Olen viime aikoina lukenut muutamastakin blogista siitä, mitä tapahtui puolivälissä. Tämän aloitti Riikka eli Vihreän saaren emäntä, ja minusta(kin) ajatus oli hauska. Eli koska täytän puolivuosikymmentä, niin minun puolivälini oli neljännesvuosisata. Mitä siis tapahtui, kun täytin 25?
No eihän nyt mitään sen kummempaa, mutta menin kihloihin, naimisiin, valmistuin ylipistosta ja sain ensimmäisen työpaikan, jossa sitten olinkin enemmän tai vähemmän 17 vuotta. Nyt kun täytän puolet enemmän, niin tarkoittaako se sitä, että tapahtuu vielä enemmän vai tapahtuuko vain puolet edellä mainituista? Siis että ajaudummeko asumiseroon, eroon ja löydänkö kaksi uutta työtä, sillä en nyt ihan justsillään ehdi uutta ammattia hankkimaan. Vähän kuitenkin sillain toivon, että vain puolet tapahtuisi, koska elämä siis muutenkin on vähän laiskistumaan päin, niin siis että vaan kaksi uutta työtä, kun ei tosta äijästä nyt kummiskan mihinkään pääse.
Ei siis ihme, että reporaiska ei meinaa aina pysyä perässä, kun suuria muutoksia on tulossa. Taaksepäin katsoessa nimittäin näyttää kaikinpuolin siltä, että juurikin tuossa vaiheessa tapahtui kaikkein eniten! Jos sitten viedään ajatusta vähän eteenpäin, niin seuraava etappi oli lapsen saaminen 27-vuotiaana eli tähdistä nyt tuijottelen, että lisää lapsia 54-vuotiaana. Ja kyseessähän olisi ihan loogisesti tietenkin lapsenlapsi, eli likalla on semmoiset nelisen vuotta aikaa hoitaa homma kotiin. Mutta eihän sitä ole sanottu, vaikka kyseessä olisi semmoinen karvaisempikin otus. Mummu täällä ilmoittautuu, mutta siis vasta noin neljän vuoden päästä.
Ja koska tässä kultaisessa keski-iässä aina joskus meinaa ajatus lipsahtaa myös sinne iankaikkisuuden puolelle, niin jatkan tätä korteista lukemista vielä vähän. Minun elämässäni oli suurten surujen vuosi silloin, kun täytin 36 ja kun tuplaamme tämän, niin suuret surut ovat tulossa vasta kahdenkymmenenkahden vuoden kuluttua! Että ihan rauhassa saa nyt sitten porskuttaa eteenpäin.
Kaikesta tästä, ja siitä että seuraan 23-vuotiaan suomalaisnaisen Appalakkien ylitystä (Finnish Line on the AT), sain sitten sellaisen älynväläyksen, että jotain uutta ja mullistavaa olisi aloitettava, jottei ihan vallan kangistu kaavoihinsa. Aloitin ankaran ajatustyön asian tiimoilta ja meinasin ostaa juuri julkaistun uuden Broadway-sarjan paikalliseen teatteriin. Mutta sitten hoksasin, että sehän olisi aikaisemman toistamista eli se ei käy. Sitten mietin, että josko jonkin konserttisarjan hankkisi, mutta ei sekään oikein iskenyt (vaikka olenkin menossa kuuntelemaan Rahmaninovia). Sitten aloin luoda listaa kaupungeista, jotka olisivat ajomatkan päässä eli jos kerran kuussa kävisi jossain uudessa paikassa. Aika kalliiksi tulisi sekin ja alkaa tässä olla tämän vuoden matkustuskiintiökassa jo pianaikaan kulutettua eli jossei sittenkään liikoja mää-matkoja.
Sitten se tuli: älynväläys! Olen siinä kunnioitettavassa iässä, että kukat ja mehiläiset ovat vihdoinkin alkaneet kiinnostaa, joten menin ostamaan kausijäsenyyden paikalliseen PUUTARHAAN. Tai siis itseasiassa pääsen kahteen puutarhaan ja lintujen suojelupuutarhaan ihan täällä Charlotessa. Eli näin revittelee keski-ikäinen: kohta postaan vain kukkasia ja lintuja. Ja ehkä vähän niitä mehiläisiä.
Että näin! On se uskottava, että matematiikalla pystyy selittämään koko elämänkaaren, ja että minä olen alati muuttuva ja olosuhteisiin muuntuva, suorastaan ihan melkein kapinallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti