lauantai 1. lokakuuta 2016

Kel onni on se onnen kätkeköön?

En sitten saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään tästä meidän elämästä viime kuussa, vaikka aikomus oli tehdä ihan normaalin elämän päivitys. Ajattelin, että ei kai aina tarvitse olla jotain uutta ja raflaavaa uutisoitavaa, tämä tavallinen elämä on oikein hyvää ja onnellista. Tehdään se sitten nyt lokakuun aluksi!

Vuosi on kääntymässä väkisinkin jonkinlaiseen laskuun, sillä pimeys ja ´kylmyys´ odottaa jo ihan nurkan takana, mutta sekin on jollain lailla tervetullutta. Jospa ottaisi enemmän aikaa lukemiseen, pohdiskelemiseen tai ihan vaikka kodin järjestämiseen. Tänä aamuna tuntui totaalisen mukavalta ottaa viltti mukaan aamukahville terassille, kun mittari näytti 17 astetta. Tuntuu hyvältä hengittää, kun pahin kuumuus taittuu. Päivät ovat siis aivan täydellisiä kesäpäiviä ja suunnittelen kovasti parin räsymaton pesemistä. (Saattaa tosin jäädä suunnitteluksi, katsotaan kuinka yläselkä toimertuu.)

Syksyllä kuuluu opiskella uusia asioita, eikö? Aloitimme ystävän kanssa espanja tunnit, ja jo 4 oppitunnin jälkeen osaan laskea miljoonaan. Ja olen ihan vain lievästi tuskastunut opetusmetodeihin, jotka eivät ole oppimismenetelmiä nähneetkään, mutta minä olen satavarmasti ainoa, joka niin ajattelee. Muiden mielestä omaan ääneensä ihastunut, kaksi tuntia yhteen soittoon puhuva opettajamme on loistava. Ja samaa mieltä olen minäkin, hän on mukava ja innostunut, olisipa vielä oppimaankin innostava ja kannustava, niin minäkin suitsuttaisin. Mutta aivot tykkää kah-den-kym-me-nen-vii-den vuoden jälkeen taas pohdiskella uuden kielen kielioppia!

Sastamalalainen koivu
Likka on ´kotiutunut´ yliopistoon ja luonut mielettömän kiinteän kaveripiirin todella nopeasti. Välillä vähän kateellisenakin kuuntelen, mitä kaikkea on tehty ja millaista on opiskeleminen. Kuullostaa niin ihanalta kun maailma on auki, ja aivot ottavat vastaan uusia asioita jotakuinkin katkeamattomalla syötöllä. Ja parasta on se, että koulu on niin lähellä ettei äidinkään tule ylenpalttisen ikävä. Kotiin pääsee viikonlopuksi ja viestiyhteys on olemassa; äiti selvisi siitäkin, kun edellisen viikon mellakat alkoivat juuri sieltä kampuksen nurkilta. Sekä äiti että likka pärjäävät oikein mainiosti!

Syksyllä on myös taas aika ottaa entistä tiukemmin kiinni ystävyyssuhteista, kun kesän matkustelut ja epäsäännölliset aikataulut ovat ohitse. Kiireinen elämä ei saa olla niin kiireistä, etteikö olisi aikaa kahvikupilliselle, lounaalle, illanistujaiselle, teatterimatkalle etelä-Karoliinaan, saunaillalle tai tanssi-illalle Kojootti Joessa. Tässä on tullut törmätyksi uusiin ihmisiin ja suomalaisuuttakin saa taas harjoituttaa. Viikon päästä on mentävä Washisngton D.C:hen uusimaan passia! Siitä sitten lisää ja kuvatulvaa Instaan.

Työ on sitten tietenkin edelleen isossa osassa elämää, koska minun työni vaatii aika lailla myös fyysistä panostusta. Arki rullaa isommitta esteittä, kunhan muistaa ottaa sitä kehonhuoltoaikaa. Eihän tässä nyt ihan nuorisoa enää olla, mutta hyvissä ruumiinvoimissa kuitenkin. En kärsi sen kummemmista kivuista tai kolotuksista, en syö lääkkeitä (eikä minulla ole edes omalääkäria, auts; se olisi oma juttunsa) ja hormonitkin vielä jotakuinkin (tai no, riippuu mistä suunnasta katsoo) pysyy kasassa. Väsynyt ja rääkätty tämä kroppa tuppaa välillä työpäivän jälkeen olemaan, mutta toistaiseksi on jaksettu ja tavoite on jaksaa vielä pitkään. Jos tekee kontaktityötä noin 15 tuntia viikossa, niin vastapainoksi on jollain lailla huollettava ruumispoloa vähintään puolet tuosta ajasta (sisältää Pilatesta, Taijia, venyttelyä, kävelyä, punttisalia ja välillä ihan sohvalla mietiskelyä sekä viikottaista hoidon vastaanottamista).

Jos seuraatte työblogiani, niin sinne julistin viime viikolla uuden lähestymistavan rintarangan ja kylkiluiden hoitamiseen ja avaamiseen. Mutta varovainen on oltava, ettei lipsahda edes ajatuksissa kiropraktioiden tontille, vaan pysyy hierojan työn puitteissa. Kaikki uusi ja opittu vie osaamistani yhä kauemmaksi alkuperäisestä kalevalaisesta jäsenkorjaamisesta, eli kriisin paikkahan tämäkin olisi. Mutta, kun on muuttanut toiseen maahan ja aloittanut alusta, niin muuntuminen ja soveltaminen on elinehto. Tässä suhteessa olen onnistunut oikein hyvin ja aion jatkaa valitsemallani tiellä; jossei tie sitten ihan kohta taas vaihda suuntaa, mutta sekin on elämää se.

Charlotten uptownia Hearst Towerista
Elämä siis rullaa oikein mukavasti ja tämä on kai sitä seesteistä aikaa, kun ruuhkavuodet ovat ´ohitse´ ja saa elää juuri omannäköistään elämää. Toivottavasti tämä jatkuisi näin ja osaisin säilyttää mielenmalttini jatkossakin, kun elämä jatkaa kulkuaan suuntaan jos kolmanteen. Juuri nyt ei ole isoja muutoksia näköpiirissä, jossei sellaiseksi lasketa sitä, että vuokrasopimukseni loppuu ja pitäisi haluta löytää uusi paikka tehdä tätä upeaa työtä. Voisi vuokrata huoneen, avata oman puljun, tehdä kotona, etsiä uusia kumppaneita, jämähtää samaan porukkaan tai pitää muutaman viikon lomaa.


Tämä on kuulkaas ensimmäinen kerta elämässäni, kun minulla ei ole suunnitelmaa ja varasuunnitelmaa takataskussa. Mikä tahansa noista vaihtoehdoista voi toteutua ihan jo ensi kuussa, mutta en ole kovasti huolissani. Minä tiedän mitä osaan ja olen siinä hemmetin hyvä eli puitteet löytyvät kyllä ajansaatossa. Tänään ajattelin lukea tuon kirjan, joka viime kuun Kirja-Ellien lukulistassa oli. Tätä kutsutaan viime tipaksi ja ensimmäistä kertaa taidan siihenkin turvautua: ja jos ei tule luetuksi tänään, niin sitten vaikka huomenna.

Tasapaino on sitä, että katsoo sekä eteen että taakse ja huomaa olevansa juuri tässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti