetäjään, joka käytti 10 minuuttia päälläseisonnan harjoitteluun (eli käytännössä esitteli kuinka hän itse osaa sen tehdä) ja sitten lopuksi sanoi, että jokainen saa toki tehdä juuri niinkuin itse haluaa, eikä päälläseisonta ole joogan päätarkoitus. No, ehkä siihen ei sitten tarvitsisi käyttää niin paljon aikaa. Onneksi paikka on isohko eli tämän herrasmiehen tunnille ei tarvi enää ikinä mennä! (Tuli sitten jälkikäteen sanomaan mulle, että olisi kuitenkin hyvä vähän haastaa itseään... lykkäsin käyntikortin kouraan ja sanoin, että näitä haastajia ihan työkseni korjailen.)

Mutta sitten on vastakkaisiakin kokemuksia eli sain uudeksi asiakkaaksi ansioituneen kiropraktikon, joka oli kommentoinut hoitoani kollegalle, että aika helläkätiseltä se Katan hoito tuntui... aluksi. Sitten illalla todellisuus alkoi valjeta ja fakta jäsenkorjauksen syvälle ulottuvasta vaikutuksesta alkoi tosiaankin tuntua. Näistä hetkistä minä nautin. Kun saa osoittaa ihmisille, että no pain, no gain on täyttä bullshittiä! Todellinen hoitaminen ei tarkoita lihasten lievää pahoinpitelyä. Tästä alkaa uusi aika eli uusia asiakkaita lienee tiedossa. Toivottavasti.

Ja sitten on muistettava jättää aikaa myös opetushommille, Tällä hetkellä minulla on kolme opiskelijaa ja mahdollisesti neljäskin tulossa! Aika hauskaa, kun ottaa huomioon missä asun. Vaan menee kyllä tuntisuunnitteluun aika paljon aikaa, kun ei ole oppikirjaa eikä omaa materiaalipankkia. Vielä. Sinnehän se wikiin kertyy koko ajan.

Sanoisinko siis, että vuonna 2018 elämäni näyttää työn puolesta aika samanlaiselta kuin se näytti vuonna 2008, joskin painopisteet on kääntyneet toisinpäin: hoitamista ja opettamista. Ympäri mennään ja yhteen tullaan, mutta kevät kolkuttaa jo ovella. Mitä muuta tässä enää voisi toivoa?

Hammalääkärissä, hammaslääkärissä ja sitten vielä hammaslääkärissä

Tasan ei käy onnenlahjat.

Jopas tässä on pari vuotta vierähtänyt ilman yhtään hammaspaniikkia, joten olihan se siis aikakin. Jos vielä muistatte vanhasta blogista, kuinka aina sain hammasongelmia, kun oli tiedossa lentomatka jonnekin, niin tämä kirous näyttää edelleen pysyvän. Taisinpa siis mainita, että suunnittelemme Kalifornian matkaa ja itselle on tulossa myös Minnesotan keikka, joten siitäpä sitten otti ja loukkaantui hammas!

Kun kylmänsietokyvyttömyys siirtyi luokkaan ´vain 32-35 asteinen suuntäyte on sallittua´, menin vihdoinkin hammaslääkärilleni. Hän sitten kopisteli, paineli, kylmätestasi ja röntgenkuvasi hampaan (100 taalaa) ja tuomioksi tuli: tulehtunut juuri, tarvitsee juurihoidon! Jihaa, siitähän me kaikki tykkäämme. Tämä Family Dentist ei sitten ei kuitenkaan tee tällaisia operaatioita itse, vaan antoi lähetteen toiselle hammaslääkärille (endodontist), jonne sitten kiltisti kipitin.

Tämä hamputohtori sitten mittasi verenpaineen, kopisteli, paineli, kylmätestasi ja röntgenkuvasi hampaan (159 taalaa) ja - ylläri ylläri - tuli samaan lopputulokseen! Ei muuta kuin uutta aikaa tilaamaan. Endodontistit kuitenkin tarvitsevan maksun tulevasta hoidosta etukäteen, joten ensimmäiseksi hoidettiin se: 1225 taalaa! Auts. Sitten reilun kahden tunnin aika varaukseen ja kotiin jännittämään.

Énnen kuin astelin vastaanotolle ensimmäista sessiota varten, soitettiin etukäteen kaksi kertaa (oletko varmasti tulossa paikalle) ja lähetettiin muistutuksena sähköposti. No muistin mennä (kuka voi UNOHTAA juurihoidon) ja sain luettavakseni (ne tavanomaiset seitsensivuiset lomakkeet täytettiin ennakkoon netissä) vielä yhden lapun, jossa kerrottiin kaikki mahdolliset haitat, joita juurihoidon yhteydessä voi sattua ja se piti sitten allekirjoittaa. Eli jos saan komplikaation ja kuolen, niin vastuu minun koska suostuin mokomaan hoitoon.

Hoito meni ihan hyvin, ehkä siksi, että ensitöikseni jouduin nielemään 600 milligrammaa ibuprofeenia; katselin talonostoohjelmia nappikuuloke korvassa toisella silmällä, kun ikeniin iskettiin 4 puudutusneulaa ja hampaaseeni tungettiin yhteensä 15 senttiä poranterää. Jossain vaiheessa  otettiin röntgenkuva (numero 3), koska haluttiin nähdä ollaanko juuren pohjassa. Yhtä juurta ei kuitenkaan löytynyt lainkaan, joten lopuksi otettiin vielä 3D kuva (numero 4), jotta voitiin todentaa piiloutunut juuri. Tästä en kuitenkaan joutunut erikseen maksamaan, sillä se kuului hintaan. (Kylläpäs lohdutti.)

Sitten kotiin parantelemaan ohjeena ottaa kuuden tunnin välein, vähintään kolme päivää tuo 600 mg lääkettä ja kunnon möttöhuumesärkylääke varmuudeksi matkaan. No selvisin Advililla, mutta on se kumma, kun ylähampaan juurihoito aiheuttaa ikävänsorttista kipua myös alahampaaseen! Lumiviikonloppuna asiaa pohdiskelin ja lopulta oli annettava periksi: alahampaan sillan alus on taas tulehtunut. (Onneksi oli Finlandia votkaa alkusammutukseen eli desinfiointiin, kun oltiin pari päivää lumijumissa kotosalla.)

Ei muuta kuin sinne omaan hammaslääkäriin sitten taas (tunkivat sinne väliin ja sain hyvää palvelua) koputeltavaksi, kaiverrettavaksi, hammaslangoitavaksi ja röntgenkuvattavaksi (numero 5) ja uskottava se on: silta on liian lähellä hammasluuta ja aiheuttaa tulehduksen (sama tapahtui 2 vuotta sitten). Hinta 100 taalaa, antibiootti 50 taalaa ja desinfektoiva suuvesi 10. Toimintasuunnitelmaksi joko A) uusitaan silta (1200 taalaa) tai yritetään kaivesraa sitä puudutuksessa pienemmäksi (hinta-arvioita ei ole, koska ei ole tiedossa onko sitä mahdollista tehdä; silta on muuten tehty Suomessa).

Jätetään hautumaan ja hoidetaan tulehdus pois. Sitten seuraava sessio juurihoitoa päälle: 4+1 puudutuspiikkiä ja neljä kertaa 2-3 röntgenkuvaa (numerot 6-15), koska se neljäs juuri oli ylenpalttisen kalsifioitunut ja meni siksakkia. Muutama tulekivenkatkuinen sementin sisääntunku (kiljuin kuin pistetty sika, siksi pantiin vielä yksi puudutuspiikki kaupan päälle), täyteaineen polttaminen (haisee kuin polttohautausta tehtäisiin) ja väliaikainen paikka päälle. Aikaa meni vain 2 tuntia 45 minuuttia. Mutta huom. tämä kaikki kuului siihen könttäsummaan! Lääkkeet ja ohjeet päälle ja kerrankin meikäläinen on sitä mieltä, että ottaa kyllä kiltisti kaikki tarvittavat Advilit sinne antibiootin ja mahalääkkeen sekaan. (Toivottavasti en joudu lunastamaan niitä toisia mömmöjä.)

Mikäs tässä on sitten odotellessa kruunun rakentamista! Se mennään tekemään sinne oman hammaslääkärin luo, sitten kun sisu alkaa taas kantaa (max. 4 viikkoa saa odottaa) ja rahapussi kestää. Kruunu maksaa muistaakseni kuutisensataa, semmoisia kun on tälle prinsessalle jo muutamia väsätty. Ja palvelu on ollut kaikin puolin miellyttävää ja asiantuntevaa, eli en valita. Enkä valita siitäkään, että hammasvakuutuksemme korjaa ainoastaa 2000 taalaa vuodessa eli yli on räjähtänyt jo kirkkaasti! Teen sitten kiltisti ne putsaukset omasta pussista (noin 300 kerta), koska osaan arvostaa omia hampaitani.

Mutta en enää tänä vuonna edes ajattele matkustavani mihinkään, sillä toiseen juurihoitoon tai kruunuun tai edes siihen sillan korjaukseen ei ole varaa. Tervetuloa amerikkalaiseen todellisuuteen; jos ei ole vakuutusta ei ole lääkärinhoitoa! Minulle ei ole hammaslääkärihoitoa enää herran vuonna 2016 tiedossa eli sopii nyt sitten pysyä hampaat suussa. Alkaa ystävien hampaattomat kolot löytää ihan uudenlaisia merkityksiä. Implantin tekeminen olisi semmoinen neljän tonnin paukku ja yksikin ystäväni maksoi juuri 3000, kun piti leikata näytepala toisesta rinnasta. Ja hänellä oli erinomaisen hyvä vakuutus; ilman sitä lasku olisi ollut 30,000. Ei naurata ei.

Mutta kaikesta huolimatta olen ihan zen, kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen juuri tässä. Asiat voisi olla paljon huonomminkin. Ainoa mikä korpeaa on se, että hampaistani on otettu viisitoista (15!) röntgenkuvaa puolentoista viikon sisällä. Tällä säteilyllä huonompikin geiger-mittari rämähtäisi melkoisille desibeleille! Olen tässä sitten luonnonmukainen.

Pari yksityiskohtaa meidän talosta 2

Tämä on kahdessa osassa, koska blogger ja iVehkeet ei edelleenkään sovi yhteen.

Meillä on kolme kylppäri/vessaa. Tämä pölykasa pärisee kaikissa. 

Tämä terassin katto-osuus on miehen ja hämähäkkien välinen asia. No comments.

Tässä kokolattiamaton ja laatan yhdistelmä. A) imurin tamppari yltää noin 5 cm päähän seinästä. B) laatan ja listan välissä on siis puolen sentin (paska)rako. Laatan saumaukset jo sinänsä on aina likaiset. Tämä on siis paraatipaikalla.

Pari yksityiskohtaa meidän talosta

Juu, kauhean kätevä, kun silppuaa pienet ruuantähteet. Ja on aina törkyinen, likainen ja suttuinen. 

Amerikkalaisten rakastama panelointi ruokailuhuoneessa.  12 hinkattavaa pintaa, joihin pöly ja moska tarttuu kiinni melko takkelisti. Onneksi tavallisissa lostoissa on vain 2-6 pintaa ***kele.

Portaiden kaiteet on kauniit. Huomioi listaukset, joiden ainoa tavoite on muodostaa mahdollisimman monta hämähäkkien piilottelupaikkaa.