Ylös ja alas ja sitten uudestaan

Se on tämä keski-ikäisen naisen elämä yhtä vuoristorataa. Epäilen, että ihan kaikki veriarvot eivät ole kohdillaan, sillä iski männä viikonlopulle semmoinen eksistentiaalikriisi ettei paremmasta väliä. Asiaan vaikuttaa myös - taas kerran - hammas. Minä siis välttelen lääkäreitä kuin ruttoa, vaikka siis nyt on varattuna aika vuositarkastukseen, taas, kun vihdoinkin selvisi, että omalääkärini on nyt sitten se lääkäri, josta oikeasti melkein tykkäsin viime kerralla. (Ei tarvittu kuin kolme viestiä ja asia selvisi. Periaatteestakaan en suostunut soittamaan.)

Mutta se hammas. Etuhammas. Uusi, uutukainen, kiiltävä pepsodentti, joka on oireillut kaksi vuotta ennen juurihoitoa ja nyt sitten vielä puoli vuotta juurihoidon jälkeen. Se on kipeä. Eli juurihoito oli täysin turha. En tiedä sanoa, oliko kahden tonnin kruunukin turhake, sillä nätti se on. Mutta siis edelleen kipeä. Mikä ei ole mahdollista, koska siitä on tapettu hermot. Ja hommahan menee sitten tietenkin niin, että seuraavaan VIITEEN vuoteen ei vakuutuksemme korvaa uutta juurihoitoa TAI kruunua yhtään mihinkään hampaaseen. Että semmosta. Liemiruuilla mennään.

Asiaa on tutkittu nyt oman hammaslääkärin voimin useaan otteeseen ja hoitomuodoksi valikoitui purentakisko, jota pidän yöllä. Se sai hampaan entistä kipeämmäksi, joten kiskoa viilattiin ja kokeiltiin uudelleen, jolloin se auttoi noin viikoksi. Minkä jälkeen kipu palasi entistä epämiellyttävämpänä. Se ei ole tavallista hammaskipua (luoja varjelkoon, sitten olisin jo hirttänyt itseni), mutta kun koko ajan jomottaa, niin alkaa ottaa pattiin. Ja kohta on kai jollekin toiselle asiantuntijalle asian kanssa siirryttävä. En uskalla edes ajatella kustannuspuolta. Ehkä opin nukkumaan suu auki niin, etten vahingossakaan iske hampaita yhteen. Tämä tekniikka tosin estää syvän nukkumisen, kokeiltu on, eli ei auta henkiseen kututukseen.

Ja sitten, kun hammasta kiskoo, niin nämä menopaussia ennakoivat oireet tehostuvat potenssiin kaksi. Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että hormoniheitot AIHEUTTAVAT hammaskipua. Ja sydämentykytystä, ummetusta, refluksia, turvotusta (en ole ikinä edes lentokoneessa turvonnut, mutta nyt kuulkaa onnistuu sekin) ja vihlaisuja tuossa etumustossa. Jopa siinä määrin, että tilasin ajan myös mammografiaan näin viiden vuoden jälkeen (olen käynyt säännöllisesti thermografiassa eli en millään lailla ollut välinpitämätön tämän asian suhteen). Siis ihan oikeasti. EN HALUA VANHETA!

Vastaliikkeenä kaikelle edellä ruikutetulle olen pakottanut itseni viettämään aikaa täällä klubilla, jota siis punttisaliksikin kutsun. Täällä nimittäin kahvi on halvempaa kuin kahviloissa ja kun välttelee pahimpia ruuhka-aikoja (paikalla on siis myös lastenklubi eli melusaaste särkee hammaskipuisen keski-ikämamman korvat), niin tässä on ihan kiva istuksia. Ja sitten voikin mennä hyvällä omallatunnolla sinne höyryhuoneeseen, kun on melkein jo reenannut. Kun olen nimittäin keski-ikäisen mammaihmisen raivon voimalla vihdoinkin saanut nämä palveluammattilaiset ymmärtämään, että höyryhuoneen käyttökatkoksista on ilmoitettava sähköpostilla! En edelleenkään käy jumpissa, joogassa, uimassa tai missään hilavitkutinjutuissa, mutta käyn siellä höyryhuoneessa. Ja vähän juoksumatolla ja salilla, joten ihan olen aktiivinen ihminen. Muussakin kuin valittamisessa.

Sillä onhan siinä vinha perä, että liikunta auttaa moneen vaivaan. Jopa hammakipuun, tosin vain hetkittäin.

Marraskuu

Terve vaan kaikille tasapuolisesti! Marraskuu on alkanut aurinkoisissa merkeissä eli olisi ihan parhaat ulkoilukelit kirmailla pitkin maita ja mantuja. Ja toki olen vähän kirmaillutkin, vaikka tällä hetkellä olenkin kotona remppaleskenä. Mies on nimittäin Michiganissa ja siellä on oikeasti kylmä!

Sinne minunkin piti tänä viikonloppuna ajamani, mutta sitten saimme vihdoinkin tämän pienen vesivahinkoremontin alkamaan eilen eli tässä sitä sitten käkitään vahtimassa että työ sujuu. Ja jos nyt mietit, että mikä vesivahinko, niin juuri se, joka tapahtui toukokuussa ja heinäkuussa. Korjaustyöhän tietenkin sovittiin tehtäväksi jo elokuussa, mutta sitten oli jotain hämminkiä (yllätys yllätys) firman kanssa eli jouduimme vaihtamaan korjausfirmaa, mikä tarkoitti uutta katselmusta vakuutusyhtiöltä (se koitui meidän eduksemme, saimme kaikki loogisesti asiaankuuluvat osiot mukaan uuteen sopimukseen) ja joka vaiheessa kestää muutaman viikon käsitellä asiaa. Ja sitten oli vielä huomioitava se, että minä teen töitä kotona eli ihan koska tahansa ei sopinut sisään saapastella. Mutta nyt on varattu ensi keskiviikkoon asti aikaa tehdä kaikki korjaukset.

Eli meillä ei enää ole reikää keittiön katossa. Tuolla tuo nuorehko meksikaano kolkuttelee vaatehuoneessa ja kuuntelee musiikkiaan. Hän on kyllä erinomaisen kohtelias nuori mies, ei soitata musiikkiaan alakerrassa ja siivoaa jälkiään ahkerasti. Ja oi miten kauniisti hän hymyilee! Ja tilanne on tietenkin se, että hän ei kovasti paljoa englantia taida, eikä ole minun espanjassakaan vielä hurraamista, joten annan hänen tehdä töitä enkä häiritse ylenpalttisella rupattelulla. Ahkera on ja jälki näyttää (tähän asti) hyvältä!

Ja vakuutusasiat kun mainittiin, niin kerronpa että tuosta viimekuisesta sairaalakeikasta jäi siis käteen hemmetinmoinen turhautuminen ja laskukin sitten tuli. Tässä vaiheessa se on toki ilmoitus siitä, paljonko vakuutusyhtiöltä pyritään laskuttamaan, mutta minä se olen allekirjoittanut paperin, että jos vakuutusyhtiö ei korvaa, niin omasta pussista menee: 8000 taalaa. Jihaa! Tämä remontinteko onkin oikeastaan aika halpaa lystiä.

Muuten ei olekaan mitään erityistä kerrottavaa. 100-vuotisjuhlan valmistelut ovat loppusuoralla ja juhlaklänninki ostettuna! Minulla on siis ihan oikeasti pitkä mekko. Koska onhan tämä itsenäisyys sen arvoinena asia. Tuohon juhlaan ja sen tunnelmaan lupaan palata sitten joulukuussa kuvin ja kommentein.

Ennen itsenäisyyspäivää on tietenkin vielä tuo kiitostelujuhla, mutta siihen ei ole mitään sen kummempaa suunniteltuna, kalkkunaa jossain muodossa ja ehkäpä tytärkin ehtii kotio. Ei ole nimittäin paljoa näkynyt; nyt kun siellä kampuksella on oma huone, niin siellä viihtyy näemmä erinomaisesti! Tämä on tietenkin hyvää harjoitusta äidille ensi lukukautta silmälläpitäen, sillä silloin neiti lähtee maailmalle omia siipiään kokeilemaan. Asiasta tulette varmaan kuulemaan ja lukemaan sitten kun se on ajankohtaista.

Toivotaan siis, että tänä vuonna tämä marraskuukin solahtaisi ohi ilman isompia kiukutteluja ja kommervenkkejä. Tässä vaiheessa tuntuu hyvältä ja tässähän on tämä viikon breikkikin työnteossa, ehkä se helpottaa marrasmasennusta. Lisää jouluvaloja sitten vaan, kyllä se tästä kirkastuu ja konmaritus alkaa, kun pääsee jälleen järjestämään kaikki komeronsa.

Iloista itsenäisyyspäivän odotusta kotomaahan!

Perjaintai kolmastoista päivä...

Minähän olen aina ollut, ja olen edelleen, perusterve ihminen. En ole koskaan ollut sairaalassa muuta kuin vierailemassa ja posauttamassa tuon ainokaiseni maailmaan, eikä minua ole koskaan edes nukutettu. Suurin läpikäymäni operaatio on ollut viisurien poisto ja muutama juurihoito hammaskalustoon. Olen siis erittäin onnekas tässä suhteessa.

Olen myös kirjoittanut ennakkoluuloistani, joita kohdistan tämän maan sairaudenhoitoon, ja siitä, kuinka pelottava ajatus on, että sairastuisin täällä. Kaksi ekaa vuotta kammosin kaikkia lääkärikäyntejä (siis likan flunssakäyntejä, normitsekkauksia jne.) ja englanninkielen taitoni taantui säälittäväksi pöpötykseksi aina kun joku valkotakkinen oli huoneessa. Vakuutusten kanssa olen taantunut suorastaan kolmivuotiaan tasolle, mutta viime vuosina nämäkin asiat on selvitetty ja siinä suhteessa kaikki on kunnossa: minulla on omalääkäri (josta en pidä), gynekologi ja tissitarkistuksetkin on kunnossa. Osaan käyttää vakuutuskorttia ja jossen nyt ymmärrä miten homma hoituu, niin selviän ja lasku tulee sitten perässä, jos on tullakseen.

Kolkuttelen siis menopaussi-ikää, joten kaikenlaista pientä väsymystä, ärsyyntymistä ja kremppaa esiintyy silloin tällöin, eikä varsin fyysinen työni mitenkään auta tätä asiaa. Kyllä, olen välillä iltaisin hyvinkin väsynyt, ja olen systemaattisesti vähentänyt työmäärääni, mutta en ole koskaan ollut huolestunut, että jotain olisi oikeasti vialla. Uusin, ajoittainen vaivani on ollut närästys, mikä ei millään lailla ole mukava kokemus, mutta muistan kuinka äiti aina valitti närästyksestä ja isoäidillä oli pahempiakin refluksiongelmia, joten pidin tätäkin vaivaa ikään- ja asiaan kuuluvana. Kunnes sitten räjähti.

Yhden torstain närästys seurasi aamusta iltaan ja vielä perjantai-aamunakin oli raskas olo, joten mietin, että onko joku keuhkoputkentulehdus tulollaan. Tein siis nettivarauksen Urgent Careen, koska ajattelin, ettei sitten viikonloppuna tarvi miettiä asiaa, kun lääkäriasemat on kiinni. Sieltäpä sitten soitettiin heti perään, että tänne nyt ihan heti, etkä keitä sitä kahvia ensin. Olin siis kirjoittanut syyksi, että paineen tunne rinnassa ja närästys. Hetpikaa EKG:hen, josta löytyi jokin ylimääräinen murmura. Sain selittää kolme kertaa (nurse assistant, hoitsu ja lääkäri) oireeni ja koska minulta ei ole koskaan ennen otettu EKG:tä, niin sydänkohtausta ei voitu poissulkea ja lääkäri lähetti minut Emergency Roomiin, jossa on sydänasioihin erikoistuneet pelit ja vehkeet. Toinen EKG antoi saman omituisen tuloksen, joten jonotin sisään ER:ään alle tunnin ja minut kytkettiin piuhoihin jäätävän tuuletuksen alle. Sain onneksi viltin päälleni ja siinä sitten vetkuttelin pari tuntia, minkä aikana otettiin verikokeita, röntgen ja pidettiin jossain monitorissa. Huoneessa kävi apuhoitsu, hoitsu, apulääkäri ja sitten vielä ER: n lääkäri ja väliaikaosaston lääkäri. Koska edelleenkään ei voitu poissulkea sydänkohtausta, niin minut siirrettiin väliaikaosastolle odottamaan yöpaikkaa. En osaa sanoin kuvailla miltä tuntuu, kun sinua kärrätään siinä sairaalasängyssä pitkin käytäviä. Tunnen itseni siis ihan terveeksi ja kuikuilin ympärilleni melkein nolostuneena siitä, että nämä kuvittelevat minun olevan sairas.

Olin lähtenyt matkaan aamulla 8.30 ja tässä vaiheessa kello oli 2 ja sain vihdoin syödä jotain! Eka vaihtoehto oli voileipä, sipsipussi, vesi, limu ja hedelmälautanen ja kun hylkäsin sen, niin sain gluteenittoman vaihtoehdon: kasviskeitto, vesi, limu, jäätelö ja hedelmälautanen. Ugh. Söin keiton ja puolet hedelmistä, luovutin taas verta ja tapasin yhden lääkärin ja kolme hoitajaa. Kello kahdesta viiteen aika pysähtyi. Ei ollut siis mitään tekemistä.

Varsinaisella osastolla sain sitten vihdoin päivän ensimmäisen kupillisen kahvia ja ajattelin, että ehkä selviän tästä. Hoitajakin käväisi vihdoin, ja sitten tämän osaston lääkäri, joka kertoi, ettei missään analysoidussa kokeessa ole havaittu mitään huolestuttavaa, mutta lisää on vielä edessä. Jos aamulla tehtävä rasituskoe antaa puhtaan tuloksen, niin pääsen ilman korvapuusteja (ne piti leipoa sillon, kun tylsistyin kuoliaaksi) UNCC:n International Festivaleille. Tässä vaiheessa olin siis jo kieltäytynyt influenssa- ja  keuhkokuumerokotteista ja verenohennuspiikistä, joka pistetään kaksi kertaa päivässä potilaille. (Koska liikkuminen on rajoitettua eli paree maata siinä sängyssä ja juoda sitä spriteä!)

Ei siis naurattanut tuo perjantai ja kolmastoista päivä, mutta yritin vielä pysyä kovasti positiivisena ja ajatella, että JOS minulla oikeasti olisi sydänkohtaus, niin kaikki tämä olisi omaksi parhaakseni! Mutta sitten loppui usko. En saanut koko iltana mitään syötävää ja kun ruikutin asiasta, eteeni tuotiin kalapihvi, joka ui vehnäjauhoissa. Muistakaa siis, että jos Amerikan maalla joudutte sairaalaan, niin ottakaa eväät mukaan. Ruoka ei ole syötävää ja se sisältää vehnää ja runsaasti sokeria. Osastolla ei ollut gluteenitonta vaihtoehtoa. Osastolla ei myöskään ollut puhelimen laturia, joten yhteydenpito loppui aika seinään. Olin siis kytkettynä monitoriin ja katossa seisoi teksti, jossa sanottiin, että tästä sängystä ei saa liikkua ilman avustusta. En totellut.

Minulta otettiin veren entsyymit parin tunnin välein ja siinä vaiheessa, kun neljäs tulos oli täysin puhdas, yritin vienosti pyytää, että voitaisko se rasituskoe tehdä NYT, jotta pääsisin pois, mutta protokolla vaatii, että seuranta-aika on määrätty eli mitään joustoa ei ollut. Verikokeet ja vitaalitoiminnot otettiin samaan tahtia läpi yön eli minut herätettiin alle kahden tunnin välein, vaikka missään ei siis ollut mitään poikkeavaa. Jälkiviisaana ajattelen, että olisi pitänyt silloin illalla laittaa rähinä pystyyn ja vaatia kotiinpääsyä, mutta en sitä osannut tai uskaltanut tehdä.

Kestin aamukymmeneen asti! Siihen mennessä kukaan ei ollut käynyt informoimassa mistään, en tietenkään saanut aamiaista (normaali käytäntö ennen rasitustestiä) ja olin viettänyt unettoman yön erittäin epämukavassa sängyssä. Vedin uhmaikäraivarit ja sain lääkärin huomion: minut oli unohdettu informoida sinne rasitustestiin (mikä oli ehkä merkki siitä, että kunnostani ei oikeasti oltu huolissaan) ja korvaukseksi sain aamiaista (sokerimuroja) ja lupauksen siitä, että lounasaikaan mennessä pääsen kyllä pois. Tämä melkein piti paikkansa: super-sydäntulosten jälkeen sain kotiutuspaperit kello 1.40, jolloin olin jo repinyt sen tipan ulos kädestä ja irrottanut itseni monitorista, kun hoitaja yritti pitää minulle oppituntia siitä, mitä on närästys. Sen diagnosoimista varten nimittäin pyydettiin menemään omalääkärille seuraavalla viikolla.

Mutta pääsin pois ja olin suihkunraikkaana iFesteillä jo kello 3 ja sain ajatukset pois onnettomasta perjantaista. Ainakin hetkellisesti, sillä hoitaja on soittanut minulle kaksi kertaa maanantaina, kerran tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Olen antanut mennä vastaajaan, sillä epäilenpä, etten osaisi ihan korrektisti keskustella kaikista asioista ihan vielä. Meinaa edelleen alkaa korpeemaan, kun mietin missä meni vikaan. Olen täysin vakuuttunut siitä, että olisin saanut erinomaista hoitoa, jos minulla oikeasti olisi ollut hätätilanne.

Tällä hetkellä ajattelen vain, että sairaala teki kaiken ohjeiden ja säännösten mukaan. Kukaan ei kuunnellut minua, enkä minä osannut vaatia riittävän painokkaasti. Rahaa on palanut käsittämättömiä summia, mutta meidän vakuutus korjaa suurinpiirtein kaiken (tai sitten saan oikeasti sydärin) ja olen oppinut paljon: jos koskaan joudun sairaalaan, niin siellä istuu paikallinen ystäväni vaatimassa tietoa koko ajan. Luoja minua sairaalaan joutumiselta varjelkoon! Mutta nyt on sitten mustaa valkoisella siitä, että minun sydämessäni ei ole mitään vikaa. Sitä närästystä/refluksia ei ole vielä tutkittu, mutta ehkäpä tässä jossain vaiheessa sitten uskaltaudun takaisin valkotakkisten pariin. Tai sitten en. 

P.S. Kuvia ei ole. Vaihdoin kännykkää ja kaikki muu siirtyi kivuttomasti uuteen, paitsi kahden viimeisen viikon kuvat. Mutta en nyt jaksa tapella siitä. Sairaala on sairaala. Tylsä paikka. 

Koiranelämää

Kotio on hyvä tulla ja kotona ihmisen on kiva olla! Paitsi että, joskus on jotain pientä vääntöä. Suomenmaassa saattoi joskus käydä niin, että vesiputket jäätyivät ja niitä sai sitten sulatella kuka milläkin konstilla, mutta täällä päässä maailmaa saapi enemmänkin taistella viilennysjärjestelmän kanssa. Varsinkin tällain kesällä, jolloin se oikeasti on tuikitarpeellinen ainakin tällaiselle punanaamalle (miten puolitoistavuosisataa sitten ihmiset oikeasti pystyivät tekemään päivät pitkät töitä plantaaseilla on minulle sula mysteeri!).

Meillehän kävi kesäkuun alussa semmoinen juttu, että (alkuperäiset vuodelta 98) viilennyslaitteet sanoivat sopimuksensa irti ja siinä hajotessaan valuttivat muutaman ämpäsillisen vettä yläkerran komeroon, mikä läiköitti jonkin verran myös keittiön kattoa. Mutta hätä ei ollut kovin kummoinen, ostimme ja laitatimme uudet laitteet, ja tuhotyön kustannuksiin osallistuu tietenkin myös vakuutusyhtiö, jolta saimme sopivat summan käyttöömme uudelleen maalauksiin ja pieneen paikkaukseen. Uusi laitteisto piti tietenkin maksaa itse, mutta päätimme venyttää kukkaronnyörejä ja päättelimme, että homma hoituu kyllä.

Mutta sitten kun saavuin Suomesta, olin kuulevinani tiputtelua keittiön katosta. Mitään ei kuitenkaan missään näkynyt, joten yritimme unohtaa koko jutun. Kunnes sitten vesi löysi tiensä yläkerran kakkosvessan lattialle. Ryhdyimme astetta tarkempaan syyniin, mutta edelleenkään emme löytäneet vuotoa mistään, kunnes ripeän salapoliisityön jälkeen huomasin JONKINVERRAN kosteutta vaatehuoneen seinustalla ja kylppärin listoissa. Paikalle hälytetty putkimies sitten teki sen verran reikiä seiniin, jotta vuoto löytyi... viilennysjärjestelmään liittyvä ylivuotoputki oli tukossa ja oli päästellyt vettä seinänväliin ehkä 2-3 viikkoa. Kiva kiva!

Onneksemme emme olleet vielä saaneet aikaiseksi korjata edellisiä tuhoja, sillä samojen seinien välissä tässä taas puuhasteltiin ja lopputulemana keittiön katossa on kaksikin mielenkiintoista reikää (reiät vaatehuoneessa ja komerossa eivät minua mihinkään suuntaan liikuta). Meneepä sitten samoilla korjauksilla, vaikkakaan ei samalla omavastuulla. Mutta tällaista sattuu, eikä moisesta kannata repiä verkkareitaan...

Sattuupa vaan olemaan niin, että märkävauriot täytyy kuivata pikimmiten eli paikalle tuotiin kosteutta imeviä pienen miehen kokoisia koneita kolme kappaletta ja lisäksi kuusi isomman luokan tuuletinta! Ne muuten pitävät aika kivaa ääntä eli kerrankin sai olla kolme päivää ihan sujuvasti olla keksimättä jonninjoutavaa keskustelunaihetta äijänsä kanssa päivällispöydässä. Se mitä minä en asiasta ennakkoon ymmärtänyt, oli se, että kosteudenpoistaja lämmittää ilmaa, eikä meidän valtakunnan viilennyslaitteiston teho riitä alkuunkaan korvaamaan kyseistä kuumuutta! Mikä tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että kämpän lämpötila nousi parhaimmillaan 30,5 asteeseen.

Suomen talvesta käsin ajateltunahan tuo ei ole lämpö eikä mikään, mutta jos sisällä on kuuma ja ulkona vielä kuumempi, niin kyllä siinä unta saa hakea. Samassa rytäkässä meille tuli hoitoon kaksi koiraneitoa, joiden sopeutumiskykyä vähän koeteltiin: uusi paikka, tauoton meteli, kuumuus, ovikellon sointiin ei saa reagoida, yöksi teljetään yhteen huoneeseen....Mutta hienosti siitäkin selvittiin, kiitos pelastavien ikkunayksikköjen eli niiden hirveiden laatikkoviilentimien, joita näkee monien vanhojen talojen ikkunoissa! Meille on nimittäin sellaiset hankittu sekä makuuhuoneeseen (jotta makkarinkin  saa kesälläkin lähemmäksi kahta- kuin kolmeakymmentä astetta) että vierashuoneeseen.

Ja jos nyt sitten ihmettelette, että miksi koira ei saisi vaistojensa vastaisesti reagoida ovikellon soittoon, niin kyse on tietenkin siitä, että työhuoneeni eli asiakasvastaanottoni sijaitsee tällä hetkellä täällä kotona! Vähän on ollut hikistä touhua (sitä toista ikkunayksikköä kiikuteltiin tiiviisti huoneesta toiseen) ja koirien sijoittelua yläkerta-alakerta -akselilla, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaista koirat terassilla -suunnitelmaa on pitänyt vähän muokata: minä en pysty telkeämään koiraan 35 asteeseen, kun kosteusprosentti huitelee 70-90ssä. (Ja päivittäin täällä kuulee kuinka vapaaehtoiset pelastavat koiria autoista, jonne se ihan vaan hetkeksi jätetään paistumaan.)

Tänään kollega kysyi, että miltä se työskentely kotona on tähän asti tuntunut, mutten oikein osannut vastata muuta, kuin että hikistä on ollut. Mutta olenpahan herännyt joka aamu ennen seitsemää ja käynyt kävelyllä jo kahdeksan maissa; tähän voisi vaikka tottua. Kun toinen katsoo anovasti silmiin ja toinen pomppii jo toistakymmentä minuuttia paikoillaan, niin onhan se nassukirja laskettava käsistään ja lähdettävä hanhia metsästämään. Mutta se onkin sitten jo toinen juttu: olettekos kuulleet, kun yksi jackrusseli ja 25 hanhea päättivät ottaa mittaa toisistaan... onneksi väliin ehti muuan kiukkuinen suomalainen ja suuremmilta vahingoilta vältyttiin!

On se kiva kun on kesä ja kärpäsiä!

Portaiden paikka

Kesä keikkuen tulevi, tärykalvoja tärryyttelevi. Eivät vaikuta SSS-hallituspohja eikä mitkälie jääkiekkokisat ihmisen elämään, sillä puutarhan otollinen kasvukausi on nyt eikä neljän viikon päästä. Tomaatit ovat vihriänä ja salaattia pukkaa ja mustikkasato näyttää onnistuvan erinomaisesti. Eli taisto alkakoon: verkot on viritetty ja oravat valjastettu, sillä marjavarkaat posauttelevat postilaatikon paskaiseksi nopeammin kuin valo välähtää naapurin vuosikertaraudassa.

Ruusupenkki sulostuttaa kerrassaan komeasti eli äitienpäiväkukkaset on omasta takaa. Yrttipenkki kukoistaa samettikukkien takana, mutta uusi haaste kätkeytyy pilvisen taivaan alle: minne portaat? Sillä uutta terassia ihan kohta pukkaa, kun omakotiyhdistys mikälie loihi armollisesti lupasen sellaisen paukahuttaa eli pianaikaa erinomaisen puhelias vaaleamman rodun puhdasverinen jälkeläinen rakennuspiirtäjä/mainostaja/suunnittelija tulee näyttämään piirustuksia ja varmistamaan, että omin kätösin tulee maksusekki kirjoitetuksi. Ja lupaa maat ja taivaat jotta valmihiksi loihitahan kolmessa päivässä.

Maanantaiaamunailtapäivällä sitten tankeroenklantia puhtahasti lausahteleva tummemman rodun espanjalaistakielikantaa edustava hurmuri johdattelee joukkionsa röökaamaan paikalle kuunteluttamaan hitsipitsihabla-musaa vasarat kourassa. Ja sitten kun pohja on luotu, niin tulee siivoussakki ja kahden päivän päästä hurmuri sönköttää, jotta aikataulussa ollaan, mutta vääränmallisia nauloja saatiin eli vähän viivästyy.

Eli parin pienen remonttihomman läpiköyneinä konkareita voidaan luvata, että kolmen päivän työnä tehtävän terassin avajaiset saattavat ehtiä juhannukseksi, mutta lopputarkastusta tuskin siiheksi on keretty. Eli se jälkimmäinen sekki voipi olla silloinkin kirjoittamatta, mutta kirjoitetaan se sitten samaan aikaan , kun loppusumma viime talvisesta portaiden päällystämisestä. Mikäli joku tulisi työnjäljen tarkistamaan, jotta voisimme sen riitauttaa ja korjauttaa. Kattoremppa toki toimertui oikein asiantuntevasti, sillä sen maksoi suoraan vakuutusyhtiö ja omalle kontolle jäi vain omavastuu, ylimääräisten naulojen kerääminen ja vain yhden autonrenkaan paikkuuttaminen. Kun oli sen verran leväperäinen tämä naulojen keräilijä...

Sitten taitaakin olla remonttikiintiö vähäksi aikaa täynnä ja vuolaana virtaavat rahavirrat suunnataan kohti ylempiä tutkintokenttiä. Kun nyt saataisiin se portaiden paikka sovituksi? Kahdenlaista logiikkaa on ilmassa, toinen sieltä kuluttaja- ja toinen enemmän tuottajapuolelta. Ja sisustaakin se pitäisi: josko palmu purkissa vai kahdeksan saniaista? Rottinkia vai rautaa? Uusi grilli vai löhösohva? Lisäsiipi vai hyttysverkot? Tuuletin vai kynttelikkö?

Pianaikaan olisi siis kesäsiipi odottamassa, joten aamukahvin juominen on sallittua vain ulkotiloissa. Linnunlaulussa. Jäähdytyskoneen höristäessä vieressä. Sillä se on kesä ja kärpäset seuraavat kaksi viisi kuukautta!

P.S. Jossain se rahaliikenne sentään osataan: sain perintäkirjeen Instrum Justitialta ja turha kai se on jupista, sillä itsepä olen jättänyt laskuni maksamatta! Mielestäni olisi toki ollut korrektia saada se lasku, jonka olisi sitten ehkä maksanutkin. Mutta ehkä perintätoimisto on ainoa laitos, jonka kate riittää postimerkkiin. Ja koskapa vaativat minua kirjeitse kuittaamaan asian (ja maksamaan postimerkin), niin taidanpa lähettää omin kätösin allekirjoittamani sekin!

Eli jos huomaatte luottotietojeni menneen, niin syyttäkää DNA:ta ja 30 euroa!

Siihen se tulee:

Uutisia kotomaasta

Aina silloin tällöin joku kotomaan viranomainen lähestyy minua kirjeitse, ja tavallisesti kyse on joko palvelumaksun korotuksesta tai jonkun etuuden (vaikkapa kela-kelpoisuuden) päättymisestä. Eilen tuli kirje Suomi henkivakuutusyhtiöstä.

Kyllä, minulla on kokonaan maksettu henkivakuutus, joka korvaa edunsaajalle sen, että minä potkaisen tyhjää. Ja edunsaajaksi olen rakkaudenpuuskassa vuonna 1995 nimennyt aviopuolisoni. Nyt Suomiyhtiö kuitenkin lähestyi minua kirjeellä, jossa edunsaajaksi on nimetty äitini. Taitaa siis olla niin, että taivaspaikka kallistuu 10 vuoden jälkeen ja herra ylijumala odottaa kieli pitkällä vakuutusrahoja ylläpitääkseen pumpulimaista ihanuutta vai mistä lienee kyse?

Nyt odotellaan sähköpostia ja virallista lomaketta, jolla voin vaihtaa edunsaajan. Jonka vakuutusyhtiö on vaihtanut omavaltaisesti ilman kyseistä lomaketta eli tästä voisin vaikka valittaa vai? Toivottavasti äitee on pilvenreunalla seuraamassa tilannetta, eikä ole mitenkään pedannut tulevaisuuttaan tästä rahasummasta riippuvaksi. Minä kun olen ajatellut vielä toistaiseksi pysyä täällä maan kamaralla. Ja jos sitten kummiskin päättäisin potkaista tyhjää, niin rahat lahjoittaisin mieluummin jollekin suuren Ameriikan maan collegelle kuin ukko epäjumalan valtakuntaan.

Mutta toki saatan ajan kuluessa vaihtaa mieltäni.

Terveyttä kaikille

Meillä on kaikki hyvin, kiitos kysymästä.

Mutta avaan taas sanaisen ihmetyksen arkkuni, sillä tympii, pännii ja pelottaa, koska en osaa ymmärtää. Nimittäin sairaudenhuoltoa (termi ei ole lapsus) tässä maassa. Omakohtaista kokemusta asiasta ei ole, mutta en saata olla ihmettelemättä, että joulukuu on pienehköjen kirurgisen toimenpiteiden kulta-aikaa. Ai miksikö, no siksi, että omavastuut on maksettu eli kaikki loppuvuoden sairauskulut ovat 'ilmaisia'.

Sairastumiset kannattaa siis tarkkaan suunnitella ja onnekkaiden käyttämättömät tämän vuoden sairaslomapäivät ovat käsillä. Loma kuin loma, kiintiö on sama, sait sitten sydänkohtauksen tai flunssan tahi päätät viettää laatuaikaa perheen kanssa. Sairasloma on poissa vuosittaisesta lomakiintiöstä. Terveystarkastus kuuluu myös kiintiöön, mutta sen korvaa vakuutusyhtiö, ei työnantaja. Ja koska vakuutusyhtiö rakastaa terveyttä, niin pituudet, painot, testit ja rästit tehdään vuosittain; siis ne, jotka kotomaassa tehdään 5-10 vuoden välein. Mitenkään ennakoivaa terveydenhuoltoa väheksymättä, mutta itse osoittaisin rahat mieluummin neuvolasysteemin rakentamiseen kuin läpeensä terveiden aikuisten vuosittaiseen syynäämiseen.

Minunkin pitäisi käydä mammografiassa kerran vuodessa ja hammastohtori tahtoo ottaa röntgenit joka kolmannella kerralla (tarkoittaa puolentoista vuoden välein), ja jos näistä kieltäydyn, niin tohtorilla on oikeus kieltäytyä hoitamasta minua, mikäli jotain epäillään. No, selvittiinhän Tsernobylistäkin...

Mutta jos sitten vakuutusta ei ole (lapset ovat muuten vanhempien vakuutuksessa vain 26-vuotiaaksi), niin kaikki keinot rahankeruuseen on keksittävä! Siis mikäli sairastut. Viime viikkoina olen ärsytykseen asti (lieneekö joulun omatunnonkeräilykamppanja-ajalla jotain tekemistä asian kanssa) törmännyt erilaisiin 'ojenna kätesi ja anna roposi' -nettikeräyksiin, jotka ehdottavat muutaman kympin lahjoitusta suit sukkelaan. Tämä siis kuvitellessani klikkaavani blogiin, infoon tai nettisivulle. Ymmärrän varsinaiset keräykset, mutta se, että sairastumisesta tehdään julkinen tragedia sen takia, että ihmiset lahjoittaisivat rahaa sairautesi vaatimaan hoitoon, menee yli sietokyvyn! Olen syvästi surullinen kaikkien sairastuneiden puolesta, mutta en jaksa käsittää.

Tyynesti myös siirrän sairaanhoitopiirin lähettämät huomautuskirjeet pinoon 'selvitän sitten joskus', kun tulee kolmas ja neljäs huomautus (samana päivänä, kahdessa eri kirjekuoressa) samasta poliklinikkakäyntilaskusta. Siis lankeaa maksettavaksi, kun vakuutusyhtiö ei ole maksanut. Koska palveluntarjoajan näppärä tietokonesysteemi ei hyväksy antamaani osoitetta, eikä sitä näy vakuutuskortissa, joka joka kerta kopioidaan. Ja olen kopion jo kerran itse lähettänyt vakuutusyhtiöön. Joka ehkä on maksanut. Tai jos ei ole maksanut, niin alipalkattu käsittelijä sitten selvittää asiaa, kunhan vielä toiset viisi kuukautta kuluu. Kunhan joku soittaa johonkin numeroon, jossa näppäilee ohjeiden mukaisesti sitä ja tätä ja osaa luetella koodinumerot aksentilla, jonka systeemi tunnistaa. Ja jos ei kukaan maksa, niin ehkä mä sitten maksan, mutta vain, jos saan yksiselitteisen laskun, enkä kehoitusta soittamaan numeroon ja selvittämään asiaa. Ja sitten voin lähettää korvauspyynnön ifille. Joka maksaa euroina.

Kyllä on kuulkaa Kelan selkosysteemiä ikävä, mutta sehän se onkin osaltani mennyttä; pyydettiin heittämään Kelakortilla varislintua, sillä en kuulu Suomen sosiaaliturvaan. Nyyh! Mieheni edelleen kuuluu, koska on expat, samoin tyttäreni, koska on expatin huonetta ja sukua, mutta minä työläisenä saan hoitaa oman turvana, Suomen sosiaaliturvalla ei ole mitään tekemistä kanssani. Toivottavasti en joudu avaamaan keräystiliä ja hattu kourassa lähestymään kaikkia teitä, joista yhteiskunta huolehtii. Aika yksinäinen ja turvaton on asemani, jos vaikka puoliskolleni jotain tapahtuisi... (Valmetin kautta olen siis vakuutettu ja oikeutettu GMMIn ja ifin kanssa taistelemaan.)



Ja aina ne vakuutuksetkaan eivät auta. Rakas amerikanperheemme jäsen, Mike Ballard, siirtyi ajasta ikuisuuteen eilen. Me kaipaamme ja suremme häntä. Hyvää matkaa Mike!

Mammografia

Kaikki on kunnossa, mutta koskapa olette kovasti kiinnostuneet siitä, miten tässä maassa tuhlataan vakuutusyhtiöiden rahaa erinomaisen tarkoitukseen, niin kerrompa taas. Oli oikein mukava kokemus kaiken muun ajan paitsi sen, jonka ei ollut. Jos olet nainen, niin tiedät kyllä.

Edelleen haaste ja jännitysosa uuden paikan etsimisessä on se, ehtiikö paikalle ajoissa ja löytääkö oikean oven, sillä kyltitykset ovat tässä maassa aliarvostettu luonnonvara. Ballantynellä kummiskin oltiin, joten ei huolenhäivää (officeni on naapurissa eli puolen mailin päässä) ja löysin oikean oven. Vastaaotto oli: vaaleanpunainen. Sisustus, kaavut (juu, tottakai puet sellaisen päällesi erillisessä, lukittavassa pukukopissa) ja työntekijöiden vaatteet olivat asiaankuuluvan pinkkejä, sillä rintasyöpäähän tässä ollaan ehkäisemässä. Jouduin odottamaan ehkä 5 minuuttia, koska työntekijöitä oli sairaana tai muuten poissa, mitä kovasti pahoiteltiin.

Sitten minut ohjattiin tutkimushuoneeseen ja työntekijä poistui hakemaan, etsimään tahi tarkistamaan jotain ja palasi muutaman minuutin kuluttua sanoen: " häblää äblää viis vais vink". Minä purskahdin nauramaan ja sanoin, etten sitten saanut sanaakaan selvää tuosta, mitä yritit minulle pikaversiona tykittää!

Rouva istahti tuolille ja nauroi hyväntahtoisesti. Pyysi anteeksi, selitti asiat selkeästi, kertoi miksi moinen kiire, haastatteli minut ja käytiin läpi Euroopanpolitiikka. Sitten lempeästi runnoi naiseuteni masiinaan ja pääsin lähtemään. Parasta kaikessa oli, että ei tarvinnut selvitellä vakuutusjuttuja laisinkaan, sillä ne oli selvitetty jo lähettävän lääköriaseman puolesta (kunnes puolen vuoden päästä vakuutusyhtiö lähettää kysymyksen siitä, että oliko minulla tissit jo Suomessa ja kuinka vanha on aviomiehesi, joka on syntynyt vuonna 67 ja jonka nimissä vakuutus on).

Jihaa, ja postissa tuli parin viikon viiveellä lappu, jossa luki: no problem, just fatty!

Ei siis mitään uutta auringon alla.