Taas on aikaa viärähtäny eikä mitään sen kummempaa sattunu.
Paitsi, että kävi ihana kaveri kylässä ja mepäs posautettiin pohjoiseen eli Virginiaan ja poikettiin varmuuden vuoksi Tennesseen kautta, kun en ollut siellä aikaisemmin käynytkään. Ei ny si tartte välttämäti mennäkä Memphisiin tai Nashvilleen kevään road-tripillä. Mutta ei siittä pitäny viälä puhua, säilyköön kevätretket viä salasina.
Ajeltiin semmone Virginia Creeper Trail polkupyärällä alas. Taikka siis pualivälii ku siihen tuli semmoset 17 mailia. Eikä tullu ees hiki vaa päivvastoin: tartti poiketa ostaa lämmikettä matka varrella kun käret jäätys. Mutta maisemat oli upeita ja joki solisi hyisenä koko matka. Me myäs tottakai syätiin hyvin sekä Abingdonissa että Blowing Rockissa. Ja otettiin maisemakuvia. Kuten myös Linville Fallseilta misä käveltiin ainaski kaks mailia eli oli semmone luonto- ja aktiviteettiloma. Kiitos vaan viaraille, jokka synttäreilleki raahattiin. Ikävä jäi.
Enne Suami-viaraita poikettiin norjalaissyntyse kaveri kanssa eteläsä Beaufortisa, joka on kulmakumman vanhin kylä. Ja se on täälä outoa. Ku kaikki 70-lukua vanhemmat asiat luetaan antiikiks. Beautiful Beaufort (lausutaa biutivul biufort; ei saa sekottaa NCn Beaufordiin, mikä lausutaa beufort) on sillain säilyny, ku sisällissorasa siälä ei taisteltu lainka, vaan perustettii vaan sairaaloita. Hiano paikka! Ja si käytiin St. Helenan saarella, misä oli komee galleria täynnä Gullah-tyylistä taidetta ja muutenki se on Gullah-kulttuurin keskus (orjien jälkeläisiä, jokka kehitti oman kiälenki jottei isännät ois ymmärtäny mitä ne puhuu). Työkseen nää orjat joutuvat pumpulipelloille ja tekemään indigo-väriä, joka oli semmosta myrkkyä että oksat pois. Samalla saarella oli myäs ihka ensimmäinen mustille perustettu koulu. Se oli ny museona, mutta kovi paljoa emme paikasta ymmärtänee, ku se opas puhu semmosta murretta että skandinaavit jäi iha ymmälle. Hiano paikka! Jaa kiipesin taas majakkaa!
Enne tota reissua piti tehrä viä yks reissu piitsille, mutta se meni mönkään se hurrikaanin takia. Tai niitä oli siis oikeesti kakski.
Enkä sitte viäkä päässy sinne Michiganiin, missä miäs on ollu kohta reilu kuus viikkoo, eli mää oon saanu olla kotona ku ellunkana! Ja nauttinu joka hetkestä. Paitsi siittä, ku meni sulake ja se jäi jumii. En saanu takasi ja kyllä itteppäistä naista korpes. Tartti iha soittaa miähelle ja si miäs soitti toiselle miähelle, koka tuli ja paukautti sitä tsydeemiä ja naps, taas tuli sähköö. Tartti vaan miähen tatsia se.
Toisenki kerra oli ikävä. Se oli sillo ku tulin myähään teatterista kotio (Hamiltonia räppäs eli taas oppi maalaistyttö kuinka se tämä maa perustettii) ja ihav valsetissa ajoin takaa ainakin kymmensenttistä torakkaa! Prkl ku piti iham myrkyttää. Mutta mistäpä ei suamalaine selviäis.
Ei sitte muuta ku heippa eli punttikselle pepsorent-hymy naamalla (oli muute useamman tonnin pepsorentti). Ja huamena Ashevilleen kouluttautumaa viisaaks ihmiseks! Täsä tyhjäsä pesäsä on kuulkas ihan nautinnollista.
