Pahin mahdollinen skenaario olisi siis reissutyö, sillä kotiutumisen jälkeen makasin olohuoneen lattialla pahoinvoivaja ja juoksutin miestäni tuomaan milloin mitäkin, jotta saisin sokerit siihen malliin, että pääsisin nukkumaan. Huoh. Ja sitten nukuin semmoiset 12 tuntia ja vääntelehdin vetelänä viikon verran pitkin kämppää.
Olen siis taas kotiäiti. Kun en saa tehdä töitä. Kun se hakemus uudesta työluvasta on jossain vaiheessa käsittelyä, mutta tarkemmin en tiedä. Saanen uuden työluvan siis viikon tai sitten kolmen kuukauden päästä eli toivossa on hyvä elää. Siihen asti leivon leipää, teen kalasoppaa, komentelen miestä tilaamaan ikkunanpesijät, ihmettelen, kun likka raivaa huonettaan ja tietenkin: katselen televisiota. Juu, kävin kyllä salillakin supervenyttelemässä ja taisinpa pienen kävelylenkinkin tehdä, mutta muuten odottelen parempia ilmoja.
Sillä puutarhahommia olisi tarjolla. Tänä keväänä olen päättänyt pienentää kasvimaata, mutta sitten toisaalta poerustin uuden tomaatti- ja mansikkapenkin. Sitten täytyisi keksiä miten sen kasvimaan puol--- kaksikolmasosaa saisi muutettua heinikosta jotenkin siistimmän (ja helppohoitoisemman) näköiseksi. Ja kappas vain: keksin, että siihenpä laitetaan pari omenapuuta! Koska minusta omena on parempi kuin persikka tai päärynä tai edes viikuna. Mutta kun on ollut niin kylmää, niin vielä ei ole jaksanut puutarhakauppaan asti tallustaa (tai no, kävin jo etukäteistutkailemassa, mutta ostohommin tarvitsen truckin, lapion ja miehen siihen lapion päähän).
Ja sittenniin sitä terassiakin täytyisi laittaa, kun tämän kevään maalaushommatkin tuli jo hoidettua (työpaikalla siis, keksittiin laittaa pari seinää uuteen uskoon). Siivosin kämpän lauantaina ja olin teatterissa illalla. Sunnuntain könysin mitenkuten tekemättä mitään järkevää ja nyt olisi sitten arki. Jotensakin on semmoinen dejá-vu -tunnelma.
Paitsi että, olen asettanut vision, kirjannut mission ja päättänyt mitä aion tehdä isona. Kerään rakkailta ystäviltä ja asiakkailta lausuntoja siitä, mitä teen (mutta kun ne silti kirjoittaa enemmänkin siitä miten teen), jotta voin laatia uuden esitteen. Uudet käyntikortit lähtee tilaukseen Ballantyne Chiropractic Wellness -logon alla, mutta uusia nettisivuja aion pantata vielä jonkin aikaa.
Sain myös tehtyä pakolliset jatkokoulutukset eli seuraavat ovat sitten vasta vuonna 2017, jossei jotain todella mielenkiintoista tule ensi vuonna vastaan (siis esimerkiksi 24 opintopistettä Aruballa). Minun haasteeni tässä jatkokouluttaumisessa on se, että en ole vielä yhdessäkään niistä oppinut yhtään uusia kädentaitoja. Joka paikassa kyllä oppii jotain ja mieli alkaa raksuttaa monenmoista, mutta tällainen taidollisesti paikalleen jämähtäminen on pelottavaa. Koska kohta olen siinä pisteessä, etten enää jaksa hakeutuakaan mihinkään, jossa joutuisin haastamaan itseni (muutenkin kuin kielellisesti).
Kouluttajasta kouluttautujaksi on haasteellinen prosessi, mutta vielä haasteellisempaa on ryhtyä sitten taas takaisin kouluttajaksi. Sillä käsitteistähän tässä elämässä on kyse: suomalaisen odotukset koulutuksen suhteen ovat tässä maassa epärealistiset. Samoin tämän maalaisten odotukset suomalaista koulutusta kohden. Kaikki täällä tietävät, kuinka hyvä suomalainen koulutussyteemi on, mutta kaikkien käsitys oppimisesta on varsin suppea, eikä suppean käsityksen laventaminen ole yhtään sen helpompaa kuin laveamman käsityksen sullominen kapeaan suppiloon monivalintatehtäväviidakkoon. Tässä joutuu väkertelemään vielä käsitettä jos toistakin matkan varrella, mutta koska se viisumi nyt sitten taas on, niin onhan tässä ainakin pari vuotta aikaa väkerrellä.
Ja te fiksut suomalaiset voittekin siis rivien välistä lukea, mitä siinä visiossa ja missiossa sitten oikeastaan lukee. Perästä kuuluu.
 |
| Maalattu ja uudistettu terapiahuoneemme |
 |
| Jonkun todistukset ne siinä rivissä |
 |
| Mun uusi työasu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti