Apua, musta on tullut jenkki!

Käytän tuota jenkki-sanaa sen suomalaisessa merkityksessä kuvaamaan sitä, miten jotkut asiat muuttuvat ympäröivän yhteiskunnan vuoksi "amerikkalaiseksi", en siis kuvaa ilmansuuntien välistä jakoa asuinmaassani.

Jepulis, kuka uskoisi, että tänäkin aamuna (on Memorial Day eli vapaapäivä) keitin itselleni toisen kupin (käytän nykyisin semmoista presso-pannua, kun tuo suodatinkahvi ei ole täällä hyvää) kahvia halfcaf -kahvista. Juu, mummuni kääntyisi haudassaan ja olen edelleen sitä mieltä, että kofeiininpoistoprosessi kahvista on järjetöntä, muttakun kofeiini vaikuttaa elimistöni hormonitasapainoon epäsuotuisasti tässä iässä (joo, on testattu), niin joskus on vaan pakko. Ja tunnustan, että tuossa isossa ruokakomerossa on myös pussillinen sitä decaffinoitua (vierasvarana).

Meidän pyykinkuivauskone meinasi polttaa koko talon ja armas siippani on tehnyt urakalla töitä löytääkseen vian, josta palaneen käry johtui. (Pistorasia tai koneen töpseli oli vaan vähän mustunut.) Aika kauhuissani jo mietin sitä, kuinka kauan joudun levittelemään lakanoita (työni vuoksi pesen noin 6-10 lakanaa joka päivä) kuivumaan ovien päälle, kun kuivuria ei uskaltanut käyttää. Juu, niitä EI SAA viedä kuivumaan ulos eli semmoinen sähkönsäästö ei tässä maassa tule kysymykseen.

En muuten ole pakastanut yhtään satsia marjoja neljään vuoteen (pakastusrasiat ovat hyvässä ojennuksessa kaapissa), mutta syön joka päivä tuoreita mustikoita/vadelmia/karhunvatukoita ja kohtsillään niitä muuten saa taas tosta takapihan pusikostakin, joka vaatisi hivenen raivausta.

Haen vähintään viisi kertaa viikossa kahvia (lattea vähärasvaisella tai mantelimaidolla) Sturbucksista/Secret Chocolatieristä/Rush Espressosta, koska se on hyvää! Ja perustelen sitä sillä, että en koskaan syö donitseja, leivoksia, pullia, jäätelöä tai muuta sokerista moskaa eli kahvi on minun herkkuni ja useimmiten ostan sen omaan (termos)mukiini ja saan siitä hyvän mielen.

Meillä tehdään pääosin hyvin suomalaisvaikutteista kotiruokaa (kalasoppaa on tulossa tänään), mutta vähintään pari (tai viisi) kertaa viikossa joku meistä syö lounaan ulkona tai nappaa kotimatkalla sushit ruokakaupasta mukaan. Viikonloppuisin tulee haettua thaimaalaista, kanankoipia tai pizzaa varsinkin kun ei aina jaksa lähteä mihinkään. Arvelen, että hintapoliittisesti on aivan sama onko ruoka kolmihenkisessä perheessämme muutaman kerran viikossa koti- vai ravintolaruokaa, mutta toki kotiruuassa saa taatusti parempaa laatua, sillä suosimme luomua ja hyviä raaka-aineita. Kukaan meistä ei kuitenkaan käy McDonaldsin kaltaisissa paikoissa ja ihan kohtuullista ruokaa saa monesta paikasta suhteellisen edullisesti. (Suomessa meillä ei ollut varaa käydä ulkona, sillä keskihintaisia, nopeasti sisään ja ulos -paikkoja ei ollut tarjolla.)

Oletan ja odotan, että minulle pidetään ovea auki ja kiitän aina sanomalla ´thank you sir/ma´am´ ja jos itse menen edellä, niin jään odottamaan seuraavaa tulijaa pitäen ovea auki. Teen tämän kaikille: naisille, miehille, nuorille ja vanhoille, aivan kuten tervehdin kaupassa, lenkkipolulla ja töissä, missä tervehtiminen olisi suotavaa tehdä etunimeä käyttäen. Se ei aina onnistu, jos kyseessä on kollegojen asiakkaita, sillä on nolompaa käyttää väärää nimeä kuin sir/ma´am -titteliä, joka siis vihdoin ja viimein on juurtunut kielenkäyttööni. Kehun myös aika usein asiakkaan uusia kenkiä, kampausta, vaatetta tai käsilaukkua! Silti välillä könkkään edelleen säästä, kun suomalaisuus tunkee väkisin läpi. Onneksi säästä puhuminen on varsin tavanomaista myös täällä ja siitä pääsee aina ilahduttavaan Suomi vs. Charlotte -keskusteluun.

Ravintolassa en enää tyydy listan tarjoamiin ruokiin, vaan osaan sujuvasti vaihtaa ainesosia keskenään! Tämä oli aivan käsittämätöntä alkuvaiheessa, kun listalla on 50 erilaista vaihtoehtoa, niin miksi sitten pitää vaihtaa se pekoni siihen vuohenjuustoon eikä ota sitä vuohenjuustosalaattia (no kun, siinä vuohenjuustosalaatissa on crutonkeja, mutta pekonisalaattiin saa avocadoa). Samoin osaan pyytää maistiaisia viineistä (etsin aina kuivinta valkkaria) ja niistä sitten kertyy jo eka lasillinen ilmaiseksi (ei toimisi Suomessa ei), jos tarjoilija ei osaa kertoa, mikä on kuivaa ja mikä ei (sitä ei muuten sanota viinipullossa koskaan eli ärsyttävää sinänsä; paitsi joissain eurooppalaisissa viineissä, joita saa edullisesti World Marketista). Myös tippaaminen on automatisoitunut ja aika kärkkäästi vähennän tipin määrää tai jopa boikotoin tiettyjä kauppoja, jos olen saanut ´huonoa´ palvelua. Toisaalta taas unohdan huonon palvelun sillä sekunnilla, jos asianosainen pyytää anteeksi tiuskimistaan tai muuten selittää mistä on kyse! Kaikilla meillä saa olla paha päivä ja se anteeksi annettakoon.

Ja sitten on vielä tämä liikenne. En enää pelkää ajella useampikaistaisilla teillä, mutta tottapuhuen tieraivoa saattaa pukata vaikka tilaa olisikin ohittaa. En todellakaan halua olla teidentukko ja tottakai olen sellainen hyvin turvallinen kuski, jolle 1400 mailin (2300 km!) ajomatka viikon sisällä ei tunnu missään. Oikeallehan saa kääntyä silloinkin kun ei saa ja stop-merkin kohdalla kuuluu vähän hiljentää. Maassa maan tavalla, eikös se niin mene?

Ja sitten vielä on tämä luotoksi eläminen! Nyt kun vihdoinkin omistan oikean luottokortin, jossa on sitä luottorajaakin, niin sen porkkana on sen käyttäminen. Olen siis pakotettu elämään luotolla ja sumplimaan rahavarojani todellisen tilanteen ja luotolla tehtyjen maksujen viipeen välissä. Kohta varmaan alan vähät välittää siitä, paljonko rahaa minulla oikeasti on, sillä noita luottokorttejakin on oltava useita. Silti, tai juuri siksi, minusta on syvä vääryys, että helikopteroitujen ´lasten´ tulisi yhtäkkiä oppia haltsaamaan kolme luottotiliä, opintolainan maksu ja terveysvakuutukset heti, kun pääsevät collegesta. Kun minuakin ahdistaa tämä reaaliaikaisten tietojen puute.

Mutta näillä mennään ja pyhäpäivän ratoksi voisin mennä tuohon Blakeneylle katselemaan löytyisikö jotain ostettavaa tai muuten vain istuksimaan ja ihmisiä katselemaan. Onneksi vielä ei ole liian kuuma käydä ihan vaan tuossa huudeilla, kesämmällä täytyy sitten lähteä moolille asti. Tai sitten voisin ajaa greenwaylle ja tehdä kävelylenkin. Tai pakata eväskorin ja lähteä picnikille... Vaan taidanpa sittenkin ottaa ruohonleikkurin, puutarhasakset ja työhanskat ja viettää vapaapäiväni tässä lähinurkissa puuhastellen. Vaikka ei olekaan sitä uima-allasta, joka pitäisi pestä.