Kun on niin hiki, että eritettä tursuu varpaiden välistä.
Kun joku idiootti vetää röökiä kahvilan terassilla (sitä ei oikeesti koskaan missään normaalisti tapahdu Charlottessa).
Kärpäset takertuu kaikkeen kuin takkiaiset.
Ei saa sitten millään muutettua paperia pdf:ksi omin voimin (en suostu maksamaan).
Kun harmittaa, ettei latte maistu samalta mantelimaitoon.
Viereisessä pöydässä satakiloinen kahdeksanvuotias mättää super-duper-ekstrakermavaahtojätskiannosta.
Kun ei ole tulenpalava kiire ja ehtii pysähtyä ja miettiä kuka on, missä on ja mitä haluaisi tehdä.
Hetkellisesti ahdistus pusertaa ja mieli kiemurtaa saamattomuuden suossa.
Sitten alkaa miettiä, että olenhan tehnyt hyvää ja terveellistä ruokaa jo useampana päivänä.
Selkää ei juuri nyt särje (on sitä kyllä toimerretukin), eikä olkapää lähetä sähköiskuja ranteeseen.
Voimaa on tullut keskivartaloon kuin huomaamatta (vuosi Pilatesta 1-2 krt viikossa) ja lenkilläkin voi maltillisesti käydä vaikka mittari kellottaa kosteusprosentiksi 64.
Ruokavalion rukkaus ei ole ollut riittävä pitämään kilpirauhasen vasta-arvoja ihan priimakohdassa, mutta verenpainetta ei ole, kolesteroliarvot on täydellisiä, ja mikä hienointa: kummankin puolen sukurasitteesta ja tästä sisäelimiä vuoraavasta vatsamakkarasta huolimatta sokerit eivät ole yhtään kohonneet!
Asiakkaita on edelleen joka viikko 5-10 (ja todennäköisesti vauhti kiihtyy, kun koulut alkaa), vaikka ei ole toimistoa, enkä ole tehnyt markkinoinnin/itseni tunnettuna pitämisen eteen mitään sitten toukokuun.
Minulla on aikaa istua kahvilla, käydä lounailla ja opiskella. Kuin huomaamatta ystävyyssuhteet kehittyvät (eri suuntiin luonnollisesti, mutta kenestäkään ei ole tarvetta pitää väkisin kiinni) ja muovautuvat. Tulevaisuus näyttää mielenkiintoiselta, haastavalta ja mielekkäältä.
Kun viikon tai kaksi on taas tosissaan miettinyt jotain muuta työuraa, kunnei vaan jaksa.
On siis taas uskallettava katsoa elämäänsä ja valintojansa silmästä silmään ja todettava kuinka onnekkaassa asemassa sitä onkaan. Onni onkin sitten tunnistettava ihan itse! Joskus se vaatii vähän alleviivausta, kun lähestytään tämän ammatin ydintä.
Minun jaksamiseni tulee ensimmäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti