Ja minä puhun ruuasta

Enkä mainitse geenimanipuloitua moskaa olleskan, ihan vaan sillä perusteella, että kaipa sekin kohta heitetään huitsin tuuttiin ilmastonlämpenemisen kaveriksi. Tässä maassa on nyt semmonen johtaja, joka päättää, että ilmasto ei lämpene. Ehkä saamme jääkauden vierailemaan?

Mutta asiaan. Meitä kaikkiahan tietenkin kiinnostaa ruoka ja sen nauttiminen, joten kirjaanpa taas kerran huomioitani asiasta. Jaa että miksi? No siksi, että (sitä on pyydetty kirjoituksen aiheeksi) huomaan ihan muina naisina omankin ruokavalioni muuttuvan paikallisempaan suuntaan. Enkä nyt tarkoita tätä henkilökohtaista kamppailuani gluteenittoman ja sokerittoman ruokavalion kanssa, se on toinen juttu.

Sillä aamiainen on päivän tärkein ateria ja täällä se koostuu joko ylenpalttisesta hiilari- ja sokeritankkauksesta (bagelit, muffinssit, paikalliset sokeripuustit, pancakes hillolla ja kermavaahdolla, keksit, browniesit ja mitä moninaisemmat murot) tai sitten tukevammasta munakas-annoksesta, johon ehdottomasti kuuluu paistettuja perunoita! Noita perunoita aika pitkään arastelin (varsinkin kun ne on uitettu rasvassa), mutta hmm... maku muuttuu ja nykyisin ne maistuvat hyviltä!

Minulle maistuu kumpikin aamiaistapa, mutta vain erikoistapauksissa, kuten viikonloppubrunssi, ja mieluusti yhdistettynä. Teen vain oman pannukakkuni (siis amerikkalainen pancake ei suomalainen uunipannari) joko banaanista tai mantelijauhosta ja muu perhe vatkaa sen pussista. Ja ravintoloista tiedän ne paikat, joissa muffinssin/pullan saa vaihdettua gluteenittomaan pannariin, ja nautin sen hyvällä omallatunnolla kerran puolessa vuodessa. Ja sen munakkaan tulee sisältää juustoa, tomaattia ja paprikaa (ei missään nimessä pekonia minulle) ja se täytyy tarjoilla sourcreamin ja guacamolen kanssa! Tai vähintäänkin avocado-siivujen. Ja niitä perunoita tulee ravintolassa kyytipoikana... Varsin yleinen aamupala on myös breakfast burrito, mutta siihen en ole tykästynyt (koska gluteenittomana sitä ei juuri löydy).

Kaiken edellämainitun ahtamisen jälkeen lounas maistuu sitten vasta yhden jälkeen. Ja lounaaksi voi heittää samanmoisen satsin, mutta kaikkein yleisin lounasruoka täällä on ehdottomasti sandwitch mitä erilaisimmilla täytteillä ja lisukkeilla. Sandwitchiksi kutsutaan kaikkea missä kahden leivän (leipä voi vaihdella paahtoleivästä foccacciaan) väliin laitetaan mitä tahansa paitsi kunnon pihvi, joka muuttaa sen hamburgeriksi. Ja lisukkeen voi sitten valita mieltymystensä (eli ravintolavalinnan) mukaan: ranskalaisia, perunalastuja, salaattia, hedelmäsalaattia tai cole slowta. Lounas on useimmiten kylmä ruoka (paitsi ne ranskalaiset) eli täällä hampurilainen kuuluu enemmänkin päivällisajan vatsantäytteeksi. Myös salaatit ovat suosittuja lounasaikaan ja annokset ovat runsaita ja herkullisia, joskin terveellisyyden kustannuksella. Salaattiin kuuluu usein myös pähkinöitä/guacamolea/krutonkeja/pekonia/jotain makeaa kuten hedelmiä tai marjoja ja  runsaasti salaatinkastiketta, joten se kannattaa aina pyytää on side, jotta sen salaatin pystyy syömään. Paikasta riippuen on saatavilla erinomaisen terveellisiäkin salaatteja, mutta tarkkana saa olla.

Muita lounasvaihtoehtoja on tietenkin runsaasti: tacot, kiinalainen, thaimaalainen ja kaiken muun maalainen ruoka on suosittua ja herkullista, mutta nämä annokset sisältävät aina TOSI paljon sokeria eli makeutta. Kastikkeita käytetään runsaasti ja koskapa kansakunta on liotettu sokerissa jo vuosikymmeniä, niin makea on täällä perusmaku. Itseäni tämä tökkii monissa nuudeli- ja wokkipaikoissa, joissa tavallisesti tilaankin nykyisin sushia. (Yksi japanilainen paikka keittää porkkanat sokeriliemessä ja sitä tarjotaan sitten riisin sijaan terveellisempänä vaihtoehtona, yäk.)

Paikallisempi ruoka, myös lounaaksi, on bbq ja erilaiset merenelävät, katkaravut etunenässä. Barbeque on erinomaisen maukasta, sitä saa possusta, naudasta tai kanasta, ja näihin annoksiin kuuluu aina papuja. Tämä ei ole minun suosikkini, sillä vaikka bbq-kastikkeita on monenlaisia, ne ovat kaikki minuun makuuni sokeriliemiä, samoin papujen kastikkeet. Sen sijaan paistetut suolakurkut maistuisivat minulle oikein hyvin, mutta no, ne on kastettu venhäjauhoissa ja uppopaistettu eli aika kaukana terveellisestä. Myös hashbrowneista tykkäisin, tosin jälkkärinä, mutta mitä muuta voi olettaakaan, kun kyseessä on öljyssä uppopaistettu pullataikina. Tämä on siis se lisuke, jonka tilalla Suomessa oli ruisleipäpala.

Shrimp ja grits on myös paikallinen herkku eli mauttoman puuron seassa on katkarapuja; minusta grits maistuu vetelälle mannapuurolle, jonka kanssa nauttisin mieluummin kiisseliä kuin katkarapuja, joista kyllä muuten tykkään! Katkarapu täällä on noin kuusi kertaa isompi kuin Suomessa pakasteena myytävä serkkunsa. Ja tuoreena herkullista. Muista merenelävistä minä en sitten tykkääkään, crabcakeja kyllä syön, mutta (tasku)rapujen syöminen ei muuten kuuluu suosikkipuuhiini.

Myös kalaa saa tietenkin monenlaista ja onkin ottanut aikansa oppia, mitä kalaa täällä kannattaa syödä. Sillä osa on viljeltyä ja antibioitua, mutta sitten on tuoretta ja wild caught, joka on selvästi kalliimpaa, mutta myös maukkaampaa. Kalasanasto ei ole vieläkään ihan kunnolla hallussa, mutta kun käy paikallisessa (erikois)kalakaupassa, niin pikkuhiljaa oppii tunnistamaan. Minä tykkään mahi mahista ja useissa paikoissa saa valita haluaako pannulla tai öljyssä paistettua vai jopa grillattua. Paitsi jos menee perinteiseen fish camp -ravintolaan, jossa kaikki on vanhan kaavan mukaan uppopaistettua. Mutta ah niin hyvää ja elämys sinänsä!

Kaikki edellä mainutut ruokalajit käyvät sopuisasti sekä lounaaksi että päivälliseksi! Täällä ei olla kovin tarkkoja rajaamaan jotain ruokaa määrättyyn kellonaikaan kuuluvaksi. Erikoistuneet aamiaispaikat sulkeutuvat kello 3, mutta siihen asti tarjoillaan sekaisin aamiaista ja lounasta. Kaikki thai-paikat ovat kiinni kello 3-5 ja muuntuvat sitten päivällispaikoiksi. Pikaruokapaikat ovat auki 24/7, mutta siitäkään huolimatta en niissä käy. Ns. amerikkalainen ruokapaikka tarjoaa listallaan sandwitcheja, hampurilaisia, salaatteja ja main dishejä, jotka ovat kanaa, possua, kalaa tai nautaa ja lisäkkeenä ranskalaiset tai sweet potato fries, perunamuusi (mashed potatoes), erilaiset pavut ja salaatti.

Ja sitten sweet tea! Paikalliset ryystävät kylmää teetä hurjia määriä, ja nesteytys onkin tärkeää kesäkuumalla. Jääteeksi kai sitä suomalaisittain pitäisi kutsua, mutta se on kyllä yhtä makeaa kuin toinen ikiherkku: coca cola. Ja joka ravintolassa sitä tuodaan lisää niin paljon kuin jaksaa juoda ja tyrkytetään mukillinen myös matkaan lähiäisiksi. Ja kyllä: nykyään, jos lasissani on enää jääpajoja jäljellä ENNEN kuin se täytetään, niin vähennän tippisummaa huonosta palvelusta. Minun teeni on toki unsweet ja mieluiten sitruunalla, sillä onhan se vähän kitkerää, mutta silti paremman makuista kuin kraanavesi. Niin, ja pillillä juodaan kaikki kylmät juomat (paitsi viini lasista ja olut pullosta/tölkistä) ja kahvi pahvimukista sen kannessa olevat pienen reiän läpi eli tavallaan pillihän sekin on! Jos saan kahvia oikeasta kupista, niin taatusti julkaisen siitä kuvan facessa/instassa (paitsi kantapaikoissani, joihin olen jättänyt oman mukini)!

No entäs viini! Täällähän sitä saa jos jonkinlaista ja jonkinhintaista. Paikallinen (Pohjois-Karoliinassa kasvatettu) viini on tehty muscadeno-rypäleestä, joka on makea. Yhdessäkään pullossa ei lue sokerimäärää ja pääosa punaviineistä on MAKEITA. Myöskään valkkareissa ei kerrota onko kyseessä makea tai vielä makeampi tuote, tämä pitää tarkistaa (no tietenkin) puhelimen appsilla! Tai sitten käydä maistamassa ja muistaa mistä tykkää. Sokkona ei kannata pulloa ostaa, jos haluaa taatusti kuivaa. Onneksi kuohuvissa senkään on printattuna sweet, dry tai extra dry. Minä olen ratkaissut viinihaasteen niin, että kotiin ostan vain eurooppalaisia viinejä (WorldMarketissa on maistiaiset joka lauantai ja jos ostaa vähintään 4 pulloa (mitä tahansa viiniä) niin saa 25% alennusta) tai aina maistiaisten jälkeen jos sattuu kuivaa löytymään. Ravintoloissa pyydän mahdollisimman kuivaa ja saan eteeni kaksi pikkulasillista maistiaisia, joista voin sitten valita kuivemman (ja eka lasillinen meni huiviin ilmaiseksi siinä miettiessä). Viinilasillinen on noin 16-18 senttiä enkä ole sitä koskaan nähnyt mitattavan, pullosta se kaadetaan silmämääräisesti. (Paitsi jos ostaa koko pullon, mikä ei ole mikään ongelma sekään, sen saa ottaa mukaan lähteissään.)

Normi päivällisaika on täällä kello 7-10, mikä meille suomalaisille sopii hyvin, sillä kuudelta ravintoloissa on vielä hyvin tilaa eikä tarvitse odottaa pöytää. Me siis edelleen mieluummin nautimme ruuan kello 6 kuin kello 9 eli ihan kaikkeen emme ole tottuneet. Tämän myöhäisen ajankohdan vuoksi paikalliset eivät tunne käsitettä iltapala, mutta lounaan ja päivällisen välissä toki nautitaan snacksejä. Voihan snäksit sentään! Erilaiset välipalat ovat kauppojen tarjonnan kulmakivi, sillä lapset eivät kai voi istahtaa autoon ilman jonkinlaista välipalaa ja hyvin monen lapsen kouluun kuljetettava eväsruoka on pelkkää snäksiä. Eli sipsejä, karkkeja, suolakekseja, keksejä... Tottakai löytyy myös hivenen terveellisempiä vaihtoehtoja, mutta eivät snäksit normaalin ruuan tasolle tietenkään pääse. Jokaisessa kaupassa on lapsille tarjolla ilmaisia keksejä, jotta pysyvät kärryissään hiljaa, kun äidit hoitavat ruokaostokset. (Ja äidille se viininmaistajainen.)

Koska meille on edelleen vieras ajatus, että ravintolassa pitää odottaa pöydän vapautumista, niin käymme ulkona aamiaisella todella harvoin. Sunnuntaisin (kirkon jälkeen) ei pääse yhteenkään ravintolaan ilman 45-60 minuutin jonotusta!

Lopuksi vielä muutama huomio: juusto on täällä aina siivutettua tai kuutioitua (tai sellaseksi ajateltua) eli juustohöylää emme ole kahteen vuoteen enää käyttäneet. Valmiiksi raastettua juustoa löytyy noin kahtakymmentä eri sorttia ja keitettyjä munia tietenkin kanssa. Leikkeleet (on sokeroituja tai hunajoituja) ovat ns. lunch meat eli sitä tungetaan noin 6-8 siivun kokoinen könttä leipien väliin (open sandwitch on jotain kovin eurooppalaista). Aamiaisleivän väliin tungetaan maapähkinävoita ja marmelaadia. Sipsit ovat ruokaa eli kuuluvat aterian osaksi; popcornit ovat telkkarinkatsomisruokaa ja useimmiten makeita. Maito säilyy pilaantumatta 6 viikkoa. Bileissä ja mitä erilaisemmissa illanvietoissa viedään aina jotain syötävää mukana ja jos kaikkea ei ole syöty, loput kannetaan takaisin kotiin. Ja koskapa täällä on ihan kaikkea tarjolla niin, mitäs sanotte erään ravintolan erikoisuudesta: sushiannos miniburgereilla! Vaikka mikä minä olen tuomitsemaan: minun suosikkilounaani on erinomaisen hyvin yhteensopiva sushiannos ja iso latte. Nam!

Yhtä kaikki: hyvä ruoka, parempi mieli!

Jenkkiytyminen osa 3.

Koska olen melkein hyperventilaatiotilassa syystä, että matkat Suomeen on kesäksi buukattu sekä minulle että likalle, vaikka emme tietenkään samoilla lennoilla tahi kotiappäin edes samalla viikolla tule, niin tulipa taas todistettua, että synkinkin suomalainen aijan myötä muuttuu ja muuttaa toimintatapojaan. Kerronpa.

Esimerkki yksi tapahtui muutama viikko sitten kahvilassa. No, kaikki nää mun esimerkit taitaa olla kahvilasta, mistä voi päätellä, että todellakin vietän kunnioitettavan määrän laadukasta ja kofeiinirikasta aikaani kahviloissa; mutta vain siitä syystä, että suomalaisuus minussa vaatii jokapäiväistä suureellista mustan juoman kuluttamista. Mutta siis, istuksin DeanDeLucassa ja koskapa siellä on kaupungin paras kahvi ILMAN nettiyhteyttä (mikä hyytävä vääryys sinänsä), niin jotta en kuluttaisi ihan koko kuukausittaista dataani yhdellä istumalla, niin silmääni osui erään keski-ikäistyvän rouvan haahuilu edestakaisin. Siis ainakin kymmenen minuuttia kuljeskeli kori kainalossa ja yritti päättää, mitä haluaa ostaa.

Ensimmäinen, suomalais- vai olisiko sittenkin satakuntalaisäitini runnomaan, -kulttuuriin perustuva, vähättelevä reagointitapani tilanteeseen oli, että rouva-kulta, ehkäpä sinun ei kannattaisi ostaa ensimmäistäkään noista syvästi epäterveellisistä, jouluisiin syöminkeihin erinomaisesti sopivista tuotteista, koska olet yltiöpäisen lihava. Siis kaikella rakkaudella, mutta kuitenkin. Jenkki minussa kuitenkin nosti päätään ja ALOIN JUTUSTELUN tämän rouvan kanssa siitä, että Southparkissa olisi paljon isompi, suureellisempi ja kymmenkertaisesti valinta-aikaa vaativa DeanDeLuca, jonne sinun kannattaisi mennä ostoksille. Meillä oli oikein mukava jutustelu ja hänen lähtiessään suomalainen terveyspuritaani ja alan työläinen minussa kävi kiivasta päänisisäistä keskustelua erinomaisen kohteliaan jenkkiminäni kanssa pitkän tovin. Onneksi oli kahvia saatavilla, sillä muuten olisi saattanut iskeä päänsärky kaiken identiteettikriisin keskelle.

Tänään päätin uhmata kaikkia säänjumalia ja erinomaisen ennustetusta lukimyräkästä piittaamatta otin ja läksin lähi-Sturbuksiin kahville ja netteilemään. Koskapa suurin osa vaateliikkeistä ja putiikeista näyttää olevan kiinni, koska siis on pakkasta ja sataa vettä/lunta, eikä niitä talvirenkaita ole vieläkään kenellekään taivaasta tipahtanut, niin sturbuksi on kovasti täynnä. Ja muutenkin noin niinkuin sturbuksin asiakkaana kuulun vähemmistöön, koska usein jään istuksimaan ilmaisen nettiyhteyden luvatussa kahvilassa, enkä tukka putkella ota ja kiiruhda pahvimukini kanssa johonkin epäerinomaiseen tärkeään askareeseen, niin tapahtui kummia:

Ihan tyynesti pyysin yhtä tyttöä keräämään kimpsunsa ja kampsunsa, jotta toinen tuoli vapautuisi minulle, ja istuin samaan pöytään! Koska rakas lukijani, olet suomalainen, niin peruutapas taaksepäin ja lue tämän kappaleen ensimmäinen lause uudestaan!

Tein tämän kaiken erinomaisen kohteliaasti ja sen kummempia miettimättä. Kyllä olisi kenellä tahansa manselaisella mennyt pullat väärään kurkkuun, jos olisi nähnyt! Tässä me nyt istutaan vastakkain, kumpikin oman näyttöruudun takana ja esitetään viileää. Kattokaas, kun me vaan voidaan tällain suuren maailman tapaan olla saman pöydän ääressä omiin virtuaalimaailmoihimme uppoutuneita maailmankansalaisia.

Vähänkö mä oon jenkki, c'moon y'all!

Hyvää uutta vuotta

Niin se vaihtui taas vuosi. Ihan rauhallisesti ja jäi taas raketitkin näkemättä, vaikkakin paukuttelu kuului kyllä. Hipsin nukkumaan varttia vaille kaksitoista, kun silmät eivät enää pysyneet auki tulitikuillakaan. Ehdin sentään nähdä, kun likka lähti juhlan viettoon kaverilleen ennen kuin vedin peiton päälleni...

Me kyllä juhlittiin vuoden vaihtumista, mutta jo päivää aikaisemmin ja varsin mukavassa seurassa. Vuosi 2016 kun oli meikäläisen elämässä oikein mukava ja tapahtumarikas, vaikka maailman mittakaavassa eteen jysähti muutama totaalinen järkytys ja ihmetyksen aihe. Mutta ehkä olen jo pikkuisen alkanut ymmärtämään, että mitä sitten tapahtuukin, niin se menee kyllä ohi, vaikkei suitsisikaan itseään pyhään raivoon tai voimattomuuden suohon. Niin, meille tulee tänne uusi presidentti, mutta kai siitäkin jotenkin selvitään, kun on selvitty mm. mellakoista kotikonnuilla. Voi 2016 millainen olitkaan.

Henkilökohtaisessa elämässä viime vuosi oli ihana, sillä tapasin uusia ihmisiä (hih, ennenkaikkea monta uutta suomalaista), matkustin itsekseni sekä ajellen Floridaan että lentäen Minnesotaan opettamaan suomea. Jep, ja tänään siis on ensimmäinen pitämäni skype-opetustunti tällä mantereella. Ja opetan siis suomea; aktivoin satavuotta vanhan wiki-sivuni ja taas sitä mennään! Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi.

Kun selaan blgogiani taaksepäin (oikeasti kaikki asiat unohtuu saman tein, jossei niitä kirjoita muistiin eli olen kyllä monesti kiitellyt sitä, että kirjoitan), niin huomaan, että viime keväänä tapettiin yksi hammas, saatiin green card ja tuskailtiin cellegeen hakemisprosessin monimutkaisuutta. Meilläkin juhlittiin ´ylioppilasta´ja nyt on jo ensimmäinen yliopistolukukausikin takana.

Minusta tuntuu välillä, että blogissani on ihan liikaan yrittäjyyteen liittyvää ja työhön liittyvää kipuilua , mutta jälkikäteen katsottuna ei sitten kuitenkaan yltiöpäisesti. Onhan minun yrittäjyyteni aika lailla elämäni - ja tämän blogin - keskiössä, koska blogissa pyrin kuvaamaan tuntojani liittyen siihen pieneen tosiseikkaan, että muutin kypsässä iässä toiselle puolelle maailmaa ja aloitin elinpiirini ja toimentuloni rakentamisen aikalailla alusta. Olen toki julistanut monen monituista kertaa sitä, että olen löytänyt itseni ja kutsumukseni, mutta aina se menee uudelleen piiloon ja etsimiseen menee edelleenkin jonkinverran aikaa.

En tiedä, kuinka paljon joutuisin tässä keski-ikäistymisen taitekohdassa pohtimaan näitä asioita, jos asuisin Suomessa, mutta täällä yritykseni antaa minulle brändin, elämän sisällön ja tavan olla suomalainen tässä kaupungissa. Minun tapauksessani jäsenkorjaajuus on vahvasti myös identiteetti, joka nojaa pääosin suomalaisuuteen, mikä tekee minusta hyvin erikoisen ja ainutlaatuisen (täällä). Ja koska käsitettä jäsenkorjaaja ei täällä ole, ja toisaalta olen jo aika kaukana siitä jäsenkorjaamisen tavasta, johon minut Suomessa koulutettiin, niin välillä olen aika ymmälläni siinä, mitä oikein olen tekemässä ja kenen kanssa.

En tiedä osaanko ollenkaan selittää tätä myrskytuulta, joka sisälläni välillä puhaltaa: suomalaisuus on minulle voimavara, nostalgia ja työväline. Ja koska minulle on annettu ihan semmoinen normiannos sitä suomalaista sisua, niin haaste on pysyä oman jaksamisen rajoissa. Suomalaisena minä tietenkin voisin ihan itse ja yksikseni pistää koko pohjois-Karoliinan hierontamarkkinat uuteen uskoon, ihan vaan koska pystyisin, mutta olen päättänyt toisin. Sillä näen myös oman härkäpäisyyteni uusin silmin: se yltiöpäinen työtapa, jota Suomessa harrastin oli erinomaisen typerä ja kuluttava! En kerta kaikkiaan usko, että pystyisin hyppäämään sinne jättämääni oravanpyörään takaisin ja pysymään terveenä.

Sen sijaan kaipaan koto-Suomea täältä käsin ja se on yksi rikkaus elämässäni. Saan ottaa vain ne parhaat puolet Suomesta ja suomalaisuudesta ja julistaa niitä täällä. Asun ja vaikutan tässä ympäristössä ja olen pikkuhiljaa oppimassa jotakin tästä maasta (vai pitäisikö sanoa tästä osavaltiosta) ja itsestäni, mutta amerikkalaista minusta ei kerta kaikkiaan koskaan eikä millään tule. Tässä vaiheessa voisi siis lakata pinnistelemästä ja olla mikä olen.

Vuosi 2017 on uusi ja tänä vuonna saan ajella ainakin Washingtoniin (DC, ihan niin hullu en vielä ole että osavaltioon lähtisin ajelemaan) ja lentää Suomeen viettämään jussia. Uusi työtila ja sopiva uusi työyhteisö pitää löytää, mutta mitään muuta isoa ja mullistavaa en ajatellut tehdä. Otetaan rauhallisesti ja nautitaan tästä hetkestä, työstä, opettamisesta ja itsensä kunnossa pitämisestä. Minulla on täällä aivan ihania ystäviä, asiakkaita ja riittävän höperöitä kanssakulkijoita, joiden kanssa voimme ajella huvin vuoksi naapuriosavaltioon teatteriin, aloittaa espanjan opiskelun samasta syystä ja ennenkaikkea istuksia kahvilla tai lounaalla. Onko sinulla sellaista kaveria, joka lupaa ihan vaan seuran vuoksi lähteä ajomatkalle hakemaan jotakuta Rovaniemeltä? Kaksi ystävääni lupasi heti... (Suomessa on ehkä outo ajatus ajaa hakemaan kaveri Rovaniemeltä, mutta täällä pikavisiitti DC:hen on normiajomatka.) Ja sitten on niitä ihmisiä, jotka lähtevät mukaani Suomeen viettämään juhannusta. Toivottavasti tämä suunnitelma toteutuu... Pitäkää peukut pystyssä ja fingers crossed.

Hyvää ja kullekin sopivan tavoitteellista vuotta 2017 kaikille!