Semmoista vaan aattelin raapustaa tiedoksenne, että suomalainenkin (ehkä) selviää sadan asteen lämpötilassa. Niin kauan kuin ilmastointi toimii.
Likka on ollut reissussa kaksi viikkoa ja äiti on suhteellisen hyvissä sielunvoimissa. Ruumisraiskasta en nyt sano mitään, sillä se hikoilee pelkästään siksi, että on pakko hengittää. Kaksi viikkoa lämpötila on kivunnut sataan (jossei aktuaalinen lämpö, niin indeksi on ollut parhaimmillaan 110) eli kuumelukemiin. Sata fahreinheittia on semmoisen 38 kotomaista ja se alkaa tuntua, vaikka kuinka pysyttelisi sisätiloissa,
Työnteko tökkii. Illalla ei jaksa lähteä mihinkään (mm. Piknikin jätin suosiolla väliin), koska kello yhdeksän, jolloin on siis täysi pimeys, lämpö laskee juuri alle kolmenkymmenen kotomaisen. Kahteen viikkoon en ole lenkkeillyt. Ei tee mieli syödä oikeaa ruokaa, vaan tulee koko ajan naposteltua jotain epäterveellistä. Tulee katseltua liikaa telkkaria, kun terassilla on liian kuuma.
Lasillinen viiniä humahtaa päähän. Ei todellakaan jaksa miettiä, miltä allit näyttää, vaan kulkee topeissa. Kotona heittää rintsikat kuuseen. Säärikarvoja on pakko ajella koko ajan. Deodoranttia saa lisätä kaksi kertaa päivässä.
Joutuu pakkaamaan tavaransa ja ajamaan vuorille Lake Luren maisemiin viikonlopuksi. Kyllä elämä on kamalan mukavaa enkä päivääkään vaihtaisi pois! Mutta likkaa alkaa olla ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti