lauantai 30. heinÀkuuta 2016

Pikahuomioita Minnesotasta

🍀Siis oikeesti kaupassa oletetaan, ettĂ€ pakkaan itse ostokseni! Vaikka teen sen jokatapauksessa myös kotona, niin pisti silmÀÀn. Ja paperikassi oli ilmainen!
🍀Toi Mississippi on tossa ja kiertelee Twin CitejĂ€. Tai toisinpĂ€in. Komea joki myös silloinkin, kun sitĂ€ ei ihaile koulun maantiedon kirjasta.
🍀TĂ€hĂ€n asti eniten iloa on tuottanut piharatamon vallassa olevan nurmikon bongaaminen! Oli siinĂ€ se koskikin, ja jotain historiallista löpinÀÀ, mutta siis suloinen piharatamo❤️
🍀Saint Paulin Grand Street on vienyt sydĂ€meni. EnsinnĂ€kin siellĂ€ on kahvila/salaattibaari /kakkupaikka, jonka nimi on Cafe Latte (vanha Linkosuo potenssiin 3), mutta toiseksi talot niin miellyttÀÀ mun silmÀÀ! Ei ihan scandinaavista, mutta sinnepĂ€in ja ihanat puutarhat, joissa kasvaa vaahteroita (kerĂ€sin vaahteranlehtiĂ€ kassiin), valkorunkoisia koivuja ja mahtipontisia mĂ€ntyjĂ€! LUONTO!
🍀Liikenne on lyhytpinnaista ja liittymĂ€t todella lyhkĂ€isiĂ€, mutta onneksi olen jo kesyttĂ€nyt nuo kiemuratiet; siltikin vĂ€lillĂ€ hirvittÀÀ. Iloa tuo Ford Edge kaikilla kommervenkeillĂ€... TĂ€stĂ€ reissusta jÀÀ pÀÀlle myös autokuume! 




torstai 28. heinÀkuuta 2016

MitÀs sitten kun se aurinko paistaa ihan liikaa?

Viittaan otsikossa aasinhÀntÀmÀisesti edelliseen bloggaukseeni, jolla ei ole mitÀÀn tekemistÀ tÀmÀn postauksen kanssa. Muuten kuin, ettÀ tÀstÀ nÀette kuinka tekstintuottotaito alkaa ekspotentiaalisesti heiketÀ neljÀn (4!) vuoden Ameriikassa asumisen jÀlkeen. No vastaavasti sitten paikallisen maan kielen kÀyttÀminen on toki sujuvoitunut, mutta virheettömyyttÀ on ihan turha edes tavoitella. Jotta kaikilla kielillÀ kielipuoli, mutta oletetaan, ettÀ kÀdentaidot olisivat sitten edes hivenen parantuneet.

Koska huomenaamulla tÀmÀ likka sitten lennÀhtÀÀ pohjoiseen nauttimaan inhimillisemmistÀ lÀmpötiloista! Alle 30 astetta suomalaisella asteikolla alkaa kuullostaa taivaalliseltÀ, sillÀ tÀÀllÀ kotona termomeetteri on nakuttanut yli 35 jo semmoiset kuusi viikkoa. Ja arvatkaa montako ukkossadekuuroa on osunut meidÀn kohdalle? Kolme! Maa siis huutaa kuivuuttaan ja tomaatintaimet ovat luovuttaneet. Mustikkasatoa ei tule, eikÀ myöskÀÀn vadelmia. Mansikantaimet kuolivat totaalisesti. Muutaman boysenmarja nÀyttÀÀ kypsyvÀn, mutta linnut ovat hoitaneet ne parempiin suihin ennen sadonkorjuuta. Ja nurmikko kuoli jo neljÀ viikkoa sitten. Mutta viikunapuu sensijaan kukoistaa ja oksat taipuvat; eilen keittelinkin sitten elÀmÀni ensimmÀistÀ kertaa viikunahilloa, johon tuli kanelia, neilikkaa ja sitruunaa eli kÀmppÀ tuoksuu kotoisasti joululta ja lÀmpötila justsillÀÀn 38 plussalla.

Mutta huomista ja ensi viikkoa piti ennakoida, eikÀ toimittaa olematonta satoraporttia. LennÀhdÀn siis Minneapolisiin aamulla ja jos luoja suo, niin löydÀ Avisin ja saan vuokra-auton alleni kivuttomasti. Lentohan on tuollainen pieni pyrahdys, jonka siis ajaisi noin 18 tunnissa, mutta en siis edes ajatellut yksin tuommoista matkaa ajavani. Aion viettÀÀ luksusviikonlopun St. Paul/Minneapolis -kaksoiskaupungissa omassa seurassani (en edes halunnut tÀssÀ kohtaa ottaa kontaktia muihin siellÀ asuviin suomalaisiin, vaikka kanava siihen olisi). SelvÀ merkki keski-iÀn uhosta siis! MinÀ menen ja minÀ opetan.

Suomea. Ajatus on ihmeellinen, kutkuttava, haikea ja vain hivenen karvas.

Mutta ennen sitÀ siis viikonloppu omaa aikaa ja pÀÀlle road trip Duluthiin, suurten jÀrvien rannalle. Sinne, missÀ Skandinavia nÀkyy sekÀ maisemassa ettÀ nimistössÀkin (vaikka ei niin paljoa kuin Michiganissa). Ja lÀmpötila on kotoisan (helle-)kesÀinen. En malta odottaa. Vaikka kieltÀmÀttÀ se yli kahden ja puolen tunnin ajomatka vÀhÀn jÀnnittÀÀkin. Ja se, ettÀ pÀÀsen asumaan University of Minnesotan Duluthin kampukselle viikoksi. (Onkohan mulla oma vessa? Saanko tarpeeksi hyvÀÀ kahvia? Pystyykö nukkumaan ilman ilmastointia? Food courtin ruualla koko viikko!?)

MitÀhÀn sitÀ sulloisi matkalaukkuun? MissÀ on fleece, ottaako farkut vai pÀrjÀisikö capreilla? Osaanko olla sököttÀmÀttÀ enklantia vÀliin, kun se jo puskee uniinkin. Montako dekkaria ehtii lukea reilussa viikossa? Onko vanha taito ottaa yleisö ja saada ihmiset innostumaan vielÀ tallessa? MitÀ niitÀ lÀmmittelyleikkejÀ oikein olikaan?

Kun tÀmÀn maan kieli on ottamassa ylivaltaa. Suomalainen yhteiskunta ei tunnu ollenkaan tutulta, kun kaikki maailmassa muuttuu. Likan mielestÀ mun luonnostelema kieli ei ollut oikeanlaista puhekieltÀ. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on kriisissÀ. KetÀ minÀ edustan?

Kun hain paikkaa, niin vaatimuksena oli vain syntyperÀinen suomen kielen puhuja. Luulen, ettÀ kokemukseni (ja suosittelijani; kiitos S, jos tÀtÀ luet) myös antoivat varsin kattavan kuvan osaamisestani ja kokemuksesta, jota tuskin kovin moni tÀssÀ maassa asuva ylittÀÀ. EikÀ se minua jÀnnitÀkÀÀn, verbiryhmÀt tulee keskellÀ untakin tykin suusta, vaan se, ettÀ millaiseen nostalgiaan ja kaihoon omaan kieleen sukeltaminen minut syöksee. Olla kuin Suomessa olematta Suomessa.

Millaisen kuvan osaan antaa maasta, joka on niin rakas ja lÀheinen, mutta usvan takana. SiellÀ missÀ erivÀriset raiskaavat tyttöjÀmme ja Brexit-uhka kelluu tiettömÀn taipaleen takana. MissÀ iso osa Tamperetta saa tuta Microsoftin lÀhdön. Työttömyys on ja pysyy ja terveydenhuolto kutistuu omaan taakkaansa vanhustenhoidosta puhumattakaan. SiellÀ missÀ heinÀkuinen Roine siintÀÀ ja maailma on vihreÀmpi kuin missÀÀn tai koskaan. MistÀ kollektiivinen loiskaus juhannussaunasta jÀrveen on tÀnne asti kuultavissa. MissÀ hullaannutaan ensin mansikoista, sitten vadelmista ja mustikoista. Taistellaan henkeen ja vereen minulle kuuluvasta ilmaisesta ÀmpÀristÀ ja odotetaan jo syksyn pimeitÀ, jotta voi taas ÀnkeröityÀ omaan itseensÀ ja sulkea kaikki ovet ja ikkunat maailmaan.

SieltÀ minÀ olen kotoisin. Vaan sinne en halua palata.

Mutta sen maan kieli soi sielussa ja jos siitÀ voin pienen rippeen antaa, niin siihen on tyytyminen. Takaisin menneeseen ei ole paluuta, mutta onneksi on avoin tulevaisuus ja olotila, josta ponnistaa. TÀmÀ ikuinen jossain vÀlissÀ oleminen on niin tuttua kaikille maailmanmatkaajille tai syystÀ eli toisesta muuttaneille. Sen kanssa elÀminen on kuin lapsen maailmalle saattaminen: antaa mennÀ ja sitten taas vetÀÀ takaisin. No mene nyt. Mene vaan ja nauti.

Mutta rohkeus syntyy vain siitÀ, ettÀ on tarvittaetta tervetullut takaisin.


sunnuntai 17. heinÀkuuta 2016

Aina ei paista, vaikka paistaakin

Maailma on tullut (entistÀ) hullu(mma)ksi ja minÀ myös.

Aurinko paistaa nyt siis jotain kymmenettÀ viikkoa koko ajan ja lÀmpötila huiteleen 35:n paremmalla (tai no, mulle huonommalla) puolen, mikÀ joltisenkin verottaa voimia. Joita ei ole liiemmin jaettavaksi ollut muutoinkaan. KesÀvieraiden jÀttÀmÀ aukko on ollut syvÀ ja siihen on liittynyt toki vÀhÀn muutakin pientÀ luopumista. Likka kummiskin asuu kotona vielÀ noin kuukauden verran eli siitÀ ei ole kysymys. ElÀmÀstÀ kun ei koskaan tiedÀ, kuten saamme lukuisista katastrofaalisista uutisista lukea.

En vielÀkÀÀn pelkÀÀ, enkÀ suostu ajattelemaan, etten koskaan voisi matkustaa pommien pelossa, mutta maailma on jÀrkyttÀvÀssÀ tilassa, enkÀ millÀÀn tasolla pysty sitÀ ymmÀrtÀmÀÀn.

Tunnen kaksikin kollegaa, joiden puoliso toimii poliisina tÀssÀ maassa ja pistÀÀhÀn se ajattelemaan. Kuten sekin, ettÀ narsisti-psykopaatilla on oikeasti mahdollisuus tulla valituksi asuinmaani presidentiksi. Ja se, ettÀ kaikkea katsotaan nykyÀÀn vain joko mustana tai valkoisena eli maailma on taantunut teini-ikÀisen identiteettikriisin tasolle, johon kuuluu nenÀ kÀnnykÀssÀ kulkeminen ja muihin törmÀileminen.

Haluaisin niin kovasti uskoa, ettÀ jokainen poliisi tekee työtÀÀn pyyteettömÀsti ja ettÀ kaikilla olisi samanlaiset ihmisoikeudet sekÀ tÀÀllÀ ettÀ siellÀ. EttÀ ihonvÀrillÀ (tai jollain muulla ominaisuudella) ei olisi mitÀÀn tekemistÀ asioiden kanssa eikÀ meitÀ aina jaoteltaisi. EttÀ tÀÀllÀ etelÀssÀkin kaikilla olisi samat mahdollisuudet. EttÀ tÀmÀ tarina olisi mielikuvituksen tuotetta.

Haluaisin, ettÀ me kaikki ymmÀrtÀisimme, etteivÀt kaikki poliisit ole vain hyviÀ, eivÀtkÀ kaikki mustat vain huonoja, ettÀ raha ei olisi ainoa mahti maailmassa eikÀ politiikka sen juoksupoika. EttÀ oikeat, ajattelevat ihmiset voisivat vaikuttaa asioihin ja elÀÀ elÀmÀÀnsÀ pelkÀÀmÀttÀ joutuvansa pommin tai luodin tai kuorma-auton kohteeksi hetkenÀ minÀ hyvÀnsÀ.

Haluaisin, ettÀ likan ja isÀnsÀ ei tarvitsisi kÀydÀ keskustelua siitÀ, millainen pippurisumutin kannattaa pitÀÀ kÀsilaukussa ja voiko kampukselle viedÀ teaserin, vaikka se on laiton.

YritÀn niin kovasti kuulla lintujen laulun (kaskaiden sÀtkÀtyksen alta) ja nÀhdÀ perhoset, jotka lentÀvÀt kukasta kukkaan. YritÀn jaksaa mennÀ pienelle kÀvelylle ja huomennakin töihin. YritÀn tehdÀ pienen hyvÀn teon joka pÀivÀ ja ajatella positiivisesti. Jatkan elÀmÀÀni kuin mitÀÀn ei olisi tapahtunut, enkÀ tiedÀ olenko enemmÀn kÀÀrmeissÀni niille, jotka raportoivat jokaisen pahan asian naamakirjassa vai niille, jotka eivÀt sitÀ tee. Myös naamakirja on muuttunut kaksintaistelukentÀksi, jossa pisteitÀ yritetÀÀn napsia joko olemalla yltiökoskettunut maailman tapahtumista tai loukkantumalla siitÀ, ettÀ yltiökoskettunut kokee ylemmyyttÀ koskettumisestaan.

YritÀn lakata lukemasta kaikkia postauksia ja keskittyÀ johonkin muuhun. ElÀmÀÀn tÀssÀ hetkessÀ ja unelmoimaan tulevasta. Kuten suomalaisesta saunasta ja laineen liplatuksesta.

Ei tÀssÀ oikein voi tehdÀ muuta kuin lÀhteÀ kahville.

keskiviikko 29. kesÀkuuta 2016

TÀyttÀ elÀmÀÀ

SitÀ se on tÀmÀ kesÀ ja ihan ilman kotomaan vierailua! TÀssÀ vaiheessa alkaa oikeastaan jo kauhistuttaa se, kuinka paljon asiaa, toimintaa ja tekemistÀ onkaan tullut ahdettua pieneen aikaan.

TytÀr on siis juhlittu ja Àiti on siirtynyt siihen hermojaraastavaan tilaan, jossa lapsi pullahtaa maailmalle. Muuttaa kotoa. LÀhtee opiskelemaan. Muistan kyllÀ, kuinka iso ja aikuinen itse olin tuossa iÀssÀ, mutta Àidin nÀkökulmasta asia on siltikin niin kovin tunteitaherÀttÀvÀ. EnkÀ siis yhtÀÀn ihmettele, etteikö likka pÀrjÀisi ja paikkaansa löytÀisi, osa minusta vaan tahtoisi vielÀ pitÀÀ kovaa kiinni.

Suomen juhannus on sitten taas takanapÀin ja meillÀ oli oikein ihana, ikimuistoinen ja lÀmmin juhannusjuhla tÀÀllÀ! Paikalla oli reilu 40 ihmistÀ ja ruokaa oli ylenpalttisesti ja se oli hyvÀÀ. Ilta huipentui kitaransoittoon ja lauluun, mikÀ oli kuin piste iin pÀÀlle. Siis sen sentimentaalisen, kaipaavan kaihon kuorrutukseksi, joka aina saa valtaansa silloin kuin kotomaassa vietetÀÀn jotain juhlaa. Miten ihanaa on, ettÀ ympÀrillÀmme on tÀllainen joukko ihania ihmisiÀ.

Sitten pÀÀsimme siskon perheen kanssa lomailemaan vuoristoon aivan ihanalle ´mökille´ (kolme makuuhuonetta, kolme kylppĂ€riĂ€, sauna, jacuzzi, tĂ€ysvarustettu keittiö, biljardipöytĂ€) Maggie Valleyhin. Siis ihan oikeasti suomalainen sauna, jossa saa heittÀÀ löytyĂ€ kiukaalle niin paljon kuin sielu sietÀÀ! Mutta kun se sielun sietokyky on varsin ailahtelevainen ja parina iltana itsekseni saunan lauteilla makoillessani olenkin kĂ€ynyt monenlaista pÀÀnsisĂ€istĂ€ keskustelua. Sielu on kyllĂ€ nyt saunalla ravittu (huomenaamulla vielĂ€ kerran aamusaunaan) ja ihminen on oppinut hiljentĂ€mÀÀn tĂ€tĂ€ upeaa maisemaa katsellessa. TĂ€ssĂ€ terassilla olen siis istunut/makoillut dekkarin tai kahvikupin kanssa tunnin jos toisenkin. Taustalla kuuluu vesiputouksen jylinĂ€ ja linnut sirkuttaa. TĂ€mĂ€ on ominta minua; siis saunan pÀÀlle tottakai.

KÀvimme tÀnÀÀn pienellÀ retkellÀ Ashevillen kaupungissa, jossa on hirveÀsti gallerioita ja kÀsityötÀ nÀkyvissÀ ja kuuluvissa. Pohjois-Karoliinan kesÀ on tarjonnut parastaan, eikÀ siis haittaa vaikka loppuviikoksi onkin sitten luvattu ukkoskuuroja. Sopii toki toivoa, ettei olisi tauotonta sadetta, sillÀ tÀÀllÀhÀn on alkamassa itsenÀisyydenjuhlintaviikonloppu. Ja sehÀn on meille jo viides tÀssÀ maassa (saavuimme 3.7. neljÀ vuotta sitten).

Aika yksinkertaisista asioista ihminen onni koostuu: pieni irtiotto ja vuoret. TÀllÀ kerralla megalomaanisena plussana vielÀ sauna. TÀstÀ on sitten hyvÀ ponnistaa taas arkeen, sillÀ vieraat lÀhtevÀt maanantaina ja tiukka työviikko on edessÀ sitten tiistaina. Sitten paahdetaankin taas kolme viikkoa ennen seuraavaa breikkiÀ, jolloin lennÀhdÀn pohjoiseeen: Minnesota (tarkemmin Duluth, mutta poikkeanpa ensin Minneapolisisssa ja St. Paulissa) ja suomen opetus odottaa. Kaikkeen sitÀ ihminen itsensÀ laittaa, mutta onpahan sitten syyskuussa aikaa ja lupa arkeilla sitten senkin edestÀ. TÀmÀ kesÀ on aika haipakkaa, vaikken siis Suomeen ehdikÀÀn. YritetÀÀn siis nauttia juuri tÀstÀ hetkestÀ ja nÀhdÀ kaikki kaunis ympÀrillÀ. Onpahan ollut terveellistÀ huomata, ettÀ alan itseasiassa kaivata ihan sitÀ tavanomaista töitÀ, ruokaa, pyykkiÀ, telkkaria -arkea.

KyllÀ maailma on kaunis!

lauantai 18. kesÀkuuta 2016

Graduation / Ylioppilasjuhlat

TÀÀllÀ ylpeyteen pakahtuva Àiti vielÀ kertaa tÀmÀn viikon tapahtumia, sillÀ ihan kaikki sukulaiset eli mummut eivÀt ole facessa ja haluamme tottakai jakaa ainoan lapsukaisen ylioppilaaksitulojuhlan tunnelmat.

Likka siis valmistui Ardrey Kell high schoolista neljÀn vuoden puurtamisen pÀÀtteeksi kuudensadan viidenkymmenen kahdeksan muun opiskeljijan kanssa. Se on aika iso mÀÀrÀ lapsukaisia violeteissa kaavuissa. Juhlaa vietettiin Time Warner Cable Areenalla, jossa juhlimista useammin pelataan koripalloa. Komiat olivat siis puitteet.
SiinÀ ne kaikki 659 istuvat.

Maan tavan mukaisestu tĂ€ytyi siis pukeutua tuohon kummalliseen kaapuun ja neliskanttiseen pipaan, joka sitten juhlan lopuksi heitettiin ilmaan ja sen jĂ€lkeen sai tupsun siirtÀÀ toiselle puolelle valmistumisen merkiksi.  Koska nuoria oli niin paljon, niin seremonia oli onnistuttu tiivistĂ€mÀÀn varsin lyhyeksi eli muutama puhe, Pledge of Allegiance (eli se olen uskollinen tĂ€lle maalle -litania, joka joka aamu myös koulussa papatetaan), pari laulua ja sitten se tĂ€rkein: jokaisen nimi luettiin ja valmistuvat kipittivĂ€t lavalle kĂ€ttelemÀÀn sen seitsemĂ€n koulupiirin virkamiestĂ€ ja saivat diplomin. Koko ohjelma oli ohitse 90 minuutissa, mutta kyllĂ€ silti puudutti kaikkien nimien kuunteleminen (saattoi vain arvella, kuinka tukalaa oli niillĂ€ kolmella naisella, jotka tuon luku-urakan hoitivat).

TÀssÀ neiti kaavussa.
Kaapua tai tuota lakkia ei sitten sen koommin enÀÀ tarvitse eli hyvÀ on bisnes, kuten tÀssÀ maassa on tapana. LisÀksi on tapana jaella diplomeja ja hÀrpÀkkeitÀ asiasta jos toisestakin, sillÀ tÀmÀ on todentotta kaikkien kunnianosoitusten luvattu maa. Likka ei kuulunut koulunsa ten top prosenttiin, mutta silti on mainituu seuraavat erinomaisuudenosoitukset:
- CMS Academic Scholar (lisÀtarra todistukseen)
- NC Academic Scholar (lisÀtarra)
- NC Global Language Endorsement (lisÀtarra)
- NC College / UNC Endorsement (lisÀtarra)
- NC College Endorsement
- National Spanish Honor Society (kaksi kaavun kanssa roikkuvaa hÀrpÀkettÀ)
- National Technical Honor Society (toiset kaksi hÀrpÀkettÀ)
- Nelivuotinen osallistuminen koulun kuoroon (mitali kaulassa).

Mutta nÀissÀ kunnianosoituksissa ei valitettavasti ole kyse rahapalkkioista eli silti se college on ihan itse maksettava.

TÀssÀ neito ilman kaapua Graduation tilaisuuteen lÀhdossÀ.
Oli siis oikein kiva juhla ja me osasimme pitÀytyÀ metelöimÀstÀ liikaa oman lapsosemme nimenmaininnan kohdalla, sillÀ olemme sentÀÀn sisÀlukutaitoisia; saimme nimittÀin kirjalliset ohjeet siitÀ, ettÀ juhlassa ei saa huudella, kÀyttÀÀ rÀikkÀÀ, olla epakunnioittava jne. SisÀÀn ei myöskÀÀn saanut viedÀ mitÀÀn syötÀvÀÀ tai juotavaa, mikÀ olikin vÀhÀn hankalampi asia, kun lÀmpötilalukemat huitelivat reilussa kolmessakympissÀ ja pieni sadekuurokin sitten saatiin illan pÀÀtteeksi. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja myös serkut ja kummitÀti olivat juhlistamassa tÀtÀ ainutlaatuista hetkeÀ.

Varsinainen valmistujaisjuhla meillÀ pidettiin sitten vasta muutaman pÀivÀn pÀÀstÀ, sillÀ mitÀÀn juhlakaavaa tai -tapaa ei valmistuville tÀssÀ maassa ole. Itse olimme jo reilua viikkoa ennen yhden ystÀvÀn pizza-juhlissa ja likka itse vieraili parin muunkin ystÀvÀnsÀ juhlissa ennen varsinaista graduationia. Koska tyyli ja ajankohta ovat vapaita, me pÀÀtimme jÀrjestÀÀ suomalaisen kahvipöytÀ-juhlan, tosin ilman sitÀ kuumaa kahvia.

MeillÀ olikin oiva (sisareni valmistama) kakku- ja voileipÀpöytÀ ja virvokkeita. Kyytipoikana tietenkin se samppanjalasillinen eli alkumalja kaikille (vaikkakin siis lain edessÀ neiti on edelleen 19-vuotiaana alaikÀinen). Vietimme juhlaa terassillamme ja juhlan kunniaksi otimme kaikista osallistujista polaroid-kuvat, jotka sitten liimataan muistotauluun. Juhla oli onnistunut ja juuri meidÀn nÀköinen ja hyvin tekivÀt karjalanpiirakat ja munavoi sekÀ munkitkin kauppaansa! LisÀksi oli suomalaisia lohi- ja kinkkuvoileipiÀ, jotka ovat tÀÀllÀ hyvin eksoottinen kÀsite, tiikerikakkua ja juustokakkua sekÀ suomalaisia karkkeja sulkaan kanssa. Kakun pÀÀllÀ oli ylioppilaslakki!

TÀytyihÀn sitÀ nyt selittÀÀ suomalaista perinnettÀ ystÀville ja sitten ottaa tÀllainenkin kuva.

Kiitos kaikille osallistuneille ja myötÀelÀjille! Ilmoituskortit on painettuna ja kun vielÀ saamme jokusen valmistujaiskuvankin kuviksi asti tulostettua, niin kirjeitÀ ja kuvia tulee sinne koto-Suomeenkin. Uusi urakka alkaakin sitten kahden kuukauden kuluttua paikallisessa yliopistossa (UNCC), jossa Sonja opiskelee KansainvÀlisiÀ asioita (International Studies). Tieto tÀstÀ opiskelupaikasta on ollut saatavilla jo useamman kuukauden ja pianaikaan selviÀvÀt ne raha-asiatkin. KoulunkÀynti ei ole ilmaista, mutta eihÀn se ole meille melkein ulkolaisille enÀÀ siellÀ Suomessakaan. Mielenkiintoinen syksy on siis tiedossa, mutta sitÀ ennen vÀhÀn relataan tai oikeammin tehdÀÀn töitÀ; kesÀtöissÀhÀn se opiskelijan loma kuluu!

Äidin mieliksi sitten lavastettiin vĂ€hĂ€n.

sunnuntai 12. kesÀkuuta 2016

Parasta ulkosuomalaisuudessa?



TÀÀllÀ meidÀn expattien ja muiden mamujen keskuudessa kiertÀÀ haaste, jossa pohditaan sitÀ, mikÀ on parasta ulkosuomalaisuudessa. Minun on edelleen vaikea ajatella olevani ulkosuomalainen, olenhan asunut Pohjois-Karoliinassa vasta neljÀ vuotta. Koen olevani suomalainen, joka ei asu Suomessa, mutten vielÀ ole 'ulkona'. Mutten toki enÀÀ sisÀllÀkÀÀn.

Olen siis kai suomalaisuuden vÀlitilassa. Korostan suomalaisuuttani ja kannan kielellistÀ korttani ylpeÀsti, vaikka se korvaan sÀrÀhtÀÀkin. En enÀÀ elÀ Suomen matkasta seuraavaan, mutta haluan vielÀ kerran viettÀÀ armaassa kotomaassa 'edes yhden joulun/juhannuksen/pÀÀsiÀisen/syntymÀpÀivÀn/koko kesÀn/puolivuotta'. Kaiho nostaa pÀÀtÀÀn silloin tÀllöin, mutta elÀmÀ on tÀÀllÀ.

Parasta tÀssÀ kaikessa on, ettÀ minÀ uskalsin! LÀhdin, saavuin ja asetuin taloksi uuteen maailmaan. Aloitin matkan itseeni ja opin nÀkemÀÀn sivusta, vÀhÀn kauempaa ja uudenlaisten linssien lÀpi. Maailma on avara ja sen tavat moninaiset. Olen vain se pieni palanen, joka on jostain lÀhtöisin, mutta ennenkaikkea jonnekin myös matkalla. Ja vihdoinkin se matka itsessÀÀn on alkanut tuntua tÀrkeÀmmÀltÀ kuin pÀÀmÀÀrÀ, tavoite tai saavutus. On niin helppo heittÀÀ hetki hukkaan ja haaveilla tulevasta tai velloa menneessÀ.

En tiedÀ mihin olen menossa, mutta totta tosiaan olen tutustunut siihen, mistÀ olen tulossa. Ja minÀ olen minÀ tÀÀllÀkin. Avoin mieli ja uudet tuulet. Kukin matkatkoon tavallaan, mutta matka on se, joka avartaa.



maanantai 30. toukokuuta 2016

Apua, musta on tullut jenkki!

KÀytÀn tuota jenkki-sanaa sen suomalaisessa merkityksessÀ kuvaamaan sitÀ, miten jotkut asiat muuttuvat ympÀröivÀn yhteiskunnan vuoksi "amerikkalaiseksi", en siis kuvaa ilmansuuntien vÀlistÀ jakoa asuinmaassani.

Jepulis, kuka uskoisi, ettÀ tÀnÀkin aamuna (on Memorial Day eli vapaapÀivÀ) keitin itselleni toisen kupin (kÀytÀn nykyisin semmoista presso-pannua, kun tuo suodatinkahvi ei ole tÀÀllÀ hyvÀÀ) kahvia halfcaf -kahvista. Juu, mummuni kÀÀntyisi haudassaan ja olen edelleen sitÀ mieltÀ, ettÀ kofeiininpoistoprosessi kahvista on jÀrjetöntÀ, muttakun kofeiini vaikuttaa elimistöni hormonitasapainoon epÀsuotuisasti tÀssÀ iÀssÀ (joo, on testattu), niin joskus on vaan pakko. Ja tunnustan, ettÀ tuossa isossa ruokakomerossa on myös pussillinen sitÀ decaffinoitua (vierasvarana).

MeidÀn pyykinkuivauskone meinasi polttaa koko talon ja armas siippani on tehnyt urakalla töitÀ löytÀÀkseen vian, josta palaneen kÀry johtui. (Pistorasia tai koneen töpseli oli vaan vÀhÀn mustunut.) Aika kauhuissani jo mietin sitÀ, kuinka kauan joudun levittelemÀÀn lakanoita (työni vuoksi pesen noin 6-10 lakanaa joka pÀivÀ) kuivumaan ovien pÀÀlle, kun kuivuria ei uskaltanut kÀyttÀÀ. Juu, niitÀ EI SAA viedÀ kuivumaan ulos eli semmoinen sÀhkönsÀÀstö ei tÀssÀ maassa tule kysymykseen.

En muuten ole pakastanut yhtÀÀn satsia marjoja neljÀÀn vuoteen (pakastusrasiat ovat hyvÀssÀ ojennuksessa kaapissa), mutta syön joka pÀivÀ tuoreita mustikoita/vadelmia/karhunvatukoita ja kohtsillÀÀn niitÀ muuten saa taas tosta takapihan pusikostakin, joka vaatisi hivenen raivausta.

Haen vÀhintÀÀn viisi kertaa viikossa kahvia (lattea vÀhÀrasvaisella tai mantelimaidolla) Sturbucksista/Secret ChocolatieristÀ/Rush Espressosta, koska se on hyvÀÀ! Ja perustelen sitÀ sillÀ, ettÀ en koskaan syö donitseja, leivoksia, pullia, jÀÀtelöÀ tai muuta sokerista moskaa eli kahvi on minun herkkuni ja useimmiten ostan sen omaan (termos)mukiini ja saan siitÀ hyvÀn mielen.

MeillÀ tehdÀÀn pÀÀosin hyvin suomalaisvaikutteista kotiruokaa (kalasoppaa on tulossa tÀnÀÀn), mutta vÀhintÀÀn pari (tai viisi) kertaa viikossa joku meistÀ syö lounaan ulkona tai nappaa kotimatkalla sushit ruokakaupasta mukaan. Viikonloppuisin tulee haettua thaimaalaista, kanankoipia tai pizzaa varsinkin kun ei aina jaksa lÀhteÀ mihinkÀÀn. Arvelen, ettÀ hintapoliittisesti on aivan sama onko ruoka kolmihenkisessÀ perheessÀmme muutaman kerran viikossa koti- vai ravintolaruokaa, mutta toki kotiruuassa saa taatusti parempaa laatua, sillÀ suosimme luomua ja hyviÀ raaka-aineita. Kukaan meistÀ ei kuitenkaan kÀy McDonaldsin kaltaisissa paikoissa ja ihan kohtuullista ruokaa saa monesta paikasta suhteellisen edullisesti. (Suomessa meillÀ ei ollut varaa kÀydÀ ulkona, sillÀ keskihintaisia, nopeasti sisÀÀn ja ulos -paikkoja ei ollut tarjolla.)

Oletan ja odotan, ettĂ€ minulle pidetÀÀn ovea auki ja kiitĂ€n aina sanomalla ´thank you sir/ma´am´ ja jos itse menen edellĂ€, niin jÀÀn odottamaan seuraavaa tulijaa pitĂ€en ovea auki. Teen tĂ€mĂ€n kaikille: naisille, miehille, nuorille ja vanhoille, aivan kuten tervehdin kaupassa, lenkkipolulla ja töissĂ€, missĂ€ tervehtiminen olisi suotavaa tehdĂ€ etunimeĂ€ kĂ€yttĂ€en. Se ei aina onnistu, jos kyseessĂ€ on kollegojen asiakkaita, sillĂ€ on nolompaa kĂ€yttÀÀ vÀÀrÀÀ nimeĂ€ kuin sir/ma´am -titteliĂ€, joka siis vihdoin ja viimein on juurtunut kielenkĂ€yttööni. Kehun myös aika usein asiakkaan uusia kenkiĂ€, kampausta, vaatetta tai kĂ€silaukkua! Silti vĂ€lillĂ€ könkkÀÀn edelleen sÀÀstĂ€, kun suomalaisuus tunkee vĂ€kisin lĂ€pi. Onneksi sÀÀstĂ€ puhuminen on varsin tavanomaista myös tÀÀllĂ€ ja siitĂ€ pÀÀsee aina ilahduttavaan Suomi vs. Charlotte -keskusteluun.

Ravintolassa en enÀÀ tyydy listan tarjoamiin ruokiin, vaan osaan sujuvasti vaihtaa ainesosia keskenÀÀn! TĂ€mĂ€ oli aivan kĂ€sittĂ€mĂ€töntĂ€ alkuvaiheessa, kun listalla on 50 erilaista vaihtoehtoa, niin miksi sitten pitÀÀ vaihtaa se pekoni siihen vuohenjuustoon eikĂ€ ota sitĂ€ vuohenjuustosalaattia (no kun, siinĂ€ vuohenjuustosalaatissa on crutonkeja, mutta pekonisalaattiin saa avocadoa). Samoin osaan pyytÀÀ maistiaisia viineistĂ€ (etsin aina kuivinta valkkaria) ja niistĂ€ sitten kertyy jo eka lasillinen ilmaiseksi (ei toimisi Suomessa ei), jos tarjoilija ei osaa kertoa, mikĂ€ on kuivaa ja mikĂ€ ei (sitĂ€ ei muuten sanota viinipullossa koskaan eli Ă€rsyttĂ€vÀÀ sinĂ€nsĂ€; paitsi joissain eurooppalaisissa viineissĂ€, joita saa edullisesti World Marketista). Myös tippaaminen on automatisoitunut ja aika kĂ€rkkÀÀsti vĂ€hennĂ€n tipin mÀÀrÀÀ tai jopa boikotoin tiettyjĂ€ kauppoja, jos olen saanut ´huonoa´ palvelua. Toisaalta taas unohdan huonon palvelun sillĂ€ sekunnilla, jos asianosainen pyytÀÀ anteeksi tiuskimistaan tai muuten selittÀÀ mistĂ€ on kyse! Kaikilla meillĂ€ saa olla paha pĂ€ivĂ€ ja se anteeksi annettakoon.

Ja sitten on vielÀ tÀmÀ liikenne. En enÀÀ pelkÀÀ ajella useampikaistaisilla teillÀ, mutta tottapuhuen tieraivoa saattaa pukata vaikka tilaa olisikin ohittaa. En todellakaan halua olla teidentukko ja tottakai olen sellainen hyvin turvallinen kuski, jolle 1400 mailin (2300 km!) ajomatka viikon sisÀllÀ ei tunnu missÀÀn. Oikeallehan saa kÀÀntyÀ silloinkin kun ei saa ja stop-merkin kohdalla kuuluu vÀhÀn hiljentÀÀ. Maassa maan tavalla, eikös se niin mene?

Ja sitten vielĂ€ on tĂ€mĂ€ luotoksi elĂ€minen! Nyt kun vihdoinkin omistan oikean luottokortin, jossa on sitĂ€ luottorajaakin, niin sen porkkana on sen kĂ€yttĂ€minen. Olen siis pakotettu elĂ€mÀÀn luotolla ja sumplimaan rahavarojani todellisen tilanteen ja luotolla tehtyjen maksujen viipeen vĂ€lissĂ€. Kohta varmaan alan vĂ€hĂ€t vĂ€littÀÀ siitĂ€, paljonko rahaa minulla oikeasti on, sillĂ€ noita luottokorttejakin on oltava useita. Silti, tai juuri siksi, minusta on syvĂ€ vÀÀryys, ettĂ€ helikopteroitujen ´lasten´ tulisi yhtĂ€kkiĂ€ oppia haltsaamaan kolme luottotiliĂ€, opintolainan maksu ja terveysvakuutukset heti, kun pÀÀsevĂ€t collegesta. Kun minuakin ahdistaa tĂ€mĂ€ reaaliaikaisten tietojen puute.

Mutta nÀillÀ mennÀÀn ja pyhÀpÀivÀn ratoksi voisin mennÀ tuohon Blakeneylle katselemaan löytyisikö jotain ostettavaa tai muuten vain istuksimaan ja ihmisiÀ katselemaan. Onneksi vielÀ ei ole liian kuuma kÀydÀ ihan vaan tuossa huudeilla, kesÀmmÀllÀ tÀytyy sitten lÀhteÀ moolille asti. Tai sitten voisin ajaa greenwaylle ja tehdÀ kÀvelylenkin. Tai pakata evÀskorin ja lÀhteÀ picnikille... Vaan taidanpa sittenkin ottaa ruohonleikkurin, puutarhasakset ja työhanskat ja viettÀÀ vapaapÀivÀni tÀssÀ lÀhinurkissa puuhastellen. Vaikka ei olekaan sitÀ uima-allasta, joka pitÀisi pestÀ.