My garage door / voihan autotallinovi!

In some reason, my garage door opener operates in same frequency that our across the street neighbor's. Not all remotes, just mine.

It means that when I come home and open my garage door, also neighbor's door opens. Not a big deal, you may think, and definitely not my problem. I agree, but could you leave your neighbor's door to the garage, where two thirds if their stuff is boxed, open? in the middle of night when you use your remote to open but shut your own door with different frequency button and neighbor's  door stays open. 

So in the mornings I open and shut my door, go ring neighbor's doorbell to ask them to close their garage, but nobody is home. Then I open (and wake up my poor little child with cold again) my garage which shuts neighbor's, run back in, close my garage door, check that neighbor's is still shut, get out of the front door ans shut that. And leave for work. 

I just hope that new neighbors appreciate my continued action to keep their belongings safe!

Laiskuuden maksimointia

Jotta ei tule uusi vuosi, tiputan miljoona kiloa, osallistun kaikkiin hyväntekeväisyysjuttuihin, jotka auttavat sairaita lapsia, enkä koske alkoholiin -postausta. Puhumattakaan paastosta, puhdistuksesta tai detoksixikaatiosta. Ehei, en lupaa juosta tahi edes mielikuvatreenata yhtäkään massatapahtumaa varten ja aion silti olla onnellisempi kuin koskaan. Ehkä. Riippuen asioista ja niihin vaikuttavista tekijöistä.

Jotta tekstini nyt täyttäisi edes tammikuisen mediaseksikkyyden minimivaatimukset, niin kerron kummiskin, että luon tätä ilosanomaa kaikelle kansalle kuntopyörän selässä. Mutta vain siksi, että on niin kylmä (ihan pakkasta on) ja palelen. Tauotta ja koko ajan paitsi sen hetken, kun on peiton alla kuuma kello 4-6am, kun yläkerta savustuu, vaikka puhallukset on tyystin makuuhuoneesta suljettu. Kai se on se kuumakalle, joka vieressä kuorsaskelee, jota hetkittäisistä lämmönpuuskista saa syyttää. Jotta tämän viikon perusteella toivottaisin ne kuumat aallot ihan tervetulleiksi... (Juu, taatusti lausahdus joka iskee omaan nilkkaan, ja kipeästi, sitten kymmenen vuoden päästä.)

Sen verran päivitystä, että sain sitten puhuttua itselleni roiman palkankorotuksen, jonka turvin jatkan työskentelyä työluvan sallimissa rajoissa keskiviikkoisin. Muut päivät sitten olen oman itseni herra ja rouva, joten toimitusjohtajan vastuu painaa entistä enemmän. Suurin haaste tällä hetkellä on ehdottomasti oikean käsivarren työkykyisenä pitäminen, on siis suutarille käynyt moka ja helpompaahan se olis ennaltaehkäistä kuin kuntouttaa, mutta näin sitä taas oppii. Ymmärtämään ihmisiä ja olosuhteita. Laiskuutta, tympeyttä ja saamattomuutta, jotka ovat olennaisia osia ihmiseloa. Jotta heiluri heilahti taas vauhdilla toiseen päähän, mutta jokainen heilautus opettaa jotain. 

Siispä vietänkin ensi viikonlopun Actors Theaterissa nauttimassa NuVoices -festivaalista ja kerrankin olen lukenut kirjakerhon kirjan eli voin osallistua keskusteluun täysin rinnoin. Julie Kibler Calling me home oli teos ja voin suositella. (Näpyttelen tätä kännykällä, joten siksi en NÄE etsiä netistä suomenkielistä nimeä; jatkossa kai tarttis lisätä lukulasit salikassiin.) Toinen suositus lukutoukille olisi: Liane Moriartyn My Husbands Secret. On vielä kesken, mutta nautin kovasti.

Eli ei sitten tarvinnutkaan roudata itseään tässä vaiheessa viisuminhakuun, sillä jostain löytyi se erinomaosen looginen vastaus siihen, että Usan viisumiin voi saada loppujatkon poikkeamatta Suomen Usan lähetystössä, kun se viisumi kummiskin alunperinkin on myönnetty viideksi vuodeksi.' Tai no, ei tuokaan lause ihan täysin paikkaansa pidä, mutta anyhow uusi työlupa-anomus on sisässä. Pitäkää peukkuja, että se ennättää ajoissa! Maaliskuun puoliväliin on armonaikaa.

Eli työn ja elämän tasapainottamista on tiedossa ja mikäs sen mukavampaa. Puitteet on erinomaiset ja hyvät tuulet puhaltavat eli yritän kestää tämänpäiväisenkin ohjelman: punttisalia, lounasta, suunnittelua ja vähän töitä. Varsin sitkeässä istuu 8-4 -mentaliteetti, mutta kaikki edellytykset oppia yrittäjän vapauteen ovat olemassa! 

Päivän seuraava haaste on löytää sopivat tissiliivit; voi kun viitsisi lähteä Mallille.

Tuokaa mulle arki

Joulu meni jolkotti nopsaan, mutta niinhän kai tuon tuleekin mennä, kun on aaton töissä ja Tapaninpäivää ei täällä ole. Oli kiireisin kuukausi työrintamalla (toistaiseksi) tuo joulukuu, joten hivenen enemmän toipumisaikaa olis kyllä kaivannut. Semminkin, kun edeltävä viikonloppu vietettiin New Orleansissa. Palellen. Mutta semmoinen kipinä jäi, että vaikka vanha onkin, niin sinne pitää vielä toistekin mennä Bourbon Streetille palloilemaan. Mutta sitten, kun lämpötila kellottaa jotain muuta kuin vesisadetta. 

Ja sitten olikin taas vuorossa majatalon pitoa ja samallla pukkasi pieni Floridan reissu. Ihanaa, kun siellä on semmosia ystäviä, joille voi kutsua itsensä (ja siskonsa sekä tyttärensä) kylään viettämään uutta vuotta! Meillä oli siis 'splendid', 'so much fun' ja 'we were so exited'! Tai siis nautimme suomalaisittain hyvästä ruuasta, viinistä, raketeista ja Meksikonlahdesta.  Ainoa vika tuossa kyläilypaikassa on se, että ajomatka on 8 tuntia. Ihan joka viikonloppu ei pysty.

Mutta onhan se kiva, että koska ei jaksa ajaa molempiin suuntiin yhtä putkea (paikallisesti ostettua autoani kun ei voi systeri täällä vakuutusteknisistä syistä ajaa), niin nyt ollaan välietappiyötä Savannahissa, Georgiassa. Näin voi esittää olevansa asiantuntija, sillä olen sekä täällä että Gainesvillessä jo toista kertaa elämässäni! Varsinaista maailmanm-- eiku osavaltiomatkailua siis; en edelleenkään ole käynyt kuin Karoliinoissa, Georgiassa, Floridassa, Illinoissa ja viime vuonna uutena: Louisianassa ja New Yorkissa. Tätä vauhtia ei ennätä kiertää kuin kolmasosan elämänsa aikana eli täytyis varmaan aktivoitua. Jos edes pari naapuriosavaltiota ja sen Kalifornian yrittäisi tänä vuonna. Semminkin, kun nyt ei vissiin kauhealla tohinalla tarvitsekaan täräyttää kotomaan kamaralle, vaan viisumiasiat saadaankin hoidetuksi täällä päässä! 

Eli arkea ja rutiinia on tiedossa ennen kesää. Joka jo siintää ajatuksissa, sillä johan tässä on tarpeeksi paleltu! Toivokaamme, että lumimyrskyt kiertävät kaukaa ja kevät koittaa aikaisin.  Parin kuukauden päästä on minullakin täysi-ikäinen lapsukainen ja äiti voi alkaa keskittyä bisneksiin. Jätin siis toisen työntekijäpäivän viikossa pois ja tavoite on saada riittävästi omia asiakkaita neljäksi päiväksi viikossa. Tai no, kolmeksi, sillä täytyishän se yksi tennis/lounas/siivouspäiväkin olla, jotta vanha jaksaa painaa. Ja kunnonkohotus täytyy taas aktivoida, sillä raja meinaa muuten tulla vastaan. Ja teatteriin pitää mennä, kirjoja lukea, yliopistoja tutkailla, pakollinen jatkokoulutus hoitaa, kavereita nähdä yms. Eli arkiselta näyttää tämä vuosi ja hyvä niin: juuri sitä tässä kaipaakin! Arkea, aurinkoa ja tavallista elämää. Mukavaa uutta vuotta kaikille!

Instagram

Tuonne vasempaan yläkulmaan on ilmestynyt tuo Instagram. Koska tuo edellinen kuvapäiväkirja lakkasi toimimasta. Siellä on nyt aika paljon kuvia New Orleansista.

I am now in Instagram, by the name Katahyva. Most of the text are in Finnish, since I post stuff that I think are interesting for my Finnish friends to see. Now there are pictures from New Orleans.

Teen oman postauksen paikallisesta ruuasta, kunhan kerkeen. Makupaloja bluesin kehdosta voit siis nauttia Instagramissa, jossa olen nimellä Katahyva. Kuten kaikkialla muuallakin.

Terveyttä kaikille

Meillä on kaikki hyvin, kiitos kysymästä.

Mutta avaan taas sanaisen ihmetyksen arkkuni, sillä tympii, pännii ja pelottaa, koska en osaa ymmärtää. Nimittäin sairaudenhuoltoa (termi ei ole lapsus) tässä maassa. Omakohtaista kokemusta asiasta ei ole, mutta en saata olla ihmettelemättä, että joulukuu on pienehköjen kirurgisen toimenpiteiden kulta-aikaa. Ai miksikö, no siksi, että omavastuut on maksettu eli kaikki loppuvuoden sairauskulut ovat 'ilmaisia'.

Sairastumiset kannattaa siis tarkkaan suunnitella ja onnekkaiden käyttämättömät tämän vuoden sairaslomapäivät ovat käsillä. Loma kuin loma, kiintiö on sama, sait sitten sydänkohtauksen tai flunssan tahi päätät viettää laatuaikaa perheen kanssa. Sairasloma on poissa vuosittaisesta lomakiintiöstä. Terveystarkastus kuuluu myös kiintiöön, mutta sen korvaa vakuutusyhtiö, ei työnantaja. Ja koska vakuutusyhtiö rakastaa terveyttä, niin pituudet, painot, testit ja rästit tehdään vuosittain; siis ne, jotka kotomaassa tehdään 5-10 vuoden välein. Mitenkään ennakoivaa terveydenhuoltoa väheksymättä, mutta itse osoittaisin rahat mieluummin neuvolasysteemin rakentamiseen kuin läpeensä terveiden aikuisten vuosittaiseen syynäämiseen.

Minunkin pitäisi käydä mammografiassa kerran vuodessa ja hammastohtori tahtoo ottaa röntgenit joka kolmannella kerralla (tarkoittaa puolentoista vuoden välein), ja jos näistä kieltäydyn, niin tohtorilla on oikeus kieltäytyä hoitamasta minua, mikäli jotain epäillään. No, selvittiinhän Tsernobylistäkin...

Mutta jos sitten vakuutusta ei ole (lapset ovat muuten vanhempien vakuutuksessa vain 26-vuotiaaksi), niin kaikki keinot rahankeruuseen on keksittävä! Siis mikäli sairastut. Viime viikkoina olen ärsytykseen asti (lieneekö joulun omatunnonkeräilykamppanja-ajalla jotain tekemistä asian kanssa) törmännyt erilaisiin 'ojenna kätesi ja anna roposi' -nettikeräyksiin, jotka ehdottavat muutaman kympin lahjoitusta suit sukkelaan. Tämä siis kuvitellessani klikkaavani blogiin, infoon tai nettisivulle. Ymmärrän varsinaiset keräykset, mutta se, että sairastumisesta tehdään julkinen tragedia sen takia, että ihmiset lahjoittaisivat rahaa sairautesi vaatimaan hoitoon, menee yli sietokyvyn! Olen syvästi surullinen kaikkien sairastuneiden puolesta, mutta en jaksa käsittää.

Tyynesti myös siirrän sairaanhoitopiirin lähettämät huomautuskirjeet pinoon 'selvitän sitten joskus', kun tulee kolmas ja neljäs huomautus (samana päivänä, kahdessa eri kirjekuoressa) samasta poliklinikkakäyntilaskusta. Siis lankeaa maksettavaksi, kun vakuutusyhtiö ei ole maksanut. Koska palveluntarjoajan näppärä tietokonesysteemi ei hyväksy antamaani osoitetta, eikä sitä näy vakuutuskortissa, joka joka kerta kopioidaan. Ja olen kopion jo kerran itse lähettänyt vakuutusyhtiöön. Joka ehkä on maksanut. Tai jos ei ole maksanut, niin alipalkattu käsittelijä sitten selvittää asiaa, kunhan vielä toiset viisi kuukautta kuluu. Kunhan joku soittaa johonkin numeroon, jossa näppäilee ohjeiden mukaisesti sitä ja tätä ja osaa luetella koodinumerot aksentilla, jonka systeemi tunnistaa. Ja jos ei kukaan maksa, niin ehkä mä sitten maksan, mutta vain, jos saan yksiselitteisen laskun, enkä kehoitusta soittamaan numeroon ja selvittämään asiaa. Ja sitten voin lähettää korvauspyynnön ifille. Joka maksaa euroina.

Kyllä on kuulkaa Kelan selkosysteemiä ikävä, mutta sehän se onkin osaltani mennyttä; pyydettiin heittämään Kelakortilla varislintua, sillä en kuulu Suomen sosiaaliturvaan. Nyyh! Mieheni edelleen kuuluu, koska on expat, samoin tyttäreni, koska on expatin huonetta ja sukua, mutta minä työläisenä saan hoitaa oman turvana, Suomen sosiaaliturvalla ei ole mitään tekemistä kanssani. Toivottavasti en joudu avaamaan keräystiliä ja hattu kourassa lähestymään kaikkia teitä, joista yhteiskunta huolehtii. Aika yksinäinen ja turvaton on asemani, jos vaikka puoliskolleni jotain tapahtuisi... (Valmetin kautta olen siis vakuutettu ja oikeutettu GMMIn ja ifin kanssa taistelemaan.)



Ja aina ne vakuutuksetkaan eivät auta. Rakas amerikanperheemme jäsen, Mike Ballard, siirtyi ajasta ikuisuuteen eilen. Me kaipaamme ja suremme häntä. Hyvää matkaa Mike!

Toimitusjohtaja ja suorittavan työn tekijä kisaavat laatupäällikön ja palkanlaskijan suosiosta

Tilannehan on nyt siis semmoinen, että tämä oman elämänsä toimitusjohtaja istuu yksin myös olemattoman (sellaista ei siis tarvitse täällä perustaa, jos luottaa siihen, että vakuutuksesta korvattavaksi summaksi riittää se 2 miljoonaa) firmansa toimitusjohtajan, laatupäällikön, palkanmaksajan ja auditoijan pallilla sen lisäksi että sattuu olemaan myös ainoa suorittavaa työtä tekevä yksilö. Sitä voisi helposti kuvitella, että tilanteesta aiheutuu jonkinlainen eturistiriita, mutta toistaiseksi vuosikokoukset ovat sujuneet hyvässä hengessä ja ilman riitelyä. 

Joten onhan se ihan odotettua, että vuoden viimeisessä miitingissä suorittavan työntekijän pikkuriikkinen valitus on alkanut saada jalansijaa, millä on tuhoava vaikutus työilmapiiriin. Kuulemma liiallinen työnteko aiheuttaa ranneoireita, eikä punttisali (joka on ostettu suhteilla ulkopuoliselta toimijallta) yksin riitä työkykyä ylläpitäväksi toiminnaksi. Toimitusjohtaja ei tässä vaiheessa vielä omaa uskallusta jättäytyä pois eräästä paljon aikaa vievästä ja huonosti palkatusta projektista. Laatupäällikkö taas ilomielin dumppaisi tuon suhteettomasti aikaa kuluttavan osaprojektin sinne, minne se kuuluu, mutta palkanlaskija ei ole pystynyt omaa kantaansa perustelemaan. Hän kyllä kuluttaa suhteettoman paljon kaikkien yhteistä aikaa laskemalla tuntihintoja ja korottelemalla oletettua vuokraa. 

On vaan niin vaikea, tällaisessa aloittelevassa pörssiyhtiössä, uskaltaa ottaa riski, joka sitten pitkällä tähtäimellä saattaisi poikia huomattavia aikasäästöjä. Kun ei tiedä milloin aikasäästö sitten aktualisoituisi ja kuka siitä sitten nauttisi: toimitusjohtaja, jolla olisi aikaa käydä vaikka kävelylenkillä; laatupäälliikkö, joka suoltaa uusia ideoita koko ajan, mutta muut eivät ehdi, jaksa, viitsi tai halua kuunnella; palkanlaskija, jolla numerot pyörivät jo tälläkin hetkellä silmien ulkopuolella; vai ihanko suorittavantyön tekijä, joka tarvitsee kahden kuukauden toipumisajan ranteensa kuntouttamiseen, mikäli työtahti ei kohta helpota tai työnkuva muutu. 

Onneksi on vielä tuo sisäpuolinen auditoija, joka lyö faktat tiskiin: 

Firma ei pysy pystyssä ilman suorittavan työn tekijää, joten häntä ei voida uhrata! Hänet määrätään pikapikaa laserhoitoon ja intensiivinen punttisaliohjelma aloitetaan heti! Palkanlaskija saa luvan rauhoittua, sillä verotusohjeet puuttuvat edelleen ja aina voi tarvittaessa tukeutua siihen suhteilla tyytyväisehkönä pidettävään ulkopuoliseen rahoittajatahoon. 

Laatupäällikkö on toistaiseksi tehnyt erinomaista työtä, onhan olematon yritys ainoastaan kuusi kuukautta vanha, joten hänelle annetaan täysi työrauha jatkaa innovatiivista ideointiaan. Toimitusjohtaja lähetetään hetimiten konsultin pakeille oppimaan erilaisia vuorovaikutustaitoja, sillä sehän johtajan tärkein, jossei ihan ainoa, toimi on. Ymmärtää työtekijöitään ja tukea jokaista kohti yhteistä tavoitetta!

Tässä olisi pullat erinomaisen hyvin uunissa, jossei se olisi tuo yhmyrä toimitusjohtaja, joka on menossa projektin palkkaneuvotteluun ensi viikolla. Se nimittäin voi ihan piruuttaankin unohtaa kaiken yhdessä sovitun ja tulla takaisin epäedullisen neuvottelutuloksen kanssa. Ja sitten ollaan taas alkupisteessä. 

Vaikka siinä sitä kai ollaan tavallaan jo muutenkin, sillä ilman työlupaa kaikki lähetetään mailitehtaalle nauttimaan auringosta ja tappelemaan verissäpäin sen ulkopuolisen rahoittajan rippusista. Mutta tämähän on vain elämää tämä, ja onneksi aurinko sentään paistaa.

Tavallinen elämä

Tällä hetkellä ilmassa liikkuvia, ns. tavallisia asioita:

- viime viikolla tein töitä 24 tuntia. Aika hyvin, sillä minulla on ollut 'työlupa' kuusi kuukautta.

- viime viikonloppuna olen häärännyt keittiössä suomalaisen jouluruuan parissa 9 tuntia. Ei, en ole leiponut ensimmäistäkään piparia, kakkua tai pullaa.

- Mukavia, jouluisia tilaisuuksia on takana 2 ja edessä (tiettävästi) 4. Olisi kiva, jos ehtisi järjestää avoimen talon myös omille, ihanille ystävilleen, mutta ei taida ehtiä.

- tulevana viikonloppuna on tiedossa kaksi konserttia, joista tavoitteenani on selviytyä suht.koht. kuivin silmin.

- aion hivenen muuttaa työnkuvaani ensi vuonna, mutta ennen sitä olisi poikettava kotimaassa uusimassa viisumi, jotta saisi tehdä jatkossakin töitä. On tämä sen verran mukavaa puuhaa, että kannattaa taas rehata itsensä valtameren yli.

- joulu, jolloin olen aattona töissä, on parin viikon päässä, eikä vielä ole kuusta, pipareita tahi kakkuja, mutta laatikot on pakastimessa ja ostin uuden joulukoristeen. Jouluradio.fi oli ensikuulemalta hivenen ärsyttävä, mutta kyllä se aivojaturruttava kotoikävä vielä jossain kohden päälle poksahtaa. Tai sitten itkeäpillitän hakiessani systeriä lentokentältä välijouluna (siis joulun ja uuden vuoden välissä).

- uusi vuosi on tarkoitus juhlistaa Floridassa ja hääpäivää ennakkoon New Orleansissa. 

- sitten tarviikin enää seuloa noin 200 collegea ja avustaa jälkikasvua miettimään tulevaisuudensuunnitelmien vaihtoehdot A, B, C ja D. 

Ei tässä sen kummempaa. 

Ps. Otan kuvan siitä koristeesta ja pistän tänne, kun pääsen kotio.

Kylä tää ny melkein valot tarttis?