Tammikuu

Tammikuu on vierähtänyt taas kerran kovaa vauhtia (vaikkakin juuri tammikuu saakin, sillä sen jälkeen alkaa melkein ihankohta jo kevät) ja elämä on soljahtanut uomiinsa. Uusi työhuone tuntuu jo ihan tutulta ja mukavalta eli sen suurempia tuskia ei tämä siirtymävaihe tuottanut. Tammikuussa on myös ehditty käydä äänestämässä Valmetin Atlantan toimistolla (oikeasti kaupungin nimi on Duluth eli ihan Atlantan liikennesumpusta kuuluisaan keskustaan asti ei tarvinnut ajella) ja vaikka olisin suonut Saulille vauvaloman, niin on ihan kiva, ettei tarvitse toistamiseen tuota neljän tunnin (suuntaansa) ajoa suorittaa. Onnea siis Sauli, Jenni, vauva ja Lennu.

Seuraava jännityksen aihe onkin sitten likan lähtö ja hintojen korotus. Tässä on vielä reilu kaksi viikkoa aikaa pakata ja odottaa uutta rinnakkaiskorttia neidolle saapuvaksi, sillä lähtöpäivä on Valentinuksen eli Ystävänpäivä. Äiti on aloittanut valmistautumisen suunnittelemassa mukavia juttuja eli tekemistä: Ystävänpäivänä pienet juhlat, Pohjois- ja Etelä-Karoliinan naistenviikoloppu, Laskiaisjuhlat, teatteria, yhdet häät on taas tiedossa ja sitten vielä Nightwishin konsertti. Kaikkeen sitä itsensä laittaa....

Mutta koska on kuitenkin vielä tammikuu, niin tokihan sitä piti (taas kerran) miettiä mitä elämältään haluaa herran uutena vuotena. Tänäkään vuonna en tehnyt uudenvuoden lupausia, mutta aloitinpas taas kolmen vuoden tauon jälkeen joogan. En ole ihan varma oliko se hyvä juttu, mutta tuleepahan taas haastettua (sananmukaisesti) kroppaa eri tavalla. Eilisessä slow flowssa olin kuolla tärinään ja raivostuin show off -vetäjään, joka käytti 10 minuuttia päälläseisonnan harjoitteluun (eli käytännössä esitteli kuinka hän itse osaa sen tehdä) ja sitten lopuksi sanoi, että jokainen saa toki tehdä juuri niinkuin itse haluaa, eikä päälläseisonta ole joogan päätarkoitus. No, ehkä siihen ei sitten tarvitsisi käyttää niin paljon aikaa. Onneksi paikka on isohko eli tämän herrasmiehen tunnille ei tarvi enää ikinä mennä! (Tuli sitten jälkikäteen sanomaan mulle, että olisi kuitenkin hyvä vähän haastaa itseään... lykkäsin käyntikortin kouraan ja sanoin, että näitä haastajia ihan työkseni korjailen.)

Mutta sitten on vastakkaisiakin kokemuksia eli sain uudeksi asiakkaaksi ansioituneen kiropraktikon, joka oli kommentoinut hoitoani kollegalle, että aika helläkätiseltä se Katan hoito tuntui... aluksi. Sitten illalla todellisuus alkoi valjeta ja fakta jäsenkorjauksen syvälle ulottuvasta vaikutuksesta alkoi tosiaankin tuntua. Näistä hetkistä minä nautin. Kun saa osoittaa ihmisille, että no pain, no gain on täyttä bullshittiä! Todellinen hoitaminen ei tarkoita lihasten lievää pahoinpitelyä. Tästä alkaa uusi aika eli uusia asiakkaita lienee tiedossa. Toivottavasti.

Ja sitten on muistettava jättää aikaa myös opetushommille, Tällä hetkellä minulla on kolme opiskelijaa ja mahdollisesti neljäskin tulossa! Aika hauskaa, kun ottaa huomioon missä asun. Vaan menee kyllä tuntisuunnitteluun aika paljon aikaa, kun ei ole oppikirjaa eikä omaa materiaalipankkia. Vielä. Sinnehän se wikiin kertyy koko ajan.

Sanoisinko siis, että vuonna 2018 elämäni näyttää työn puolesta aika samanlaiselta kuin se näytti vuonna 2008, joskin painopisteet on kääntyneet toisinpäin: hoitamista ja opettamista. Ympäri mennään ja yhteen tullaan, mutta kevät kolkuttaa jo ovella. Mitä muuta tässä enää voisi toivoa?