Pari yksityiskohtaa meidän talosta 2

Tämä on kahdessa osassa, koska blogger ja iVehkeet ei edelleenkään sovi yhteen.

Meillä on kolme kylppäri/vessaa. Tämä pölykasa pärisee kaikissa. 

Tämä terassin katto-osuus on miehen ja hämähäkkien välinen asia. No comments.

Tässä kokolattiamaton ja laatan yhdistelmä. A) imurin tamppari yltää noin 5 cm päähän seinästä. B) laatan ja listan välissä on siis puolen sentin (paska)rako. Laatan saumaukset jo sinänsä on aina likaiset. Tämä on siis paraatipaikalla.

Pari yksityiskohtaa meidän talosta

Juu, kauhean kätevä, kun silppuaa pienet ruuantähteet. Ja on aina törkyinen, likainen ja suttuinen. 

Amerikkalaisten rakastama panelointi ruokailuhuoneessa.  12 hinkattavaa pintaa, joihin pöly ja moska tarttuu kiinni melko takkelisti. Onneksi tavallisissa lostoissa on vain 2-6 pintaa ***kele.

Portaiden kaiteet on kauniit. Huomioi listaukset, joiden ainoa tavoite on muodostaa mahdollisimman monta hämähäkkien piilottelupaikkaa. 

Kevättä ilmassa?

Mies tuli juuri kotio lähteäkseen golffaamaan ja oli tyytymätön vallitsevaan säätilaan. Ei, meille ei ole iskemässä trooppinen myrsky (sori vaan Florida), vaan meille tuli kevät.

Aamulla, kun herään aikavälillä 6-7 täytyy pukea verkkarit ja aamutakki, jotta tarkenee juoda aamukaffeet terassilla. Lämpötila ei kipua yli kahdenkymmenviiden ennenkuin kymmenen jälkeen eli aamulenkille tohtii hyvin vielä yhdeksän jälkeen (päivälläkin vain 30 paikkeilla). Aamulla kaivoin villasukat jalkaan. Kosteusprosentti on laskenut alle viidenkymmenen. Pitää kastella perennoita ja mennä ostamaan orvokit postilaatikon alle. Ikkunat olisi hyvä pestä. Likka on väsynyt koulunkäyntiin.

Tänä vuonna elokuu on ollut varsin hiljainen työsaralla (lomakausi menossa, mutta ensi viikolla jo kiihtyy, kun koulurutiinit iskevät kiinni arkeen) eli on ollut aikaa miettiä tulevaa ja sitä kuuluisaa suuntaa, jonka elämässä ottaisi. Tai no, suunta on otettuna, mutta miten paljon tähän työksi kutsuttuun hommaan oikein kannattaisi panostaa aikaa, rahaa ja erityisesti vaivaa.

Yrittäjäksihän en ikinä rupea (kuten en opettajaksikaan koskaan), mutta silti on täytynyt pohtia panostamisen ja elämisen suhdetta. Mitä sitä oikeasti haluaa ja kuinka paljon jaksaa? Kaikenlaista on tullut matkan varrella luvattua, mutta sitten kun on aika tehdä konkreettisia päätöksiä, niin meinaa mennä pupu pöksyyn.

Olen pyörittänyt hoitolaani nyt reilun vuoden eli etsikkoaika on ohi. Olemme (tai minä olen hyväksynyt asian kolmen vuoden takkuamisen jälkeen) päättäneet jäädä tänne pidemmäksi aikaa, joten nyt on oikea aika miettiä tulevaa ja saada yritystoiminta sellaiseen kuntoon, että sillä elää. Mikä on hieronta-alalla aika kaukainen haave. Ihan miehen palkkapussin varassa tässä ollaan siis edelleen ja likan laittaminen yliopistoon olemassaolevilla rahoilla on utopiaa.

Täytyisi siis pianaikaan oikeasti perustaa se yritys, jotta toiminta olisi erotettu henkilökohtaisista asioista, mutta sehän tottakai maksaa ja vaatii lainoppineiden palveluita toteutuakseen. On siis tarkkaan pohdittava kannattavuussuhdetta. Eli asetettava realistiset (rahalliset) tavoitteet suhteessa omaan jaksamiseen (siihen se nimittäin aina kiteytyy: tällä alalla kaikki on kiinni omasta kropasta ja sen toimivuudesta) ja siihen mitä HALUAA tehdä.

No, minä haluan jäsenkorjata (en hieroa) ja tässä asiassa on sellainen pieni haaste matkalla, että kukaan täällä ei tiedä mistä on kyse, eikä asiaa oikein pysty edes kääntämään paikalliselle kielelle. Voisin siis tyytyä ´vain´hieromaan tai sitten aloittaa massiivisen operaation lanseeratakseni jonkinlaisen jäsenkorjauksen käsitteen tänne. Työmäärän suhteen on vaikea tietää, kumpi veisi enemmän aikaa ja (henkisiäkin) resursseja, mutta tasan tarkkaan tiedän, kumpi tapa pitää minut vireessä ja jotakuinkin täysipäisenä.

Hierojana saisin buukattua itselleni täydet työpäivät (esim. entisessä työpaikassani tai jossain muutta ketjussa) todennäköisesti kolmessa kuukaudessa ja tienaisin noin kaksi tonnia kuussa (lisäksi tipit), josta menisi tietenkin vero (laskennallisesti kuvittelisin tekeväni kuusi tuntia päivässä kontaktityötä neljänä päivänä viikossa). Tämä tarkoittaisi keskimäärin 96 asiakasta kuukaudessa. Jos taas teen jäsenkorjausta hinnalla, jonka laskennallisesta ajattelen kannattavan (80 taalaa/tunti), täytyisi tehdä 30 hoitoa kuukaudessa päästäkseen samaan ja tähän olen jo sisällyttänyt vuokran, jota maksan nykyisestä huoneestani. Laskennallisesti siis tarvitsen 8 jäsenkorjausasiakasta viikossa, jotta tienaan saman kuin pystyisin työntekijänä ikinä tällä alalla ja tämän kuntoisena tienaamaan.

Kumman sinä ottaisit viikottaiseksi työmääräksi: 24 tuntia säänneltyä työtä ilman huolia ja murheita (jollei sellaiseksi lasketa puuduttavaa tylsistymistä) vai 8 tuntia tuntia mielekästä tekemistä ja saisit lisäksi itse päättää aikatauluista, mutta pesisit myös joka ilta lakanasi, siivoisit ja puunaisit hoitotilasi, maksaisit välineet, hoitaisit markkinoinnin ja olisit vastuussa kaikesta?

No, minä olen valinnut jälkimmäisen ja olen tässä vaiheessa juurikin edellämainitussa tavoitteessa asiakasmäärän, mutta en ihan vielä rahatilanteen suhteen, sillä ensimmäisen vuoden aikana on tokikin täytynyt antaa alennuksia ja haalia asiakkaiksi ihmisiä, jotka eivät välttämättä tavoittele jäsenkorjausta, koska eivät tiedä sen olemassaolosta. Nyt on siis aika a) nostaa hinta sille kuuluvalle tasolle ja b) lakata ottamasta vääränlaisia asiakkaita. Miten tämä sitten tehdä, jotta säilyisi tunne siitä, että hallitsee asioita? Miten kauniisti sanoa, että valitettavasti en voi auttaa sinua, jos 1) haluat tavallista rentouttavaa hierontaa 2) et ole valmis maksamaan pyytämääni hintaa.

Nyt pitää luoda kymmenelle ihmiselle viikoittainen tarve haluta maksaa jäsenkorjauksesta sille kuuluva hinta. Ja koskapa Charlottessa asuu noin 800 000 ihmistä, niin kyllä sieltä ne kymmenen ihanaa ihmistä varmasti löytyy. Ja  jos otetaan mukaan koko työssäkäyntialue, niin puhutaan kahdesta miljoonasta ihmisestä, joten on realistista olettaa, että vuoden kuluttua 20 ihmistä haluaa viikoittaisen jäsenkorjauksen (kuvitelkaas, kuustonnia kuussa). Mitä en tokikaan pysty yksinäni toimittamaan, joten haasteeksi ei kannata ottaa asiakasmäärän lisäystä, vaan rakastamani hoitomuodon tunnetuksi tekeminen. Kiinnostavuus asiaan luo asiasta kiinnostuneita hoitajia ja viiden vuoden tähtäyksellä minun ei tarvitse hoitaa yhtäkään asiakasta itse, vaan kerään rahat ja muut tekee hoidot.

Kuullostaa utopialta vai? Ehkä, mutta unelmilla (tai pahimmilla peloilla) on tapana toteutua. En siis yhtään tiedä missä olen vuoden tai viiden päässä, mutta tänään olen tässä ja Charlotte vapiskoon: jäsenkorjaaja on aloittanut toden teolla. It´s my way or no way: KatasWay.


Juu, pelottaa ihan perJANtaisesti!

Lauantai miehineen

Olipa kerran lauantai, jolloin mies ei mennyt golffaamaan, vaan tarjoutui tekemään jotain vaimon kanssa. 

Mentiin sitten World Markettiin etsimään säilytyssenkkiä. Ei löydetty.

Eikä ostettu mitään at Homestakaan, mutta kauppaa kiertäessä tuli 3000 askelta askelmittariin.

Jäi sentään käteen viinipulloteline (World Market).

Sitten mentiin lounaalle ja ihan sattumalta vieressä oli taimikauppa. 

Mutta taimikaupassa multa ja hake on niin kallista, että äijä lähetettiin Lowesiin.

Aika kovaa on savimaan kaivaminen, joten äijävoimia todellakin tarvittiin.

Sitten kun vaimokin oli käynyt täydennyksillä Home Depotissa, niin etupiha näyttää tältä!

Sitten saakin rentoutua.

Ja äijägrilliin menee makkaraa eiliseltä Super G Market -kierrokselta. 

Aah. Kaikki vain siksi, että oli ' viileähkö'  päivä (31C).

Vesi vanhin voitehista

Tuli sitten nukuttua super-kuun möllöttäessä eikä yhtään häirinnyt unta, kun vetelin lomatunnelmien unta palloon. Täällä päin kutsutaan siniseksi kuuksi sitä, kun saman kuukauden aikana on kaksi täyttä kuuta; ihmettelin nimitystä, koska en ollut sitä suomeksi kuullut, mutta onhan tuo niin harvinainen ilmiö, että ei kai se ihme. Siniseltä ei kuu kuitenkaan ole näyttänyt, taivas sen sijaan on koko ajan Carolina Blue. Ollut jo kaksi kuukautta.

Lomaviikko alkaa vedellä viimeisiään ja pistivät mokomat punttisalin (remontin vuoksi) kiinni juuri täksi päiväksi, kun minulla olisi ollut aikaa siellä heilua. Vastineeksi sitten istun tässä takaterassilla hikoilemassa. Eikö se ole ihan sama hikoileeko liikkumalla vai istumalla? Nyt jää nimittäin lenkki tekemättä, sillä niin jenkkiläistynyt en ole, että pystyisin kävelylle helteessä. Minun kroppani ei vaan kuumuudessa toimi, eikä kolmen vuoden evoluutio ole vielä riittävä sen muuntamiseen (lieneekö mikään aika, kun tulee huono olo niin tulee); äijä se pelaa golffia koko päivän tänäänkin auringosta millään lailla häiriintymättä. Minä sen sijaan laiskottelen ihan suosiolla.

Vaikka käy ihan työstä tämä riittävä vedenjuontikin! En olisi koskaan maailmassa uskonut, että olisi hankalaa saada juoduksi riittävästi vettä, mutta niin se vaan on. Olen jo kyllästynyt vissyvesiinkin (puhumattakaan muovipullomäärästä) eli tällä hetkellä ostelen sitruunoita ja maustan veden niillä. Ja veden käyn ostamassa kaupasta (reverse osmosis) omiin pulloihin, sillä hanavettä en todellakaan suostu juomaan. En edes suodatettuna, sillä jos vesi maistuu suussa pahalta, niin silloin se käsittääkseni on pahaa. Onneksi Earth Faresta saa puhdistettua vettä ihan kohtuuhintaan, sillä muussa tapauksessa siihen menisi omaisuus.

Hyvä vesi on pulloissa ostettuna selvästi kalliimpaa kuin limsat. Siksipä minä kuljen aina ja kaikkialle oman vesipullon kanssa (roudaan oman juomaveden myös töihin) ja ravintoloissa olen omaksunut erinomaisen eteläisen (southern) tavan juoda jääteetä ilman sokeria. En sitten kyllä eteläiseen tapaan sullo siihen yhtään minkäänlaisia makeutusaineita, enkä järin paljoa tykkää jääteestä (siksi sitä ei meillä kotona valmisteta lainkaan), mutta se peittää sen hanaveden pahan maun varsinkin, kun pyytää mukaan sitruunaviipaleen.

Hyvän (tai sanoisinko edes paremman) veden perässä olemme sitten vaihtaneet myös suihkun suuttimet sellaisiksi, että niihin saa filtterit. Kolmen vuoden iho-ongelmien jälkeen sain tarpeekseni ja nyt meillä on eripariset eli erinomaisen rumat suuttimet kylppärissä, sillä en ymmärtänyt niitä yhteensovittaa silloin, kun remontti tehtiin. Toivottavasti saisin kutinat hallintaan ja ihottumat vihdoinkin poistumaan. Ihoni ei siis tietenkään kestä myöskään klooria eli me emme koskaan käy uima-altaalla ja olemme kovasti tyytyväisiä siitä, ettei asuinpaikkamme yhteisössä ole uima-allasta, jolloin siitä ei tarvitse myöskään maksaa. Olen ollut uima-allas -bileissä kaksi kertaa ja kummallakin kerralla jätin uimisen väliin, koska en klooriveteen mitään hinkua tunne.

Lähimmän uintikelpoisen järven rannalle on meiltä noin puolen tunnin ajomatka ja arvannette varmaan montako kertaa olemme käyneet siellä uimassa! Emme kertaakaan. Viime kesänä kyllä lilluimme koko perhe Lake Normanilla, kun olimme ystäväperheiden kanssa veneilemässä ja tänä kesänä otin ohjelmaani kastautua Lake Luressa, mutta nämä ihan vaan kuriositeettina. Veden lämpötila kummallakin kerralla noin 29 astetta.

Meren äärelle olemme tänä kesänä päässeet (pah, menneet) vain kerran ja se oli jo toukokuussa, jolloin veden lämpö oli alle 22 eli tyydyin kahlaamaan. Ja vaikka olisimmekin ajaneet rannalle toistamiseen, niin uiminen olisi mitä todennäköisemmin jäänyt haaveeksi, sillä tänä kesänä Karoliinan rannoilla on ollut hyvä mahdollisuus joutua hain hyökkäyksen kohteeksi! Ei ollenkaan mieltä ylentävä ajatus, sillä ainakin kaksi hyökkäyksistä on tapahtunut vyötärönkorkuisessa vedessä. Tätä kesää ennen moinen on tapahtunut kymmeniä vuosia sitten (Karoliinojen rannikolla) ja yhdeksi selitykseksi tarjotaan, että vesi on epänormaalin lämminta ja siksi haitkin käyttäytyvät oikukkaasti. Minulle tämä riittää syyksi olla menemättä veteen. Lokakuun rantalomallakin aion tyytyä kahlaamiseen.

Ja sitten teitä (pitäisi) kiinnostaa kasteluveden käyttö. Niin käsittämätöntä kuin se onkin, niin suurin osa USAn kasviksista kasvatetaan Californiassa, joka kamppailee kuivuusongelmien kanssa tänä vuonna entistäkin enemmän. Meillä ei ole minkäänlaisia kastelukieltoja, mutta me emme siltikään kastele nurmikoita. Kuivukoot, jos kuivuvat. Omalle kasvimaallekin päästän vettä rajoitetusti vain joka kolmas päivä (jos ei ole satanut) ja kukat kastelen käsivoimin, jotten tuhlaisi sadettajan vettä (se on niin helppo unohtaa päälle).

Sadeveden keräämisestä täällä päässä maailmaa on riidelty moneen otteeseen ja mikäli oikein ymmärsin (meni puoli tuntia, kun yritin löytää oikeaa totuutta), niin nykyään on taas laillista kerätä sadevettä. Paitsi Coloradossa.

8 asiaa

Ihan huomaamatta tuli kolme vuotta Jenkkielämää täyteen ja koska aika usein olen blogissani pohtinut elämääni ja tänne sopeutumista, niin tässä taas olisi. Kahdeksan asiaa minusta juuri nyt:

1. Tällä hetkellä olen avoimen utelias näkemään mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

2. En halua muuttaa takaisin Suomeen, koska siellä on niin pahuksen kylmä.

3. Olen henkeen ja vereen suomalainen, joten vaalin suomalaisuuttani ja erityisesti kieltäni pystymätttä kääntämään kirjoituskieltäni englanniksi. Suomen kieli olen minä.

4. Näen suomalaisuuden nurjat puolet tällä hetkellä aika selvästi. Sisäänrakennettu vaatimattomuus ja oman osaamisen mitätöiminen istuu minussa aivan liian tiukassa ja hidastaa suuria suunnitelmiani olla maailman paras jäsenkorjaaja. Mutta käännetään se voitoksi, ja pyrkimykseksi olla ainoastaan Pohjois-Karoliinan paras.

5. Suomen kieli olen minä; ei oikein toimi asuinympäristössäni. Suomalainen periksiantamattomuus ei sitten salli minun olevan tyytyväinen käyttökieleni taitotasoon. Minulla ei kuitenkaan ole riittävästi sitä sisua (tai sitten tämä dilemma ei ole tarvehierarkiassa riittävän korkealla) panostaa kielitaitoni parantamiseen, koska tosiasiassa ongelma esiintyy vain ja ainoastaan oman pääni sisässä.

6. Suomalaisten muukalaisenpelko on mielenkiintoinen dilemma. Pienen kylän kasvattina en ole kokonaan vapaa ksenofobiasta, enkä näinollen pysty kokonaan ymmärtämään sitä tosiseikkaa, että muukalaisuus asuu oman pään sisässä. Itsestään ei kannata tehdä muukalaista paitsi silloin kun kannattaa. Ja se on defenssimekanismi se.

7. Suomalainen vapaa sieluni ei kuitenkaan ole pikkumainen ja sen uskon olevan koulutuksemme ansiota. Ymmärrys ja omasta elämästä vastuunottaminen nousee ranking-listassani todella korkealle. Ympärilläni on ymmärryksen puutetta ja joukkohysteriaa riittävästi, eikä se ole kenenkään syy. Olen silti naurettavan otettu siitä, että olen oppinut ymmärtämään asioita ja sairaan ylpeä siitä, että jälkikasvullani on kyky nähdä asioiden useat puolet.

8. Elämäni Etelässä on muuttanut minua laiskemmaksi ja olen ylpeä siitä! Toivottavasti saan jäädä tänne vielä joksikin ajaksi; jos vaikka semmoiset kymmenen vuotta olisi seuraava tavoite. Tuon tuohon näkyväksi näppäileminen, saa kotosieluni kyynelehtimään, mutta ei muuta tosiasiaa.

P.s. Laadin tämän tekstin siitä silkasta ilosta, että pystyn käyttämään sellaisia muotoja kuin partisiippirakenteet ja lauseenvastike. Se on muuten upea juttu! Ja noi matot on juuri pesty kotimaisella palamäntysuovalla. Mikä ihana tuoksu!

Ruokabloggaus

Olisi kai jo aika tehdä oikea ruokabloggaus, kun kerran asuu tässä (roska)ruoan onnelassa ja gmo-vehnälandiassa. Maanosassa, jossa oikea ruoka on lihaa, lihaa ja lihaa vehnäsämpylän/vehnätortillan/ vehnäcrackerin kanssa ranskanperunoiden ja/tai sipsien kera nautittuna. Jos nyhtöpossua ei ole aina saatavilla, niin sitten kahden paunan piskuinen pihvi. Salaattiakin saa, mutta siihen on sekoitettu aina juustoraastetta, pekonia, krutonkeja tai sokeriglaseroituja pecan-pähkinöitä.

Edellämainituista ruoista minä suostun nauttimaan ainoastaan tuota viimeksimainittua, mutta pitää osata tilatessa korostaa, että pekoni täytyy jättää pois, samoin krutomgit ja pähkinöitä vain kohtuudella (ne ovat muuten sairaan hyviä) ja kastike erikseen kipossa. Siitä sitten itse sekoittelen salaatinkastiketta sopivaksi katsomani määrän eli viidesosa tarjolletuodusta. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä ravintolassa kuin ravintolassa saa muokata minkä tahansa annoksen juuri sellaiseksi kuin haluaa. Minulla meni kaksi ja puoli vuotta oppia tämä asia, mutten edelleenkään ymmärrä, miksi jotkut vänkertävät yksityiskohtien kanssa kuin sonni posliinikaupassa.

Minulla ei ole edelleenkään otsaa juoda puolta kahvistani ja sitten palauttaa se sanoen, että se maistuu jotenkin liian makealta tänään, voisinko saada uuden. Sillä uuden saa aina ja kaikkialla, eikä kukaan  korvaansa notkauta (jos olisin sturbucksin työntekijä, niin sylkäisisin kyllä kyseiseen pahvimukiin). No, kerran kuussa saan sähköpostiini kyselyn asiakaspalvelusta nimeltämainitulla kerralla ja kyselyyn vastattuani saan ilmaiseksi leivonnaisen, pari bonuskertymää tai muuta mukavaa, eli palautetta asiakaspalvelusta myös kerätään ahkerasti. (Viimeksi AutoBellillä poju puunasi ja kiillotti vimmatusti ja jopa imuroi takaluukun kahdesti ja sitten pyysi tätä rouvaa tarkistamaan, olenko tyytyväinen tulokseen. Tämä rouva katsoi poikaa vinosti ja vastasi, että tämä on minun kulkuvälineeni, ei egobuusti, joten sinä olet hommasi hoitanut, eikö minua kiinnosta pätkääkään, onko se puhdas vai tahrattoman puhdas, sillä se on AUTO! Poju ei loukkaantunut, vaan hymyili kauniisti ja vastaanotti kolme ylimääräistä taaleria, jotka hänelle olin varannut (sillä tajusin kyllä, että hän käytti ekstra-aikaa). Tippasin siis $7 normaalin $4 sijasta; itse pesu on 16. )

Mutta nyt meni asian viereen. Tänään nimittäin tein itselleni erinomaisen hyvää ja terveellistä ruokaa. Reseptit olen varastanut netistä ja kaverilta. Kokeilkaapa!

Lehtikaalisalaatti, jossa lisäksi parsakaalia ja runkoparsaa sekä kuivattuja karpaloita. Olen marinoinut 2 päivää yhden sitruunan mehussa ja lisännyt lorauksen oliiviöljyä (alkuperäisesti myös hunajaa, mutta minä en siitä tykkää). Päällä ituja. Kaalin kitkeryys taittuu kivasti!

Koska ei sitten ollut mitään proteiinia, niin pannukakkujen luvatusta maassa haarukoin YHDEN banaani mössöksi ja lisäsin KAKSI munaa ja heitin pannulle. Kaksi muhevaa amerikkalaista pannaria ILMAN JAUHOJA. Voi lisätä ripauksen suolaa tai vaniljaa, mutta mä laiton karvasmantelia ja ruokalusikallisen mantelijauhetta peittämään kananmunan makua. Herkkua! 

P.S. Jättimäisen vesimelonin saa tällä hetkellä parilla taalalla!