perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuun eka

Kävimme ystäväni Cherylin kanssa Rock Hillissä (Etelä-Carolina) katsomassa, miten joulu siellä alkaa. Ihmiset alkoivat kerääntyä pääkadun varteen kello 5 pizzojen, lasten ja retkituolien kanssa katsomaan vuosittaista paraatia. Meillä ei ollut tuoleja eikä ruokaa, joten vähän ennen kuutta me tuumimme, että koska mitään ei tapahdu, niin mennään syömään. Ja parahiksi ruuan päälle pääsimme ihailemaan paraatia (sitä kesti noin 2 tuntia) eli kaikkia paikallisia yrityksiöä, kouluja ja yhdistyksiä, jotka liukuivat pääosin autolla pääkadun päästä päähän. Iso tapahtuma ja koko kylä oli taatusti paikalla! Kaikki autot oli koristeltu joulukoristein ja jokaisessa pääkadun varren kaupan ikkunassa oli asianmukainen joulukoristelu ja/tai valot. Samoin kadun varren puissa. Yhteinen ponnistus pikkukaupungin väeltä.

’Torilla’ oli myytävänä paikallista ruokaa: fennel cakes (vähän kuin tippaleivät, mutta vohvelin koossa ja muodossa), hattaraa, popcornia (pääosin makeaa), pähkinöitä (makean tahnan peittämiä), hampurilaisia, donitseja, pikaruokaa jne. Puiston valaistus (ja suihkulähde) oli hieno ja porukka iloisella tuulella. Mikäs oli ollessa, sillä lämpötila oli noin 14astetta eikä tuulen häivääkään. Mukava ilta ja tästä se joulun odotus alkaa!

 Kuvat instassa
www.instagram.com/katahyva/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti