sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Haaste sunnuntaipäivän ratoksi

HAASTE, jonka sai Leenalta

1.  Paras kirja, jonka olet lukenut viimeisen vuoden aikana  - ja miksi ?


Vaikea kysymys, sillä olen lukenut tosi paljon ja monenlaisia; sekä suomeksi että englanniksi. Mutta nostanpa esiin Jean Auelin Earth Children -sarjan, jonka kuuntelin kesällä audiblesta. Olen sen lukenut ensimmäisen kerran teininä (suomeksi) ja sittemmin uudelleen parikymppisenä (englanniksi) ja nyt kuuntelin (englanniksi). 

Tykkäsin myös David Lagercranzin Girl in the spiders web -kirjasta, joka on jatkoa Millennium -sarjalle. Stieg Larssonin korjat olen myös lukenut suomeksi, kuunnellut englanniksi, mutta leffat ovat ehdottomasti parasta ruotsiksi!


2.  Lempiruokasi asuinmaassasi  - joko itsetehtynä  tai ravintolassa ?

Olen aika kaikkiruokainen, paitsi etten syö mielelläni gluteenia enkä punaista lihaa! Thaimaalainen maustemaailma on niin hyvää, ravintolassa. Kotona uunilohta ja perunamuusia.

3.  Oletko koira- vai kissaihminen ?

Ehdottomasti koiraihminen, mutta koiraksi lasken vain yli 7 kiloiset haukkuvat. Sitä pienemmät ovat rottia. 

4.  Kuinka hyvin tunnet naapurisi ?

En ollenkaan hyvin ja olen kierolla tavalla tyytyväinen tilanteeseen. (Toinen lähinaapuri on dementoitunut rouva, joka esittelee itsensä edelleen joka toinen viikko vuoden asumisen jälkeen. Toisella puolella asuu mukava perhe, jossa on 4 rottaa. Vihaan sitä vikinää, joka niistä räksyistä lähtee, enkä ole hirmuisen otettu myöskään kirkko-keskusteluista, koska kyseessä on Elevation superhyperperhe.)

5.  Lempi juhlapäivä  asuinmaassasi ja miksi ?

Halloweenistä en tykkää ollenska, vaikka rakastan oranssia. Kiitospäivä on mukava idea, kunhan ymmärtää jättää jatkopäivän shoppailuholismin hyödyntämättä. Vastaan siis Thanksgiving.

6.  Kerro esimerkki, jossa suomalaisuutesi tulee esille omassa arkipäivässäsi ?

Kaikessa! Autossa ja pihassa on Suomen lippu ja puhun tankeroenglantia, joten alkuperämaa tulee aina esille. Työssäni suomaisuus ja jäsenkorjaus on minun brändi! Olen läpeensä suomalainen ja suomalainen kansanperinne parantaa kaikki Charlottelaiset. 

7.  Jos voisit muuttaa yhden asian asuinmaassasi, mikä se olisi ?

Koulutussysteemi! Kaikilla tasoilla. Ei muuta!

8.  Löytyykö astiakaapistasi Arabian astioita - ja onko sinulla Muumi mukia ?

Arabiaa löytyy ehkä vain noin 60 kipaletta, muttei yhtään Muumia. Eikä tule. Myös Hackmannia on kunnioitettava määrä...

9.  Mikä on lempikaupunkisi Suomessa?

TAMPERE ❤️

10. Taito, jonka haluaisit oppia ?

Puhumaan asuinmaan kieltä (lähes) virheettömästi. Aksentista viis! 

11.  Suomalainen laulu tai runo, joka herkistää mielesi ?

Kaikki. Varsinkin, jos Pentti Hietanen laulaa. Ja Yö ja Suvi Terasniska. Ja sitten sinne Suomeeni kaukaisehen.. (Sylvian joululaulu)

Haastan kaikki, joita haasteet kiinnostaa, mutta minua kiinnostavat nämä blogi(ihmiset): 

http://elamaajaameriikkaa.blogspot.com
http://edustusrouvanpaivakirja.blogspot.com
http://punainenpihlaja.blogspot.com

Eikä sitten pysty linkittämään tällä iVehkeellä. Taidan lähteä lenkille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti