Olen aina tykännyt kirjoittaa ja leikkiä kielellä. Olen myös aina tykännyt, kun tehdystä työstä saa palkan. Edelleenkin välillä kaipaan tilipäivää ja sitä tunnetta, kun muutama tonni on ryöpsähtänyt tilille ja on ikäänkuin turvallinen olo. Ainakin seuraavan kuukauden voi maksaa ruokansa ja maksunsa sen enempää asiaa pohtimatta. Olen myös koko työikäni ollut siinä onnellisessa asemassa, jossa ei ole tarvinnut venyttää penniä ja raha on riittänyt aika kivasti koko kuukaudeksi. Kovin säästäväinen en ole koskaan ollut, sillä säästössä ei ole, eikä ole koskaan ollut, kuin muutaman kuukauden pelivara.
Tällä haavaa tililleni ryöpsähtää jonkinlainen summa miehen tekemästä työstä pari kertaa kuukaudessa eli monen mielestä olen kadehdittavassa asemassa. Mutten omasta mielestäni. Se raha, joka tilille tulee, menee joka kerta samantien edellisten viikkojen luottokorttimaksuihin (täällä kun on ns, pakko elää luotolla; eli kerään ne pisteet, vaikka maksankin saldon aina heti pois), eli oikeasti käyttötilini on aina ihan tyhjä. Nollassa. Kaikki menee perheen ruokaan, bensaan, vaatteisiin ja pakollisiin hygienia- yms. tarvikkeisiin. Säästötiliä en edes käytä.
Tämän lisäksi minulla on tietenkin yritystilini, jonne kerään sekeillä ja luotolla maksettavat asiakasmaksut. Teen töitä yksityisyrittäjänä ja tässä ammatissa kykenen noin 15 viikkotyötuntiin eli voitte kuvitella, että ihan hirveän suuria summia ei tilille kerry kaikkien pakollisten maksujen jälkeen. On myös muistettava pitää tilillä rahaa veroja varten (tosin tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa maksanut täällä ennakkoveroa) ja otettava huomioon se tosiseikka, että suurin osa asiakkaista hankkii sarjakortin hoitoihini eli tuo raha ei ole minun rahaani ennenkuin kaikki hoidot on tehty. Sekkitilillä seisova raha ei siis ole vielä omaani, mutta sieltä maksan autolainan, jatkokoulutusmaksut, salijäsenyyteni ja muun itseeni käyttämän rahan (mm. teatterissakäynnit, ulkonasyömiset ja matkustelut) eli ihan kauheasti ei jää siirrettäväksi säästötilille. Ja säästötilille kertyvät rahat siirtyvätkin sitten kepeästi eläkesäästötileille.
Minulle oli erinomaisen tärkeä kunnia-asia saada omaa rahaa ja rakentaa yritykseni ja asiakaskunta uudella mantereella ja ylpeydekseni voin sanoa, että tein sen kolmessa vuodessa. Viimeisen kahden vuoden aikana olen vakiinnuttanut asemani ja osaan jo melko hyvin ennustaa paljonko rahaa tulee. Haasteellisinta on ennustaa terveydenhuoltokuluja, ja tälläkin hetkellä uupuu noin 5000 taalaa hammashoitokuluja. Eli en ole vielä uskaltanut tehdä päätöstä etuhampaideni murenevien paikkojen uusimisesta eli uusista kuorista.
Nyt pitäisi siis olla kaikinpuolin tyytyväinen ja nauttia työnsä hedelmistä. Muttakun ei. Kroppa ei enää kestä tätä tahtia. On siis aika tehdä isoja päätöksiä. On ihan pakko vähentää viikottaisia hoitoja ja alettava joko vähentää kuluja tai anoa korotuksia siipalta. Olisi myös ihana päästä kesällä Suomeen ja juhlia pyöreitä vuosia pienellä matkalla. Olisi kiva, jos olisi se turvavaranto omalla tilillä. Olisi kiva, jos voisi maksaa lapsukaisen opinnot. Olisi. Olisi. Olisi.
Voisi myös lakata murehtimasta ja katsoa mitä tuleman pitää. En kuole nälkään ja pisteet ensi kesän Suomen reissua varten on kerätty. En aio maksaa vuokraa enää tänä vuonna eli teknisesti minulla on varaa vähentää työntekoa. Mutta onko minulla rohkeutta ottaa vastaan se tosiasia, että tulot-sarake näyttää vähempää kuin viime vuonna? Kun on aina pyrkinyt eteenpäin, ylöspäin ja korkeammalle.
Keski-iässä on uskallettava antaa lapsen lentää, mutta vieläkin vaikeampaa on irrottaa omista turvakaiteistaan ja kirjoittaa se tähän: aion kirjoittaa. Muutakin kuin blogia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti