Elämän pieniä ja suuriakin iloja

No ensinnäkin ymmärsin vasta, että meidän (ydin)perheeseen ei tule enempää ylioppilaita! Kummallista. Perheessä on kolme valkoista lakkia (likaisin niistä tupsullinen) ja siihen se siis jääkin. Mutta tulee siis kummajainen neliskanttinen ja sittenniin se musta kaapu. Ehkä sille tulee myöhemmin enemmän käyttöä kuin valkolakille, joka pölyttyy tuolla kaapissa. Ajatelkaas vaikka, että aina kun ei löydä kaapista sopivaa päällepantavaa, niin voisi laittaa sen kaavun ja hups: kukaan ei tietäisi, että juuri tänään on bad gaderoobi -day.


Minulla on siis terassi tahi porch, jota ei deckiksi saa kutsua, koska tässä terassissa on siis katto! Oikeammin kuitenkin kesäolohuone, jossa olen viettänyt viimeisten parin viikon aikana kunnioitettavan määrän aikaani pääosin selkä sohvaa kohti ponnistaen. Tänäaamuna heräsin kello 9.45 ja nyt, kun kellottaa vartin yli viisi, niin olen terassoinut semmoisen 8 tuntia. (Kylpyhuoneessa täytyy vielä käydä sisällä, ulkohuussia ei ole laitettu eikä riu'ulle uskalla tällainen käärmepelkoinen). Ja ihan koko aikaa en tokikaan ole ollu perse puuduksissa, vaan vedin tuossa ihan omat hot joogat! Hiki tuli helposti, sillä tänäinen lämpötila kellottaa jotain kolmeakymmentä.

Ihanaa! Aamiainen, lounas ja välikahvit on tässä nautittu ja muutamaan otteeseen olen laskeutunut tuonne rikkaruohotyömaalle tullakseni sitten taas varmistamaan, ettei sohvassa ole vieläkään mitään vikaa. Ainoa huono puoli tässä terassissa on se, että välillä joutuu menemään töihin, muuten kellottaisin vieläkin vähemmän askelia. Mutta se on huomisen murhe se. 

Eilisen huippukohta taas oli semmoinen tosiasia, että pääsin saunaan! Eikä siinä vielä kaikki; pääsin sinne suomalaisessa naisseurassa siideri/olutpullojen kanssa ja samalla muisteltiin opiskeluja Tampereen yliopistossa! Voiko parempaa toivona samana päivänä, kun kotomaassa juhlitaan koulujen loppumista? . En minä ainakaan keksi.

Arki jatkuu sitten taas huomenna eli terassiaikaa joutuu rajoittamaan. Koulua on jäljellä vajaa kaksi viikkoa ja sitten se iskeekin varsinainen kesäloma: likka lennähtää kotomaahan ja täällä aletaan suunnitella juhannusjuhlia. Kolmannet vuosittaiset Hyväristen festarit on taas luvassa. Saas nähdä miten tästä selviää; ensi vuonna tähän aikaa sitten onkin erilaiset juhlinnat: high school graduation. Äitiä jännittää!

Mä oon sittenkin biitsi-ihminen!

ITerveisiä meidän omalta biitsiltä. Siis Pohjois-Carolinan hienoimmalta rannalta. Tai no, mun mielestä kaikki rannat, joilla olen käynyt (etelä-Karoliinassa ja Georgiassa; ja no se Meksikonlahti oli sitten Floridassa), näyttää kyllä samanlaisilta. Siellä on santaa, aaltoja, lapiokouraisia lapsia, möllöttäviä ylipainoisia, juoksevia sportti-ihmisiä, tuuli ja aurinko. Joidenkin mielestä kadehdittava yhdistelmä lomaa ja rentoutumista.

Suon sen heille kaikin mokomin, vaikka nykytiedon valossa itsensä grillaaminen ei minusta ole ollenkaan järkevää. Näen, kuinka lapset jaksavat leikkiä tuntikaupalla veden äärellä ja aikuiset istuvat ja nauttivat joko seurasta tai virvokkeita; iltaa kohden sitten enemmän jälkimmäisistä. Kaikilla on hauskaa ja punainen nenä/niska/selkä/käsivarret. Ja seuraavana päivänä uudestaa, vaikka kuinka olisi se punainen kärsä/kyömy/takosuus/allit. Illalla voi sitten syödä ranskanperunoilla kuorrutettua uppopaistettua sapuskaa, huuhtoa sen alas oluella ja katsella, kun jälkikasvu kipittelee pitkin käytäviä paiskoen ovia ja karjuen elämänriemua, lomalla kun ollaan.

Mutta sitten on se toinen puoli. Ei tarvitse laittaa ruokaa, saa hyvällä omallatunnolla nauttia pari lasillista viiniä, relata lasten kanssa (aika monessa perheessä näyttää olevan isovanhemmat mukana hoitoapuna) ja vain olla, sillä kotityöt eivät muistuta itsestään läsnäolollaan.

Siksi minäkin pakkasin autoon tyttären lisäksi kiitettävän määrän sälää, varasin rannanpuoleisen kahden sängyn ylihintaisen ekstra-lukaalin motellista, josta on 5-vuotiaan kivenheitto rannalle. Käpyttelimme rannalla ilta-auringossa, join lasillisen viiniä Tiki-baarissamme ja söimme ranskalaisilla höystettyä ruokaa. Aamulla sitten söin puuroni siinä parvekkeella tuulen tuivertaessa ja auringon paistaessa. Sitten tuunasin itseni täyteen aurinkorasvaa, koska halusin asiaankuuluvasti pukeutua sortsihamoseen ja sporttipaitaani (alleista viis, mutta bikineihin sonnustautumiseen tarvitsen vielä noin 6 vuotta paikallistumisaikaa) ja lähdin rannalle!

Kävelin nimittäin lähimpään Sturbucksiin Marriott-hotelliin noin 20 minuutia sitä rantaa pitkin ja kastelin varpaani siinä kylmässä merivedessä. Nyt istun tässä latteni kanssa kuluttamassa aikaa, jotten herättäisi likkaa, joka koisii onnellista unta siellä huoneessa. Ihan parasta rantaelämää siis! Seuraavaksi taidan tsekata tuon Boardwalkin, jossa iltaelämä tapahtuu, ja sitten käpyttelen takaisin sinne parvekkeelle, johon saa vedettyä tuulisuojan varjoksi eteensä. Ehkäpä menen rannallekin makaamaan kahdeksikymmeneksi minuutiksi, jos haluan rikkoa rajojani!

Memorial-viikonloppuna ilma on justiinsa minulle sopiva: tänään nousee vaan 26:een pilvettömältä taivaalta ja huomenna 28 puolipilviseltä. Ja parasta tässä kaikessa on se, että maanantaina voin hurauttaa neljässä tunnissa kotio rentoutuneena ja D-vitaminoituna. Kuten sanottu: minä olen biitsi-ihminen!

Ja kuvat on taas mitä on, ei pysty muokkaamaan näillä laitteilla.

Portaiden paikka

Kesä keikkuen tulevi, tärykalvoja tärryyttelevi. Eivät vaikuta SSS-hallituspohja eikä mitkälie jääkiekkokisat ihmisen elämään, sillä puutarhan otollinen kasvukausi on nyt eikä neljän viikon päästä. Tomaatit ovat vihriänä ja salaattia pukkaa ja mustikkasato näyttää onnistuvan erinomaisesti. Eli taisto alkakoon: verkot on viritetty ja oravat valjastettu, sillä marjavarkaat posauttelevat postilaatikon paskaiseksi nopeammin kuin valo välähtää naapurin vuosikertaraudassa.

Ruusupenkki sulostuttaa kerrassaan komeasti eli äitienpäiväkukkaset on omasta takaa. Yrttipenkki kukoistaa samettikukkien takana, mutta uusi haaste kätkeytyy pilvisen taivaan alle: minne portaat? Sillä uutta terassia ihan kohta pukkaa, kun omakotiyhdistys mikälie loihi armollisesti lupasen sellaisen paukahuttaa eli pianaikaa erinomaisen puhelias vaaleamman rodun puhdasverinen jälkeläinen rakennuspiirtäjä/mainostaja/suunnittelija tulee näyttämään piirustuksia ja varmistamaan, että omin kätösin tulee maksusekki kirjoitetuksi. Ja lupaa maat ja taivaat jotta valmihiksi loihitahan kolmessa päivässä.

Maanantaiaamunailtapäivällä sitten tankeroenklantia puhtahasti lausahteleva tummemman rodun espanjalaistakielikantaa edustava hurmuri johdattelee joukkionsa röökaamaan paikalle kuunteluttamaan hitsipitsihabla-musaa vasarat kourassa. Ja sitten kun pohja on luotu, niin tulee siivoussakki ja kahden päivän päästä hurmuri sönköttää, jotta aikataulussa ollaan, mutta vääränmallisia nauloja saatiin eli vähän viivästyy.

Eli parin pienen remonttihomman läpiköyneinä konkareita voidaan luvata, että kolmen päivän työnä tehtävän terassin avajaiset saattavat ehtiä juhannukseksi, mutta lopputarkastusta tuskin siiheksi on keretty. Eli se jälkimmäinen sekki voipi olla silloinkin kirjoittamatta, mutta kirjoitetaan se sitten samaan aikaan , kun loppusumma viime talvisesta portaiden päällystämisestä. Mikäli joku tulisi työnjäljen tarkistamaan, jotta voisimme sen riitauttaa ja korjauttaa. Kattoremppa toki toimertui oikein asiantuntevasti, sillä sen maksoi suoraan vakuutusyhtiö ja omalle kontolle jäi vain omavastuu, ylimääräisten naulojen kerääminen ja vain yhden autonrenkaan paikkuuttaminen. Kun oli sen verran leväperäinen tämä naulojen keräilijä...

Sitten taitaakin olla remonttikiintiö vähäksi aikaa täynnä ja vuolaana virtaavat rahavirrat suunnataan kohti ylempiä tutkintokenttiä. Kun nyt saataisiin se portaiden paikka sovituksi? Kahdenlaista logiikkaa on ilmassa, toinen sieltä kuluttaja- ja toinen enemmän tuottajapuolelta. Ja sisustaakin se pitäisi: josko palmu purkissa vai kahdeksan saniaista? Rottinkia vai rautaa? Uusi grilli vai löhösohva? Lisäsiipi vai hyttysverkot? Tuuletin vai kynttelikkö?

Pianaikaan olisi siis kesäsiipi odottamassa, joten aamukahvin juominen on sallittua vain ulkotiloissa. Linnunlaulussa. Jäähdytyskoneen höristäessä vieressä. Sillä se on kesä ja kärpäset seuraavat kaksi viisi kuukautta!

P.S. Jossain se rahaliikenne sentään osataan: sain perintäkirjeen Instrum Justitialta ja turha kai se on jupista, sillä itsepä olen jättänyt laskuni maksamatta! Mielestäni olisi toki ollut korrektia saada se lasku, jonka olisi sitten ehkä maksanutkin. Mutta ehkä perintätoimisto on ainoa laitos, jonka kate riittää postimerkkiin. Ja koskapa vaativat minua kirjeitse kuittaamaan asian (ja maksamaan postimerkin), niin taidanpa lähettää omin kätösin allekirjoittamani sekin!

Eli jos huomaatte luottotietojeni menneen, niin syyttäkää DNA:ta ja 30 euroa!

Siihen se tulee: