Asiahan on niin, että tässä iässä ei enää muista mitä
tänä vuonna oikein on tullut tehtyä, mutta onneksemme meillä on näitä digitaalisia
jalanjälkiä, joita seurata ja löytää totuus. Mitä siis tapahtui sinä armon
vuonna, jona sattumoisin vihdoinkin pääsin kunnioitettavaan keski-ikään.
Vuonna, jota vähän niinkuin kammosin etukäteen, mutta joka sittemmin
osoittautui ihan mukavaksi monessa suhteessa. Selvisin hengissä elämän
taitekohdasta.
Vuosihan alkoi tietenkin kuntoilulla (eli mitään katkosta
ei tässä asiassa ollut, punttisali on rakas ystäväni edelleen ja koko ajan) ja
iki-ihanalla naistenreissulla Charlestoniin. Siellä sain monta uutta ystävää kun
vietimme rentouttavan viikonlopun rannalla. Tai rannan tuntumassa. Vuonna 2019
helmikuun lopussa on erinomaisen kaunis keli.
Maaliskuussa tein keikan Wilmingtoniin ja oman kotikaupunkini
käymättömille seuduille. Eikös se ole vakio, ettei sitä aina muista kuinka
hienossa paikassa asuukaan: teatteria, kahviloita, konsertteja, koluamattomia nurkkia
riittää siis täälläkin.
Huhtikuussa piti tekemämme jotain ihan muuta, mutta
loppujen lopuksi ajelimme Oak Islandille nauttimaan auringosta ja hyvästä
ruuasta. Siinähän se puolivuosista vaihtui ja laskettelu sinfonioiden pariin:
aloitin Rahmaninofista.
Elämä ei kuitenkaan aina ole päivänpaistetta ja vuoden pelottavin
kokemus oli ampumavälitapaus tyttären koulussa. Kaksi kuoli, mutta oma lapsi on
turvassa. Pisti kyllä miettimään.
Kulttuurin saralla uusista kokemuksista huolehti Patina
Miller, joka lauloi Nina Simonen lauluja ja opin siis vähän historiaa. Sitten
tulikin kesä (toukokuussa) ja parin viikon hikoilun jälkeen lensin Suomeen hikoilemaan
oikein olan takaa! Siis saunaan jos toiseenkin ja siinä sivussa tuli vietettyä ylipppilasjuhlia
ja tavattuna tusinoittain vanhoja ystäviä. Oli muuten paras Suomi-loma tähän
mennessä, ehkäpä siksi, etten juuri kaupunkiin ehtinyt: maaseutumatkailu oli
ihan parasta – ja ne mansikat.
Kotona yritin päästä taas työhön kiinni ja onistuin aika
hyvin, sillä jo elokuun lopussa oli paukut käytetty. Vein myös miehen jazz/blues
-konserttiin ja löysin ystävän kanssa uuden kantaaottavan teatterin. Sinne piti
tietenkin hankkia kausikortti!
Likan kanssa vietimme miniloman Charlestonin kuumuudessa
ja sitten rakas ystävän vei minut greenwaylle, jossa en ollut ennen käynyt.
Ostin samantien vuosikortin ja tähän mennessä olen eksynyt vasta kaksi kertaa.
Paikassa on myös hyvä kahvila-ravintoja ja kivoja tapahtumia eli passeli paikka
istua kahvilla tai vaikkapa kuuntelemassa musiikkia ulkona läpi vuoden. Eli jos
joku vielä miettii, että miksi viihdyn täällä Karoliinoissa niin hyvin.
Syksyllä pidettiin taas Suomi-naisten viikonloppu ja
lokakuu oli kulttuurikuukausi. En siis olen tässä luetellut kaikkia näkemiäni
näytelmiä, mutta sanon vielä sen, että lokakuussa näin seitsemän konserttia/teatteria/esitystä,
joista yksi oli Virginiassa.
Vuoden kohokohta oli viikon oppimisretriitti
Ashevillessä, mikä taisi muuttaa ammatillista näkemystäni aika lailla.
Opiskelen siis Ortho-Bionomy -nimistä uutta hoitomuotoa, joka on tekijälleen noin
kahdeksan kertaa hellävaraisempaa kuin jäsenkorjaus. Viikon koulutus sai aikaan
melkoisen syväsukelluksen mm. enteerisen hermostoon ja kiertäjähermon toimintaan.
En aio koskaan jättää jäsenkorjausta, mutta uuden suunnan löytäminen antoi
puhtia ja luottamusta nostaa hintoja ja mahdollisuuden tehdä töitä uudesta näkövinkkelistä.
Tämä on siis aivan loistava juttu ja oppimista riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Ehken siis aivan kokonaan hautaudu taloni työhuoneeseen yksikseni...
Joulutohinat alkoivat lanttulaatkoilla ja joulutortuilla
Suomi-klubin joulujuhlaan, joka on yksi vuoden päätapahtumistamme Vapun ja laskiaisen
lisäksi. Puuhaa on riittänyt, sillä olen toiminut tämän vuoden Suomi-klubin
presidenttinä (siis puheenjohtajana, mutta tuo paikallinen titteli vaan hivelee
enemmän). Kaiken tohinan keskellä ajoin tyttären Atlantaan kielitestaukseen eli
nyt on tuokin etelän ruuhkaisin kaupunki käytynä. Voisin mennä toistekin. Ehkä.
Joulukuuhun kuului tietenkin muutaman joulukonsertti ja
sitten saikin löllötellä kotosalla kasvattamassa joulumahaa. Sitä jaksoin kaksi
päivää ja sitten oli jo pakko päästä käymään jossain eli ajelin tänne toiselle
puolelle kaupunkia juomaan kahvia. Sillä minä olen lomalla ja lomalla saa tehdä
mitä huvittaa. Eli käydä punttisalilla ja nauttia aurinkoisista keleistä.
Semmoista tavoitetta olen vähän uudelle vuosikymmenenlle
miettinyt, että laittaisin muistiin kaikki kirjat joita luen. Luen siis sekä
suomeksi että englanniksi ja kuuntelen vielä enemmän. Mieleenjääneitä viime
vuodelta ovat Michele Obaman muistelmat sekä Dopesick, Heartland ja Educated,
jotka luovat kuvaa maasta, jossa elän. Suomeksi olen yrittänyt tutustua nuoriin
kirjoittajiin, joista Tommi Kinnunen teki vaikutuksen ja sitten toisaalta historiaamme:
1917 tapahtumat ovat olleet lukuhyllyssä mm. Heidi Köngäkseltä, Jari Järvelältä
ja tietenkin Väinö Linnalta. Siis vihdoinkin luin Tuntemattoman Sotilaankin. Sain
myös luettua kauan odottaneen Oksasen Puhdistuksen, jonka sitten nostin
kirjakerhomme kirjaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että se on sittemmin luettava myös
tässä nykykotimaisella.
Aika täyteläinen on siis ollut tämäkin vuosi, ja ihan siis elämän parasta aikaa, sillä kukaan ei ole sairastanut tai muuta vakavaa. Töitä riittää oikein kiitettavästi ja minullahan on edelleen myös kolme suomen kielen opiskelijaa! Onkos tämä nyt sit
vakiintunutta keski-ikää, josta nautitaan täysin siemauksin, sillä tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä. Toivon vain, että ensi vuosi saisi jatkua samoissa, rauhallisissa merkeissä!
