Uusi eli vanha osoite

No hupsista. Aina ei kannatta uskoa mitä sinulle kerrotaan. En kuvittele olevani mitenkään erityisen sinisilmäinen ihminen ja ymmärrän, että me kaikki olemme erilaisia ja toimimme eri tavoin. Tai sitten tämä suomalainen pitää mitä lupaa -ajattelu istuu meikäläisessä vähän liian tiukassa. Nyt on tilanne nimittäin se, että universumi tyrkyttää minulle erinomaista mahdollisuutta vähentää työpäiviä. Aion ottaa tämän mahdollisuuden vastaan toiseksi viimeisenä oljenkortena pelastaa rapistuva kroppa totaaliselta luhistumiselta. (Se viimeinen on oljenkorsi on lokakuussa tulossa tänne eikä me mitään mukavaa tyttöjenreissua tehdä, me maataan plintillä ja hoidetaan toisiamme.)

Kai minä voisin tällä suomalaisella sisulla vielä muutaman vuoden sinnitellä ja sitten aloittaa eläkeläisen markettihommat kolmen vuoden päästä yhdeksän taalan tuntipalkalla, mutta aion valita toisin. Vähennän työpäivät kolmeen viikossa ja toivon, että täten olisin matkalla vielä ainakin kymmenen vuoden työrupeamaan tällä alalla. Tälläkin vajavaisella matematiikalla (onkohan se calculusta vai algebraa täällä) osaan laskea, että kolmenkymmenen viikkotunnin raatamisella wallemartissa saisin saman rahan, kun nyt saan kolmesta asiakkaasta. Eli ehkä kannattaa vielä panostaa omaankin hyvinvointiin, kun ei (luojan kiitos) tarvitse olla vastuussa terveysvakuutuksista itse (se on tämä avioliitto vankalla pohjalla ihan vaan noiden vakuutustenkin takia. Enkä silti ole varma, saanko uudet etuhampaat... ei nyt justiinsa ole taskussa viittä ylimääräistä hammastonnia tämän vuoden budjetissa.)

Mutta tarkoitus ei nyt ollut kuvittaa avioliittomme nykytilaa (vaikka siis mulla on tämä viidenkympikriisi menossa ja mies on saanut vähän tuta), vaan kertoa, että muutan työni tänään kotiin. Koska sain häädön.

No ehken nyt ihan häätöä, mutta varsin tylysti vuokraemäntäni yhdessä yössä päätti, että hänelle paras vaihtoehto on jättää vastanaitu aviomies ja muuttaa takaisin kämppään, jossa tähän asti olemme töitä tehneet. Ei siihen sitten ole paljon vastaansanomista, vaikka meillä toki oli vähän pidempi sopimus, sillä hän konkreettisesti muutti. On aika kummallista tehdä töitä jonkun makuuhuoneessa, josta hän aamulla raivaa ilmapatjansa pois ennenkuin tulen paikalle. Lain mukaan voisin siis tietenkin kiistää asian, mutta ihan käytännössä ei kyllä kuulkaa toimi. Ja lisäksi vielä kaupanpäälle toisen aviohuolet eli kahden yön harkinta-ajan jälkeen päätin raijata kimpsuni ja kampsuni kotio heti eikä viidestoista päivä.

Tässä sitä sitten muutetaan opetustoimisto eli työpöytä vierashuoneeseen, jota alakerran huone voi muuntua työpaikaksi. Näin ollen meillä ei sitten enää ole kahta vierashuonetta, vaan yksi vierashuone/hoitola ja toinen vierashuone/työhuone. Koska mies ehti jo kantaa kitaransa lapsukaisen huoneeseen, enkä minä voi skypettää samassa huoneessa missä hän rämpyttää repertuaariaan. Tämän avioliiton tila punnitaan sitten tosissaan, kun likka lopullisesti muuttaa kotoa ja kumpikin on kärkkymässä hänen isoa huonettaan: soittohuone (uusia kitaroita ja muita ihme härpäkkeitä, joita asiaan näyttää liittyvän), pelihuone (biljardipöytä menis kivasti), tv-huone/man cave (seinän kokonen telkkari), vierassviitti (sillain täydellisesti sisustettu zen-tila), Katan opetustila (koska mä nyt kuitenkin saan tästä työstä vähän palkkaakin) vai joku muu. Näyttää nyt kylläkin siltä, ettei me ihan hevillä pystytä ihan just nyt muuttamaan pienempään kämppään. (Ja me siis ihan hyvin selvittiin kahden ison koiran kanssa kymmenen vuotta 79 neliössä; oi niitä aikoja.)

Mutta taas lipsahdin aiheesta. Rahantuloa ei tarvitse siis vähentää, sillä säästän vuokrassa ja verotuksessa ainakin yhden työpäivän verran viikossa. Eli lupaan ja vannon, että teen hoitotyötä vain kolmena päivänä viikossa. Ja muuten vietän aikaani salilla, sillä HEUREKA: maalaistyttö on tyystin amerikkalaistunut ja liittynyt klubiin! Tayden palvelun salilla on nimittäin myös höyryhuone ja sauna. Eikös siitä ilosta kannata jo maksaa melkomoista kuukausimaksua ja istuksia siellä kahvilassa, kun kotona meinaa tulla höperöksi. Kun nyt vielä saisi nuo myyntitykit ihan tosissaan uskomaan, etten olen kiinnostunut heidän ILMAISESTA ohjauksestaan, enkä ILMAISESTA jooga- tai muusta sadasta viikkotunnista, enkä ILMAISESTA yhteislenkistä, en PUOLI-ILMAISESTA ensimmäisestä hieronnasta tai kasvohoidosta (normi hieronta on muuten 130/tunti eli ei koskaan), enkä ILMAISESTA kuukausittaisesta tavoitebuustauksesta enkä siis oikeasti mistään muustakaan ILMAISESTA lisäpalvelusta. Ainoa palvelu, jota pyysin oli ilmainen merkintä rekisteriin, että minulle EI SAA soittaa ja markkinoida yhtään mitään.

Minä maksan mieluusti siitä, että saan käydä suihkussa, maata höyryhuoneessa ja viskoa juomapullollisen laitonta vetta kiukaalle (tämän teen vain silloin, kun saunassa ei ole muita). Niin, eikä tarvitse kantaa pyyhkeitä tai shampoita mukana (vaikka omat shampoon silti kannan). Mutta nyt kun minulla on aikaa, niin onhan myös MAHDOLLISUUS pelata tennistä, käydä uimassa, lillua poreammeessa tai ulkoaltaassa, osallistua Pilates-tunnille, pyöräillä, juosta, nostaa painoja ja kaikkea mistä en vielä tiedäkään.

Sitähän tämä elämä on: suuri mahdollisuus!

Muutoksen tuulia

Vierivä kivi ei kuulemma sammaloidu. Tällä ruholla sitä sitten taas vieritellään eteenpäin, mutta kevyesti ja helposti alamäkeä. Näyttää näet siltä, ettemme voi jatkaa työskentelyä nykyisessä toimistossamme, koska asukasyhdistys laittaa kapuloita rattaisiin. Nämä kuviot ovat useinkin kovin mielenkiintoisia. Kerronpa.

Toimistoni on ystävän osakkeessa eli asuntoalueella, jota ei ole kaavoitettu työtiloiksi. Näissä asunnoissa työskentelyä EI kuitenkaan ole asuntoyhtiösäännöissä kielletty, emmekä me ole ainoat, jotka siellä töitä tekevät. Emme myöskään tuota mitään häiriötä eli emme käytä naapurien parkkipaikkoja tms. jonka perusteella kimppuumme voisi hyökätä. Tämän yhtiön säännöt ovat tosi tiukat ja niissä on säännelty mm. kuinka monta kukkapurkkia takapihalla saa olla, eikä pihassa saa parkkeerata autolla, jossa on minkäänlaisia mainoslauseita. Näin ollen naapuri, joka omistaa asuntonsa, joutuu peittämään joka yöksi autonsa, jossa on firman logo. Aika turhauttavaa siis.

Viimeisen kuukauden aikana pihaan on asennettu valvontakamerat, joiden katseluoikeus on yhdistyksen puheenjohtajalla, joka on elämänsä sisällön menettänyt korppikotka. Kaikki tämä on siis yhden naisen ansiota. Hänellä on oikeus tarkistaa nyt kaikki autot, jotka parkkeeraavat asuntoyhtiön 80ssä parkkipaikassa! Uusin keksintö on, että JOKAISEN VIERAAN, joka vierailee missään yhtiön 40ssä asunnossa on ETUKÄTEEN rekisteröitävä autonsa merkki ja rekisterinumero systeemiin. Luulen, että moni ihminen menettää ystäviään, jos he unohtavat tämän tehdä ja vierailun yhteydessä auto hinataan pois asunnonomistajan OMALTA parkkipaikalta! Kyse ei siis ole vaan vieraspaikoista. Mieti siis, että jos viet oman autosi korjaamolle ja saat käyttöön vara-auton, et voi sitä omistamaasi p-paikkaan pysäköidä. Ja tämä korppikotka siis oikesti kyttää asiaa. (Ystäväni sai häneltä huomautuksen 10 minuutin kuluttua altaalta poistumisestaan, kun ei palauttanut tuoleja samaan asentoon, jossa ne olivat ennen hänen ja lastenlastensa vierailua. ”That was disrespectful.”)

Emme siis voi vaatia, että jokainen asiakkaamme rekisteröi autonsa ennen hoitoon tulemista. Etsimme siis uutta toimistoa. Mikä voi olla ihan mielettömän hieno juttu, kun voimme alkaa rakentaa omaa tiimiä. Tai sitten vähennän (taas) radikaalisti töitä ja teen vähät työt kotona maksamatta vuokraa kenellekään. Tällöin olisi aikaaa uusille jutuille (hys hys), vanhenevan kropan hoidolle (miten ihmeessä peukalot kestää erinomaisesti, mutta oikea etusormi on kehittänyt alkavan niveltulehduksen) ja opettamiselle (saan ehkä kuudennen yksityisoppilaan).

Elämme mielenkiintoisia aikoja! Tosiasiahan on, että kovin montaa vuotta en tätä tahtia fyysisesti jaksa, mutta ihan vielä en olisi valmis luovuttamaan.

Jatkokoulutus on tuskaa!

Raflaava otsikko ei kerro siitä, millaista on olla jatkokoulutuksessa, vaan siitä, miten hankalaa on löytää jatkokoulutusta. jossa olisi jotain järkeä.

Täällähän systeemi vaatii, että pysyäkseen koulutettuna hierojana eli säilyttääkseen luvan tehdä töitä, on jatkokoulutettava itseään. Tällä hetkellä on istuttava koulun penkillä 12 tuntia kaksivuotiskausittain ja osa koulutuksesta on oltava eettistä pohdintaa eli etiikkakurssi. Yrittämisen ja markkinointiin liittyvää koulutusta saa olla vain osa tuosta 12 tunnista ja sitten on vielä määrätty kuinka monta tuntia on oltava lähiopetusta. Verkkokursseilla ei siis saa koko hommaa kuitattua.

Missään ei kuitenkaan ole määritelty, mitä jatkokoulutus saa maksaa, eikä kurssien sisältöjä ole luokiteltu taitotasojen mukaan millään lailla. Voisin siis valita kolmekympin kirjekurssin tai kolmentonnin kokonaisuuden jatkokoulutustarpeeseeni.

Ja voitte kuvitella, että tässä myymisen ja markkinoinnin luvatussa maassa niitä kursseja sitten riittää. Mainosta tunkee postilaatikkoon ja sähköpostiin ja linkedIniin tasaisella syötöllä. Lisäksi tulee ammattiliiton lehti, jossa on koulutuksia, itse ammattiliiton sivuilta löytyy koulutuksia, ammattiliiton liittovaltiotasolta löytyy koulutuksia, ammattiliiton koko valtakunnan tasolta voi valita omansa... ja ymmärrätte varmaan jo yskän. Valinnanvaraa on. Haitari on laaja. Jopa vuokranantajani tarjoaa kursseja, joilla voisin tämän velvollisuuteni suorittaa, mutta silti emmin joka kerta.

Kun haluaisin oppia jotain uutta ja tähdellistä. Haluaisin, että uusi ja tähdellinen maksaisi alle 500. Haluausin, että opetusympäristö olisi alle viiden tunnin ajomatkan päässä. Haluaisin, että opettaja osaisi opettaa. Haluaisin kerrankin tulla koulutuksesta innostuneena ja halukkaana soveltamaan oppimiani asioita.

En siis (taaskaan) halua valittaa, sillä yhden kerran olen päässyt koulutukseen, josta oli mielestäni hyötyä, mutta en innostunut siitäkään niin paljoa, että olisin jatkanut kohti sertifikaattia. Koska viikonloppu maksoi yli 500, ajomatka kurssipaikalle kesti 11 tuntia ja hotellissa asuminen ei sekään ole ilmaista. Aion myös olla tarkka tässä hinta-laatu -asiassa, sillä edelleen karvastelee se rahasumma, jonka jouduin maksamaan koulusta, jotta sain pätevyyden. Taitoja kun tuosta koulusta herunut.

 Tänään otin härkää sarvista (koska olin aamulla kollegan luona keskenäänoppimassa) ja aloin taas tutkia vaihtoehtoja: kollegan suosittelema koulutus vaikuttaisi erinomaiselta, mutta juuri se, josta olisin kiinnostunut sattuu olemaan joko Iso-Britanniassa tai Oregonissa. Seuraavaksi kiinnostavin olisi Chicagossa ja Pensylvaniassa... ei ihan halvalla irtoa ainakaan tuo UK:hon matkaaminen. Täytyy siis toivoa, että toisivat lisäkursseja tänne Pohjois-Karoliinaan joskus ensi vuoden aikana. Mutta jos eivät tuo ennen lokakuuta, niin jotain muuta on keksittävä.

En siis antanut periksi. Vietin noin kolme tuntia netin syövereissä ja löysin kyllä mielenkiintoisia juttuja, mutta jos asia kiinnosti, niin verkkosivuilla ei ollut hintaa ja jos oli hinta, niin minua ei kiinnostanut. Ankaran pohdinnan jälkeen olen laittanut lisäkysymyksiä kahteen paikkaan, jotka molemmat sijaitsevat Ashevillessä.

Ashevilleen ajaa alle kolme tuntia ja siellä on loistavia ruokapaikkoja ja monta kivaa kahvilaa. Eikös siinä jo ole hyvä syy mennä kurssille? Katsotaan kuinka tässä käy.