Arctic blast

Jotta tuli sitten sieltä: blast!

Aloitin sen sitten ruokamyrkytyksellä viime viikonloppuna, mutta ei mennä yksityiskohtiin. Ainoa, mitä jaksoin tehdä, oli katsella Titanikkia telkkarista ja ähistä sohvalla. Onneksi se tuli muutamaan kertaan peräkkäin, joten tarvittavat kohtaukset tuli kyynelehdittyä torkkumisten välissä.

Kulunut viikko meni siis aika väsyneissä tunnelmissa, joten tiistain snow day tuli ihan tarpeeseen. Oli pakkasta ja koulut päätettiin sulkea kahdeksi päiväksi. Ja torstaina ja perjantaian koulut alkoivat kaksi tuntia normaalia myöhemmin, mikä tässä perheessä otettiin riemulla vastaan. Itse toki kävin töissä, mutta jonkinverran oli peruutuksia joko huonoon keliin (ymmärrettävää, sillä jää ja kesärenkaat ei ole kovin varma yhdistelmä) tai flunssakauteen vedoten. Ennätyskylmät kelit (pakkasen puolella ihan keskipäivälläkin, osaattekos kuvitella) myös niistivät kaikki suunnitellut iltamenot, mistä en ollut ollenkaan pahoillani toipilaaksi kun itseni vielä tunsin.

Samassa rytäkässä sitten ilmotin jättäväni työpaikkani ja keskittyväni omaan yritykseen! Paineet siis kasvavat (no eikä, homma on hallussa), mutta oikeasti olen helpottunut: en halua toimia yrittäjäpohjalta kahdessa eri paikassa. Ei vaan riitä aika ja into kaikkeen markkinointiin ja muuhun sälään, joka tähän(kin) työhön automaattisesti kuluu. Nyt tehdäänkin keskiviikosta kuntopäivä (aamusalille lihasta keräämään; sitä ei kuulkaas illalla työpäivän päätteeksi pysty punttia nostaan tässä iässä) ja samalla vapautuu tiistai-ilta tanssi-illaksi. Ehkä. Toivottavasti.

Tänään näyttää taas paremmalta ja johan se joutaakin eilisen jälkeen, jolloin pysyi koko päivän pakkasella! Ennenkuulumatonta ja ensimmäinen kerta meidän täälläoloaikana. Kylmä on vieläkin, mutta huomenna sitten taas jo sataa ja nousee kymmenen asteen paremmalle puolelle. Ja myönnän kyllä, että itsekin olen muokkautunut enemmän paikalliseksi (varastoin talvitakkia autossa, en tiedä missä talvisaapikkaani ovat, fleecellä on pärjättävä), mutta mikä tolkku on juosta lenkki sortseissa oli keli mikä hyvänsä? Ja: vihaan palelemista. Ja kaipaan saunaa, mutta saunanpuute ei ole enää särkenyt sielua niinkuin kaksi ensimmäistä vuotta.

Alan siis tottua. Tottua aurinkoon, kohteliaisuuksiin, hymyihin, kaksikielisyyteen (tottuminen ja tyytyväisyys eivät kulje käsi kädessä), ystäväpiiriin, kirjakerhoihin, lounasrientoihin, työntekoon (on kuulkaan hienoja suunnitelmia tulossa), loistaviin teatterimahdollisuuksiin ja elämään elokuvassa.

Listaa siitä, mikä pelottaa ja jännittää, en nyt tässä julkaise, mutta eniten mietityttää erään henkilön täysi-ikäistyminen ja sitä seuraava suurten päätösten vuosi. Ja viimeiset viikot olen myös kaivannut kovasti: parasta ystävääni Tuijaa! Kunpa se teleporttaus tulisi pian mahdolliseksi, niin kaikki olisi vain ja ainoastaan hyvin.

Kevättäkö?

Arctic blast on tulossa, mutta aurinko paistaa. Ei siis ole lämmin, mutta koska kaikki on suhteellista, niin onhan se aika lämmintä. +13 ja paistaa.

Ja paistaa ihan tollain yleisestikin, sillä töitä riittää ja välillä pitää nipistää itseään: oikeinko minä elän täällä tätä tavallista elämääni? 

Mikä sitten on muuttunut? No pari asiaa tulee mieleen. 1) aurinko. Ei siitä pääse minnekään, että aurinko tai auringottonuus vaikuttaa meidän kaikkien mielialaan. 2) loistava työ, loistavassa työyhteisössä. Kaiken jäytävän ja jäätävän koulukokemuksen jälkeen olen löytänyt ne ihmiset, joiden kanssa haluan tehdä töitä. 3) elämä ei ole jokapäivä 8-4. On kahvituokioita, punttisalia, lounaita ja suunnitelmanmuutoksia. Se on paljon helponpaa, kun ei tarvitse joka välissä skrapata auton ikkunoita. 

4) aktiiviset ihmiset. Ja aktiivilla tarkoitan sitä, että energiaa riittää muuhunkin kuin itsensä lämpimänä pitämiseen, eikä työ ole elämänsisältö. Työ tuo sisältöä elämään, mutta on vapaus olla nitistymättä luterilaisen etiikan alle. 5) oppiva mieli. En usko olleeni kaikista jäykin uusien tilanteiden edessä aiemminkaan, mutta kun (melkein) kaikki ympärillä muuttuu, niin ihminenkin muuttuu. Sopeuttaa itseään. Käyttää järkeään. Sulkeutuu, jotta voi avautua. Kasvaa, jotta voi tulla viisaammaksi. Viisastuu, jos haluaa kasvaa isommaksi. 

Tällä hetkellä en pysty kuvittelemaan itseäni Suomeen, mutta olen täysin varma, että jos elämä minut sinne heittää, niin tiedän mitä haluan ja miten selviän. Kolmessa vuodessa elämä on siis joko heittänyt häränpyllyä tai antanut juuri sen, mitä pitikin. 

Olen jo pitkään tiennyt mitä haluan, eikä se ole siitä miksikään muuttunut. Minusta tulee loistava jäsenkorjaaja. 

Kuvitteellinen esimerkki

Jos nyt vaikka puhutaan selvyyden vuoksi hie--- siis kivenpainannasta. Joka on tietenkin luvanvaraista ja säädeltyä, saadyllistä toimintaa. Jonka toteuttamiseen tarvitaan vähintään musta-valkolupa, mutta tietenkin värilupakin on mahdollinen, ja jälkimmäinen vaatii enemmän koulutusta. Lisäksi voi hankkia jatkosertifikaatteja esimerkiksi glitteröintiin, tähtikuviointiin tai karhennukseen ja kaikista näistä saa hienon sertifikaatin seinälleen. Seinätapetointiin on siis tässä tapauksessa mahdollisuus käyttää viittä erilaista monivärisertifikaattia.

Otetaanpa sitten henkilö, joka on saanut koulutuksen musta-valko- ja väripainantaan aluksi kotimaassaan (kolminkertaisena tuntimääränä) ja sittemmin toimintamaassa. Hänellä on siis lupa sekä musta-valko että väripainaa ja kokemusta (ja 30 tuntia koulutusta) tähtikuvioinnista, josta ei kuitenkaan toimintamaan sertifikaattia.

Toisella henkilöllä on musta-valkolupa ja tähtikuviointisertifikaatti (6 tuntia). Kumpi on pätevämpi OMASTA MIELESTÄÄN?

Tyhmä ulkkis markkinoi itseään vaatimattomasti ja on harmissaan, kun niin paljon on vielä oppimatta ja kielenpoljentokin on omituinen. Eihän sitä voi kehua, jossei ole todistusta seinällä.

Paikallinen uhoaa 'saaneensa loistavan koulutuksen maailman johtavalta värikouluttajalta ja tietää kaiken glittereistä, tähtikuvioinnista ja karhennuksesta'!

Valitsisitko sinä kauneimmat vai kestävimmät kivet?