Tasan ei käy onnenlahjat.
Jopas tässä on pari vuotta vierähtänyt ilman yhtään hammaspaniikkia, joten olihan se siis aikakin. Jos vielä muistatte vanhasta blogista, kuinka aina sain hammasongelmia, kun oli tiedossa lentomatka jonnekin, niin tämä kirous näyttää edelleen pysyvän. Taisinpa siis mainita, että suunnittelemme Kalifornian matkaa ja itselle on tulossa myös Minnesotan keikka, joten siitäpä sitten otti ja loukkaantui hammas!
Kun kylmänsietokyvyttömyys siirtyi luokkaan ´vain 32-35 asteinen suuntäyte on sallittua´, menin vihdoinkin hammaslääkärilleni. Hän sitten kopisteli, paineli, kylmätestasi ja röntgenkuvasi hampaan (100 taalaa) ja tuomioksi tuli: tulehtunut juuri, tarvitsee juurihoidon! Jihaa, siitähän me kaikki tykkäämme. Tämä Family Dentist ei sitten ei kuitenkaan tee tällaisia operaatioita itse, vaan antoi lähetteen toiselle hammaslääkärille (endodontist), jonne sitten kiltisti kipitin.
Tämä hamputohtori sitten mittasi verenpaineen, kopisteli, paineli, kylmätestasi ja röntgenkuvasi hampaan (159 taalaa) ja - ylläri ylläri - tuli samaan lopputulokseen! Ei muuta kuin uutta aikaa tilaamaan. Endodontistit kuitenkin tarvitsevan maksun tulevasta hoidosta etukäteen, joten ensimmäiseksi hoidettiin se: 1225 taalaa! Auts. Sitten reilun kahden tunnin aika varaukseen ja kotiin jännittämään.
Énnen kuin astelin vastaanotolle ensimmäista sessiota varten, soitettiin etukäteen kaksi kertaa (oletko varmasti tulossa paikalle) ja lähetettiin muistutuksena sähköposti. No muistin mennä (kuka voi UNOHTAA juurihoidon) ja sain luettavakseni (ne tavanomaiset seitsensivuiset lomakkeet täytettiin ennakkoon netissä) vielä yhden lapun, jossa kerrottiin kaikki mahdolliset haitat, joita juurihoidon yhteydessä voi sattua ja se piti sitten allekirjoittaa. Eli jos saan komplikaation ja kuolen, niin vastuu minun koska suostuin mokomaan hoitoon.
Hoito meni ihan hyvin, ehkä siksi, että ensitöikseni jouduin nielemään 600 milligrammaa ibuprofeenia; katselin talonostoohjelmia nappikuuloke korvassa toisella silmällä, kun ikeniin iskettiin 4 puudutusneulaa ja hampaaseeni tungettiin yhteensä 15 senttiä poranterää. Jossain vaiheessa otettiin röntgenkuva (numero 3), koska haluttiin nähdä ollaanko juuren pohjassa. Yhtä juurta ei kuitenkaan löytynyt lainkaan, joten lopuksi otettiin vielä 3D kuva (numero 4), jotta voitiin todentaa piiloutunut juuri. Tästä en kuitenkaan joutunut erikseen maksamaan, sillä se kuului hintaan. (Kylläpäs lohdutti.)
Sitten kotiin parantelemaan ohjeena ottaa kuuden tunnin välein, vähintään kolme päivää tuo 600 mg lääkettä ja kunnon möttöhuumesärkylääke varmuudeksi matkaan. No selvisin Advililla, mutta on se kumma, kun ylähampaan juurihoito aiheuttaa ikävänsorttista kipua myös alahampaaseen! Lumiviikonloppuna asiaa pohdiskelin ja lopulta oli annettava periksi: alahampaan sillan alus on taas tulehtunut. (Onneksi oli Finlandia votkaa alkusammutukseen eli desinfiointiin, kun oltiin pari päivää lumijumissa kotosalla.)
Ei muuta kuin sinne omaan hammaslääkäriin sitten taas (tunkivat sinne väliin ja sain hyvää palvelua) koputeltavaksi, kaiverrettavaksi, hammaslangoitavaksi ja röntgenkuvattavaksi (numero 5) ja uskottava se on: silta on liian lähellä hammasluuta ja aiheuttaa tulehduksen (sama tapahtui 2 vuotta sitten). Hinta 100 taalaa, antibiootti 50 taalaa ja desinfektoiva suuvesi 10. Toimintasuunnitelmaksi joko A) uusitaan silta (1200 taalaa) tai yritetään kaivesraa sitä puudutuksessa pienemmäksi (hinta-arvioita ei ole, koska ei ole tiedossa onko sitä mahdollista tehdä; silta on muuten tehty Suomessa).
Jätetään hautumaan ja hoidetaan tulehdus pois. Sitten seuraava sessio juurihoitoa päälle: 4+1 puudutuspiikkiä ja neljä kertaa 2-3 röntgenkuvaa (numerot 6-15), koska se neljäs juuri oli ylenpalttisen kalsifioitunut ja meni siksakkia. Muutama tulekivenkatkuinen sementin sisääntunku (kiljuin kuin pistetty sika, siksi pantiin vielä yksi puudutuspiikki kaupan päälle), täyteaineen polttaminen (haisee kuin polttohautausta tehtäisiin) ja väliaikainen paikka päälle. Aikaa meni vain 2 tuntia 45 minuuttia. Mutta huom. tämä kaikki kuului siihen könttäsummaan! Lääkkeet ja ohjeet päälle ja kerrankin meikäläinen on sitä mieltä, että ottaa kyllä kiltisti kaikki tarvittavat Advilit sinne antibiootin ja mahalääkkeen sekaan. (Toivottavasti en joudu lunastamaan niitä toisia mömmöjä.)
Mikäs tässä on sitten odotellessa kruunun rakentamista! Se mennään tekemään sinne oman hammaslääkärin luo, sitten kun sisu alkaa taas kantaa (max. 4 viikkoa saa odottaa) ja rahapussi kestää. Kruunu maksaa muistaakseni kuutisensataa, semmoisia kun on tälle prinsessalle jo muutamia väsätty. Ja palvelu on ollut kaikin puolin miellyttävää ja asiantuntevaa, eli en valita. Enkä valita siitäkään, että hammasvakuutuksemme korjaa ainoastaa 2000 taalaa vuodessa eli yli on räjähtänyt jo kirkkaasti! Teen sitten kiltisti ne putsaukset omasta pussista (noin 300 kerta), koska osaan arvostaa omia hampaitani.
Mutta en enää tänä vuonna edes ajattele matkustavani mihinkään, sillä toiseen juurihoitoon tai kruunuun tai edes siihen sillan korjaukseen ei ole varaa. Tervetuloa amerikkalaiseen todellisuuteen; jos ei ole vakuutusta ei ole lääkärinhoitoa! Minulle ei ole hammaslääkärihoitoa enää herran vuonna 2016 tiedossa eli sopii nyt sitten pysyä hampaat suussa. Alkaa ystävien hampaattomat kolot löytää ihan uudenlaisia merkityksiä. Implantin tekeminen olisi semmoinen neljän tonnin paukku ja yksikin ystäväni maksoi juuri 3000, kun piti leikata näytepala toisesta rinnasta. Ja hänellä oli erinomaisen hyvä vakuutus; ilman sitä lasku olisi ollut 30,000. Ei naurata ei.
Mutta kaikesta huolimatta olen ihan zen, kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen juuri tässä. Asiat voisi olla paljon huonomminkin. Ainoa mikä korpeaa on se, että hampaistani on otettu viisitoista (15!) röntgenkuvaa puolentoista viikon sisällä. Tällä säteilyllä huonompikin geiger-mittari rämähtäisi melkoisille desibeleille! Olen tässä sitten luonnonmukainen.
KataJenkeissa / Kata in US
keskiviikko 27. tammikuuta 2016
perjantai 22. tammikuuta 2016
Ykköskieli ja kakkoskieli.
Ja maailma mataa väärinpäin. Koulut ja kaupat on suljettu ja jotainhan tässä on aikansa kuluksi tehtävä. Siispä bloggaan. Sain juuri laadittua ja julkaistua työblogiin yhden tekstin ja sitten päätin palkita itseni antamalla luvan kirjoittaa suomeksi, sillä se on niin paljon mukavampaa ja rennompaa.
Muutenhan tämä käyttökieli on jo jollain lailla sujuvoitunut ja vaikka edelleen välillä tuskailen, kun en saa sanoja suustani. Eniten harmittaa se, että kielenkäyttöni on liian ilmeetöntä, kökkömäistä ja töksähtelevää. Totuushan on, että silloin kun olen kovin innostunut jostain, niin puhe puuroutuu, mutta kun saan puhua omimmasta osaamisestani, sujuvuus yleensä paranee. Paitsi silloin, kun vaan on sellainen päivä, ettei puhe kulje.
Olisi aika kiva jotenkin todentaa omaa kielenkäyttöä ja saada todisteita siitä, onko se sujuvuuden lisäksi muuttunut yhtään vähemmän virheelliseksi. Omaa puhettaa kun on niin vaikea arvioida ja jos kysyn joltain ystävältäni, niin kaikki ovat niin kohteliaita, ettei se auta yhtään. Olisi pitänyt tehdä ennen muuttoa jokin kielitesti, johon voisi nyt verrata.
Oman kehittymisensä huomaa seuraavista asioista:
1. Pysyy kärryillä isossakin porukassa ja nappaa vitsit ajallaan.
2. Seuraa sujuvasti elokuvia ja teatteriesityksiä.
3. Melkein ymmärtää improvisaatiota.
4. Pystyy kirjoittamaan kakkoskielellä (ja on lakannut välittämästä virheistä).
5. Yleisimmät fraasit tulee suusta automaattisesti (kiittelyt, anteeksipyynnöt, sir/ma´am, bless you, mitä kuuluu kirvesvartta ja onpas sulla hieno kampaus/pusero/kengät ja mitä näitä nyt on).
6. Pärjää hermostumatta myös lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotolla.
Oman kökköytensä huomaa seuraavista:
1. Aksentti
2. Yrittää kertoa vitsia amerikaksi.
3. Aksentti.
4. Yrittää skrollata englanninkielistä nettisivua nopeasti.
5. Aksentti.
6. Kuulee tyttären puhuvan.
Ja kyllä, silloin tällöin näen myös unta amerikaksi. Mutta ajattelu-, päättely- ja laskemiskieli on aina ja iankaikkisesti suomi, (Tästä saan saan hymyjä, kun lasken vaikka vain montako ihmistä on paikalla suomeksi.) Myös esimerkiksi ilmansuunnat täytyy ensin käsitteellistää omalla kielellä ja kääntää englanniksi. Muuten olen lakannut kääntämästä mielessäni, englanti tulee aika automaattisesti, mutta jonkin välisuodattimen läpi. Kun selitän työssäni jotain lihas-hermoyhteyttä, niin teen sen englanniksi, mutta rinnalla kulkee ajatus siitä, kuinka paljon soljuvammin sanoisin sen omalla kielellä. Olisi aika vinkeää nähdä, miten se aivoissa kulkee!?
Tulkkaaminen ja kääntäminen sen sijaan on todella vaikeaa! En kertakaikkiaan pysty löytämään oikeita vastineita nopeasti eli nostan hattua hyvin korkealle kaikille simultaanitulkeille. Tämän asian kanssa on joskus hyvä leikkiä ja olemmekin aika hyviä keksimään uusia sanoja (samoin riitelemään, onko sana oikeasti suomea vai ei).
Luen kummallakin kielellä, mutta ehdottomasti mieluummin suomeksi. Sen sijaan kuuntelen kirjoja mieluummin englanniksi, ja ymmärrän - tai aivot täydentävät - jo käytännössä kaiken. Englannin käyttäminen ei ole enää raskaampaa kuin suomen, mutta hetkittäin harmittaa, ettei oma taitokapasiteetti sisällä joitain nasevia omankielisiä sanontoja tällä toisella kielellä. Usein myös toistelen sanontoja, kun niitä kuulen ja kaverit ovat jo tottuneet, että välillä mutisen omiani.
Mukavinta amerikaksi puhumisessa ovat ne hetket, kun käyttää jotain sanaa tai sanontaa, eikä tiedä mistä sen on oppinut! Välillä sitten kysyn, sanoinko sen oikein ja ymmärsittekö, ja jos vastaus on myönteinen, koen suurta ylpeyttä siitä, että sana- tai ilmaisuvarastoni on kasvanut. Näitä hetkiä soisi vain olevan enemmän!
Eli pitkä matka on kuljettu, mutta ei sitä sovi alkaa lepäillä laakereillaan! Edelleenkin kärsin puoli-ilmaisevuudestani ja haluan ehdottomasti kehittyä kielenkäyttäjänä. Pitäisiköhän sitä alkaa opiskella jotain uutta kieltä, jottei aivot aivan rapistu? Ja sanaristikotkin ovat jääneet täyttämättä ihan kaikilla kielillä; kokeilin täyttää englanniksi, mutta paiskasin hyvin nopeasti turhautuneena nurkkaan. Jospa siis tartunkin Shakespeariin, niitä on likan hylly pullollaan tässä vaiheessa, kun high school alkaa olla loppusuoralla. Oppia ikä kaikki.
Muutenhan tämä käyttökieli on jo jollain lailla sujuvoitunut ja vaikka edelleen välillä tuskailen, kun en saa sanoja suustani. Eniten harmittaa se, että kielenkäyttöni on liian ilmeetöntä, kökkömäistä ja töksähtelevää. Totuushan on, että silloin kun olen kovin innostunut jostain, niin puhe puuroutuu, mutta kun saan puhua omimmasta osaamisestani, sujuvuus yleensä paranee. Paitsi silloin, kun vaan on sellainen päivä, ettei puhe kulje.
Olisi aika kiva jotenkin todentaa omaa kielenkäyttöä ja saada todisteita siitä, onko se sujuvuuden lisäksi muuttunut yhtään vähemmän virheelliseksi. Omaa puhettaa kun on niin vaikea arvioida ja jos kysyn joltain ystävältäni, niin kaikki ovat niin kohteliaita, ettei se auta yhtään. Olisi pitänyt tehdä ennen muuttoa jokin kielitesti, johon voisi nyt verrata.
Oman kehittymisensä huomaa seuraavista asioista:
1. Pysyy kärryillä isossakin porukassa ja nappaa vitsit ajallaan.
2. Seuraa sujuvasti elokuvia ja teatteriesityksiä.
3. Melkein ymmärtää improvisaatiota.
4. Pystyy kirjoittamaan kakkoskielellä (ja on lakannut välittämästä virheistä).
5. Yleisimmät fraasit tulee suusta automaattisesti (kiittelyt, anteeksipyynnöt, sir/ma´am, bless you, mitä kuuluu kirvesvartta ja onpas sulla hieno kampaus/pusero/kengät ja mitä näitä nyt on).
6. Pärjää hermostumatta myös lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotolla.
Oman kökköytensä huomaa seuraavista:
1. Aksentti
2. Yrittää kertoa vitsia amerikaksi.
3. Aksentti.
4. Yrittää skrollata englanninkielistä nettisivua nopeasti.
5. Aksentti.
6. Kuulee tyttären puhuvan.
Ja kyllä, silloin tällöin näen myös unta amerikaksi. Mutta ajattelu-, päättely- ja laskemiskieli on aina ja iankaikkisesti suomi, (Tästä saan saan hymyjä, kun lasken vaikka vain montako ihmistä on paikalla suomeksi.) Myös esimerkiksi ilmansuunnat täytyy ensin käsitteellistää omalla kielellä ja kääntää englanniksi. Muuten olen lakannut kääntämästä mielessäni, englanti tulee aika automaattisesti, mutta jonkin välisuodattimen läpi. Kun selitän työssäni jotain lihas-hermoyhteyttä, niin teen sen englanniksi, mutta rinnalla kulkee ajatus siitä, kuinka paljon soljuvammin sanoisin sen omalla kielellä. Olisi aika vinkeää nähdä, miten se aivoissa kulkee!?
Tulkkaaminen ja kääntäminen sen sijaan on todella vaikeaa! En kertakaikkiaan pysty löytämään oikeita vastineita nopeasti eli nostan hattua hyvin korkealle kaikille simultaanitulkeille. Tämän asian kanssa on joskus hyvä leikkiä ja olemmekin aika hyviä keksimään uusia sanoja (samoin riitelemään, onko sana oikeasti suomea vai ei).
Luen kummallakin kielellä, mutta ehdottomasti mieluummin suomeksi. Sen sijaan kuuntelen kirjoja mieluummin englanniksi, ja ymmärrän - tai aivot täydentävät - jo käytännössä kaiken. Englannin käyttäminen ei ole enää raskaampaa kuin suomen, mutta hetkittäin harmittaa, ettei oma taitokapasiteetti sisällä joitain nasevia omankielisiä sanontoja tällä toisella kielellä. Usein myös toistelen sanontoja, kun niitä kuulen ja kaverit ovat jo tottuneet, että välillä mutisen omiani.
Mukavinta amerikaksi puhumisessa ovat ne hetket, kun käyttää jotain sanaa tai sanontaa, eikä tiedä mistä sen on oppinut! Välillä sitten kysyn, sanoinko sen oikein ja ymmärsittekö, ja jos vastaus on myönteinen, koen suurta ylpeyttä siitä, että sana- tai ilmaisuvarastoni on kasvanut. Näitä hetkiä soisi vain olevan enemmän!
Eli pitkä matka on kuljettu, mutta ei sitä sovi alkaa lepäillä laakereillaan! Edelleenkin kärsin puoli-ilmaisevuudestani ja haluan ehdottomasti kehittyä kielenkäyttäjänä. Pitäisiköhän sitä alkaa opiskella jotain uutta kieltä, jottei aivot aivan rapistu? Ja sanaristikotkin ovat jääneet täyttämättä ihan kaikilla kielillä; kokeilin täyttää englanniksi, mutta paiskasin hyvin nopeasti turhautuneena nurkkaan. Jospa siis tartunkin Shakespeariin, niitä on likan hylly pullollaan tässä vaiheessa, kun high school alkaa olla loppusuoralla. Oppia ikä kaikki.
lauantai 16. tammikuuta 2016
Tammikuu
Se on sitten kaamos ohitse. Samoin joulu ja muut härpäkkeet, eikä ole edes tipatonta tammikuuta ei. On paljon töitä, pientä flunssaa ja tulehtunut hammas. Mutta iloinen mieli!
Kun mä olen nyt sitten valaistunut. Tieni valinnut. Löytänyt rauhan. Mitä näitä nyt on. Tai no, astetta vanhempana ja viisaampana sekä monta kokemusta rikkaampana.
Päätin, että nyt kun on tavoite saavutettu, niin höllätään vähän ja uusi suunnitelma on se, että ei suunnitella juuri nyt. Keskitytään olennaiseen, nautitaan siitä, että on töitä, muttei mennä asioiden edelle. Osallitutaan ompelukerhoon maanantaisin (tai vaihtoehtoisesti kirjakerho kerran kuussa) ja pidetään kiinni taiji-tunneista. Mennään ulos aurinkoon, kun paistaa ja salille silloin kun ei. Jännitetään vihreää korttia ja collegepääsyä (3/6 hyväksytty). Pidetään pari asiaa jäissä ja mennään Kaliforniaan, jonne likka on halunnut vissiin koko elämänsä matkustaa.
Nautitaan teatterista (NuVoices -festivaali menossa; 4 esitystä kolmessa päivässä), näyttelyistä ja konserteista. Raivataan aikaa lounaille ja tanssimiselle tai tenniksen peluulle. Kerranhan täällä vain ollaan ja kunnossa kohti keski-ikää; tässähän on kaikki puitteet hyvälle elämälle juurikin nyt. Ei ensi vuonna.
Pääni sisässä on aina käynyt melkoinen kuhina, mutta nyt se rauhoittuu. Ihan vain koska päätän niin ja heitän pyrkimykset nurkkaan. Ei tarvitse todistaa kenellekään mitään, ei tarvitse märehtiä menneitä tai miettiä tulevia. Guruksi gurun paikalle.
Ja vot: heti kohta pukkaa uusia mahdollisuuksia ilmoille. Tartu hetkeen ja anna palaa. Ensinnäkin likkojen saunareissulle tuikituntemattomien suomalaisten kanssa, keksittekö mitään makoisampaa? Sitten paluu kielijuurille suomen opettajaksi ja Minnesotaan. Kumpikin hetken mielijohteesta, koska tuntui siltä. Koska oli aikaa tarttua tilaisuuteen. Koska elämä on.
Suuri Guru on puhunut ja lähtee teatteriin. Onnellisena.
Kun mä olen nyt sitten valaistunut. Tieni valinnut. Löytänyt rauhan. Mitä näitä nyt on. Tai no, astetta vanhempana ja viisaampana sekä monta kokemusta rikkaampana.
Päätin, että nyt kun on tavoite saavutettu, niin höllätään vähän ja uusi suunnitelma on se, että ei suunnitella juuri nyt. Keskitytään olennaiseen, nautitaan siitä, että on töitä, muttei mennä asioiden edelle. Osallitutaan ompelukerhoon maanantaisin (tai vaihtoehtoisesti kirjakerho kerran kuussa) ja pidetään kiinni taiji-tunneista. Mennään ulos aurinkoon, kun paistaa ja salille silloin kun ei. Jännitetään vihreää korttia ja collegepääsyä (3/6 hyväksytty). Pidetään pari asiaa jäissä ja mennään Kaliforniaan, jonne likka on halunnut vissiin koko elämänsä matkustaa.
Nautitaan teatterista (NuVoices -festivaali menossa; 4 esitystä kolmessa päivässä), näyttelyistä ja konserteista. Raivataan aikaa lounaille ja tanssimiselle tai tenniksen peluulle. Kerranhan täällä vain ollaan ja kunnossa kohti keski-ikää; tässähän on kaikki puitteet hyvälle elämälle juurikin nyt. Ei ensi vuonna.
Pääni sisässä on aina käynyt melkoinen kuhina, mutta nyt se rauhoittuu. Ihan vain koska päätän niin ja heitän pyrkimykset nurkkaan. Ei tarvitse todistaa kenellekään mitään, ei tarvitse märehtiä menneitä tai miettiä tulevia. Guruksi gurun paikalle.
Ja vot: heti kohta pukkaa uusia mahdollisuuksia ilmoille. Tartu hetkeen ja anna palaa. Ensinnäkin likkojen saunareissulle tuikituntemattomien suomalaisten kanssa, keksittekö mitään makoisampaa? Sitten paluu kielijuurille suomen opettajaksi ja Minnesotaan. Kumpikin hetken mielijohteesta, koska tuntui siltä. Koska oli aikaa tarttua tilaisuuteen. Koska elämä on.
Suuri Guru on puhunut ja lähtee teatteriin. Onnellisena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)