Ja paistaa ihan tollain yleisestikin, sillä töitä riittää ja välillä pitää nipistää itseään: oikeinko minä elän täällä tätä tavallista elämääni?
Mikä sitten on muuttunut? No pari asiaa tulee mieleen. 1) aurinko. Ei siitä pääse minnekään, että aurinko tai auringottonuus vaikuttaa meidän kaikkien mielialaan. 2) loistava työ, loistavassa työyhteisössä. Kaiken jäytävän ja jäätävän koulukokemuksen jälkeen olen löytänyt ne ihmiset, joiden kanssa haluan tehdä töitä. 3) elämä ei ole jokapäivä 8-4. On kahvituokioita, punttisalia, lounaita ja suunnitelmanmuutoksia. Se on paljon helponpaa, kun ei tarvitse joka välissä skrapata auton ikkunoita.
4) aktiiviset ihmiset. Ja aktiivilla tarkoitan sitä, että energiaa riittää muuhunkin kuin itsensä lämpimänä pitämiseen, eikä työ ole elämänsisältö. Työ tuo sisältöä elämään, mutta on vapaus olla nitistymättä luterilaisen etiikan alle. 5) oppiva mieli. En usko olleeni kaikista jäykin uusien tilanteiden edessä aiemminkaan, mutta kun (melkein) kaikki ympärillä muuttuu, niin ihminenkin muuttuu. Sopeuttaa itseään. Käyttää järkeään. Sulkeutuu, jotta voi avautua. Kasvaa, jotta voi tulla viisaammaksi. Viisastuu, jos haluaa kasvaa isommaksi.
Tällä hetkellä en pysty kuvittelemaan itseäni Suomeen, mutta olen täysin varma, että jos elämä minut sinne heittää, niin tiedän mitä haluan ja miten selviän. Kolmessa vuodessa elämä on siis joko heittänyt häränpyllyä tai antanut juuri sen, mitä pitikin.
Olen jo pitkään tiennyt mitä haluan, eikä se ole siitä miksikään muuttunut. Minusta tulee loistava jäsenkorjaaja.
Kuulostaa hienolta. Joku mulle vastikään sanoi, että asiat ovat juuri niin kuin niiden pitääkin olla: jos niiden ei kuuluisi olla näin, ne olisivat jotenkin toisin. Sama selkeys ja hyvä olo kuulsivat tästä tekstistäsi. Iloa kevääseen (vaikka teillä on kyllä järkyttävän kylmä vielä ;) )!
VastaaPoista