Levottomuus

Olen taas viime aikoina ollut vähän levoton. Sillä tavalla, ettei oikein jaksa keskittyä lukemaan ja kirjan kuunteleminenkin menee pätkittäin. Vaikka siis olisi ihan hyvä eli puoleensavetävä kirjakin. Juuri nyt minulla taitaa olla keskeneräisenä neljä kirjaa, joista kaksi äänikirjoja (toinen suomeksi ja toinen englanniksi), yksi on pädiin ladattu kirja ja viimeinen ihan oikea pokkari yöpöydällä. Lisäksi Audiblessa on ainakin kolme lyhyttarinaa odottamassa ns. välikuuntelua (muilla on niitä välikäsitöitä, mutta minä en sellaisia harrasta). Kyllä minä aikaisemmin jaksoin keskittyä yhden kirjan loppuun ennenkuin aloitin seuraavan.

Toisaalta elämässä oli myös aikakausi, jolloin kaikki lukeminen liittyi jollain lailla työhön ja muu ns. vapaa-aika meni perhe-elämän pyörittämiseen. Kun ei ollut aikaa lukea huvin vuoksi. Nyt sitä on. Aikaa! Mutta keskittymiskyky on kyllä ihan sirpaloitunut, vaikka kuinka yritän käyttää vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa. Yritän. Luvattoman paljon aamuaikaa kuluu sittenkin facen mitäänsanomattomassa maailmassa ja instan videoita skrollaten. Enkä siis edes tykkää videoista. Siis miksi? Miksi pelaan pasianssia padillä ennemmin kuin avaan sen ElisaKirja appin? Osaanko enää istua kahvilassa ilman kännyä tai muuta viihdytyslaitosta. Tiedän ja näen, että nuoriso ei osaa eikä pysty, mutta itse en koe kuuluvani nuorisoon eli minulla pitäisi olla enemmän kontrollia aikani turhanaikaiseen käyttöön, varsinkin kun ruutuaika ei millään osa-alueella rentouta meikäläistä. Miksi yöllä silmät ristissä ei voi vain laittaa silmiä kiinni ja ryhtyä nukkumaan; miksi pitää aloittaa vielä yksi jakso Frendejä? (Siksi, että Netflix joutuu pianaikaan luopumaan tästä sarjasta eli jäähyväiskierros vielä.)

Toinen asia, joka aiheuttaa levottomuutta meikäläisessä on melu, äänet, piipitykset, kammottava taustamusiikki, erinäisten laitteiden peruutuskriikutukset, naapuruston koirat ja lasten kirkuna. Se korvatsärkevä saaste, joka kumpuaa jokaisen uudehkon ravintolan ovesta. Se, kuinka kolme lasta uimasuihkulähteellä saa aikaan sellaisen kakofonian, että on paettava juosten paikalta. Kun lähdet kesken vesijumppatunnin pois, kun uusi vetäjä soittaa musiikkia ja ohjeistaa mikrofonin kautta uimahallissa, jossa on neljä allasta ja ilmatila nousee lähemmäs neljään metriin. Se, kuinka kahvilassa pyydät, että musiikkia säädettäisiin pienemmälle ja kun tämä ei onnistu, jätät menemättä kyseiseen kahvilaan (no siellä oli kyllä muutakin pientä säädettävää).

Yksi syistä, miksen mene ostoskeskukseen eli Mallille on juuri melu. Pahin on H&M: kerran likka katsoi tarvitsemansa vaatteet valmiiksi ja minä tein täsmäiskun kassalle maksamaan. En pystynyt odottamaan sisällä, kun hän kokeili vaatteita. Toinen syy (no siis kaikenmuun maailmanparannuksen lisäksi) ovat hajusteet! Tiedättekö miltä YankeeCandlet haisevat? Entä Bath and Bodyworkin tuotteet? En edes mainitse hajuvesiosastoja, sillä niiden kai kuuluukin haista. En pysty olemaan edes soijakynttiläkaupassa, vaikka kaikki on ns. terveellistä ja turvallista, sillä äklöys tursuaa ihohuokosista sisään. Laitoin juuri yhden lähiostarin vaatekaupan (jonka brändi on suunnattu aikuiselle naiselle eli siis itseäni selvästi vanhemmille) boikottilistalleni, vaikka olen sieltä löytänyt hyvin tällaiselle keski-kokoiselle keski-ikäiselle ihmiselle sopivia farkkuja. Siis kaupan, jossa myydä iskeytyy kannoille kuin iilimato ja käy varaamassa sinulle omalla nimellä (liitutaulussa siinä ulkopuolella) olevan sovituskopin ja juoksuttaa naama krampissa sitä ja tätä sinne koppiin. Olivat ottaneet joitain kiinalaiselta haisevia kemikaliatuotteita (kaikki nääs yhdellä käynnillä kiristetyllekin iholle) valikoimiinsa ja sain aivastuskohtauksen ennenkuin ovi oli riittävän auki sisäänpujahtamiseen. No, oli minulla boikottiin toinenkin syy, sillä myyjä ei osannut vastata, kun tiedustelin onko kaupassa yhtään luonnonmateriaalista tehtyä tuotetta (niinkuin vaikka 100% puuvilla).

Näinollen siis tavallisessa päivässäni on katastrofin ainekset ilmassa, jos unohdan ottaa kauppareissulle korvanapit mukaan. Jokaisessa kahvilassa istun tulpat korvissa paitsi silloin kuin olen siellä kavereiden kanssa. Eilen juuri jouduin lopullisesti hyvästelemään yhden etelä-Charlotten parhaista kahviloista, sillä pyynnöstäni huolimatta (ehkä nuori neiti ei kuullut pyyntöäni) psykedeelistä musiikkia ei saatu yhtään pienemmälle ja melutaso oli minulle liikaa, vaikka laitoin kuulokkeet ja white noisea niistä korviini. Ihan oikeasti! Ehkä minun olisi aika ostaa se espressokone kotiin, sillä siellä ainakin on hiljaista kello 7-16, jolloin mies tulee sohvalle äänekkäästi hengittelemään...

Tiedän, että minulla on jonkinasteinen misofonia eli olen yliherkkä äänille, mutta tämä yleisten tilojen yliäänekkyys on kyllä muidenkin riesa. Olen vähän taipuvainen laittamaan tämän kaiken amerikkalaisen ylienergisyyden, ylitehokkuuden ja yli-ihan-minkä-vaan piikkiin. Palautimme japanilaisessa paikassa ruusukaali-annoksen, koska se oli liian makea jopa ystäväni makuun. En enää halua käydä Harris Teeterissa (normiruokakauppa), koska se on liian iso. Joudun ehkä vaihtamaan kampaajaa, koska hänen 12-vuotiaan tyttärensä kynnet ovat liian pitkät (eli mauttomat tuon ikäiselle). En halua mennä pankkiin, koska siellä on liian monta asiakaspalvelijaa kärkkymässä sekkejäni.

Viimeksi kun katselin jotain skandinaavista tv-sarjaa hukkasin juonikuvion lähes kahdeksikymmeneksi minuutiksi, kun jäin taivastelemaan sitä, kuinka epätasaiset ja keltaiset näyttelijöiden hampaat olivat. Tämän seurauksenä joudun taas lopettamaan nauramisen, sillä ehkä oman rivistöni KAKSI täkäläisen standardinmukaista hammasta ei vielä riitä siihen, että suunsa kannattaisi avata.

Eli levotonta on ihmisen elo. Juuri kun luuli, että kaikki on kohdillaan, niin aurinko paistaakin ihan liian kirkkaasti, ulkona on ihan liian kuuma ja viikonlopussa ihan liikaa aikaa, jota ei osaa käyttää muuhun kuin typerään somettamiseen, kaikesta turhanpäiväisestä marisemiseen ja uusien kirjojen valitsemiseen, vaikka pelit ja vehkeet on keskeneräisiä kirjoja pullollaan.

Näillä eväillä mielenkiintoiseen syksyyn!

Syksyhkö tulee, oletko valmis?

Hahaa! Sain sitten vihdoin hankituksi uuden läppärin, joka tässä pikkuhiljaa alkaa toimia. Sitä kun ensin harkitsee asiaa tovin (että kuinka paljon tarvitsen läppäriä) ja sitten on nämä mukavat asennuspuuhat ja kaikenmaaliman tilien yhteensynkkaukset (mies on saanut väkertää) ja loppuviimeksi sitten oikeiden osoitteiden ja salasanojen viidakosta selviämiset (kun on niin hienoja nämä systeemit, jotka kaiken kierrättää kännykän kautta), niin NYT alkaa vihdoin tuntua siltä, että kannatti tämäkin investointi, sillä taas alkaa lyyli kirjoittaa.

Jos vaan osaisin taas ohjelmoida aikaa kirjoittamiselle, sillä takana on urani kiireisen heinäkuu! Luulin näes jo trendiksi sen, että keskikesän kuumalla asiakasvirta vähän ripotteloituu, kuten kolmena edellisenä vuonna, mutta tänä vuonna meininki oli toinen. Ei siis enää haittaa, että otin koko kesäkuun lomaa, sillä heinäkuu korvasi poissaolon luoman kolon. Yhtäkkiä tipahti 6 uutta asiakasta ja siinä sitä on sitten luovittu onnellisena. Kun on töitä ja toimeentuloa.

Rutiinit kunniaan eli punttisalia ja töitä on ollut elämä. Tässä kohden jaksan aika hyvin rutistaa neljä päivää putkeen, kunhan sitten perjantaisin vain palauttelen ja muistan liikkua tarpeeksi. Ja ettei pääse unohtumaan, niin kiitos vaan maailmankaikkeudelle progesteroni-voiteesta, joka kaiken on mahdollistanut ja meikäläinen jaksaa vaikka mitä. Kuten siis mennä maanantai-aamuisin vesijumppaan! Tästä saavutuksesta olen siis ihan oikeasti ylpeä. Täytyy näes pyrkiä hyödyntämään tuota kuukausimaksua, jonka sinne salille laitan, kun tällain kesällä en ole ihan joka kerta jaksanut maata edes siellä höyryhuoneessa tahi saunassa. Kyllä viiden viikon putki on jo rutiini eikös?

Sitten tulin ihan huomaamattani taas ilmoittautuneeksi opiskelemaan. Täällähän on siis pakkokin noita lisäkursseja ottaa, mutta minulla on jo tämän kaksivuotiskauden vaadittavat tunnit kasassa, ja silti päätin ilmoittautua vähän pidempäänkin haasteeseen, koska haluan ja voin. Liityin jäseneksi Ortho-Bionomy -nimiseen yhteisöön, jonka kursseja olen siis jo kaksi ottanut. Tämä tietenkin tarkoittaa lisää jäsenmaksuja, lisenssejä ja useamman vuoden opiskelua (aion siis ottaa muutaman kurssin joka vuosi, eikä minua haittaa, vaikken ikinä heidän lisenssiään lunastaisi), mutta ennenkaikkea sitä, että opin uuden ja itselleni hellävaraisemman tavan hoitaa. Tiedossa on siis ankaraa luovimista jäsenkorjauksen ja uuden hoitomuodon välillä. Kun jäsenkorjaus vaan edelleen on maailman paras hoitomuoto, mutta haluaisin pitää niveleni kasassa vielä ainakin kaksikymmentä vuotta. Katsotaan miten ämmän käy, sillä marraskuussa aion sekoittaa mieleni kokonaisen viikon kestävässä myllytyksessä. Perästä kuulunee.

Eli mikään ei sinänsä ole muuttunut, sillä tätähän elämä on: työtä ja rutiineja, mutta myös kahvitaukoja, kävelylenkkejä, lounaita, kirjoja ja aika lailla myös teatteria. Tulin sitten kuitenkin Täällä Pohjantähden Alla -trilogian päätteeksi kuunnelleeksi Tuntemattoman Sotilaankin eli olisiko nyt aika palata taas muihinkin teemoihin ja jättää Suomen historia. Kun saisi ennen perjantain kirjakerhoa loppuun kirjan Ashevillessä sijaitsevasta Biltmore Estatesta, mutta tiukille ottaa, sillä kirja on oikeastaan tylsä. Vaikka tuo Biltmore onkin mielenkiintoinen joskin ylihinnoiteltu paikka. Teatteria on tiedossa vanhoissa tutuissa paikoissa täällä Charlottessa, mutta myös ainakin Abingdonissa Virginiassa. Olisi mukava tehdä teatterireissu myös Wilmingtoniin, mutta ensin täytyy laskea rahat, kunhan on maksanut tuon kurssin ja muut pakolliset kuviot tältä syksyltä.

Ensi viikonloppuna muutetaan likka taas kampukselle ja ikäänkuin syyskausi alkaa. Vaikka kesä jatkuu ja vanha kalenterikin on käypä vielä vuoden loppuun. Syyskuussa on sitten parhaat ulkoilukelit ja toivottavasti myös aikaa kirjoitella enemmän. Kai noille opinnoillekin täytyy vähän raivata päiviä kalenteriin, jos vaikka oikeasti innostuu reflektoimaan ja keräämään asiakashoitoja. Kun eihän sitä koskaan tiedä. Minä kun vähän tykkäänkin kirjoitella asioita, ja olisihan se hyvää harjoitusta tämän toisen maan kielen käytössä. Ihan vähän alkaa tuntua siltä, että olen oppinut ilmaisemaan itseäni sujuvahkosti tuolla toisellakin kielellä, vaikka virheettömyyteen onkin vielä kosolti matkaa. Vaan ehtiihän tässä. Elämä edessä. Toinen puoli vielä kokonaan elämättä!