Kevät keikkuen tulevi, vaikka vielä tarvitaan villatakkia. Aurinko kuitenkin muistuttelee, että olisi aika tilata ikkunanpesijät tai sitten vaan ryhtyä toimeen. Siivoamaan!
Minähän en ole mikään supersiivoaja, mutta olen ehdottomasti järjestyksen ihminen eli tykkään kun tavaroilla (ja asioilla elämässä) on omat paikkansa. Liian ehdoton ei voi olla, mutta myönnän kyllä, että saan silloin tällöin siivousvimmaketutus kohtauksia, jolloin sanansäiläkin tuppaa lentämään. Olen viime aikoina kovasti pyrkinyt välttämään noita kohtauksia ja antamaan siivoukselle aikansa. Eli opettelen kovasti sitä, että siivoaminen ja siihen käytetty aika ei ole jostain muusta (löhöämisestä) pois, vaan ihan vaan yksi osa tätä elämää. (Ihan niinkuin oman elämän järkeistäminen ja sopeutuminen ei ole prosessi, joka loppuu siihen kun saa vihreän kortin, vaan se nyt vaan on osa tätä siirtolaiselämää.)
Olen siis jo muutaman viikon katsellut kämppää sillä silmällä, että hämähäkinseittejä löytyy, kaiken maailman sälää kertyy ja vaatteet ja kengät jotenkin aina osaa kävellä yläkerran kaapeista alakertaan lojuksimaan. Olen mielessäni karsinut ja heittänyt pois. Kaikkien muistojen, lippulappujen ja suomipurnukoiden väliin tunkee koko ajan myös paikalliskielistä materiaalia ja uusia mukakauniita esineitä. Joita en siis tarvitse, mutta jotka on ´kivoja´ tai ´tarpeellisia´. Mutta jos ne on Suomesta tänne kantanut, niin eihän niitä voi heittää pois!
Olen kantanut hyvin paljon kaikkea epämiellyttävää ´sälää´tänne uuteen elämään. Monesta olen jo päästänyt irti, mutta vieläkin taistelen useiden menneiden haamujen kanssa. Haluaisin elää hyvin pelkistetysti ja säilyttää vain tarvittavan; enkä oikeastaan tarvitse kovin paljoa: terassin ja sohvan sinne, niillä pärjää aika hyvin seuraavat seitsemän kuukautta.
Terassi ja sohva edustavat minulle lojumista ja paikallaan olemista. Hetkessä elämistä. Ei murhetta töistä, rahoista, tulevaisuudesta eikä huolta huomisesta, vain kuumuus ja hetki, jossa on hyvä olla. En näe arabian posliinikannuja, en katsele valokuvia, en ahdistu, kun ilmoitustaulu pursuaa, en mieti mihin kaikki kirjat sijoittaisi, kun nekin vaan monistautuu koko ajan. En ole tulossa Suomeen tänä kesänä, eikä sitä tarvitse sen kummemmin puolustella.
Kun pölyt on pyyhitty ja lattiat pesty, niin talokin näyttää taas ihanalta! Ikkunat on edelleen likaisena ja terassin kyllästäminen on vaiheessa, mutta ruokakaappi on päivitetty ja oleskelutilan sälää on kannettu selkä vääränä kierrätykseen ja roskikseen. Kompromisseja on tehty: Säilytin Kodin Kuvalehdet, mutta heitin kaikki muut menemään. Joitain ruoka-aineita en näytä mitenkään oppivan käyttämään eli antaa mennä roskiin. Pakollista paperisälää on säilytettävä verotussyistä, mutta järjestin sekä Suomilaatikon että kirjanpitoboxin (opettelen käyttämään Quickenia, huoh; minulle yhtä haastavaa kuin excel, jonka kanssa emme koskaan ole ystävystyneet). Karsin ja tyhjensin, jotta auringolle olisi enemmän tilaa paistaa. Sain viime vuoden kirjanpidon pois mielestä eli järjestykseen.
Kevät saa alkaa! Kevääseen ja kesään kuuluu hyvä mieli ilman huonoa omaatuntoa, lomia ja uusia juttuja ilman pelkoa, että rahat loppuu. Vähemmän työtunteja, enemmän töitä; paljon auringossa kävelyä ja liikkumista. Lisää tavaroiden karsimista ja järkeistämistä, jotta kaikelle olisi paikkansa. Myös sille laiskottelulle ja tälle bloggaamiselle. En laadi aikatauluja (olen Kata, aikatauluholisti), en myöskään aikatauluja liikkumiseen (tosin taiji-tunneille on kellonajat). Juurikin pitäisi olla punttisalilla, mutta tyhjennänkin päätäni tänne blogiin ja lähden ihan kohta kävelylle ennen työpäivän alkua.
Olen miettinyt, muuttanut, orientoitunut, hamstrannut, haalinut, pinnistellyt ja ponnistellut. Olen suunnitellut, laatinut aikatauluja, aarrekarttoja, yritystoimintasuunnitelmaa, tehtävätaulukoita. Minulla on muistikirja ja selkeiden asioiden muistikirja, välillä jopa päiväkirja ja lippusia sekä lappusia, joille on kirjattu tositärkeitä asioita ja muistiin erinomaisen informatiivisia nettisivuja ja kirjojen nimiä. Heitin ne pois! Tuhosin mielenliikkeitä tietokoneen muistista, liiketoimintasuunnitelma on deletoitu, seinänkokoinen aikataulupalkki lensi paperinkeräykseen. Koko ajan mukana kulkenut ´työasioita´-vihko kulkee vielä laukussa, mutta luulen, että sekin alkaa olla kypsä lentämään pesästä ihan kohta.
Vanha joutaa pois uusien tieltä, mutta se kaikki, joka on tuonut minut tähän pisteeseen, ei koskaan unohdu. Se on osa pitkää prosessia, mutta selkärepussa ei ole tarpeen kuljettaa ihan kaikkea. Eikä se, joka on syöpynyt mieleen tai saostunut sieluun, katoa, vaikkei sitä roikota käsivarren päässä perässään. Jälleen astetta kevyempänä ja viisaampana. Jokainen aamu on uusi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti