Yleissivistystä ja college-asioita

En ole keksinyt mitään nasevaa kirjoittamisen aihetta viime aikoina ja välillä tuntuu, että toistan itseäni, jos jatkan kirjoittamista tavallisesta elämästäni. Se kun on nyt niin tavallista, mikä on erinomaisen hyvä asia.

En myöskään jaksa perehtyä täällä vellovaan ´missä käyn pissalla´-aiheeseen, joka on herättänyt kovasti suuria tunteita täällä ´syvässä´ etelässä. Kuvitelkaapa itse: erinomaisen konservatiivinen (lue: yltiöuskonnollinen) etelä ja transgender-henkilöiden oikeudet! Ei natsaa ei, ja ihmiset ovat likipitäen barrikadeilla, kun on vaarassa, että pojasta tytöksi muuttunut ihminen käy tyttöjen vessassa pissalla. Tervetuloa 1800-luvulle! Tämä uskonnollisuus on kyllä mielenkiintoinen sosiaalinen ja sosiologinen ilmiö, joka tulee vastaan mitä ihmeellisimmissä asioissa.

Eli tavallaan tekisi mieleni alkaa ottaa asioista tarkemmin selvää ja yrittää ymmärtää yhteiskuntaa, jossa elämme, mutta sekään ei ole aina helppoa. Netti pursuaa kaikenmaailman sälää, mutta tieto on niin sirpeleista, ettei jaksa edes yrittää. Poliittiset asiat taas on kiedottu niin monikerroksiseen jargoniin, että minun kielitaitoni ei vaan yksinkertaisesti riitä ymmärtään onko lakialoite asian puolesta vai sitä vastaan. Vedin sisäiset pultit, kun kahden tunnin lukemisen jälkeen en todellakaan saanut asiaa selville.

Mutta asiahan on niin, että minulla on teoreettinen mahdollisuus äänestää 2020 presidentinvaaleissa, joten olisi kai jo aika alkaa perehdyttää itseään. Löytyisköhän paikallisesta kansalaisopistosta jotain yleistiedon kursseja, joissa oppisi yhteiskunnallisia asioita? Olen aika selvästi jo tiedostanut, että verkkokurssit (eli ähkytiedon sisällyttämisen paikat, mikäli kyseessä on high school tai sitä ylempi taso ja sitten taas valmiiksi pureskellut valitse a/b/c/d -vaihtoehto -kurssit, joissa ei todellakaan tarvitse lukea sitä sisältöä vaan voi suoraan hypätä testiin ja läpäistä sen) eivät oikein palvele minua tässä elämänvaiheessa. Haluan puhua tahi jopa argumentoida ja nähdä useampia vaihtoehtoa, enkä dumpata sisääni jonkun toisen valmiiksi koristelemaa pakettia.

Tähän on siis tultu. Neljän vuoden kiertokulku maahanmuuttajana on tuonut minut siihen pisteeseen, että tarvitsisin jotain älyllistä haastetta ja kiinnostus tämän maan asioista on alkanut orastaa. (Jos olen joskus miettinyt, että hukkasin viisi vuotta yliopistoon, kun olisin voinut jo silloin siirtyä suoraan hoitoalalle, niin enpä hukannut. Maailma ja sen ilmiöt ovat alkaneet uudelleen kiinnostaa ja tässä iässä voi hyvillä mielin keskittyä yleissivistykseen.)

Yleissivistystä saa myös tytär nauttia, sillä vaikka ´lukio´onkin loppusuoralla, niin kaksi ensimmäistä vuotta yliopistossa sisältävät valtaosan yleissivistäviä aineita! Paikallinen koulutussysteemi alkaa pikkuhiljaa näyttäytyä oikeassa valossa ja ymmärryksemme kasvaa viidakossa tarpoessa. Nelivuotinen college (undergraduate) on alkupolku tulevalle uralle eikä vastaa suoraan suomalaista yliopistotutkintoa. Jos haluat sairaanhoitajaksi, niin tuossa neljässä vuodessa se on mahdollista. Suomalainen vanha keskiaste ja ammattikorkeakoulusysteemi risteävät täkäläisen collegen kanssa ja aiheesta ja alasta riippuen on sitten mahdollista jatkaa postgraduate-opiskelijana, mikäli korkea-asteen tutkinnon haluaa (ja rahavarat riittävät). Sitten on tietenkin tohtoriohjelmat jne.

Osan kursseista voi tehdä siis verkossa (käsittääkseni melkein kaikki yleissivistävät osiot) ja osa lapsukaisista on voinut collegetason kursseja tehdä jo highschoolissa (AP-kurssit), joista osa (collegesta ja ohjelmasta riippuen) hyväksiluetaan. Tässä maassa kuvitellaan, että älykäs on lapsi, joka tekee highschool-kursseja yläkoulussa ja collegekursseja highschoolissa. Monet kurssit ovat hyvin laajoja ja työläitä, mutta erinomaisen strukturoituja, joten suomalainen pelkää, että lapsen ajattelu- ja päättelykyvyn taito ei riittävästi kehity. Opettajille kurssien tavoite ei ole saada lapsia ajattelemaan, vaan suorittamaan kurssi. Suoritukset tulee suhteellisen reaaliajassa näkyville koulun systeemiin (jonne myös vanhemmilla pääsy, myös collegessa).

Kaikki tämä siirtyy sitten uuteen valoon ensi syksynä, jolloin likka aloittaa collegen täällä Charlotessa! Hänen ohjelmansa on international studies ja asumispaikka global gateways -housessakin (oma talo, jossa puolet on paikallisia ja toinen puoli vaihtareita/muuten kansainvälisiä opiskelijoita) on jo saatu. Kampuselämä tulee siis tutuksi ja siitä sitten enemmän, kun (mikäli) asiasta jotain kuulen. UNCC:n kampus on hieno ja siellä on kaikki palvelut. Täällä tuo kampus ja sen toiminnot ovat yksi iso osa markkinointia ja valtava osatekijä opiskelupaikan valintaan (muut isot tekijät ovat raha ja sitten tulee aihe, jota haluaa opiskella; toisaalta kaksi ekaa vuotta voi suorittaa missä vaan, vaikka verkossa, koska sisältää paljon niitä yleissivistäviä aineita). Ja tottakai kampuselämä on koettava: asuminen asuntolassa ja ankara biletys... tosin alkoholia ei tietenkään käytetä, koska ikäraja sille on 21-vuotta ja pääosa freshmaneista on 18-vuotiaita!

Kovin tarkkaan emme vielä(kään) systeemiä tunne, emmekä edes tiedä, mitä tuo lysti tulee lopullisesti maksamaan, mutta maksu koostuu niistä kurssimaksuista, asumismaksusta (voisi kai sanoa vuokra) ja ruokarahasta (joka maksetaan tilille ennakkoon ja sitten lapsi voi ruokakortilla maksaa kampuksen ravintoloissa ja ruokaloissa). Kampuksella on sekä ruokaloita että tavallisimmat ravintolat kuten McDonalds, Subway, Pizza Hut jne. Ja kampuksen ruokapaikoissa syödään siis pääosin KAIKKI päivän ateriat. Joissain asuntoloissa on keittiö, mutta se on ylellisyyttä. Monet vievät minijääkaapin omaan huoneeseen, jossa voi sitten säilyttää omia eväitä.

Suomalaiseen systeemiin verrattuna MINÄ näen seuraavat erot: Ainakin alkuvaiheessa nuoret asuvat asuntoloissa, joista on helppo kävellä tai pyöräillä kaikkialle. Isoissa kampuksissa on myös bussiliikennettä, sillä kaikkiin kampuksiin ei ainakaan freshman saa viedä omaa autoa. Opiskelija-asuntoja ei siis ole ympäri kaupunkia, mutta toki monet hakevat kämppää vapailta markkinoilta jossain vaiheessa ja silloin asuntomaksu muuttuu normivuokraksi. Osa kampuksista on syrjässä tai pienessä kaupungissa, jolloin nuoret jätetään päivähoitoon noin neljäksi vuodeksi. Sanon päivähoitoon, koska itse ei tarvitse huolehtia vuokrasta, ruuasta, sähkö- ym. laskuista, vaan kaikki on vanhempien kontrollin alla (koska vanhempien tulot ja omaisuus on kurssimaksujen perustana federal systeemissä). Toki nuoria on monenlaisia ja osa joutuu kamppailemaan koulutuksensa puolesta.

Kuten jo mainitsin, emme vielä tiedä laskumme kokonaissummaa, mutta kaiken pitäisi selvitä parin kuukauden kuluessa. Likka lasketaan (Greencardin ansiosta) in-state-tuition -kategoriaan, koska college on samassa osavaltiossa, jossa asumme eli maksu on huomattavasti alempi kuin out-of-state/ulkomaalainen olisi. Tiedot (siis koko perheen kaikki varallisuus pankkitilin saldoa myöten ja verosysteemit) on syötetty tätä varten laadittuun federal systeemiin (FAFSA) ja sieltä sitten tulee hinta, johon meidän perheellä katsotaan olevan varaa. Fafsa myös ´takaa´ opintolainaa, jonka likka voi ottaa. Odottelemme jännityksellä paljonko tämä vuosi näyttää (tämä tehdään siis joka vuosi uudelleen). UNCC on siis state-koulu ja vieläpä suhteellisen edullinen sellainen eli laskennallinen LÄHTÖKOHTA ei ole 67,000 /vuosi kuten yksityisissa saattaa olla.

Paljon on siis opittu, mutta enemmän on vielä opittavana! Paperiasioita ja byrokratiaa näyttää siis riittävän aina ja tänä vuonna on käsitelty myös yrityksen perustamisen saloja, uuden pankkitilin perustamista, testamenttien tekemistä ja notariointia, kirjanpito-ohjelman haltuunottoa ja paljon muuta. Seuraava askel on sitten ensimmäinen laajempi jatkokoulutus meikäläiselle eli toiveena oppia uusi hoitometodi. Siitä sitten lisää ensi kuussa.

Tyhjä hetki

Tässä sitä istutaan ja ihmetellään. Tavoite, välietappi ja hartaasti odotettu asumalupa kolahti postilaatikkoon eilen. Mitäs sitten?

Meillä on siis vihreä kortti ja voi huokaista helpotuksesta. Ja sitten lähtee seuraava laskuri nakuttamaan eli viiden vuoden päästä voi halutessaan hakea kansalaisuutta eli naturalization process. En tiedä kuinka asiaan suhtautuisin (tässä vaiheessa olen henkisesti varautunut asumaan täällä seuraavat 5 vuotta), mutta tyttärelle kymmenen vuoden green card on hieno juttu: hän saa halutessaan jäädä tai lähteä ja palata, eikä ole murhetta paperisodasta. (Olisivat nimittäin voineet katkaista sen siihen, kun täyttää 21 eli täysi-ikäiseksi; koska Suomen yhteiskunnassa on jo 18-vuotiaana täysivaltainen ihminen. 10 vuoden kortti oli iso taakka harteilta.)

Tai no, yliopistohakupaperisota on kuumimmillaan ja pianaikaan täytellään enemmänkin raha-anomuksia. Ja tämä uusi statuskin on sitten todennettava collegeihin, sitten täytyy jonottaa neitokaiselle sosiaaliturvatunnusta (meillä muilla jo on), uusia vakuutukset, perustaa se virallinen yritys, laatia toimeentulosuunnitelma, jossa on järkeä (jotta tulee yritys, opintolainat ja kaikki mahdollisimman loogisesti ja edullisesti samaan kasaan), hakea trademarkia... Loppuvuodesta on aika uusia kaikkien ajokortit ja hommata uusi Suomen passi. Kaiken järjen mukaan seuraavan ajokortin voimassaoloaika on jo useamman vuoden, nyt se on ollut aina seuraavaan tullilomakkeen päivään (max. kaksi vuotta), viisumin loppumispäivään tai passin voimassaolopäivään asti saatavilla. Ja neidolla tietenkin puolivuosittaiset/vuosittaiset luvat eli permitit jne. DMV on tullut tutuksi. Voi, kun myös Suomen passin saisi kymmeneksi vuodeksi!


Mutta kun kaikki tämä tapahtui niin äkkiä! Eihän se tässä prosessissa mitenkään sujuvalta tai nopealta tuntunut, mutta viime viikonlopun suomalaisnaisten tapaamisessa sain vähän perspektiiviä asioihin. Meidän prosessi oli TODELLA NOPEA, sillä ollaan asuttu täällä nyt 3,5 vuotta, tultiin L-viisumeilla, ostettiin talo puolentoistavuoden asumisen jälkeen, ja nyt kaikilla on kädessä green card! Se on nopeaa toimintaa. Lieneekö syynä se, että mieheni on täällä niin kovasti haluttu henkilö!? Ihan oikeasti, minun status on nyt spouse of skilled worker ja tyttäreni on tietenkin taitavaksi todetun jälkikasvua. Anna mun kaikki kestää. Ei tiennyt tämä maalaistyttö mihin liemeen itsensä ähkäisi, kun Hyväriseen Senssi-klubilla vuonna 1990 törmäsi. Pitääkö mun nyt alkaa kutsua äijää oikein isännäksi, kun kerran siinä kortissa, joka on aina ja kaikkialla pidettävä mukana, niin seisoo?

Vaan töihin se on lähdettävä. Juhlat lupaamme järjestää tässä lähiviikkoina, mutta arki kutsuu nyt. Se on edelleen samanlaista kaikkialla, eikä tulevasta tiedä. Onpahan syy tarttua asioihin ja ryhtyä toimeen. Mutta jos vielä tämän kevään tässä katselisi ja mietiskelisi mihin suuntaan seuraavaksi. (Eli ihan vaan viivyttelisi.) Kun on vähän tyhjä olo. Ei ole syytä, johon vedota, kun ei jaksa ryhtyä. Kukaan ei tule heittämään maasta pois. Me ollaan täällä. Suomi siirtyy astetta kauemmaksi, mutta säilyy yhtä rakkaana.

Minun suomalainen sieluni edelleen kipunoi, vaikka kuinka yritän. Kahden maan asukki ikuisessa liemessä. Aina on ikävä jonnekin.