My garage door / voihan autotallinovi!

In some reason, my garage door opener operates in same frequency that our across the street neighbor's. Not all remotes, just mine.

It means that when I come home and open my garage door, also neighbor's door opens. Not a big deal, you may think, and definitely not my problem. I agree, but could you leave your neighbor's door to the garage, where two thirds if their stuff is boxed, open? in the middle of night when you use your remote to open but shut your own door with different frequency button and neighbor's  door stays open. 

So in the mornings I open and shut my door, go ring neighbor's doorbell to ask them to close their garage, but nobody is home. Then I open (and wake up my poor little child with cold again) my garage which shuts neighbor's, run back in, close my garage door, check that neighbor's is still shut, get out of the front door ans shut that. And leave for work. 

I just hope that new neighbors appreciate my continued action to keep their belongings safe!

Laiskuuden maksimointia

Jotta ei tule uusi vuosi, tiputan miljoona kiloa, osallistun kaikkiin hyväntekeväisyysjuttuihin, jotka auttavat sairaita lapsia, enkä koske alkoholiin -postausta. Puhumattakaan paastosta, puhdistuksesta tai detoksixikaatiosta. Ehei, en lupaa juosta tahi edes mielikuvatreenata yhtäkään massatapahtumaa varten ja aion silti olla onnellisempi kuin koskaan. Ehkä. Riippuen asioista ja niihin vaikuttavista tekijöistä.

Jotta tekstini nyt täyttäisi edes tammikuisen mediaseksikkyyden minimivaatimukset, niin kerron kummiskin, että luon tätä ilosanomaa kaikelle kansalle kuntopyörän selässä. Mutta vain siksi, että on niin kylmä (ihan pakkasta on) ja palelen. Tauotta ja koko ajan paitsi sen hetken, kun on peiton alla kuuma kello 4-6am, kun yläkerta savustuu, vaikka puhallukset on tyystin makuuhuoneesta suljettu. Kai se on se kuumakalle, joka vieressä kuorsaskelee, jota hetkittäisistä lämmönpuuskista saa syyttää. Jotta tämän viikon perusteella toivottaisin ne kuumat aallot ihan tervetulleiksi... (Juu, taatusti lausahdus joka iskee omaan nilkkaan, ja kipeästi, sitten kymmenen vuoden päästä.)

Sen verran päivitystä, että sain sitten puhuttua itselleni roiman palkankorotuksen, jonka turvin jatkan työskentelyä työluvan sallimissa rajoissa keskiviikkoisin. Muut päivät sitten olen oman itseni herra ja rouva, joten toimitusjohtajan vastuu painaa entistä enemmän. Suurin haaste tällä hetkellä on ehdottomasti oikean käsivarren työkykyisenä pitäminen, on siis suutarille käynyt moka ja helpompaahan se olis ennaltaehkäistä kuin kuntouttaa, mutta näin sitä taas oppii. Ymmärtämään ihmisiä ja olosuhteita. Laiskuutta, tympeyttä ja saamattomuutta, jotka ovat olennaisia osia ihmiseloa. Jotta heiluri heilahti taas vauhdilla toiseen päähän, mutta jokainen heilautus opettaa jotain. 

Siispä vietänkin ensi viikonlopun Actors Theaterissa nauttimassa NuVoices -festivaalista ja kerrankin olen lukenut kirjakerhon kirjan eli voin osallistua keskusteluun täysin rinnoin. Julie Kibler Calling me home oli teos ja voin suositella. (Näpyttelen tätä kännykällä, joten siksi en NÄE etsiä netistä suomenkielistä nimeä; jatkossa kai tarttis lisätä lukulasit salikassiin.) Toinen suositus lukutoukille olisi: Liane Moriartyn My Husbands Secret. On vielä kesken, mutta nautin kovasti.

Eli ei sitten tarvinnutkaan roudata itseään tässä vaiheessa viisuminhakuun, sillä jostain löytyi se erinomaosen looginen vastaus siihen, että Usan viisumiin voi saada loppujatkon poikkeamatta Suomen Usan lähetystössä, kun se viisumi kummiskin alunperinkin on myönnetty viideksi vuodeksi.' Tai no, ei tuokaan lause ihan täysin paikkaansa pidä, mutta anyhow uusi työlupa-anomus on sisässä. Pitäkää peukkuja, että se ennättää ajoissa! Maaliskuun puoliväliin on armonaikaa.

Eli työn ja elämän tasapainottamista on tiedossa ja mikäs sen mukavampaa. Puitteet on erinomaiset ja hyvät tuulet puhaltavat eli yritän kestää tämänpäiväisenkin ohjelman: punttisalia, lounasta, suunnittelua ja vähän töitä. Varsin sitkeässä istuu 8-4 -mentaliteetti, mutta kaikki edellytykset oppia yrittäjän vapauteen ovat olemassa! 

Päivän seuraava haaste on löytää sopivat tissiliivit; voi kun viitsisi lähteä Mallille.

Tuokaa mulle arki

Joulu meni jolkotti nopsaan, mutta niinhän kai tuon tuleekin mennä, kun on aaton töissä ja Tapaninpäivää ei täällä ole. Oli kiireisin kuukausi työrintamalla (toistaiseksi) tuo joulukuu, joten hivenen enemmän toipumisaikaa olis kyllä kaivannut. Semminkin, kun edeltävä viikonloppu vietettiin New Orleansissa. Palellen. Mutta semmoinen kipinä jäi, että vaikka vanha onkin, niin sinne pitää vielä toistekin mennä Bourbon Streetille palloilemaan. Mutta sitten, kun lämpötila kellottaa jotain muuta kuin vesisadetta. 

Ja sitten olikin taas vuorossa majatalon pitoa ja samallla pukkasi pieni Floridan reissu. Ihanaa, kun siellä on semmosia ystäviä, joille voi kutsua itsensä (ja siskonsa sekä tyttärensä) kylään viettämään uutta vuotta! Meillä oli siis 'splendid', 'so much fun' ja 'we were so exited'! Tai siis nautimme suomalaisittain hyvästä ruuasta, viinistä, raketeista ja Meksikonlahdesta.  Ainoa vika tuossa kyläilypaikassa on se, että ajomatka on 8 tuntia. Ihan joka viikonloppu ei pysty.

Mutta onhan se kiva, että koska ei jaksa ajaa molempiin suuntiin yhtä putkea (paikallisesti ostettua autoani kun ei voi systeri täällä vakuutusteknisistä syistä ajaa), niin nyt ollaan välietappiyötä Savannahissa, Georgiassa. Näin voi esittää olevansa asiantuntija, sillä olen sekä täällä että Gainesvillessä jo toista kertaa elämässäni! Varsinaista maailmanm-- eiku osavaltiomatkailua siis; en edelleenkään ole käynyt kuin Karoliinoissa, Georgiassa, Floridassa, Illinoissa ja viime vuonna uutena: Louisianassa ja New Yorkissa. Tätä vauhtia ei ennätä kiertää kuin kolmasosan elämänsa aikana eli täytyis varmaan aktivoitua. Jos edes pari naapuriosavaltiota ja sen Kalifornian yrittäisi tänä vuonna. Semminkin, kun nyt ei vissiin kauhealla tohinalla tarvitsekaan täräyttää kotomaan kamaralle, vaan viisumiasiat saadaankin hoidetuksi täällä päässä! 

Eli arkea ja rutiinia on tiedossa ennen kesää. Joka jo siintää ajatuksissa, sillä johan tässä on tarpeeksi paleltu! Toivokaamme, että lumimyrskyt kiertävät kaukaa ja kevät koittaa aikaisin.  Parin kuukauden päästä on minullakin täysi-ikäinen lapsukainen ja äiti voi alkaa keskittyä bisneksiin. Jätin siis toisen työntekijäpäivän viikossa pois ja tavoite on saada riittävästi omia asiakkaita neljäksi päiväksi viikossa. Tai no, kolmeksi, sillä täytyishän se yksi tennis/lounas/siivouspäiväkin olla, jotta vanha jaksaa painaa. Ja kunnonkohotus täytyy taas aktivoida, sillä raja meinaa muuten tulla vastaan. Ja teatteriin pitää mennä, kirjoja lukea, yliopistoja tutkailla, pakollinen jatkokoulutus hoitaa, kavereita nähdä yms. Eli arkiselta näyttää tämä vuosi ja hyvä niin: juuri sitä tässä kaipaakin! Arkea, aurinkoa ja tavallista elämää. Mukavaa uutta vuotta kaikille!