lauantai 9. elokuuta 2014

Terveyspalveluista

Sain sitten viimeikin aikaiseksi tilata itselleni ajan gynekologiseen vuositarkastukseen näin kahden vuoden hankkimisen jälkeen. Kuten varmaan tiedättekin, niin terveydenhuolto ei tässä maassa ole leikin asia. Se on vakuutuspoliittinen asia.

Vitkutteluni on johtunut pääasiassa juurikin siitä seikasta, että en jaksaisi ryhtyä toimiin vakuutusasioiden kanssa. Älkääkä nyt luulko, että meillä olisi hankaluuksia vakuutuksemme kanssa, ei ollenkaan, meidän vakuutus toimii ja maksaa kaiken moitteettomasti ja suhteellisen nopeastikin; hankaluutena on löytää vakuutukseemme sopiva tuottaja. Terveyspalvelujen tuottajia on tarjolla kovasti paljon, mikä itseasiassa hankaloittaa asiaa: voit valita sen, jolta saat ensimmäisenä ajan ja toivoa, että lääkärisi on tyyppinä sinulle sopiva, tai voit kysellä ystäviltäsi suosituksia ja pyrkiä saamaan aika kyseiselle (jo hyväksi todetulle) lääkärille.

Itse päädyin sitten maantieteelliseen ratkaisuun eli keräsin kaiken rohkeuteni ja soitin kotiamme lähinnä olevaan Novant Healthin ob/gyn -toimistoon. Puhelimeen - ihme kyllä - vastasi heti IHMINEN. Minä tykkään puhua ihmisten kanssa, en robottien, joten tämähän sujuu hyvin. Ensinnä kysyttiin MIKSI soitan ja sitten VAKUUTUKSENTUOTTAJAA. Eihän sitä nyt meikäläisen nimellä mitään teekään, mutta ei tehty myöskään vakuutuksellamme. Emme tunnista kyseistä vakuutusta eli en voi auttaa. No voisinko sitten ensin tilata ajan ja tulla näiden vakuutuspapereiden kanssa vastaanotolle, jolloin selvitämme asian. No ei voi. Mutta voit tulla tänne selvittämään asiaa ja katsotaan sitten tilanne.

No näin sitten teenkin. Menen tiskin taakse ja näytän infolapun, jossa sanotaan, miten tulee toimia ja mikä on vakuutuksen nimi (joo if) ja kuka edustaa kyseistä firmaa tässä maassa ja mihin LIITTOUMAAN tämä vakuutus kuuluu. Tyttönen ei löydä sitä systeemistä, jolloin pyydän kauniisti (koska en ole ensimmäistä kertaa asian kanssa liikkeella), että voisiko tyttö soittaa tähän numeroon, josta saisi ohjeet. Ei voi. Se ei kuulu tyttösen työnkuvaan, sillä vakuutushaarake sijaitsee aivan toisessa osavaltiossa ja me täällä tarvitsemme koodin, jonka syötämme tietokoneeseen. No ei sitten. Minun pitää itse soittaa vakuutusyhtiöön ja selvittää korvaako se tämän kyseisen toimiston kyseiset lääkärit. Sain luettelon lääkäreistä, jotka ottavat vastaan uusia potilaita ja häivyin niine hyvineni. (Olisin voinut varata ajan ja sitoutua maksamaan kaiken itse. Ja hakea korvaukset takaisin jälkikäteen vakuutusyhtiöstä, joka olisi kiltisti maksanut sen takaisin. Suomeen. Tiedättekö muuten, mitä rahan siirtäminen suomitililta us-tilille maksaa?)

Siis soittamaan vakuutusyhtiöön. Sain hyvin ystävällisen ihmisen puhelimeen ja hän tarkisti luettelosta, että kyseiset lääkärit kuuluvat ohjelmaan ja vakuutuksemme kattaa kaiken ennaltaehkäisevän naiseuteeni liittyvät terveydenhuollon eli älä missään nimessä maksa mitään itse. Ja sitten harjoittelimme vielä litanian, jolla kerron, mikä on vakuutusyhtiömme ja KUKA SITÄ EDUSTAA Novant healthin systeemissä eli soitinpa sitten kyseiseen tuottajapuolen toimistoon uudestaan. Ja hups vaan: sain ajan seuraavalle viikolle (nais)tohtorille ja vakuutus löytyi systeemistä kivuttomasti. (Olisi pitänyt ottaa tämän toimistoihmisen nimi muistiin tulevaisuutta varten.)

Sitten meni lääkäriin, täytin vain neljä paperia (en tehnyt hoitamattajättämistestamenttia) ja odottelin jännittyneenä kutsua sisään kopperoon. Se tuli ajallaan ja ystävällinen hoitaja punnitsi minut (tämä tapahtuu siis ihan jokainen kerta kun nenäänsä tohtorille näyttää) ja kysyi kuinka pitkä olen. Koska en edelleenkään tiedä mittaani oikeissa yksiköissä, niin siitähän kehkeytyi mukava jutusteluhetki ja verenpaineeni oli sopivan alhainen sitä mitatessa. Sitten hoitsu antoi minulle juuri sellainen kaikista lääkärisarjoista tutun kaapupaketin sekä paperipeitteen ja ohjeisti, että tätä ei sitten laiteta päälle selästä auki, vaan edestä. Mutta älä laita vielä, sillä tohtori haluaa ensin jutella. Sillä peitteellä sitten peitetään kriittiset paikat, ettei kukaan näe.

No odottelin sitten tohtoria hetkisen, hän saapui, jutusteli ja oli oikein mukava ja asiantunteva. Antoi vielä ohjeet siitä, kuinka kaapu puetaan ja peitto laitetaan ja poistui, jotta voin pukeutaa kaapuun. Ja peittää itseni. Suomeksi: riisua vaatteet tutkimusta varten. Sitten tohtori saapui takaisin paikalle hoitajan kanssa (jotta mitään epäsopivaa ei pääsisi tapahtumaan; siis NAIStohtori ja NAIShoitaja) ja pahoitteli, että nämä kaavut ovat aika epämukavia. Laskeutuessani pöydälle tohtori opasti koko ajan ja huolehti, ettei mitään vilahtanut. Sitten tohtori pyysi anteeksi, että joutuu katsomaan, kun otti papa-kokeen. No mä kestän sen kyllä.

Myös rinnat tutkittiin perusteellisesti (no siellä kaavun alla tietenkin) ja sain lapun hakeutua myös mammografiaan ihan vain koska olen tämän ikäinen. Sitten toivotettiin hyvää päivää ja jätettiin pukeutumaan. Hoitaja odotti oven takana ja opasti ulos, tai siis toimistotyöntekijän luokse, joka sitten varmisti laskutuksen ja seuraavaan ajan. Joka tulee potilassysteemiin, johon voin itse kirjautua. Jos siellä olisi oikea sosiaaliturvatunnus. (Joudun siis menemään paikalle sen korjaamaan.) Samaan systeemiin (ja sähköpostiin) tulee tulokset ja kutsu seuraavaan vuositarkastukseen.

Tässä sitä sitten kerätään rohkeutta soittaa mammografia-aika. Sillä ei tokikaan tarkoita, että VAKUUTUStietoni olisivat heidän systeemiinsä siirtyneet eli sama ruljanssi siitä, kuka maksaa on taas edessä. Ja sain myös suosituksen käydä verikokeissa ja lähete on jo toki LabCorpissa, mikä ei tietenkään tarkoita, että vakuutustiedot siellä olisivat. Tai siis ne eivät ole, sillä LabCorp on tuttu paikka, jossa vakuutuskortti kopioidaan JOKA KERTA, kun siellä käydään ja joka kerta tulee neljän viikon viivellä vakuutustietojen UUDELLEENTARKISTUS postissa, koska systeemi ei tunnista vakuutusyhtiötä. Keskimäärin joka kolmas lasku tulee sitten kotiin maksettavaksi ja me kiltisti maksamme ja haemme korvausta ifiltä, joka sen yhtä kiltisti maksaa.

Ja tämä on kuulkaas vielä helppoa, sillä meillä ei ole PAIKALLISTA vakuutusta, jonka kanssa saa taistella vielä enemmän.

Mutta yksi asia minua tässä kaikessa mietityttää. Miksi tämä homma toimii apteekissa täysin moitteettomasti niin, että emme ole kertaakaan maksaneet ropoakaan lääkkeistä ja uusia pakkauksia tippuu jo ennen kuin vanhat ehtivät loppua (auto renewal siis, ei väliä tarviiko lääkkeitä tahi ei). Apteekissa on vissiin vain yksi toimistotyöntekijä kahtakymmentä farmaseutin sukuista titteliä kohden (vaikka siis apteekkituotteita saa kaikista ruokakaupoista ja apteekeista saa myös kaikkea muuta tilpehööriä tupakasta ja oluesta kemikaliaan ja ruokaan, mutta siellä toimii myös minuttiklinikka. Joka on siis pikalääkäri, mutta ehkä tämä pikalääkäri ei ota vastaan vakuutuksia?!), kun taas normilääkärissä suhdeluku on likipitäen toisinpäin.

Omassa työpaikassani on kaksi kokoaikaista toimistotyöntekijää kahta kiropraktikkoa ja yhtä hierojaa varten. Eli työllistymisvaikutus on erinomaisen positiivinen. Samoin oli gynekologinen tarkastuskokemukseni!

2 kommenttia:

  1. Siis apua! Ei tiedä itkiskö vai nauraisko...tyydyn hymyilemään. Kiitos Kata kun jaoit tämänkin. Yritän muistaa tämän kun seuraavan kerran vakuutusyhtiö pyytää nähdä lähetteen tutkimukseen ennenkuin maksaa rahan tililleni .Keep it simple.

    VastaaPoista
  2. Amerikka on ihmeellinen - sita siis ihmettelee myos monen vuoden jalkeen.
    Itselle kavi tapaus, jossa laakari totesi jotain hankalampaa, jopa vaatisi jonkun lisakuvauksen - ja jos minulle tuli hoppu, etta tahan lisatutkimukseen taytyy paasta ihan heti - oli yllatys, kun virkailija totesi, etta ensin odotetaan - onko vakuutusyhtio samaa mielta laakarin kanssa ? Tuntui ihan toopelta - etta en voinut varata aikaa saman tien. Kukahan siella vakuutusyhtiossa uskaltaa kommentoida laakarin paatosta tai onko se sitten toinen laakari ?

    VastaaPoista