lauantai 28. marraskuuta 2015

Perinteet vai uudet tuulet?

Alkaa tämä nihkeä marraskuu vedellä viimeisiään ja täällä se tarkoittaa joulukauden avautumista. Onhan se ensimmäinen adventtikin jo huomenna. Kuten saatatte ymmärtää (ja sama meininki on taatusti myös Suomessa), kaupat, puistot ja muut yleiset paikat ovat olleet joulukoristeltuja jo pitkään ja joululaulutkin ovat soineet jo tovin, mutta nyt on lupa laittaa pihat asiaankuuluvaan tällinkiin.

Minähän tänä vuonna laitoin sesonkivalot jo hyvissä ajoin, kun kelloja siirrettiin, eli olin valaistuksen puolesta aika suomalainen. Hillittyjä valoja pimeyteen. Tai no, ihan vaan pikkuisen ostin värivaloja, koska uudet traditiot tässä tietenkin pukkaavat ihon alle maan tavalla. Tänään sitten levittelin niitä varsinaisia joulukoristuksia pihalle, mutta tulimme siihen tulokseen, että eihän tämä vielä riitä. Näyttää aika paljaalta, joten jätin vielä kuvaamatta. Katsotaan onko kaupoissa ensimmäistäkään koristetta jäljellä ensi viikolla; jos on, niin saatanpa ostaa vielä pari.

Tämä viikonloppu on täällä pyhitetty joulukuuusen hakemiseen ja kodin pukemiseen jouluiseksi. Kenelle se sitten tarkoittaa 200 koristeen ja kenelle 2000 koristeen ja asetelman laittamista (tai sitten joulua ei vietetä ollenkaan). Meille (siis minulle) se ei tarkoita vielä muuta kuin muutaman seinäkoristeen ja kynttelikön esiintuomista, sillä kuusi on mielestäni liian aikaista tuoda. Haluan ehdottomasti kuusen, mutta haluan myös, että siinä on neulasia vielä aattona! Tavallisesti hankin sen noin viikko ennen joulua ja tänä vuonna meille tulee muutama ystävä glögille lauantaina 19.12. joten siihen mennessä joulu täytyy laittaa esille. Siiheksi myös teen pari joulukakkua, -torttuja ja ostan piparit. Tai ne on jo ostettu, sillä töissäkäyvänä en viitsi panostaa kaikkeen kotitekoiseen.

Joulumme on ruokapuolesta varsin suomalainen ja sitä vietämme ehdottomasti aattoiltana, mistä en varmaan tule koskaan tinkimään! Koska meillä kuitenkin on tuo mantteli (ja jouluvieraita), niin laitan myös minisukat takan eteen ja sujautan jotain joulupäiväaamuksi sukkiin. Mutta en jätä maitoa enkä pipareita pukille... siihen voin kyllä helposti ryhtyä sitten, kun on asiaankuuluvan ikäisiä lapsukaisia. Tai ehkä sitten laitan kyltin piipun juurelle, että kiitos pukki, mutta olet jo käynyt täällä eilenillalla.

Muita jouluisia juttuja ovat jouluvalokierros (ehkä vain naapurustoissa tai sitten ajelemme joulukaupunkiin tai Botanical Gardeniin, jonka valot ovat kuulemma näkemisen arvoiset) ja aatonaaton rivitanssi saluunassa! Sen amerikkalaisempaa ei oikein ole ja minä tykkään tanssimisesta, niin mikä jottei. Tänä vuonna menemme katsomaan myös Pähkinänsärkija -baletin ja joulukonsertiksi olen valinnut Soulful Noel -konsertin. Me emme käy kirkossa (emme ole sellaista valinneet, emmekä kaivanneet; vaihtoehdoista ei suinkaan ole puutetta), emmekä hautausmaalla, mutta sytytän kynttilöitä rakkaille. Jouluajelua tai pulkkamäkeä ei sattuneista syistä tule harrastettua, emmekä olen myöskään käyneet luistelemassa, vaikka se olisi mahdollista täälläkin. Tämä perhe ei oikein ole talviaktiviteettipainotteinen, mutta saatamme hyvinkin mennä puistoon kävelemään ja sulattelemaan kinkkua tai laatikoita.

Joululauluja meillä sitten kyllä kuunnellaan konsertin lisäksikin. Varmaan jonkin verran jouluradio.fi:tä, mutta omia CD:itä leipoessa ja jouluruokaa laittaessa. Ehdottomasti! Kotona mieluiten suomeksi, mutta iso osa joululauluista on universaaleja ja saahan sitä itse hymistä mukana omalla kielellään. Ja kuusessa on pääosin Suomesta tuotuja koristeita ja tähti latvassa! Ei koskaan mitään enkeleitä tai muuta hömppää. (Paitsi ihan pikkuisen.)

Mutta jouluun on vielä aikaa, joten sittenpä muutama sananen Kiitostelupäivästä. Olen sarkasmin varjolla ominut juuri tuon nimikkeen, vaikka oikeasti pidän kovasti Kiitospäivän ideasta eli ajatusten suuntaamisesta kiitollisuuteen ja yhdessäoloon. Mutta totuushan on, että ylensyömisen ja turhan shoppailun juhlaksi Thanksgiving on muuntunut ja pisteenä iin päälle ovat hervottomat ruuhkat (lentokentillä) teillä ja kaupoissa. Black Friday on niin turha juttu minun elämässäni, mutta suon säästöt niille, keille se on välttämättömyys. Turhan krääsän ostamista kritisoin, mutta ostan sitten itsekin lisää niitä jouluvaloja (vaikka jätin käyttämättä Targetin tarjouksen, jossa ostamalla yli satasella jouluvaloja, saisi viisikymppiä alennusta) eli olisi syytä katsoa peiliin.

Tavallaan kaikkeen tähän krääsään siis turtuu ja hukkuu, eikä enää näe itse totuutta. Olemme myös omaksuneet rakkaan ystäväperheen kanssa uuden tavan nähdä Kiitospäivänä ja juhlistaa sitä yhdessä (tänä vuonna siis jo toinen perinteinen Kiitostelu) ja sehän tarkoittaa sitten sitä, että joko me tai he ajavat 460 mailia eli 740 kilometriä yhteen suuntaan. Tai sitten kumpikin perhe puolet tuosta matkasta ja tapaamme Savannahissa, kuten tänä vuonna, mutta joka tapauksessa bensa palaa ja törsätään hyvään ruokaan. Sitähän perinteet ovat: hyvää ruokaa, jotain uutta, jotain vanhaa ja sininen Suomen lippu. Ja tietenkin käsien yhteenliittäminen ja kiittäminen...

Itsenäisyyspäivä sitten taas on enemmänkin mielessä kuin toimissa, mutta karjalanpiirakat ja lanttuloora kuuluvat kuvaan. Tänä vuonna piirakkatalkoot osuvat juuri 6.12. ja samalla tehdään joululaatikoita yhteispohjoismaiseen joulujuhlaan. Eli sopeutumista on tarvittu siinäkin; meidän joulujuhlassa on Lucia-kulkue ja kaikki norjalaiset, ruotsalaiset (islannistakin jotain), tanskalaiset ja suomalaiset herkut, joita mieluusti maistelemme, vaikka rosolli se tärkein onkin.

Vaikka välillä tuntuu, että antaisi vaikka pikkusormensa, jotta voisi viettää jäätävän kylmää, lumista ja kotimaista joulua Suomessa, niin totuus löytyy jostain muualta. Olemme tuoneet suomalaisuuden vahvasti mukana ja elämme suomalaisten perinteiden mukaan, mutta maailmankuva on avartunut ottamaan vastaan uusia tapoja, erilaisia traditioita ja näkemään asioissa niiden puolet. Ja se on vain ja ainoastaan rikkautta, sillä itse voi niin paljon omiin tekemisiinsä (ja ajatuksiinsa) vaikuttaa.

Minulla ei ole mitään viisastenkivea mihinkään asiaan, mutta nyt vasta ymmärrän mitä on monimuotoisuus ja ihmisten välinen ystävyys. Se kun ei ole kiinni kielestä, tavoista, kansallisuudesta tai ihonväristä. Ystävyys on yhteistä tekemistä ja kanssakäymistä. Se ei ole sanahelinää tai hienoja teorioita (joille on aikansa ja paikkansa), vaan sitä, että uskaltaa oppia toiselta ja näkee itsensä toisenlaisten silmien läpi.

Traditiot taas pitävät meidät kiinni juurissamme, mutta nekin on tehty muuntuviksi. Kiitospäivän kunniaksi on sanottava, että saa olla kiitollinen kaikesta opista, johon on uskaltanut ryhtyä. Välillä (monesti) tuntuu, että joutuu luopumaan niin monesta, kun asuu toisessa maassa, mutta eihän se ole edes totta. Tosiasiassa saa ymmärrystä siitä, että osaa, muuttuu ja pärjää.

Mutta tottavie se tuntuu paremmalta, kun saa välillä posmottaa omalla kotomaisella kielellä ja vahvistaa omia juuriaan. Jaksaa taas olla oma parempi itsensä jonkin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti