Arctic blast

Jotta tuli sitten sieltä: blast!

Aloitin sen sitten ruokamyrkytyksellä viime viikonloppuna, mutta ei mennä yksityiskohtiin. Ainoa, mitä jaksoin tehdä, oli katsella Titanikkia telkkarista ja ähistä sohvalla. Onneksi se tuli muutamaan kertaan peräkkäin, joten tarvittavat kohtaukset tuli kyynelehdittyä torkkumisten välissä.

Kulunut viikko meni siis aika väsyneissä tunnelmissa, joten tiistain snow day tuli ihan tarpeeseen. Oli pakkasta ja koulut päätettiin sulkea kahdeksi päiväksi. Ja torstaina ja perjantaian koulut alkoivat kaksi tuntia normaalia myöhemmin, mikä tässä perheessä otettiin riemulla vastaan. Itse toki kävin töissä, mutta jonkinverran oli peruutuksia joko huonoon keliin (ymmärrettävää, sillä jää ja kesärenkaat ei ole kovin varma yhdistelmä) tai flunssakauteen vedoten. Ennätyskylmät kelit (pakkasen puolella ihan keskipäivälläkin, osaattekos kuvitella) myös niistivät kaikki suunnitellut iltamenot, mistä en ollut ollenkaan pahoillani toipilaaksi kun itseni vielä tunsin.

Samassa rytäkässä sitten ilmotin jättäväni työpaikkani ja keskittyväni omaan yritykseen! Paineet siis kasvavat (no eikä, homma on hallussa), mutta oikeasti olen helpottunut: en halua toimia yrittäjäpohjalta kahdessa eri paikassa. Ei vaan riitä aika ja into kaikkeen markkinointiin ja muuhun sälään, joka tähän(kin) työhön automaattisesti kuluu. Nyt tehdäänkin keskiviikosta kuntopäivä (aamusalille lihasta keräämään; sitä ei kuulkaas illalla työpäivän päätteeksi pysty punttia nostaan tässä iässä) ja samalla vapautuu tiistai-ilta tanssi-illaksi. Ehkä. Toivottavasti.

Tänään näyttää taas paremmalta ja johan se joutaakin eilisen jälkeen, jolloin pysyi koko päivän pakkasella! Ennenkuulumatonta ja ensimmäinen kerta meidän täälläoloaikana. Kylmä on vieläkin, mutta huomenna sitten taas jo sataa ja nousee kymmenen asteen paremmalle puolelle. Ja myönnän kyllä, että itsekin olen muokkautunut enemmän paikalliseksi (varastoin talvitakkia autossa, en tiedä missä talvisaapikkaani ovat, fleecellä on pärjättävä), mutta mikä tolkku on juosta lenkki sortseissa oli keli mikä hyvänsä? Ja: vihaan palelemista. Ja kaipaan saunaa, mutta saunanpuute ei ole enää särkenyt sielua niinkuin kaksi ensimmäistä vuotta.

Alan siis tottua. Tottua aurinkoon, kohteliaisuuksiin, hymyihin, kaksikielisyyteen (tottuminen ja tyytyväisyys eivät kulje käsi kädessä), ystäväpiiriin, kirjakerhoihin, lounasrientoihin, työntekoon (on kuulkaan hienoja suunnitelmia tulossa), loistaviin teatterimahdollisuuksiin ja elämään elokuvassa.

Listaa siitä, mikä pelottaa ja jännittää, en nyt tässä julkaise, mutta eniten mietityttää erään henkilön täysi-ikäistyminen ja sitä seuraava suurten päätösten vuosi. Ja viimeiset viikot olen myös kaivannut kovasti: parasta ystävääni Tuijaa! Kunpa se teleporttaus tulisi pian mahdolliseksi, niin kaikki olisi vain ja ainoastaan hyvin.