Perinteet vai uudet tuulet?

Alkaa tämä nihkeä marraskuu vedellä viimeisiään ja täällä se tarkoittaa joulukauden avautumista. Onhan se ensimmäinen adventtikin jo huomenna. Kuten saatatte ymmärtää (ja sama meininki on taatusti myös Suomessa), kaupat, puistot ja muut yleiset paikat ovat olleet joulukoristeltuja jo pitkään ja joululaulutkin ovat soineet jo tovin, mutta nyt on lupa laittaa pihat asiaankuuluvaan tällinkiin.

Minähän tänä vuonna laitoin sesonkivalot jo hyvissä ajoin, kun kelloja siirrettiin, eli olin valaistuksen puolesta aika suomalainen. Hillittyjä valoja pimeyteen. Tai no, ihan vaan pikkuisen ostin värivaloja, koska uudet traditiot tässä tietenkin pukkaavat ihon alle maan tavalla. Tänään sitten levittelin niitä varsinaisia joulukoristuksia pihalle, mutta tulimme siihen tulokseen, että eihän tämä vielä riitä. Näyttää aika paljaalta, joten jätin vielä kuvaamatta. Katsotaan onko kaupoissa ensimmäistäkään koristetta jäljellä ensi viikolla; jos on, niin saatanpa ostaa vielä pari.

Tämä viikonloppu on täällä pyhitetty joulukuuusen hakemiseen ja kodin pukemiseen jouluiseksi. Kenelle se sitten tarkoittaa 200 koristeen ja kenelle 2000 koristeen ja asetelman laittamista (tai sitten joulua ei vietetä ollenkaan). Meille (siis minulle) se ei tarkoita vielä muuta kuin muutaman seinäkoristeen ja kynttelikön esiintuomista, sillä kuusi on mielestäni liian aikaista tuoda. Haluan ehdottomasti kuusen, mutta haluan myös, että siinä on neulasia vielä aattona! Tavallisesti hankin sen noin viikko ennen joulua ja tänä vuonna meille tulee muutama ystävä glögille lauantaina 19.12. joten siihen mennessä joulu täytyy laittaa esille. Siiheksi myös teen pari joulukakkua, -torttuja ja ostan piparit. Tai ne on jo ostettu, sillä töissäkäyvänä en viitsi panostaa kaikkeen kotitekoiseen.

Joulumme on ruokapuolesta varsin suomalainen ja sitä vietämme ehdottomasti aattoiltana, mistä en varmaan tule koskaan tinkimään! Koska meillä kuitenkin on tuo mantteli (ja jouluvieraita), niin laitan myös minisukat takan eteen ja sujautan jotain joulupäiväaamuksi sukkiin. Mutta en jätä maitoa enkä pipareita pukille... siihen voin kyllä helposti ryhtyä sitten, kun on asiaankuuluvan ikäisiä lapsukaisia. Tai ehkä sitten laitan kyltin piipun juurelle, että kiitos pukki, mutta olet jo käynyt täällä eilenillalla.

Muita jouluisia juttuja ovat jouluvalokierros (ehkä vain naapurustoissa tai sitten ajelemme joulukaupunkiin tai Botanical Gardeniin, jonka valot ovat kuulemma näkemisen arvoiset) ja aatonaaton rivitanssi saluunassa! Sen amerikkalaisempaa ei oikein ole ja minä tykkään tanssimisesta, niin mikä jottei. Tänä vuonna menemme katsomaan myös Pähkinänsärkija -baletin ja joulukonsertiksi olen valinnut Soulful Noel -konsertin. Me emme käy kirkossa (emme ole sellaista valinneet, emmekä kaivanneet; vaihtoehdoista ei suinkaan ole puutetta), emmekä hautausmaalla, mutta sytytän kynttilöitä rakkaille. Jouluajelua tai pulkkamäkeä ei sattuneista syistä tule harrastettua, emmekä olen myöskään käyneet luistelemassa, vaikka se olisi mahdollista täälläkin. Tämä perhe ei oikein ole talviaktiviteettipainotteinen, mutta saatamme hyvinkin mennä puistoon kävelemään ja sulattelemaan kinkkua tai laatikoita.

Joululauluja meillä sitten kyllä kuunnellaan konsertin lisäksikin. Varmaan jonkin verran jouluradio.fi:tä, mutta omia CD:itä leipoessa ja jouluruokaa laittaessa. Ehdottomasti! Kotona mieluiten suomeksi, mutta iso osa joululauluista on universaaleja ja saahan sitä itse hymistä mukana omalla kielellään. Ja kuusessa on pääosin Suomesta tuotuja koristeita ja tähti latvassa! Ei koskaan mitään enkeleitä tai muuta hömppää. (Paitsi ihan pikkuisen.)

Mutta jouluun on vielä aikaa, joten sittenpä muutama sananen Kiitostelupäivästä. Olen sarkasmin varjolla ominut juuri tuon nimikkeen, vaikka oikeasti pidän kovasti Kiitospäivän ideasta eli ajatusten suuntaamisesta kiitollisuuteen ja yhdessäoloon. Mutta totuushan on, että ylensyömisen ja turhan shoppailun juhlaksi Thanksgiving on muuntunut ja pisteenä iin päälle ovat hervottomat ruuhkat (lentokentillä) teillä ja kaupoissa. Black Friday on niin turha juttu minun elämässäni, mutta suon säästöt niille, keille se on välttämättömyys. Turhan krääsän ostamista kritisoin, mutta ostan sitten itsekin lisää niitä jouluvaloja (vaikka jätin käyttämättä Targetin tarjouksen, jossa ostamalla yli satasella jouluvaloja, saisi viisikymppiä alennusta) eli olisi syytä katsoa peiliin.

Tavallaan kaikkeen tähän krääsään siis turtuu ja hukkuu, eikä enää näe itse totuutta. Olemme myös omaksuneet rakkaan ystäväperheen kanssa uuden tavan nähdä Kiitospäivänä ja juhlistaa sitä yhdessä (tänä vuonna siis jo toinen perinteinen Kiitostelu) ja sehän tarkoittaa sitten sitä, että joko me tai he ajavat 460 mailia eli 740 kilometriä yhteen suuntaan. Tai sitten kumpikin perhe puolet tuosta matkasta ja tapaamme Savannahissa, kuten tänä vuonna, mutta joka tapauksessa bensa palaa ja törsätään hyvään ruokaan. Sitähän perinteet ovat: hyvää ruokaa, jotain uutta, jotain vanhaa ja sininen Suomen lippu. Ja tietenkin käsien yhteenliittäminen ja kiittäminen...

Itsenäisyyspäivä sitten taas on enemmänkin mielessä kuin toimissa, mutta karjalanpiirakat ja lanttuloora kuuluvat kuvaan. Tänä vuonna piirakkatalkoot osuvat juuri 6.12. ja samalla tehdään joululaatikoita yhteispohjoismaiseen joulujuhlaan. Eli sopeutumista on tarvittu siinäkin; meidän joulujuhlassa on Lucia-kulkue ja kaikki norjalaiset, ruotsalaiset (islannistakin jotain), tanskalaiset ja suomalaiset herkut, joita mieluusti maistelemme, vaikka rosolli se tärkein onkin.

Vaikka välillä tuntuu, että antaisi vaikka pikkusormensa, jotta voisi viettää jäätävän kylmää, lumista ja kotimaista joulua Suomessa, niin totuus löytyy jostain muualta. Olemme tuoneet suomalaisuuden vahvasti mukana ja elämme suomalaisten perinteiden mukaan, mutta maailmankuva on avartunut ottamaan vastaan uusia tapoja, erilaisia traditioita ja näkemään asioissa niiden puolet. Ja se on vain ja ainoastaan rikkautta, sillä itse voi niin paljon omiin tekemisiinsä (ja ajatuksiinsa) vaikuttaa.

Minulla ei ole mitään viisastenkivea mihinkään asiaan, mutta nyt vasta ymmärrän mitä on monimuotoisuus ja ihmisten välinen ystävyys. Se kun ei ole kiinni kielestä, tavoista, kansallisuudesta tai ihonväristä. Ystävyys on yhteistä tekemistä ja kanssakäymistä. Se ei ole sanahelinää tai hienoja teorioita (joille on aikansa ja paikkansa), vaan sitä, että uskaltaa oppia toiselta ja näkee itsensä toisenlaisten silmien läpi.

Traditiot taas pitävät meidät kiinni juurissamme, mutta nekin on tehty muuntuviksi. Kiitospäivän kunniaksi on sanottava, että saa olla kiitollinen kaikesta opista, johon on uskaltanut ryhtyä. Välillä (monesti) tuntuu, että joutuu luopumaan niin monesta, kun asuu toisessa maassa, mutta eihän se ole edes totta. Tosiasiassa saa ymmärrystä siitä, että osaa, muuttuu ja pärjää.

Mutta tottavie se tuntuu paremmalta, kun saa välillä posmottaa omalla kotomaisella kielellä ja vahvistaa omia juuriaan. Jaksaa taas olla oma parempi itsensä jonkin aikaa.

Marraskuu

Kyllä se marraskuun pimeys yltää tännekin. Kaikilla tasoilla. Puoli kuusi alkaa olla jo pimeää ja ketä aamun (kello 7) valoisuus muka on ikinä lohduttanut?

On sitten satanut kaksi viikkoa vettä ihan esterimäisesti ja tekis mieli pistää pää peiton alle ja nukkua keväänkoittoon. Silläkin uhalla, että tänään taas vaihteeksi paistaa aurinko eli ei olla lähelläkään kotomaan talvisia pimeyksiä. Saati edes lämpötiloja. Eilen oli 9 astetta (Tampereella näytti 10) lämmintä ja minä palelin kolmissa villasukissa niin, että päätin mennä kylpyyn. Joka auttoi varpaitten palelemiseen, muttei saunakaipuuseen. Ja tänään kutittaa.

Tänään onkin sitten lenkkipäivä, sillä saattaa mennä 20 rikki ja se paistaa. Ah kuinka ihanaa, sillä kaamosmasennushan tässä meinasi uhata. Sillä sadesää täällä on verrattavissa lumipyryyn Suomessa. Liikenne tukkoaa ja osa ihmisistä jättää muut kuin pakolliset menot menemättä ja usein myös maailman paras hoito on juuri se ylimääräinen meno. Tänä maanantaina siis neljä asiakasta peruutti hoitonsa. 4. Se on kolmanneksen budjettilovi pienen ihmisen viikottaisessa elämässä.

Mutta positiivisesti katsottuna se tarkoittaa enemmän aikaa istuksia Secret Chocolatierissa (kantakahvila, jossa mulla on oma muki) ja kilkutella läppäriä. Jaa tehdä budjettia kirjanpito-ohjelmalla? Tai kirjoittaa raflaavaa ja sivistävää työblogia? Suunnitella loppuvuoden workshoppeja? Kirjoittaa osoitteita joulukortteihin (huom. vain asiakkaille, sorry)? Kerrata anatomiaa?

Mutta kun on tämä kaamosmasennus... ja jotta pystyisille sillain ihan oikeasti myötäelämään tätä arkea, niin kerronpa vielä päivänpolttavat puheenaiheet. Vielä ei olla ihan presidentinvaalien ytimessä (oikeesti, edellisiä vaaleja käytiin, kun me suunniteltiin tänne muuttoa!), vaan puheeaiheita on 3:

1. Southpark Mall päätti olla pystyttämättä joulukusta keskiaukiolle ja kansa ryhtyi vastarintaan. Minäkin sain kolmelta henkilöltä sähköpostiviestin, jossa pyydettiin allekirjoittamaan adressi kuusen puolesta. No en allekirjoittanut, mutta kuusi tulee sittenkin paikalle, ihan ilman panostani.

2. Starbucksin tämän vuotisissa joulumukeissa (niissä pahvisissa) ei ole tonttuja, poroja eikä edes lumihiutaleita. Siitäkös kansa suuttui, kun kristillistä perinnettä näin loukattiin. Mutta uskontoa ei saa silti näkyä. Vaikka siis juurikin boikotoin sturbuksia ja kostoksi laitan kuvan mukista, josta kahvini tällä hetkellä juon. Minulle nämä perinteet kun on kaikki kaikessa.

3. Black Friday lähestyy uhkaavasti ja yhä useampi ketju on auki Thanksgiving-iltana kello 6 alkaen. Mutta sitten yhä useampi pysyy suljettuna, kun kansa haluaa arvostaa perinteitä ja perhearvoja. Nyt olisi enää päätettävä onko perheemme arvo yhdessä shoppailu vai kalkkunan ylensyönti!

Mutta vielä on pari viikkoa aikaa ennen kiitostelua Savannahissa ja siiheksi olisi sitten saatava tulehtuneet scalenes-lihakset epätulehtuneiksi. Ja kirittävä kiinni tämän viikon asiakasvaje. Vaikka itseasiassa kai nuokin ovat toistensa vastaisia toimintoja. Ehkä sittenkin istuksin tässä vielä työntämässä kaikkia mahdollisia toimintoja hivenen tuonnemmaksi ja keskityn katselemaan kuinka pihalla paistaa aurinko, vaikka pääkopassa vallitseekin sumu. Elämä on täynnä vastakohtaisuuksia.

Syksy ja arki. Arki ja syksy.

Helou, minä täällä taas. Arki rullaa ja marraskuun pimeys häämöttää vain yhden kellonsiirron takana (me ollaan tässäkin asiassa viikko jäjessä). Biitsi-viikonloppu tyttöjen kanssa on haalistunut muisto ja vettä sataa kuin Esterin paremmasta puoliskosta. Tämä on nyt sitä arjen ylistystä ja tavallista elämää.

Halloweeni on sitten ens viikonloppuna ja olen jälleen varannut säkillisen karkkia jaettavaksi. Vaikka en niin kauheasti tuosta trik-oor-triitingistä tykkääkään, mutta kun kävin Walmartissa, nin sinne ne karkit hyppäsi ostoskoriin. Ihan itse. Ja sittenniin mennäänkin pohjoismaisten ystävien (me ollaan taas melkein norjalaisia yksi ilta)  luokse syömään eli en ole niitä karkkeja jakamassa. Mutta saa sen kulhon jättää sinne pihalle itse otettavaksi ja ihan on kurpitsakin valmisteltu. Ja ihan pikkuisen lisäsin jouluvalojen näkyvyyttä, kun ne sinne etuaikaan tälläsin. 

Varsinaiset jouluhärpäkkeet (meille tulee PORO) lisään sitten lähempänä jouluvieraiden saapumista! Odottakaapas vain. Ja olen sitten ensimmäiset joululahjatkin ostanut, kuinkas muuten. Meikäläinen ei tunne käsitettä ’viime tippa’.

Bisnekset pyörii tässä kuussa sillä lailla, että viimeisillä voimilla mennään joka toinen päivä, mutta sitten taas helpottaa. Kun saisi tasattua vielä virtaa tasaisemmaksi ja pystyisi pitämään yhden arkivapaan. Tai pystyisihän sitä, muttakun aina täytyy varautua pahimman varalle. Ja olisi opittava luottamaan siihen, että kyllä ne sieltä tippuu, ne asiakkaat. Se on tämä ikuinen dilemma: suomalainen ’työ puhukoon puolestaan’ versus jenkkimäinen ’markkinointia on ikuinen pepsodent-hymy ja itsekehu aina ja kaikkialla’ vieteri, joka naksuu ja paukkuu. 

Ja minähän en siis määrällisesti  enempää asiakkaita oikein kaipaakaan, mutta kattokaas kun, tässä täytyy olla itse kaiken katolla ja johdattaa sitä virtaa. Jonka tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin itsensä tunnetuksi tekeminen. Sillain, että parin vuoden päästä voi pyytää ihan mitä vaan ja asiakkaat maksaa mukisematta. Tavoite hoitaa 10 asiakasta viikossa ja tienata sillä $6000 kuussa. Eihän se tee kuin $150/tunti. Jotta siinä se suomalainen työ puhuu puolestaan. 

Mutta ei ihan vielä, sillä yliopistomaksulaskelmia on tehty mamman aika paljon pienemmillä tuloilla ja semmoinen 23.000 vuosi sieltä vissiin sitten tulee maksettavaksi. Riippuen siis tietenkin perheen tuloista, tyttären koulumenestyksestä, itsensäkehutaidoista ja noin kolmestakymmenestä muusta asiasta, jotka eivät ihan vielä ole selvinneet. Kenellekään. 

Ja kaikki tämä on niin helppoa, kun on kärsivällinen, rauhallinen ja malttaa mielensä. Siis ihan niinkuin minä. Ja sokeri on pannassa ja kahvia saa juoda vain 2 kuppia päivässä. Näin sitä koetellaan naista mäessä. 

Syksyä kaikille!

Miksi?

Kun eilen ajelimme rantalomalle (taas) kohti Wilmingtonia (Pohjois-Karoliinassa) maailman tylsintä tietä (74) pitkin, niin huomasin, että maisema alkaa tuntuu kotoisalta ja tutulta. Ei enää elämää suodatettuna elokuvamaisen fiiliksen läpi, vaan siis ihan normaali, tutunoloinen maisema. Odotetut pikaruokapaikat, bensa-asemat ja ruokakaupat (tosin niitä on tooooosi harvassa tällä reitillä). Mutta sitten iski turhautuminen siihen, että mun maisema on muuttunut! Missä on loska ja synkkyys? Missä lainehtivat kaurapellot? Missä kihnutus seitsemääkymppiä, kun edessäolevat eivät koskaan osaa ajaa oikeaa nopeutta?

Saavuimme rantatalolle (kivenheitto rannalle), loiske kuuluu, kun tässä istuksin terassilla kahvin ja pizzan (paras gluteeniton pizza so far, Uncle Vinnie's, Carolina Beach) ja asetumme taloksi. Viisi makuuhuonetta, kolme kylppäriä, etu-ja takaprveke, uima-allas, hot tub, riipumatto ja palmupuut tuossa nurkalla. Siis kaikki mukavuudet ja hyvää juomaa. Sitten ajattelen takkatulta, räntäsadetta, gore-texiä ja kiuasmakkaraa, koska on lokakuun puoliväli ja syysloma-aika. Minä heilun paljaine varpaineni rannalla ja Atlantin vesi on lämpimämpää kuin Näsijärven kesäkuussa.

Vietämme pitkää, ansaittua viikonloppua neljän ihanan ystäväni kanssa; jutellaan, heitetään huulta (senkin jo osaan; siis heittää kommentteja väliin tällä kielellä), puhutaan asiat halki ja nautitaan viiniä  (tänäiltana siinä hot tubissa; suom.huom. uikkarit päällä, mikä minulle varmistettiin jo etukäteen). Ja minä kuulen Maisan, Marin, Piken, Armin, Sarin, Sirkun ja Ellun äänet korvissani ja vihdan läiskeen iholla.


Rantakävelyllä tapaamme pariskunnan, jonka kanssa jutustellaan 20 minuuttia siitä, kuinka siivoton heidän vuokraamansa huoneisto on; kauppareissulla kukaan ei pysähdy juttelemaan, joten yksi seurueestamme julistaa kuinka epäkohteliaita nämä ihmiset täällä ovat.  Pizzapaikassa sen sijaan oli ylimaallisen hauska ja puhelias new yorkilais -rouva tarjoilijana ja me kikateltiin kuin teini-ikäiset, jaettiin lastemme kuvat ja muistot ikimuistoisista elämäntapahtumista ja me saimme hyviä ohjeita siitä, kuinka miehiä tulee käsitellä. Siinä syömisen ohessa, kuten tapana on.

Laskua maksaessamme rouvilta meni kymmenen minuuttia oikeanlaisen tippimäärän pohtimiseen ja minä taas loihimahan, kuinka ÄRSYTTÄVÄÄ se on, kun mikään ei koskaan maksa sitä, mitä hintalapussa lukee! Ja sitten juteltiin (viidettätoista kertaa) siitä, että Suomessa ei tosiaankaan tipata ja hintalapun hinta on aina oikea hinta. Ja, että se tarjoilija saisi Suomessa potkut asiakkaiden häiritsemisestä.



Mutta silti nautin joka hetkestä täällä! Mutta kun elämä normiutuu tänne, niin tulee väistämättä miettineeksi, jotta osaako oikealla tavalla arvostaa tätä ja silti muistaa juurensa. Kun +25 lokakuussa on normi, niin siitä tulee itsestäänselvyys. Kun saa ihania ystäviä täällä, niin aleneeko vanhojen ystävien arvostus? Kun elämä muuttaa muotoaan ja haluaisi sekä uuden että vanhan.

Kun luterilaisen paatoksen tilalle vyöryy kaiho ja kaipuu, mutta elämästä nauttiminen on silti työn ja tuskan takana, ja ensin pitää vähän rypeä itsesäälissä ennenkuin voi antaa mennä ja nauttia.

Lapsipuoli

On jäänyt tämä kotomaankielinen blogi vähän niinkuin lapsipuolen asemaan. Ja vain siitä syystä, että työblogi on vienyt kaiken ajan ja energian. Sillä sitä pitää päivittää sillain hallitusti ja järkevästi, eikä sinne saa heitellä sarkastisia kommentteja omalla kielellä.

Ja sittenniin täytyy myös ylläpitää virman nassukirjaa. Joka on muuten aika työlästä kanssa, sillä sinnekin täytyisi keksiä jotain järkevää sanottavaa tai vielä mieluullin ammattimaisia, superlaatuisia kuvia ja tietopaketteja. Sillä koko nassukirja on kovaa vauhtia unohtamassa alkuperäisen tarkoituksensa ja siirtymässä pelkästään mainoskanavaksi. Eihan siellä ole enää yhtään oikeista postauksia. Mutta se on yritettävä pysyä virran mukana, joten minäkin pidän facea enemmän työ- kuin huvivälineenä. Ettäs tiedätte. Seuratkaatte siis tätä blogia, niin tiedätte mitä meille kuuluu!

Niin siinä sitten kävi, että yrittäjäksihän tässä on ryhdyttävä. Selvittelen parhaillaan kuinka laillistaa (LUE: varautua syytteiltä eli turvata omaisuus) toiminta ja kannattaako maksaa perustamiskustannukset. Paikallisee kaupparekisteriin ilmoittautuminen maksaa muutaman satasen ja sehän on tietenkin vuosittainen maksu se. Ja siihen liittyy ilmoitusvelvollisuus eli lomakkeita täytettäväksi. Ja juuri sain hierojatoimikunnalta luvan jatkaa ihmisen koskettelemista seuraavaksi kahdeksi vuodeksi eli vuosittaiset kustannukset vain virallisen toiminnan ylläpitämiseen ovat viidensadan luokkaa (laskin mukaan pakolliset jatkokoulutukset).

Haaste tässä on se, että saan edelleen jatkaa olemattomalla toiminimellä kuten tähänkin asti, mutta jos tässä aikoo laajentaa ja valistaa ihmisiä, niin aina on vaarana, että joku intoutuu liikaa ja sitten puidaan oikeuksia kalliissa paikassa. Minulla on kyllä pakollinen liability-vakuutus, mutta olen yksityishenkilönä vastuussa kaikesta toiminnastani ja loppukädessä omaisuuteni on kaiken panttina. Tai siis toi miähen ja pankin yhteisomistama talo, jonka papereissa minunkin nimeni seisoo.

Siksipä olen suunnitella oikean yrityksen perustamista ja nyt olen jo nimenkin ja trademarkin keksinyt eli siinähän se. Mutta kun ohjeet on tätä luokkaa: sen voi ihan hyvin tehdä itse, mutta mä kyllä käyttäisin varmuuden vuoksi lakimiestä. Ja sehän se sitten maksaa. Ei enempää kuin 2000, mutta vähintään 1500.
Tuossa noi paperit nyt kulkee mukana, muttei niitä tahi lakimiestä ehdi etsiä, kun aika menee blogipäivityksissä. Mää olen kattokaas aallonharjalla ny. Back in business. Right on the track.

Jos nyssitte kiinnostaa, niin tässä on kaikki nettisivut, joiden sisällössä meikäläisen sormet on pelissä:

Mun blogi
Mun nassu
Our Face
Ballantyne Village

Tuolla Villagen sivuilla ei ole meidän tapahtumia tällä hetkellä, kun päivitysvastaava ei ole ehtinyt tehdä mitään. Tai on se tehny mitään, mutta homma tyssäsi oikolukuvaiheeseen. Mitähän tästä vielä tulee? Koska mää opin? Ottamaan rauhallisesti. Mutta tämmöstä tää käsityöyrittäminen nykyään on. Brändäystä nääs!

Ens viikon postaus tuleekin sitten taas biitsiltä. Auringonpalvontaa tiedossa siis. Tai tulvasukellusta.

Graduation Pictures

Avaudun nyt tässä ihan vaan siksi, että saisitte kuvaa siitä, millaisten asioiden kanssa täällä painiskellaan! Ei ole lakkoa, ei mielenilmauksia, ei eläkkeitä, ei sosiaaliturvaa, mutta on suuria päätöksiä edessä.

Likka siis valmistuu Highschoolista 9 (yhdeksän!) kuukauden päästä ja valmistujaiskuvista ensimmäiset (koulun vuosikirjaa varten) on otettu. Neiti otatti vain viralliset, vaikka epävirallisiakin tarjottii, mutta gap and gown -kuvia ei tietenkään vielä otettu! Kun ei ole niitä vermeitä. 

Nyt saisi sitten ostaa paketteja näitä virallisia kuvia, joista yksi julkaistaan siellä vuosikirjassa (voisi myös ostaa puolensivun tai sivun omalle kultahippuselleen ja julkaista siellä vaikka kaikki kuvat esialkupreschoolista lähtien), jonka voi lunastaa miellyttävään noin kahdeksankympin hintaan. Niin, ja laittakaahan ropposianne tulemaan, jotta voin ostaa muistolaatan(! siis oikeesti!) koulun pihaan tuleville polville ihmeteltäväksi.

Täällä kuva. 

Mutŧa ennenkuin ostaa näitä, täytyy muistaa, että tulee myös niitä gap&gown -kuvia, joista saa tietenkin omia paketteja. Ja sitten iso osa lapsista (äideistä) haluaa epäviralliset valmistujaiskuvat, jotka ovat sellaisia yksi ulkona puistossa, toinen keskellä erämaata ja kolmas urbaanissa sykkeessä -otoksia, joita varten tarvitaan ammattikuvaaja. Joka maksaa. Ja ne kuvatkin maksaa. (Ja meillä on prom -kuvatkin lunastamatta ja seuraava prom on pianaikaan tulossa.) 

Lapseni on erinomaisen fotogeneettinen nuori neito, joten epäilemättä voisimme otattaa kaikki mahdolliset kuvat ja koostaa niistä kuvakirjan, jonka sitten voimme lähettää tiedoksoantona kaikille sukulaisille: rakas tyttäremme, se-ja-se-ilman-ä-kirjainta on valmistunut erinomaisin arvosanoin arvostetusta Ardrey Kell -lukiosta silloin ja tällöin. Terveisin ylpeääkin ylpeämmät vanhemmat ja sitten sitaatti vähintään Martin Luther Kingiltä ja ruusunterälehtiä tippumaan aina kun avaat ensimmäisen sivun tästä muistokirjasta. 

Tai sitten uudelleen sisustan neitokaisen huoneen mausoleumiksi, jossa peräseinällä on gop&gown -kuvat, toisella sivulla viralliset ja toisella epäviralliset ja katossa roikkuu prom-kuvia, joita voisin kausittain vaihdella. Hmm... Päätöksiä, päätöksiä. 

Toivotan onnea ja energiaa suomalaisille nuorille, jotka osallistuvat yo-kirjoituksiin! Täällä laaditaan kirjeitä yliopistoille ja raavitaan rahakirstun pohjia. Tässä ollaan pianaikaan pääsemässä kulttuurierojen ytimeen, odottakaapas vaan. 

Haaste sunnuntaipäivän ratoksi

HAASTE, jonka sai Leenalta. 

1.  Paras kirja, jonka olet lukenut viimeisen vuoden aikana  - ja miksi ?

Vaikea kysymys, sillä olen lukenut tosi paljon ja monenlaisia; sekä suomeksi että englanniksi. Mutta nostanpa esiin Jean Auelin Earth Children -sarjan, jonka kuuntelin kesällä audiblesta. Olen sen lukenut ensimmäisen kerran teininä (suomeksi) ja sittemmin uudelleen parikymppisenä (englanniksi) ja nyt kuuntelin (englanniksi). 

Tykkäsin myös David Lagercranzin Girl in the spiders web -kirjasta, joka on jatkoa Millennium -sarjalle. Stieg Larssonin korjat olen myös lukenut suomeksi, kuunnellut englanniksi, mutta leffat ovat ehdottomasti parasta ruotsiksi!

2.  Lempiruokasi asuinmaassasi  - joko itsetehtynä  tai ravintolassa ?

Olen aika kaikkiruokainen, paitsi etten syö mielelläni gluteenia enkä punaista lihaa! Thaimaalainen maustemaailma on niin hyvää, ravintolassa. Kotona uunilohta ja perunamuusia.

3.  Oletko koira- vai kissaihminen ?

Ehdottomasti koiraihminen, mutta koiraksi lasken vain yli 7 kiloiset haukkuvat. Sitä pienemmät ovat rottia. 

4.  Kuinka hyvin tunnet naapurisi ?

En ollenkaan hyvin ja olen kierolla tavalla tyytyväinen tilanteeseen. (Toinen lähinaapuri on dementoitunut rouva, joka esittelee itsensä edelleen joka toinen viikko vuoden asumisen jälkeen. Toisella puolella asuu mukava perhe, jossa on 4 rottaa. Vihaan sitä vikinää, joka niistä räksyistä lähtee, enkä ole hirmuisen otettu myöskään kirkko-keskusteluista, koska kyseessä on Elevation superhyperperhe.)

5.  Lempi juhlapäivä  asuinmaassasi ja miksi ?

Halloweenistä en tykkää ollenska, vaikka rakastan oranssia. Kiitospäivä on mukava idea, kunhan ymmärtää jättää jatkopäivän shoppailuholismin hyödyntämättä. Vastaan siis Thanksgiving.

6.  Kerro esimerkki, jossa suomalaisuutesi tulee esille omassa arkipäivässäsi ?

Kaikessa! Autossa ja pihassa on Suomen lippu ja puhun tankeroenglantia, joten alkuperämaa tulee aina esille. Työssäni suomaisuus ja jäsenkorjaus on minun brändi! Olen läpeensä suomalainen ja suomalainen kansanperinne parantaa kaikki Charlottelaiset. 

7.  Jos voisit muuttaa yhden asian asuinmaassasi, mikä se olisi ?

Koulutussysteemi! Kaikilla tasoilla. Ei muuta!

8.  Löytyykö astiakaapistasi Arabian astioita - ja onko sinulla Muumi mukia ?

Arabiaa löytyy ehkä vain noin 60 kipaletta, muttei yhtään Muumia. Eikä tule. Myös Hackmannia on kunnioitettava määrä...

9.  Mikä on lempikaupunkisi Suomessa?

TAMPERE ❤️

10. Taito, jonka haluaisit oppia ?

Puhumaan asuinmaan kieltä (lähes) virheettömästi. Aksentista viis! 

11.  Suomalainen laulu tai runo, joka herkistää mielesi ?

Kaikki. Varsinkin, jos Pentti Hietanen laulaa. Ja Yö ja Suvi Terasniska. Ja sitten sinne Suomeeni kaukaisehen.. (Sylvian joululaulu)

Haastan kaikki, joita haasteet kiinnostaa, mutta minua kiinnostavat nämä blogi(ihmiset): 

http://elamaajaameriikkaa.blogspot.com

http://edustusrouvanpaivakirja.blogspot.com

http://punainenpihlaja.blogspot.com

Eikä sitten pysty linkittämään tällä iVehkeellä. Taidan lähteä lenkille.