8 asiaa

Ihan huomaamatta tuli kolme vuotta Jenkkielämää täyteen ja koska aika usein olen blogissani pohtinut elämääni ja tänne sopeutumista, niin tässä taas olisi. Kahdeksan asiaa minusta juuri nyt:

1. Tällä hetkellä olen avoimen utelias näkemään mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

2. En halua muuttaa takaisin Suomeen, koska siellä on niin pahuksen kylmä.

3. Olen henkeen ja vereen suomalainen, joten vaalin suomalaisuuttani ja erityisesti kieltäni pystymätttä kääntämään kirjoituskieltäni englanniksi. Suomen kieli olen minä.

4. Näen suomalaisuuden nurjat puolet tällä hetkellä aika selvästi. Sisäänrakennettu vaatimattomuus ja oman osaamisen mitätöiminen istuu minussa aivan liian tiukassa ja hidastaa suuria suunnitelmiani olla maailman paras jäsenkorjaaja. Mutta käännetään se voitoksi, ja pyrkimykseksi olla ainoastaan Pohjois-Karoliinan paras.

5. Suomen kieli olen minä; ei oikein toimi asuinympäristössäni. Suomalainen periksiantamattomuus ei sitten salli minun olevan tyytyväinen käyttökieleni taitotasoon. Minulla ei kuitenkaan ole riittävästi sitä sisua (tai sitten tämä dilemma ei ole tarvehierarkiassa riittävän korkealla) panostaa kielitaitoni parantamiseen, koska tosiasiassa ongelma esiintyy vain ja ainoastaan oman pääni sisässä.

6. Suomalaisten muukalaisenpelko on mielenkiintoinen dilemma. Pienen kylän kasvattina en ole kokonaan vapaa ksenofobiasta, enkä näinollen pysty kokonaan ymmärtämään sitä tosiseikkaa, että muukalaisuus asuu oman pään sisässä. Itsestään ei kannata tehdä muukalaista paitsi silloin kun kannattaa. Ja se on defenssimekanismi se.

7. Suomalainen vapaa sieluni ei kuitenkaan ole pikkumainen ja sen uskon olevan koulutuksemme ansiota. Ymmärrys ja omasta elämästä vastuunottaminen nousee ranking-listassani todella korkealle. Ympärilläni on ymmärryksen puutetta ja joukkohysteriaa riittävästi, eikä se ole kenenkään syy. Olen silti naurettavan otettu siitä, että olen oppinut ymmärtämään asioita ja sairaan ylpeä siitä, että jälkikasvullani on kyky nähdä asioiden useat puolet.

8. Elämäni Etelässä on muuttanut minua laiskemmaksi ja olen ylpeä siitä! Toivottavasti saan jäädä tänne vielä joksikin ajaksi; jos vaikka semmoiset kymmenen vuotta olisi seuraava tavoite. Tuon tuohon näkyväksi näppäileminen, saa kotosieluni kyynelehtimään, mutta ei muuta tosiasiaa.

P.s. Laadin tämän tekstin siitä silkasta ilosta, että pystyn käyttämään sellaisia muotoja kuin partisiippirakenteet ja lauseenvastike. Se on muuten upea juttu! Ja noi matot on juuri pesty kotimaisella palamäntysuovalla. Mikä ihana tuoksu!

Ruokabloggaus

Olisi kai jo aika tehdä oikea ruokabloggaus, kun kerran asuu tässä (roska)ruoan onnelassa ja gmo-vehnälandiassa. Maanosassa, jossa oikea ruoka on lihaa, lihaa ja lihaa vehnäsämpylän/vehnätortillan/ vehnäcrackerin kanssa ranskanperunoiden ja/tai sipsien kera nautittuna. Jos nyhtöpossua ei ole aina saatavilla, niin sitten kahden paunan piskuinen pihvi. Salaattiakin saa, mutta siihen on sekoitettu aina juustoraastetta, pekonia, krutonkeja tai sokeriglaseroituja pecan-pähkinöitä.

Edellämainituista ruoista minä suostun nauttimaan ainoastaan tuota viimeksimainittua, mutta pitää osata tilatessa korostaa, että pekoni täytyy jättää pois, samoin krutomgit ja pähkinöitä vain kohtuudella (ne ovat muuten sairaan hyviä) ja kastike erikseen kipossa. Siitä sitten itse sekoittelen salaatinkastiketta sopivaksi katsomani määrän eli viidesosa tarjolletuodusta. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä ravintolassa kuin ravintolassa saa muokata minkä tahansa annoksen juuri sellaiseksi kuin haluaa. Minulla meni kaksi ja puoli vuotta oppia tämä asia, mutten edelleenkään ymmärrä, miksi jotkut vänkertävät yksityiskohtien kanssa kuin sonni posliinikaupassa.

Minulla ei ole edelleenkään otsaa juoda puolta kahvistani ja sitten palauttaa se sanoen, että se maistuu jotenkin liian makealta tänään, voisinko saada uuden. Sillä uuden saa aina ja kaikkialla, eikä kukaan  korvaansa notkauta (jos olisin sturbucksin työntekijä, niin sylkäisisin kyllä kyseiseen pahvimukiin). No, kerran kuussa saan sähköpostiini kyselyn asiakaspalvelusta nimeltämainitulla kerralla ja kyselyyn vastattuani saan ilmaiseksi leivonnaisen, pari bonuskertymää tai muuta mukavaa, eli palautetta asiakaspalvelusta myös kerätään ahkerasti. (Viimeksi AutoBellillä poju puunasi ja kiillotti vimmatusti ja jopa imuroi takaluukun kahdesti ja sitten pyysi tätä rouvaa tarkistamaan, olenko tyytyväinen tulokseen. Tämä rouva katsoi poikaa vinosti ja vastasi, että tämä on minun kulkuvälineeni, ei egobuusti, joten sinä olet hommasi hoitanut, eikö minua kiinnosta pätkääkään, onko se puhdas vai tahrattoman puhdas, sillä se on AUTO! Poju ei loukkaantunut, vaan hymyili kauniisti ja vastaanotti kolme ylimääräistä taaleria, jotka hänelle olin varannut (sillä tajusin kyllä, että hän käytti ekstra-aikaa). Tippasin siis $7 normaalin $4 sijasta; itse pesu on 16. )

Mutta nyt meni asian viereen. Tänään nimittäin tein itselleni erinomaisen hyvää ja terveellistä ruokaa. Reseptit olen varastanut netistä ja kaverilta. Kokeilkaapa!

Lehtikaalisalaatti, jossa lisäksi parsakaalia ja runkoparsaa sekä kuivattuja karpaloita. Olen marinoinut 2 päivää yhden sitruunan mehussa ja lisännyt lorauksen oliiviöljyä (alkuperäisesti myös hunajaa, mutta minä en siitä tykkää). Päällä ituja. Kaalin kitkeryys taittuu kivasti!

Koska ei sitten ollut mitään proteiinia, niin pannukakkujen luvatusta maassa haarukoin YHDEN banaani mössöksi ja lisäsin KAKSI munaa ja heitin pannulle. Kaksi muhevaa amerikkalaista pannaria ILMAN JAUHOJA. Voi lisätä ripauksen suolaa tai vaniljaa, mutta mä laiton karvasmantelia ja ruokalusikallisen mantelijauhetta peittämään kananmunan makua. Herkkua! 

P.S. Jättimäisen vesimelonin saa tällä hetkellä parilla taalalla! 

Mä selviän tästä!

Semmoista vaan aattelin raapustaa tiedoksenne, että suomalainenkin (ehkä) selviää sadan asteen lämpötilassa. Niin kauan kuin ilmastointi toimii.

Likka on ollut reissussa kaksi viikkoa ja äiti on suhteellisen hyvissä sielunvoimissa. Ruumisraiskasta en nyt sano mitään, sillä se hikoilee pelkästään siksi, että on pakko hengittää. Kaksi viikkoa lämpötila on kivunnut sataan (jossei aktuaalinen lämpö, niin indeksi on ollut parhaimmillaan 110) eli kuumelukemiin. Sata fahreinheittia on semmoisen 38 kotomaista ja se alkaa tuntua, vaikka kuinka pysyttelisi sisätiloissa,

Työnteko tökkii. Illalla ei jaksa lähteä mihinkään (mm. Piknikin jätin suosiolla väliin), koska kello yhdeksän, jolloin on siis täysi pimeys, lämpö laskee juuri alle kolmenkymmenen kotomaisen. Kahteen viikkoon en ole lenkkeillyt. Ei tee mieli syödä oikeaa ruokaa, vaan tulee koko ajan naposteltua jotain epäterveellistä. Tulee katseltua liikaa telkkaria, kun terassilla on liian kuuma.

Lasillinen viiniä humahtaa päähän. Ei todellakaan jaksa miettiä, miltä allit näyttää, vaan kulkee topeissa. Kotona heittää rintsikat kuuseen. Säärikarvoja on pakko ajella koko ajan. Deodoranttia saa lisätä kaksi kertaa päivässä.

Joutuu pakkaamaan tavaransa ja ajamaan vuorille Lake Luren maisemiin viikonlopuksi. Kyllä elämä on kamalan mukavaa enkä päivääkään vaihtaisi pois! Mutta likkaa alkaa olla ikävä.

Anecdote

I very much like Carolina weather even though it's either too cold without being wintery or extremely hot - meaning that breathing makes you sweat. I was very much aware of the latter when we moved here summer 2012. (Cold winters were kinda surprise.)

I'm still very much on the opinion that hotter is better, but since I'm accustomed to living here, I have the right to complain a bit. How come it's so unbelievable hard to understand that someone really likes to drink her coffee hot? 

I don't care if it's 100 degrees, hot coffee helps to cool you down! And that's the truth from all the Finnish people who have suffered thousands of years of freezing their butts around the year. But we do drink most coffee per capita, so that'll do it. 

I drink my coffee hot. Take it and suck it in!

Keski-ikäisten kuherruskuukausi osa 1

Kun kerran Ruotsin prinssi sai juuri prinsessansa, niin meilläkin sitten vihdoin alkoi kuherruskuukausi! Jälkikasvu on laskeutunut entisen kotomaan kamaralle, joten me täällä päätimme ottaa ilon irti tästä suuresta mahdollisuudesta ja vapaudesta, joka koitti. Lähdimme yhdessä puutarhatarvikekauppaan!

Siinä sitten valikoimme hartaudella oikeankokoista ja -väristä ruukkua perheemme herraihmisen palmulle. Melkein jäi sitten pallogrillikin käteen, mutta päätimme lykätä moisen hyödyllisen tarvikkeen ostamista tuonnemmaksi, kun nälkä alkoi kurnia. Siispä yhteiselle lauantailounaalle ja ruokakaupan kautta kotiin. Tässä vaiheessa kumpikin koki tarvitsevansa pientä irtiottoa, joten mieshenkilö lähti mopoilemaan ja minä siirryin päivän seuraavaan yhteissessioon: kylpyhuoneen pesuun! 

Suoritin peruspesun ja harjasin kaakelit vimillä, jota vimiksi ei enää kutsuta, mutta se ainoa aine, jolla paskahuussinsa saa puhtaaksi. Ja ainoa pesuaine, jota ei muuten esimerkiksi Walmartin valikoimista löydy. Onko joku joskus oikeasti saanut limaiset ja homeiset kaakelinsa puhtaaksi jollain vaahtomössöllä, joka ei räjäytä likaa pois vaan se muka huutoutuu veden mukana? No en minäkään ja kärsivällisyyssyistä sitten niitten lasiseinien puhtaus on tuon miehenpuolen työtä! Eli yhteistyötä kahdenkymmenen avioliittovuoden tuoman kokemuksen rintaäänellä. 

Koska ilmasto on viime viikkoina muuttunut jälleen suotuisasti pohjoisen mimmille yltiöhikiseksi, niin ei se äijäkään kovin kauaa sen pyöränsä selässä kestänyt. Hän saapui kotia lähteäkseen nuorikkonsa kanssa kohti yhteistä jatkoeloa viinakaupan kautta edellämainittuun Walmarttiin! Siellä etelä-Karoliinan viinakaupassa minä sitten laskeskelin montaako sorttia votkaa on myynnissä (arviolta 200) ja herraihminen kokeili maistiaisia. Kyllä siinä jo hääyön humala tulisi, jos kiertäisi kaikkien 5 mailin säteellä olevien alkoholia anniskelevien myyntipaikkojen maistiaiset; täytyy muistaa, jos joskus on lauantaipäivänä tekemisen puutetta!

Sitten lykimme ostoskärryjä pitkin Walmartin käytäviä yhteisen elämän tuoman vapauden kiihkossa etsien aseöljyä herrashenkilön uuden harrastuksen siivittämänä. Vaimoihminen siinä suostutteli ostamaan myös tuulettimen, jotta pystyy tämänkin illan kärvistelemään täällä takaterassin romanttisessa loisteessa. Sitä tässä sohvalla testailen, kun äijä asentaa tippunutta pakoputkea trukkiinsa. Tai ehkä se on uusi putki sen tippuneen tilalle, tiedä häntä. Samassa talossa ollaan kummiskin ja kummallakin on mukavaa. Toisen kädet missälie-öljyssä ja toinen herkistelee Ruotsin häähumua; toinen kittaa siideriä ja toinen haaveilee jo sikaarista. 

Iltapuhteeksikin on tiedossa mukavia yhdessäolon hetkiä: toinen avaa telkkarin alakerrassa golf-kanavalle ja tulee sitten kiltisti yläkertaan auttamaan, kun toinen ei osaa kummiskaan avata Netflixiä likan huoneessa. Sitä siinä sitten yhdessä mietiskellään ja ehkä saadaan se telkkari auki. Sen jälkeen onkin ihana autuus ja vapaus, sillä kummallekin löytyy tarvittaessa oma sänky, jos/kun jonkun kuorsausdesibelit ylittää jonkun toisen sietokyvyn. 

Ja helteen aiheuttamaan himoon ostettiin yhteinen Pringles-purkki: se sitten jaetaan kristillisesti tasan. Kyllä naimisissaolo on ihanaa! 

Kaikkensa antaneena

...makaa hän sohvallansa haukotellen. Alkaa muistua mieleen millaista on, kun tekee töitä olan takaa. Kirjaimellisesti. Olen hivenen äimistynyt, että kaikki tosiaankin rullaa eteenpäin ja olisi aika ottaa seuraava askel, jonka olen päättänyt ottaa vasta syksyllä.

Elämä alkaa muotoutua. Olen löytämässä oman tavan rytmittää töitä (ööö...niitä tehdään silloin kun niitä on?!) ja ehkä onnistua jättämään latausaikaakin melkein riittävästi. Mitä sitten, jos vaikka onnistuukin intoutumaan revittelemään maastavedossa niin, että puoli työviikkoa menee harakoille, kun selkä tilttaa tulehdustilaan. Mitä siitä, että on hoitanut vähän enemmän asiakkaita kuin oikeastaan jaksaisi. Miksi sitä valittamaan, kun hyvin menee.

Tähän viikkoon on kuulunut mm. infotilaisuus asiakkaille, joka onnistui yli odotusten ja nyt voimme sanoa, että meillä on yhteisö, joka on valmis oppimaan uutta ja jakamaan jo opittua. Ei muuta kuin seuraavaa tilaisuutta suunnittelemaan ja mikä parasta, jokaisen suunnittelussa ja toteutuksessa oppii jotain uutta. Meillä on koossa tiimi, joka jakaa, oppii, tukee ja kehittää. Aika pian sitä näkee, kuka on mukana sydämestään ja palavasta halusta. Mitään muutahan me emme vaadikaan.

Tähän viikkoon kuului myös ihastuttava uusvanha tuttavuus, sillä blogistanin kautta tuttu Leena otti yhteyttä ja tarjoutui tuomaan pinon suomalaisia naistenlehtiä ihan kotinurkalle! Minullehan juorulehdet ovat suorastaan välttämättömyys, joten arvostan elettä kovasti. Ja mikä ihaninta; tämä maailmanmatkaaja lähtiessään huokkasi, "että olet kyllä just sellainen kuin kuvittelinkin"! Voiko sitä ihminen parempaa toivoa?

Varsinkin, kun huomenna on tennistä aamutuimaan, senjälkeen puolentoistatunnin hieronta ja sitten takaterassin ensimmäiset avajaiset lounasporukalla. Illemmalla vien miehen syömään ja likkakin on vielä kotona. Se on semmoinen ihan ansaittu viikonloppu!

P.S. Ja ilmakin lämpenee vihdoin kolmeenkymppiin. Tämän viikon on saanut värjötellä ukkospuuskissa ja sortsit homehtuu kaappiin, kun kolme päivää on pysynyt alle kahdenviiden. Nimim. EnSelviäisiKotomaanKesässä(kään).

Elämän pieniä ja suuriakin iloja

No ensinnäkin ymmärsin vasta, että meidän (ydin)perheeseen ei tule enempää ylioppilaita! Kummallista. Perheessä on kolme valkoista lakkia (likaisin niistä tupsullinen) ja siihen se siis jääkin. Mutta tulee siis kummajainen neliskanttinen ja sittenniin se musta kaapu. Ehkä sille tulee myöhemmin enemmän käyttöä kuin valkolakille, joka pölyttyy tuolla kaapissa. Ajatelkaas vaikka, että aina kun ei löydä kaapista sopivaa päällepantavaa, niin voisi laittaa sen kaavun ja hups: kukaan ei tietäisi, että juuri tänään on bad gaderoobi -day.


Minulla on siis terassi tahi porch, jota ei deckiksi saa kutsua, koska tässä terassissa on siis katto! Oikeammin kuitenkin kesäolohuone, jossa olen viettänyt viimeisten parin viikon aikana kunnioitettavan määrän aikaani pääosin selkä sohvaa kohti ponnistaen. Tänäaamuna heräsin kello 9.45 ja nyt, kun kellottaa vartin yli viisi, niin olen terassoinut semmoisen 8 tuntia. (Kylpyhuoneessa täytyy vielä käydä sisällä, ulkohuussia ei ole laitettu eikä riu'ulle uskalla tällainen käärmepelkoinen). Ja ihan koko aikaa en tokikaan ole ollu perse puuduksissa, vaan vedin tuossa ihan omat hot joogat! Hiki tuli helposti, sillä tänäinen lämpötila kellottaa jotain kolmeakymmentä.

Ihanaa! Aamiainen, lounas ja välikahvit on tässä nautittu ja muutamaan otteeseen olen laskeutunut tuonne rikkaruohotyömaalle tullakseni sitten taas varmistamaan, ettei sohvassa ole vieläkään mitään vikaa. Ainoa huono puoli tässä terassissa on se, että välillä joutuu menemään töihin, muuten kellottaisin vieläkin vähemmän askelia. Mutta se on huomisen murhe se. 

Eilisen huippukohta taas oli semmoinen tosiasia, että pääsin saunaan! Eikä siinä vielä kaikki; pääsin sinne suomalaisessa naisseurassa siideri/olutpullojen kanssa ja samalla muisteltiin opiskeluja Tampereen yliopistossa! Voiko parempaa toivona samana päivänä, kun kotomaassa juhlitaan koulujen loppumista? . En minä ainakaan keksi.

Arki jatkuu sitten taas huomenna eli terassiaikaa joutuu rajoittamaan. Koulua on jäljellä vajaa kaksi viikkoa ja sitten se iskeekin varsinainen kesäloma: likka lennähtää kotomaahan ja täällä aletaan suunnitella juhannusjuhlia. Kolmannet vuosittaiset Hyväristen festarit on taas luvassa. Saas nähdä miten tästä selviää; ensi vuonna tähän aikaa sitten onkin erilaiset juhlinnat: high school graduation. Äitiä jännittää!