Tämä viikko on ollut varsinainen Murphyn mukainen lunta tupaan -viikko, joten vastaefektinä päätin kirjoittaa kaikesta positiivisesta, jota mieleen tulee.
Kuten esimerkiksi jouluvalot! Olen siis edelleen kovasti sitä mieltä, että jouluvaloja ei saa ripustella ennen aikojaan, mutta koska pimeä tulee jo viiden jälkeen kovaa kyytiä, niin levittelin kaikki pihavalomme jo tänään. Ihan vaan koska päivällä paistoi aurinko ja oli mukava puuhastella pihalla jokunen hetki. Siellä ne nyt sitten ovat sulostuttamassa naapurustoa ja siis ensimmäiset ripustukset näillä nurkilla. Tähän on tultu, mutta koska saamme vieraita Thanksgivingiksi, niin onhan se kiva, että on valoa kansalle. No vastavoimaksi kerrottakoon, että meidän pihassa on myös tämän kylän ainoa elävä tuli eli kynttilä.
Muutenkin olen sitä mieltä, että ihmisen täytyy sopeutua ympäristöönsä. Ja koska asuu ympäristössä, jossa kanssaihmiset ovat erityisen ystävällisiä, niin tarttuuhan sekin. Hitaasti, mutta varmasti. Enää minua ei ärsytä, kun viereisestä pöydästä jutellaan kesken salaatinsuustatursuamisen tai kysellään kuulumisia kahvilassa. Se kuuluu asiaan. Ravintolassa on ihan tavallista saada tuntemattomilta ylimääräinen kaksi yhden hinnalla -kuponki tai kaupan kassalla puuttuva 25 senttiä joko kassaneidiltä tai perässä jonottajalta. Saman tekee sitten mieluusti eteenpäin. Tänään annoin viisi taalaa sekä yhdelle kodittomalle että lähimarketin ruokakeräykseen; en tiedä meneekö apu oikeasti perille, mutta eihän sitä koskaan tiedä, ja itselle tuli hyvä mieli kun saattoi auttaa. En tokikaan jakele murusia jokaiselle niitä pyytäville, mutta tänään nyt sattui olemaan sellainen päivä.
Viime aikoina olen tullut huomioineeksi, kuinka toisen iloisuus saa omat murheet katoamaan kuin taikaiskusta. Kerronpa pari esimerkkiä. Muutamassa kaupassa on joutunut jonottamaan tavallista kauemmin (siis jouluruuhka-aika on täpöllä menossa) tai muuten olisi ollut jotain valittamisen tarvetta, mutta kun myyjä hymyilee, kyselee iloisesti kuulumisia ja samaan hengenvetoon pahoittelee, että tänään kaikki toimii niin hitaasti, niin ei siinä yksinkertaisesti voi pysyä happamana. Sen kun oppisi itsekin: hymyilemään negatiivisissa tilanteissa, sillä se ei ole keneltäkään pois!
Toinen sattuma oli kiropraktikkoni kanssa. Höyrysin täysillä eräästä ajokorttiin liittyvästä tapauksesta ja taisin lausua seuraavaa: Had I known.... niin C. katsoi mua ja keskeytti: Missä sä oot oppinut noin hyvää englantia? Paikalliset täällä ei osaa käyttää noin kaunista kieltä ja sä just sanoit. Oikeesti. Sun englanti on kehittynyt ihan hirveesti! Sielu lämpesi, unohdin vaahtoamiseni ja se oli siinä: ilo. ihan sama onko kehuminen oikeutettua, relevanttia tai pinnallista, siitä tulee hyvä mieli. Ja hyvä niin.
Iloa ja onnea kaikille, olkaamme kiitollisia siitä mitä on. Elämässä kaikki on hyvin ja aurinko paistaa!(Mutta auta armias, jos tuo aurinko minulta viedään, niin en takaa seurauksia.)
lauantai 22. marraskuuta 2014
tiistai 11. marraskuuta 2014
Hengissä ollaan!
Kylläpäs aika rientää ja kirjoitustaito on ottanut ison askelen taaksepäin, kun näppäimet ja sormet eivät mitenkään osaa toimia yhteistyössä. Sitä se macciutuminen teettää, vaikka uutta puhelinta vanhan räppänän tilalle ei olekaan vielä saatu. Kun iPhone6 ei riittävässä määrin löydä tietään Verizonin hyllylle. Tänään käytiin toista kertaa kysymässä, mutta jospa sitten kolmas kerta toden sanoo.
Lokakuu meni pienessä sumussa, sillä isoäiti siirtyi ajasta ikuisuuteen kunnioitettavassa 88 vuoden iässä (hän oli siis isoäideistämme nuorin; vielä on 91-vuotias ja 95-vuotias). Mummu oli valmis lähtemään ja niin kai sitten minäkin: Suomessa poikkeamaan.
Tulin siis Suomeen - tämän hetken ajatuksen mukaan - viimeisen kerran lokakuussa. Toki ajatuksenakin hautajaisiin saapuminen on synkkä, mutta vielä synkempi oli kotomainen keli. Ankea harmaus iski melkoisen railon sydämeen, jopa niin, että kielsin sitten likkaakin enää haaveilemasta yliopistosta siellä päässä maailmaa. Tai ainakin depressiolääkkeet pakkaan sitten mukaan, jos kaikesta huolimatta uhkaa sinnepäin tulla.
No eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, eikä tänäkään kesänä ilmaantunut saunaa takapihalle, joten syvapuhdistautuminen täytyy edelleen tulla tekemään sinne. Mutta toivonpa vaan kovasti, että jokin muu tapa ilmaantua kotomaan kamaralle kuin istuksia 15 tuntia lentokoneissa ja -kentillä ilmaantuisi pikimmiten. Neljä valtameren ylitystä tänä vuonna on ihan liikaa meikäläiselle. Joten alkakaapas te siellä suunnitella reissua tähän suuntaan! Kovasti iloisina otamme vierailijoita vastaan.
Ja sitten juhlasesonkiin. Joka on siis ihan portailla, koska tänään vietetään paikallista veteraanipäivää (eli posti ei kulkenut eikä lasten tarvinnut mennä kouluun) ja Thanksgivingiin on enää pari viikkoa. Minä täällä ihan täpinöissäni valmistelen, sillä meille tulee vieraita ja sitten täytyy ihan kovasti kiitostella! Tulee odotettuja suomalaisia vieraita ihan Floridasta asti ja aikomuksena on luoda omat perinteet: haukutaan amerikkalaista koulusysteemiä (likka odottaa, että saa posmottaa täysillä suomeksi joillekin jotka ymmärtävät, mistä todellisuudessa on kyse), jätetään rukoukset väliin, mutta jonkinlainen pikku leikki täytyy soveltaa ja tietenkin syödään sekalaisen kaavan mukaan. Menu näyttää (suunnitteluvaiheessa) seuraavalta:
Graavilohta ja pikkuperunoita (finger potatoes, ei nyt ihan, mutta liki uuden pottujen veroisia)
Sinisimpukoita (jos on tuoreita) tai avokado-katkarapusörsseliä
BBQ Kalkkuna (on tilattu, ei uskalla eksperimentoida ekalla kerralla)
Lanttulaatikko ja bataattilaatikko
Double chocolate cake (on tilattu paikallisesta kakkutaivaasta) / jäätelöä gluteenirajoitteisille
Että ihan vaan pikkuisen odotan ensimmäistä meidän kotona vietettyä suomalais-amerikkalaista kulutusjuhlaa, josta Black Fridayhin ponnistetaan. Veisinköhän Loten perjantaina kärsimysmatkalle uuteen Outlet Malliimme ennen kuin saa jäsenkorjata tätä raihnaista kroppaa vai fiksaisinko hänet ensin ja sitten mentäis elämysmatkalle etelä-Karoliinan Walmarttiin... Elämä on valintoja täynnä!
Hyvää juhlakautta kaikille, kohta saa kaivaa varpuset ja sylviat itkettämään, ja mikä parasta: ripustella jouluvalot etupihalle ;-)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)