Kuten blogihiljaisuudesta voitte päätellä, niin työ on vienyt mennessään, eikä edes viikon palaustuslomalla kerennyt blogin kimppuun. Mitä välillä suren, koska tykkään kirjoittamisesta. Se on vaan tasapainoiltava yläselkää ja niskaa kuormittavien hommien välillä, ja asioita on priorisoitava. Näkisittepä puutarhani... kulmakunnan murheenkryyni!
Mutta tässä mennä viikolla sattui töissä, että istuimme asiakkaan kanssa vastakkain ja mietimme, mihin kehonosaan senpäiväisen hoidon suuntaisimme. Tulimme siihen tulokseen, että plantaarifaskiitista kärsinyt (jo melkein kunnossa oleva) nilkka ja kantapää olisi päivän teema. Tuumasta toimeen, ja hoidin koko session keskittyen selkään ja olkaan ja niskaan.
Öh, aikomus oli koko ajan siirtyä siihen nilkkaan, mutta mikä lie pakotti vaan etenemään ihan eri suuntaan. Lopuksi pyysin asiakkaalta anteeksi, että näin kävi. Asiakkaan kommentti pelasti päiväni/ viikkoni/ kuukauteni: ”But this is exactly why we love you.”
Eräänä päivänä istuksin yhden lempikahvilani terassilla syömässä aamiaista. Minulla ei ollut puhelinta/ iPadia/ läppäriä välittömässä lähikontaktissa ja vanhahko herrasmies pysähtyi vierelle katselemaan vastapäisiä taloja. Ensireaktion (älä nyt vaan ala jutella minulle mitään) jälkeen kiinnostukseni heräsi ja aloin miettiä hänen elämänsa kudelmaa (entinen professori, joka on asunut näillä seuduilla iät ja ajat ja käy joka aamu tässä kahvilassa). Ja tottakai hän kääntyy puoleeni ja kysyy kohteliaasti saako hetken häiritä. (Oi kuinka ihanaa, tottakai!)
Tahtoi tiedustella, että olenko kuinka sinut tämän yhden Charlotten vanhimman naapuruston kanssa. No enhän lainkaan ole, koska asun Ballantynellä ja tulin vain käymään. Ai miksikö? Koska täällä on enemmän tunnelmaa kuin Ballantynen kuplassa ja kaunista, inspiroivaa ja erinomainen kahvi. Herrasmiehen kohottaessa vasenta kulmakarvaansa tiesin, että sieltä se nyt tulee: onpas sinulla kaunis aksentti, mistä tulet.
Mutta ei, herrasmies ei töksäytä asiaa kuten 99% ihmisistä täällä tekee. Hänpä katsoo minua kauniisti silmiin ja aprikoi kuin itsekseen: ”I wonder if English is your first language.” No ei ole ei, ja huolimatta lyhyestä asuinajastani täällä ymmärrän arvostaa historiaa ja sitä kaupunkimme kauneutta, joka ei pääse edukseen Ballantynellä.
Juttutuokiomme päättyy kättelyyn, esittelyyn ja muutamaan kauniiseen sanaan. Niin, ja erinomaisen hyvään mieleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti