Se on tämä keski-ikäisen naisen elämä yhtä vuoristorataa. Epäilen, että ihan kaikki veriarvot eivät ole kohdillaan, sillä iski männä viikonlopulle semmoinen eksistentiaalikriisi ettei paremmasta väliä. Asiaan vaikuttaa myös - taas kerran - hammas. Minä siis välttelen lääkäreitä kuin ruttoa, vaikka siis nyt on varattuna aika vuositarkastukseen, taas, kun vihdoinkin selvisi, että omalääkärini on nyt sitten se lääkäri, josta oikeasti melkein tykkäsin viime kerralla. (Ei tarvittu kuin kolme viestiä ja asia selvisi. Periaatteestakaan en suostunut soittamaan.)
Mutta se hammas. Etuhammas. Uusi, uutukainen, kiiltävä pepsodentti, joka on oireillut kaksi vuotta ennen juurihoitoa ja nyt sitten vielä puoli vuotta juurihoidon jälkeen. Se on kipeä. Eli juurihoito oli täysin turha. En tiedä sanoa, oliko kahden tonnin kruunukin turhake, sillä nätti se on. Mutta siis edelleen kipeä. Mikä ei ole mahdollista, koska siitä on tapettu hermot. Ja hommahan menee sitten tietenkin niin, että seuraavaan VIITEEN vuoteen ei vakuutuksemme korvaa uutta juurihoitoa TAI kruunua yhtään mihinkään hampaaseen. Että semmosta. Liemiruuilla mennään.
Asiaa on tutkittu nyt oman hammaslääkärin voimin useaan otteeseen ja hoitomuodoksi valikoitui purentakisko, jota pidän yöllä. Se sai hampaan entistä kipeämmäksi, joten kiskoa viilattiin ja kokeiltiin uudelleen, jolloin se auttoi noin viikoksi. Minkä jälkeen kipu palasi entistä epämiellyttävämpänä. Se ei ole tavallista hammaskipua (luoja varjelkoon, sitten olisin jo hirttänyt itseni), mutta kun koko ajan jomottaa, niin alkaa ottaa pattiin. Ja kohta on kai jollekin toiselle asiantuntijalle asian kanssa siirryttävä. En uskalla edes ajatella kustannuspuolta. Ehkä opin nukkumaan suu auki niin, etten vahingossakaan iske hampaita yhteen. Tämä tekniikka tosin estää syvän nukkumisen, kokeiltu on, eli ei auta henkiseen kututukseen.
Ja sitten, kun hammasta kiskoo, niin nämä menopaussia ennakoivat oireet tehostuvat potenssiin kaksi. Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että hormoniheitot AIHEUTTAVAT hammaskipua. Ja sydämentykytystä, ummetusta, refluksia, turvotusta (en ole ikinä edes lentokoneessa turvonnut, mutta nyt kuulkaa onnistuu sekin) ja vihlaisuja tuossa etumustossa. Jopa siinä määrin, että tilasin ajan myös mammografiaan näin viiden vuoden jälkeen (olen käynyt säännöllisesti thermografiassa eli en millään lailla ollut välinpitämätön tämän asian suhteen). Siis ihan oikeasti. EN HALUA VANHETA!
Vastaliikkeenä kaikelle edellä ruikutetulle olen pakottanut itseni viettämään aikaa täällä klubilla, jota siis punttisaliksikin kutsun. Täällä nimittäin kahvi on halvempaa kuin kahviloissa ja kun välttelee pahimpia ruuhka-aikoja (paikalla on siis myös lastenklubi eli melusaaste särkee hammaskipuisen keski-ikämamman korvat), niin tässä on ihan kiva istuksia. Ja sitten voikin mennä hyvällä omallatunnolla sinne höyryhuoneeseen, kun on melkein jo reenannut. Kun olen nimittäin keski-ikäisen mammaihmisen raivon voimalla vihdoinkin saanut nämä palveluammattilaiset ymmärtämään, että höyryhuoneen käyttökatkoksista on ilmoitettava sähköpostilla! En edelleenkään käy jumpissa, joogassa, uimassa tai missään hilavitkutinjutuissa, mutta käyn siellä höyryhuoneessa. Ja vähän juoksumatolla ja salilla, joten ihan olen aktiivinen ihminen. Muussakin kuin valittamisessa.
Sillä onhan siinä vinha perä, että liikunta auttaa moneen vaivaan. Jopa hammakipuun, tosin vain hetkittäin.
KataJenkeissa / Kata in US
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnelmat. Näytä kaikki tekstit
maanantai 4. maaliskuuta 2019
torstai 4. tammikuuta 2018
2018 on työtä työtä työtä!
Juhlakaudesta on selvitty ja arki on jo melkein alkanut. Tässä olisi vielä hääpäivä juhlimatta, mutta tänä(kään) vuonna emme sen kummemmin juhlista, sillä rouva ei ole kotosalla. On tässä jo juhlittukin eli tavallista arkea kaipaa kai itsekukin. Kerron viikonlopustani vähän myöhemmin.
Uudelle vuodelle en luvannut tänä(kään) vuonna mitään, mutta toki tilikausi tuli loppuun ja uusi on alettava jollain lailla tavoitteellisesti eli maltillisia suunnitelmia on tehty. Aikomuksenani on taas tehdä töitä innolla ja myös vähän enemmän kuin männä vuonna. Puolen vuoden kotona työskentely oli ihan kiva vaihe, mutta siis vain vaihe, ja nyt on aika iskeä isompaa vaihdetta silmään. Mutta ihan rauhallisesti nyt alkuun.
Vein jo pääosan tavaroista uuteen toimistooni ja tässä vaiheessa on tietenkin kiva ajatella, että maanantaina se alkaa. Olen toki innoissani, mutta en höyryä satapäänä eli jotain on kai opittu. Olen opetellut uutta ajanvaraussysteemiä (noihin menee aika aikaa ihan haaskoon, mutta ei kai sitä muuten opi kuin yrityksen ja erehdyksen kautta) ja luonut taas uutta kontaktiverkostoa. Sain juuri uuden kiropraktikon asiakkaaksi eli aloitimme vaihtohoidot. Tämä on aina jännittävää, varsinkin, kun kyseinen tohtori on ollut alalla jo kauan ja osaa laajalla skaalalla erilaisia hoitomuotoja. Näin ne jyvät seuloutuvat ja olen kiitollinen sille yhteistyötaholle, joka meidät juonitteli yhteen. Kotitoimistoon en oikeastaan edes halunnut uusia asiakkaita, mutta nyt on taas aika uudistua ja markkinoida. Niin, ja nostaa hintoja. Tässä ollaan vastatusten sen tosiasian kanssa, että enempää en pysty (tätä hommaa) tekemään, eli parempi kate tulee vain hintoja nostamalla. Ja sitten on taas maksettava sitä vuokraakin.
Hinnoittelu on kai jokaisen pienyrittäjän akilleen kantapää. Ainakin minun. Täällähän jonkinlaista hierontaa saa 60/tunti, mutta noissa tapauksissa tunnista jää oikeasti 50 minuuttia hoitoaikaa. Vertailun vuoksi Ballantyne-hotellista tunnin hoidon saa hintaa 140/tunti. Jotta jonkinlainen järki pysyisi hommassa, niin olen tutkinut yhden iltapäivän terapeuttisen hieronnan hintoja (se on lähin kategoria, johon voin samaistua) ja hintahaarukka on 70-105/tunti. Tuleva kumppanini tekee erikoishoitoja (mm. lymfahoitoa arpikudokseen; lue kosmeettisten leikkausten jälkihuoltoja, cranio-sakraaliterapiaa ja äänihierontaa) ja laskuttaa 90-95/50 minuuttia.
Minä olen tähän asti pyytänyt 80/tunti ja antanut vielä alennuksia, jos on ostanut etukäteen 3 tai 5 hoitokertaa. Tuo 80 pitää nyt hilata 90:iin. Se ei kuullosta järkyttävän pahalta, mutta pääosa hoidoistani on 75 minuutin mittaisia ja sille tulee nyt sitten hintalapuksi 105taalaa. Se kuullostaa isolta. Mutta iso on hommakin! Ja koska olen aivan liian kiltti ihminen, niin annan siirtymäajaksi kaksi kuukautta eli nyt saa hamstrata. Näistä korotuksta aina joku suuttuu, mutta se on kai hyväksyttävä. Kutsumus ei tuo leipää pöytään.
Tämän lisäksi aion pikkuhiljaa opetella tekemään tuota lymfahoitoa, jota markkinoidaan ihan surutta rahakkaille. Totuushan on, että tässä maassa tehdään paljon tissi-, persaus-, nassu- ja vatsamakkaraleikkauksia ihan kosmeettisista syistä. Olisi ylevää, jos voisi auttaa vain sairastapauksissa kirurginveitsen alle joutuneita (he ansaitsevat tämän hoidon mielestäni puoleen hintaan, koska ovat jo omaisuutensa pantanneet kymmenien tuhansien arvoisten hoitojen kanssa), mutta totuus on, että kauneusleikkauksia tehdään hirvittäviä määriä, eikä jälkihoitoa ole riittävästi. Jokainen ihminen ansaitsee toimivan kehon ja jos asiakkaalla on rahaa matkustaa jonnekin ulkomuotoaan parantelemaan, niin samalla rahalla hän ansaitsee hoitoa, jottei arpikudos tukkeudu ja aiheuta uusia terveysongelmia. Jos minä saan tästä 50 minuutin hoidosta 80 käteen HUOMATTAVASTI HELPOMMALLA TYÖLLÄ kuin omani on, niin miksi ei. Tänä vuonna yritän taivuttaa omaatuntoani tässä suhteessa.
Kaiken tämän lisäksi minulla on tällä hetkellä kolme suomen kielen opiskelijaa eli töitä riittää silläkin saralla. Vaan miten saisin aivot hiljaiseksi opetustuntien jälkeen? Ihan eri tavalla jää prosessointi päälle tuosta vanhasta työstä ja tunteja tulee suunniteltua unissaankin. Tässä olisi siis oppimisen paikka.
Ja jottei elämä olisi pelkkää työtä, niin olisi kiva saada niitä vierailijoita! Minähän en tänä vuonna Eurooppaan aio. Mutta pikkubreikkejä pidän mieluusti ja tutustun paremmin tähän nykyiseen asuinmaahani.
Uudelle vuodelle en luvannut tänä(kään) vuonna mitään, mutta toki tilikausi tuli loppuun ja uusi on alettava jollain lailla tavoitteellisesti eli maltillisia suunnitelmia on tehty. Aikomuksenani on taas tehdä töitä innolla ja myös vähän enemmän kuin männä vuonna. Puolen vuoden kotona työskentely oli ihan kiva vaihe, mutta siis vain vaihe, ja nyt on aika iskeä isompaa vaihdetta silmään. Mutta ihan rauhallisesti nyt alkuun.
Vein jo pääosan tavaroista uuteen toimistooni ja tässä vaiheessa on tietenkin kiva ajatella, että maanantaina se alkaa. Olen toki innoissani, mutta en höyryä satapäänä eli jotain on kai opittu. Olen opetellut uutta ajanvaraussysteemiä (noihin menee aika aikaa ihan haaskoon, mutta ei kai sitä muuten opi kuin yrityksen ja erehdyksen kautta) ja luonut taas uutta kontaktiverkostoa. Sain juuri uuden kiropraktikon asiakkaaksi eli aloitimme vaihtohoidot. Tämä on aina jännittävää, varsinkin, kun kyseinen tohtori on ollut alalla jo kauan ja osaa laajalla skaalalla erilaisia hoitomuotoja. Näin ne jyvät seuloutuvat ja olen kiitollinen sille yhteistyötaholle, joka meidät juonitteli yhteen. Kotitoimistoon en oikeastaan edes halunnut uusia asiakkaita, mutta nyt on taas aika uudistua ja markkinoida. Niin, ja nostaa hintoja. Tässä ollaan vastatusten sen tosiasian kanssa, että enempää en pysty (tätä hommaa) tekemään, eli parempi kate tulee vain hintoja nostamalla. Ja sitten on taas maksettava sitä vuokraakin.
Hinnoittelu on kai jokaisen pienyrittäjän akilleen kantapää. Ainakin minun. Täällähän jonkinlaista hierontaa saa 60/tunti, mutta noissa tapauksissa tunnista jää oikeasti 50 minuuttia hoitoaikaa. Vertailun vuoksi Ballantyne-hotellista tunnin hoidon saa hintaa 140/tunti. Jotta jonkinlainen järki pysyisi hommassa, niin olen tutkinut yhden iltapäivän terapeuttisen hieronnan hintoja (se on lähin kategoria, johon voin samaistua) ja hintahaarukka on 70-105/tunti. Tuleva kumppanini tekee erikoishoitoja (mm. lymfahoitoa arpikudokseen; lue kosmeettisten leikkausten jälkihuoltoja, cranio-sakraaliterapiaa ja äänihierontaa) ja laskuttaa 90-95/50 minuuttia.
Minä olen tähän asti pyytänyt 80/tunti ja antanut vielä alennuksia, jos on ostanut etukäteen 3 tai 5 hoitokertaa. Tuo 80 pitää nyt hilata 90:iin. Se ei kuullosta järkyttävän pahalta, mutta pääosa hoidoistani on 75 minuutin mittaisia ja sille tulee nyt sitten hintalapuksi 105taalaa. Se kuullostaa isolta. Mutta iso on hommakin! Ja koska olen aivan liian kiltti ihminen, niin annan siirtymäajaksi kaksi kuukautta eli nyt saa hamstrata. Näistä korotuksta aina joku suuttuu, mutta se on kai hyväksyttävä. Kutsumus ei tuo leipää pöytään.
Tämän lisäksi aion pikkuhiljaa opetella tekemään tuota lymfahoitoa, jota markkinoidaan ihan surutta rahakkaille. Totuushan on, että tässä maassa tehdään paljon tissi-, persaus-, nassu- ja vatsamakkaraleikkauksia ihan kosmeettisista syistä. Olisi ylevää, jos voisi auttaa vain sairastapauksissa kirurginveitsen alle joutuneita (he ansaitsevat tämän hoidon mielestäni puoleen hintaan, koska ovat jo omaisuutensa pantanneet kymmenien tuhansien arvoisten hoitojen kanssa), mutta totuus on, että kauneusleikkauksia tehdään hirvittäviä määriä, eikä jälkihoitoa ole riittävästi. Jokainen ihminen ansaitsee toimivan kehon ja jos asiakkaalla on rahaa matkustaa jonnekin ulkomuotoaan parantelemaan, niin samalla rahalla hän ansaitsee hoitoa, jottei arpikudos tukkeudu ja aiheuta uusia terveysongelmia. Jos minä saan tästä 50 minuutin hoidosta 80 käteen HUOMATTAVASTI HELPOMMALLA TYÖLLÄ kuin omani on, niin miksi ei. Tänä vuonna yritän taivuttaa omaatuntoani tässä suhteessa.
Kaiken tämän lisäksi minulla on tällä hetkellä kolme suomen kielen opiskelijaa eli töitä riittää silläkin saralla. Vaan miten saisin aivot hiljaiseksi opetustuntien jälkeen? Ihan eri tavalla jää prosessointi päälle tuosta vanhasta työstä ja tunteja tulee suunniteltua unissaankin. Tässä olisi siis oppimisen paikka.
Ja jottei elämä olisi pelkkää työtä, niin olisi kiva saada niitä vierailijoita! Minähän en tänä vuonna Eurooppaan aio. Mutta pikkubreikkejä pidän mieluusti ja tutustun paremmin tähän nykyiseen asuinmaahani.
sunnuntai 19. maaliskuuta 2017
Hengissä ollaan eli kuulumisia
Apua, nyt on jo ylitetty maaliskuun puoliväli! Se tarkoittaa, että ihan huomaamattani olen tullut aikuisen naisen äidiksi. Tai siis menettänyt teini-ikäisen. Nyt kun tyttären ikä alkaa kakkosella, niin äidin on kai tyytyminen keski-ikäisyyden seesteisyyteen.
Ainakin aika viilettää niin vauhdilla, ettei perässä pysy. Tulipahan tässä käytyä pari kertaa (autolla) D.C:ssä ja jopa tällainen epäpoliittinenkin ihminen kiristeli hampaitaan valkoisen talon edessä. Aidoitus oli siirretty 15 metriä loitommaksi ja katolla viiletti erikoisjoukkojen miehiä pyssyt kainalossa... ihan semmosta suuren maailman meinikiä, vaikka minä en mielenosoituksen keskelle osunutkaan. Tyydyimme pienempään ja sivistyneempään ilmaisuun. Mutta en aio ottaa tavaksi, enkä ajatellut enää lähiaikoina käydä maan pääkaupungissa.
Eikä ole mitään muitakaan matkoja tiedossa, paitsi siis kotomaan juhannusjuhlat, joihin tässä on alettu harjoitella. Viime aikoina on kovasti paleltu eli olen taas kokeillut sukkahousujen käyttöä (ei -kele niitä voi pitää) ja kärsinyt lievästä aamupäänsärystä. Kun täytyy yrittää valmistautua juhlimiseen. Tottumus on toinen luonto ja harjoitus tekee mestarin... mutta punaviiniä ei pää kestä eikä pullollista kuohuvaakaan enää kovin kivuttomasti.
Tämä kevät pyhitetään juomakyvyn kohotuksen lisäksi kunnonkohotukselle! Tässä on 13 viikkoa kesälomaan eli SUOMEEN ja koska eika menee niin nopeasti ja viime vuoden veroilmoitukset alkaa olla plakkarissa, niin aion jättää työt vähemmälle ja nostaa projektin Kata Kuntoon keskiöön. Ihan vaan siitä syystä, että tämä maallinen tomumaja alkaa osoitella väsymisen merkkejä, joista on vaarassa tulla työkykyä vakavasti kuormittavia. Kuten esimerkiksi käyttökelvottomat peukalot jotenkin haittaavat tätä hommaa. No peukalot yleensä toimertuvat, mutta vasen olkapää on alkanut vihotella ja silloin ollaan kyllä jo vakavamman äärellä.
Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Itsepähän vastaan aikatauluistani eli punakynä käyttöön ja enemmän aikaa kuntoiluun. Sillä juurikin nyt on aika liikkua metsässä ja luonnossa, kun ei ole liian kylmä eikä liian kuuma. Lisäksi jatkan Pilates-tunneilla kaksi kertaa viikossa ja voisi taas sitä tennistäkin pelata (kun kerran ei tarvitse tuolla vasurilla mätkiä).
Tämä koneella istuminen ei edelleenkään tee hyvää yläselälleni, mutta jonkinverranhan tässä on istuttava, kun kerran tuon opetuspestin otin. Mukavaa vaihtelua, mutta ottipahan taas aikaa, kun yritin muistella kaikki lausetyypit ja objektisäännöt ja eksistentiaalilauseet... Mutta kyllä ne sieltä löytyy nyt kun saan katsoa varmistusta Leila Whiteltä. Vaan onpahan opittavaa, kun saattaisi ehkä englanniksikin kielitietoa tarvita. Mutta espanjan tunnilla edelleen helpommin puhun venäjää kuin espanjaa... ihan kummalliseen solmuun nämä kielet minun päässäni ovat keriytyneet. Jaksaisikohan sitä jatkaa vielä syksylläkin opintoja vai ottaisiko enemmän vapaa-iltoja?
Varvastossukautta alkaa olla jo ikävä. Vaikka aurinko paistaakin, niin näillä varpailla ei ole vielä kertaakaan tohtinut flipfloppeja käyttää, ja aamukahvi terassilla on todellakin ollut poikkeus tänä keväänä. Sanovat, että tulee kylmä kesä, minkä kiitollisena otan vastaan, sillä se todennäköisesti tarkoittaa juuri sopivaa (27-33 asteen) lämpötilaa. Ja jos Suomessa sataakin, niin ei haittaa, sillä aion höyrystää nahkaani erilaisissa saunoissa koko ajan. Vaikka tänä talvena olen selvinnyt saunattomuudesta paremmin kuin koskaan aikaisemmin (ei se silti helppoa ole ollut).
Ei tässä ole mitään sen kummoisempaa raportoitavaa. Kaikki on kohdallaan ja yritetään nauttia jokaisesta päivästä ja jokaisesta kahvikupillisesta! Ei anneta pikkuasioiden (kuten reilun kahden tonnin sillan rakentamisen tähän hammaskalustoon) häiritä ja kerätään rohkeutta alkaa etsiä muitakin terveyspalveluita... nyt kun kaikki on hyvin, niin pitäisi hoitaa kaikki sälä eikä odottaa, että jotain vakavaa tapahtuu, mutta no... Minä kun en edelleenkään tiedä kuka olisi hyvä omalääkäri ja olen vissiin ylikriittinen joidenkin asioiden suhteen. Puolensa ja puolensa sillä, että tekee töitä terveyspalveluiden parissa ja kuulee niin monenlaista.
Pysykäämme, ja pysykäätte, terveinä! Toivottavasti nähdään kesällä.
(Ja tämän blogin loppuun ei tarvikaan laittaa sitä litaniaa, että this is Kata´s Way eli Balanced is Painless... mutta tulipahan laitettua. Käykää siis myös työblogissani: KatasWay. Minä yritän jaksaa alkaa väkertämään tämän vuoden kirjanpitoa, kun kerran on jo maaliskuu.)
Ainakin aika viilettää niin vauhdilla, ettei perässä pysy. Tulipahan tässä käytyä pari kertaa (autolla) D.C:ssä ja jopa tällainen epäpoliittinenkin ihminen kiristeli hampaitaan valkoisen talon edessä. Aidoitus oli siirretty 15 metriä loitommaksi ja katolla viiletti erikoisjoukkojen miehiä pyssyt kainalossa... ihan semmosta suuren maailman meinikiä, vaikka minä en mielenosoituksen keskelle osunutkaan. Tyydyimme pienempään ja sivistyneempään ilmaisuun. Mutta en aio ottaa tavaksi, enkä ajatellut enää lähiaikoina käydä maan pääkaupungissa.
Eikä ole mitään muitakaan matkoja tiedossa, paitsi siis kotomaan juhannusjuhlat, joihin tässä on alettu harjoitella. Viime aikoina on kovasti paleltu eli olen taas kokeillut sukkahousujen käyttöä (ei -kele niitä voi pitää) ja kärsinyt lievästä aamupäänsärystä. Kun täytyy yrittää valmistautua juhlimiseen. Tottumus on toinen luonto ja harjoitus tekee mestarin... mutta punaviiniä ei pää kestä eikä pullollista kuohuvaakaan enää kovin kivuttomasti.
Tämä kevät pyhitetään juomakyvyn kohotuksen lisäksi kunnonkohotukselle! Tässä on 13 viikkoa kesälomaan eli SUOMEEN ja koska eika menee niin nopeasti ja viime vuoden veroilmoitukset alkaa olla plakkarissa, niin aion jättää työt vähemmälle ja nostaa projektin Kata Kuntoon keskiöön. Ihan vaan siitä syystä, että tämä maallinen tomumaja alkaa osoitella väsymisen merkkejä, joista on vaarassa tulla työkykyä vakavasti kuormittavia. Kuten esimerkiksi käyttökelvottomat peukalot jotenkin haittaavat tätä hommaa. No peukalot yleensä toimertuvat, mutta vasen olkapää on alkanut vihotella ja silloin ollaan kyllä jo vakavamman äärellä.
Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Itsepähän vastaan aikatauluistani eli punakynä käyttöön ja enemmän aikaa kuntoiluun. Sillä juurikin nyt on aika liikkua metsässä ja luonnossa, kun ei ole liian kylmä eikä liian kuuma. Lisäksi jatkan Pilates-tunneilla kaksi kertaa viikossa ja voisi taas sitä tennistäkin pelata (kun kerran ei tarvitse tuolla vasurilla mätkiä).
Tämä koneella istuminen ei edelleenkään tee hyvää yläselälleni, mutta jonkinverranhan tässä on istuttava, kun kerran tuon opetuspestin otin. Mukavaa vaihtelua, mutta ottipahan taas aikaa, kun yritin muistella kaikki lausetyypit ja objektisäännöt ja eksistentiaalilauseet... Mutta kyllä ne sieltä löytyy nyt kun saan katsoa varmistusta Leila Whiteltä. Vaan onpahan opittavaa, kun saattaisi ehkä englanniksikin kielitietoa tarvita. Mutta espanjan tunnilla edelleen helpommin puhun venäjää kuin espanjaa... ihan kummalliseen solmuun nämä kielet minun päässäni ovat keriytyneet. Jaksaisikohan sitä jatkaa vielä syksylläkin opintoja vai ottaisiko enemmän vapaa-iltoja?
Varvastossukautta alkaa olla jo ikävä. Vaikka aurinko paistaakin, niin näillä varpailla ei ole vielä kertaakaan tohtinut flipfloppeja käyttää, ja aamukahvi terassilla on todellakin ollut poikkeus tänä keväänä. Sanovat, että tulee kylmä kesä, minkä kiitollisena otan vastaan, sillä se todennäköisesti tarkoittaa juuri sopivaa (27-33 asteen) lämpötilaa. Ja jos Suomessa sataakin, niin ei haittaa, sillä aion höyrystää nahkaani erilaisissa saunoissa koko ajan. Vaikka tänä talvena olen selvinnyt saunattomuudesta paremmin kuin koskaan aikaisemmin (ei se silti helppoa ole ollut).
Ei tässä ole mitään sen kummoisempaa raportoitavaa. Kaikki on kohdallaan ja yritetään nauttia jokaisesta päivästä ja jokaisesta kahvikupillisesta! Ei anneta pikkuasioiden (kuten reilun kahden tonnin sillan rakentamisen tähän hammaskalustoon) häiritä ja kerätään rohkeutta alkaa etsiä muitakin terveyspalveluita... nyt kun kaikki on hyvin, niin pitäisi hoitaa kaikki sälä eikä odottaa, että jotain vakavaa tapahtuu, mutta no... Minä kun en edelleenkään tiedä kuka olisi hyvä omalääkäri ja olen vissiin ylikriittinen joidenkin asioiden suhteen. Puolensa ja puolensa sillä, että tekee töitä terveyspalveluiden parissa ja kuulee niin monenlaista.
Pysykäämme, ja pysykäätte, terveinä! Toivottavasti nähdään kesällä.
(Ja tämän blogin loppuun ei tarvikaan laittaa sitä litaniaa, että this is Kata´s Way eli Balanced is Painless... mutta tulipahan laitettua. Käykää siis myös työblogissani: KatasWay. Minä yritän jaksaa alkaa väkertämään tämän vuoden kirjanpitoa, kun kerran on jo maaliskuu.)
sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
Ensitunnelmat
Kuten jo siitä tosiseikasta, että piharatamo saa minut tunteikkaaksi voi päätellä, niin kyllä nyt maalaistyttöä viedään kuin litran mittaa! En osaa, pysty tai jaksa muotoilla tämän paremmin, mutta ajomatka Minnesota/St.Paulista Duluthiin kesti ajallisesti kolmisen tuntia (kahden pysähdyksen taktiikalla) ja seuraavaa pyöri mielessä:
-koivunlehdet väpättää tuulessa ihan eri tavalla kuin mitkään muut lehdet, ne erottaa jo kaukaa ja autonkin ikkunasta
-pohjoinen vihreys on syvempää ja 'oikeampaa'
-kyllä mänty on uljas puu
-kiljuin innosta joka kerta kun näin järven
-maisema on kotimainen
-ilma on raikas
Edellämainituista asioista johtuen matka ei ollut tylsä, kutta sitten kurvasin vielä viimeiselle levähdyspaikalle ja eteeni jysähti:
Siellä ne joet siintää ja sitten kun pääsin tunneli/kiemurateitä keskustan 'ohi', niin eteen jysähti Lake Superior (kuvaa ei nyt oikein ajaessa saanut)!
Kummallinen kaupunki, jossa keskustassa satama ja myllyt ja sahat ja paperitehtaat, ja korkeuserot ihan huimia eli en konsaan uskaltaisi tulla tänne talven liukkailla; puhumattakaan järveltä (meikäläisen käsitemaailmassa enemmänkin 'meri') puhaltavasta puhurista. Kaunista!
Sitten etsin kampuksen, mutta päätin hakea kahvipaikan keskustasta, sillä aikaa on vielä tunti ennen sisäänkirjautumista. Aivan ihana, kompakti, vanha(hko), kutsuvia ruokapaikkoja, mieletön puisto siinä järven/meren rannassa. Rantabulevardi on täynnä ihmisiä ja autoja! Täällä viihtyisi koko viikon!
Ai niin, mähän olen täällä seuraavan viikon. AIVAN INTOPIUKASSA!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)