Perinteet vai uudet tuulet?

Alkaa tämä nihkeä marraskuu vedellä viimeisiään ja täällä se tarkoittaa joulukauden avautumista. Onhan se ensimmäinen adventtikin jo huomenna. Kuten saatatte ymmärtää (ja sama meininki on taatusti myös Suomessa), kaupat, puistot ja muut yleiset paikat ovat olleet joulukoristeltuja jo pitkään ja joululaulutkin ovat soineet jo tovin, mutta nyt on lupa laittaa pihat asiaankuuluvaan tällinkiin.

Minähän tänä vuonna laitoin sesonkivalot jo hyvissä ajoin, kun kelloja siirrettiin, eli olin valaistuksen puolesta aika suomalainen. Hillittyjä valoja pimeyteen. Tai no, ihan vaan pikkuisen ostin värivaloja, koska uudet traditiot tässä tietenkin pukkaavat ihon alle maan tavalla. Tänään sitten levittelin niitä varsinaisia joulukoristuksia pihalle, mutta tulimme siihen tulokseen, että eihän tämä vielä riitä. Näyttää aika paljaalta, joten jätin vielä kuvaamatta. Katsotaan onko kaupoissa ensimmäistäkään koristetta jäljellä ensi viikolla; jos on, niin saatanpa ostaa vielä pari.

Tämä viikonloppu on täällä pyhitetty joulukuuusen hakemiseen ja kodin pukemiseen jouluiseksi. Kenelle se sitten tarkoittaa 200 koristeen ja kenelle 2000 koristeen ja asetelman laittamista (tai sitten joulua ei vietetä ollenkaan). Meille (siis minulle) se ei tarkoita vielä muuta kuin muutaman seinäkoristeen ja kynttelikön esiintuomista, sillä kuusi on mielestäni liian aikaista tuoda. Haluan ehdottomasti kuusen, mutta haluan myös, että siinä on neulasia vielä aattona! Tavallisesti hankin sen noin viikko ennen joulua ja tänä vuonna meille tulee muutama ystävä glögille lauantaina 19.12. joten siihen mennessä joulu täytyy laittaa esille. Siiheksi myös teen pari joulukakkua, -torttuja ja ostan piparit. Tai ne on jo ostettu, sillä töissäkäyvänä en viitsi panostaa kaikkeen kotitekoiseen.

Joulumme on ruokapuolesta varsin suomalainen ja sitä vietämme ehdottomasti aattoiltana, mistä en varmaan tule koskaan tinkimään! Koska meillä kuitenkin on tuo mantteli (ja jouluvieraita), niin laitan myös minisukat takan eteen ja sujautan jotain joulupäiväaamuksi sukkiin. Mutta en jätä maitoa enkä pipareita pukille... siihen voin kyllä helposti ryhtyä sitten, kun on asiaankuuluvan ikäisiä lapsukaisia. Tai ehkä sitten laitan kyltin piipun juurelle, että kiitos pukki, mutta olet jo käynyt täällä eilenillalla.

Muita jouluisia juttuja ovat jouluvalokierros (ehkä vain naapurustoissa tai sitten ajelemme joulukaupunkiin tai Botanical Gardeniin, jonka valot ovat kuulemma näkemisen arvoiset) ja aatonaaton rivitanssi saluunassa! Sen amerikkalaisempaa ei oikein ole ja minä tykkään tanssimisesta, niin mikä jottei. Tänä vuonna menemme katsomaan myös Pähkinänsärkija -baletin ja joulukonsertiksi olen valinnut Soulful Noel -konsertin. Me emme käy kirkossa (emme ole sellaista valinneet, emmekä kaivanneet; vaihtoehdoista ei suinkaan ole puutetta), emmekä hautausmaalla, mutta sytytän kynttilöitä rakkaille. Jouluajelua tai pulkkamäkeä ei sattuneista syistä tule harrastettua, emmekä olen myöskään käyneet luistelemassa, vaikka se olisi mahdollista täälläkin. Tämä perhe ei oikein ole talviaktiviteettipainotteinen, mutta saatamme hyvinkin mennä puistoon kävelemään ja sulattelemaan kinkkua tai laatikoita.

Joululauluja meillä sitten kyllä kuunnellaan konsertin lisäksikin. Varmaan jonkin verran jouluradio.fi:tä, mutta omia CD:itä leipoessa ja jouluruokaa laittaessa. Ehdottomasti! Kotona mieluiten suomeksi, mutta iso osa joululauluista on universaaleja ja saahan sitä itse hymistä mukana omalla kielellään. Ja kuusessa on pääosin Suomesta tuotuja koristeita ja tähti latvassa! Ei koskaan mitään enkeleitä tai muuta hömppää. (Paitsi ihan pikkuisen.)

Mutta jouluun on vielä aikaa, joten sittenpä muutama sananen Kiitostelupäivästä. Olen sarkasmin varjolla ominut juuri tuon nimikkeen, vaikka oikeasti pidän kovasti Kiitospäivän ideasta eli ajatusten suuntaamisesta kiitollisuuteen ja yhdessäoloon. Mutta totuushan on, että ylensyömisen ja turhan shoppailun juhlaksi Thanksgiving on muuntunut ja pisteenä iin päälle ovat hervottomat ruuhkat (lentokentillä) teillä ja kaupoissa. Black Friday on niin turha juttu minun elämässäni, mutta suon säästöt niille, keille se on välttämättömyys. Turhan krääsän ostamista kritisoin, mutta ostan sitten itsekin lisää niitä jouluvaloja (vaikka jätin käyttämättä Targetin tarjouksen, jossa ostamalla yli satasella jouluvaloja, saisi viisikymppiä alennusta) eli olisi syytä katsoa peiliin.

Tavallaan kaikkeen tähän krääsään siis turtuu ja hukkuu, eikä enää näe itse totuutta. Olemme myös omaksuneet rakkaan ystäväperheen kanssa uuden tavan nähdä Kiitospäivänä ja juhlistaa sitä yhdessä (tänä vuonna siis jo toinen perinteinen Kiitostelu) ja sehän tarkoittaa sitten sitä, että joko me tai he ajavat 460 mailia eli 740 kilometriä yhteen suuntaan. Tai sitten kumpikin perhe puolet tuosta matkasta ja tapaamme Savannahissa, kuten tänä vuonna, mutta joka tapauksessa bensa palaa ja törsätään hyvään ruokaan. Sitähän perinteet ovat: hyvää ruokaa, jotain uutta, jotain vanhaa ja sininen Suomen lippu. Ja tietenkin käsien yhteenliittäminen ja kiittäminen...

Itsenäisyyspäivä sitten taas on enemmänkin mielessä kuin toimissa, mutta karjalanpiirakat ja lanttuloora kuuluvat kuvaan. Tänä vuonna piirakkatalkoot osuvat juuri 6.12. ja samalla tehdään joululaatikoita yhteispohjoismaiseen joulujuhlaan. Eli sopeutumista on tarvittu siinäkin; meidän joulujuhlassa on Lucia-kulkue ja kaikki norjalaiset, ruotsalaiset (islannistakin jotain), tanskalaiset ja suomalaiset herkut, joita mieluusti maistelemme, vaikka rosolli se tärkein onkin.

Vaikka välillä tuntuu, että antaisi vaikka pikkusormensa, jotta voisi viettää jäätävän kylmää, lumista ja kotimaista joulua Suomessa, niin totuus löytyy jostain muualta. Olemme tuoneet suomalaisuuden vahvasti mukana ja elämme suomalaisten perinteiden mukaan, mutta maailmankuva on avartunut ottamaan vastaan uusia tapoja, erilaisia traditioita ja näkemään asioissa niiden puolet. Ja se on vain ja ainoastaan rikkautta, sillä itse voi niin paljon omiin tekemisiinsä (ja ajatuksiinsa) vaikuttaa.

Minulla ei ole mitään viisastenkivea mihinkään asiaan, mutta nyt vasta ymmärrän mitä on monimuotoisuus ja ihmisten välinen ystävyys. Se kun ei ole kiinni kielestä, tavoista, kansallisuudesta tai ihonväristä. Ystävyys on yhteistä tekemistä ja kanssakäymistä. Se ei ole sanahelinää tai hienoja teorioita (joille on aikansa ja paikkansa), vaan sitä, että uskaltaa oppia toiselta ja näkee itsensä toisenlaisten silmien läpi.

Traditiot taas pitävät meidät kiinni juurissamme, mutta nekin on tehty muuntuviksi. Kiitospäivän kunniaksi on sanottava, että saa olla kiitollinen kaikesta opista, johon on uskaltanut ryhtyä. Välillä (monesti) tuntuu, että joutuu luopumaan niin monesta, kun asuu toisessa maassa, mutta eihän se ole edes totta. Tosiasiassa saa ymmärrystä siitä, että osaa, muuttuu ja pärjää.

Mutta tottavie se tuntuu paremmalta, kun saa välillä posmottaa omalla kotomaisella kielellä ja vahvistaa omia juuriaan. Jaksaa taas olla oma parempi itsensä jonkin aikaa.

Marraskuu

Kyllä se marraskuun pimeys yltää tännekin. Kaikilla tasoilla. Puoli kuusi alkaa olla jo pimeää ja ketä aamun (kello 7) valoisuus muka on ikinä lohduttanut?

On sitten satanut kaksi viikkoa vettä ihan esterimäisesti ja tekis mieli pistää pää peiton alle ja nukkua keväänkoittoon. Silläkin uhalla, että tänään taas vaihteeksi paistaa aurinko eli ei olla lähelläkään kotomaan talvisia pimeyksiä. Saati edes lämpötiloja. Eilen oli 9 astetta (Tampereella näytti 10) lämmintä ja minä palelin kolmissa villasukissa niin, että päätin mennä kylpyyn. Joka auttoi varpaitten palelemiseen, muttei saunakaipuuseen. Ja tänään kutittaa.

Tänään onkin sitten lenkkipäivä, sillä saattaa mennä 20 rikki ja se paistaa. Ah kuinka ihanaa, sillä kaamosmasennushan tässä meinasi uhata. Sillä sadesää täällä on verrattavissa lumipyryyn Suomessa. Liikenne tukkoaa ja osa ihmisistä jättää muut kuin pakolliset menot menemättä ja usein myös maailman paras hoito on juuri se ylimääräinen meno. Tänä maanantaina siis neljä asiakasta peruutti hoitonsa. 4. Se on kolmanneksen budjettilovi pienen ihmisen viikottaisessa elämässä.

Mutta positiivisesti katsottuna se tarkoittaa enemmän aikaa istuksia Secret Chocolatierissa (kantakahvila, jossa mulla on oma muki) ja kilkutella läppäriä. Jaa tehdä budjettia kirjanpito-ohjelmalla? Tai kirjoittaa raflaavaa ja sivistävää työblogia? Suunnitella loppuvuoden workshoppeja? Kirjoittaa osoitteita joulukortteihin (huom. vain asiakkaille, sorry)? Kerrata anatomiaa?

Mutta kun on tämä kaamosmasennus... ja jotta pystyisille sillain ihan oikeasti myötäelämään tätä arkea, niin kerronpa vielä päivänpolttavat puheenaiheet. Vielä ei olla ihan presidentinvaalien ytimessä (oikeesti, edellisiä vaaleja käytiin, kun me suunniteltiin tänne muuttoa!), vaan puheeaiheita on 3:

1. Southpark Mall päätti olla pystyttämättä joulukusta keskiaukiolle ja kansa ryhtyi vastarintaan. Minäkin sain kolmelta henkilöltä sähköpostiviestin, jossa pyydettiin allekirjoittamaan adressi kuusen puolesta. No en allekirjoittanut, mutta kuusi tulee sittenkin paikalle, ihan ilman panostani.

2. Starbucksin tämän vuotisissa joulumukeissa (niissä pahvisissa) ei ole tonttuja, poroja eikä edes lumihiutaleita. Siitäkös kansa suuttui, kun kristillistä perinnettä näin loukattiin. Mutta uskontoa ei saa silti näkyä. Vaikka siis juurikin boikotoin sturbuksia ja kostoksi laitan kuvan mukista, josta kahvini tällä hetkellä juon. Minulle nämä perinteet kun on kaikki kaikessa.

3. Black Friday lähestyy uhkaavasti ja yhä useampi ketju on auki Thanksgiving-iltana kello 6 alkaen. Mutta sitten yhä useampi pysyy suljettuna, kun kansa haluaa arvostaa perinteitä ja perhearvoja. Nyt olisi enää päätettävä onko perheemme arvo yhdessä shoppailu vai kalkkunan ylensyönti!

Mutta vielä on pari viikkoa aikaa ennen kiitostelua Savannahissa ja siiheksi olisi sitten saatava tulehtuneet scalenes-lihakset epätulehtuneiksi. Ja kirittävä kiinni tämän viikon asiakasvaje. Vaikka itseasiassa kai nuokin ovat toistensa vastaisia toimintoja. Ehkä sittenkin istuksin tässä vielä työntämässä kaikkia mahdollisia toimintoja hivenen tuonnemmaksi ja keskityn katselemaan kuinka pihalla paistaa aurinko, vaikka pääkopassa vallitseekin sumu. Elämä on täynnä vastakohtaisuuksia.

Joulutohotusta

Sieltä se sitten putkahti: Thanksgivingin jälkeinen elämä eli Joulutohotus. Mutta koska minä ripustelin jouluvalot jo synnillisesti ennen kiittelypäivää, niin kai se on sitten mentävä jo ostamaan joulukuusi. Ja raivattava ruokahuone sinne kuuluvista hyödykekaluista, jotta saa kuusen näkymään ikkunasta kaikelle kansalle.

Laulavan joulupukin naapurustoomme lanseerannut perhekunta ei kuitenkaan vielä ole ryhtynyt toimeen eli kukaan ei laula lähimaastossa! Onneksi poroarmeijallinen naapuri sentään on hoitanut velvollisuutensa, ja se todellinen joulutalo auton katolla keikkuvine rekeineen on täydessä tällingissä. Siinä riittää ihmettelemistä vielä kolmantenakin jouluna.

Kauppoihin ei enää uskalla mennä, sillä liikennekin on äitynyt kolme kertaa aggressiivisemmaksi kuin vielä viikko sitten, sillä tottahan minun tulee olla se, joka krääsän ensimmäiseksi saa valittua. Jottei meidän pikku taapero vaan tunne itseään hyljätyksi saadessaan yhden täydellisen tarpeettoman paketin vähemmän kuin tarha- tai minkälie preschoolkindergartenin kaveri. Todellisen toveruuden aika on siis käsillä, mikä näkyy myös vapaaehtoiskeräysten määrässä. Tottakai haluan muistaa heikompiosaisia näin joulun alla, sillä hyvä omatunto on paras joululahja heti kinkun, paakkelsin ja suklaan jälkeen.

Tyhmä suomalainen jätti sitten Black Fridayn, Cyber Mondayn JA Giving Tuesdayn väliin ja elää elämäänsä ihan kuin vuosittaista kulutusjuhlaa ei tänä vuonna olisi tulossakaan. Ei tässä meinaan kerkiä, kun täytyy painaa töitä silloin kun niitä on ja saa ihan luvalla vielä tehdä. Tästä syystä näyttääkin siis siltä, että allekirjoittanut on ensimmäistä kertaa elämässään töissä jouluaattona!

Mutta ei huolta huomisesta, räätikäsloora on pakasteessa ja silli jo ostettuna eli kyllä niistä jo joulu syntyy. Ja onhan minua siunattu erinomaisen ruuanlaittotaitoisella miehellä, joten todennäköisesti koulun menu näyttää tältä: mätiä, lohta, kinkkua, pari pihviä, hivenen salaattia ja sitten lisää lihaa. Onneksi rosolli ja laatikot tulee nautiskeltua ensi viikonlopun Scandinaviaanisessa
yhteisjoulujuhlassa, ainakin mikäli mestari ehtii hommansa hoitaa. Paljonko niitä muuten tarvitaan, jos aikoo ruokkia sataviisikymmentä suuta?

Iloista ja lumista (not!) joulunodotusta kaikille. Uuden Vuoden juhlinta onkin sitten oma tarinansa...

Hengissä ollaan!

Kylläpäs aika rientää ja kirjoitustaito on ottanut ison askelen taaksepäin, kun näppäimet ja sormet eivät mitenkään osaa toimia yhteistyössä. Sitä se macciutuminen teettää, vaikka uutta puhelinta vanhan räppänän tilalle ei olekaan vielä saatu. Kun iPhone6 ei riittävässä määrin löydä tietään Verizonin hyllylle. Tänään käytiin toista kertaa kysymässä, mutta jospa sitten kolmas kerta toden sanoo.

Lokakuu meni pienessä sumussa, sillä isoäiti siirtyi ajasta ikuisuuteen kunnioitettavassa 88 vuoden iässä (hän oli siis isoäideistämme nuorin; vielä on 91-vuotias ja 95-vuotias). Mummu oli valmis lähtemään ja niin kai sitten minäkin: Suomessa poikkeamaan.

Tulin siis Suomeen - tämän hetken ajatuksen mukaan - viimeisen kerran lokakuussa. Toki ajatuksenakin hautajaisiin saapuminen on synkkä, mutta vielä synkempi oli kotomainen keli. Ankea harmaus iski melkoisen railon sydämeen, jopa niin, että kielsin sitten likkaakin enää haaveilemasta yliopistosta siellä päässä maailmaa. Tai ainakin depressiolääkkeet pakkaan sitten mukaan, jos kaikesta huolimatta uhkaa sinnepäin tulla.

No eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, eikä tänäkään kesänä ilmaantunut saunaa takapihalle, joten syvapuhdistautuminen täytyy edelleen tulla tekemään sinne. Mutta toivonpa vaan kovasti, että jokin muu tapa ilmaantua kotomaan kamaralle kuin istuksia 15 tuntia lentokoneissa ja -kentillä ilmaantuisi pikimmiten. Neljä valtameren ylitystä tänä vuonna on ihan liikaa meikäläiselle. Joten alkakaapas te siellä suunnitella reissua tähän suuntaan! Kovasti iloisina otamme vierailijoita vastaan.

Ja sitten juhlasesonkiin. Joka on siis ihan portailla, koska tänään vietetään paikallista veteraanipäivää (eli posti ei kulkenut eikä lasten tarvinnut mennä kouluun) ja Thanksgivingiin on enää pari viikkoa. Minä täällä ihan täpinöissäni valmistelen, sillä meille tulee vieraita ja sitten täytyy ihan kovasti kiitostella! Tulee odotettuja suomalaisia vieraita ihan Floridasta asti ja aikomuksena on luoda omat perinteet: haukutaan amerikkalaista koulusysteemiä (likka odottaa, että saa posmottaa täysillä suomeksi joillekin jotka ymmärtävät, mistä todellisuudessa on kyse), jätetään rukoukset väliin, mutta jonkinlainen pikku leikki täytyy soveltaa ja tietenkin syödään sekalaisen kaavan mukaan. Menu näyttää (suunnitteluvaiheessa) seuraavalta:

Graavilohta ja pikkuperunoita (finger potatoes, ei nyt ihan, mutta liki uuden pottujen veroisia)
Sinisimpukoita (jos on tuoreita) tai avokado-katkarapusörsseliä
BBQ Kalkkuna (on tilattu, ei uskalla eksperimentoida ekalla kerralla)
Lanttulaatikko ja bataattilaatikko
Double chocolate cake (on tilattu paikallisesta kakkutaivaasta) / jäätelöä gluteenirajoitteisille

Että ihan vaan pikkuisen odotan ensimmäistä meidän kotona vietettyä suomalais-amerikkalaista kulutusjuhlaa, josta Black Fridayhin ponnistetaan. Veisinköhän Loten perjantaina kärsimysmatkalle uuteen Outlet Malliimme ennen kuin saa jäsenkorjata tätä raihnaista kroppaa vai fiksaisinko hänet ensin ja sitten mentäis elämysmatkalle etelä-Karoliinan Walmarttiin... Elämä on valintoja täynnä!

Hyvää juhlakautta kaikille, kohta saa kaivaa varpuset ja sylviat itkettämään, ja mikä parasta: ripustella jouluvalot etupihalle ;-)