torstai 5. helmikuuta 2015

Kuvitteellinen esimerkki

Jos nyt vaikka puhutaan selvyyden vuoksi hie--- siis kivenpainannasta. Joka on tietenkin luvanvaraista ja säädeltyä, saadyllistä toimintaa. Jonka toteuttamiseen tarvitaan vähintään musta-valkolupa, mutta tietenkin värilupakin on mahdollinen, ja jälkimmäinen vaatii enemmän koulutusta. Lisäksi voi hankkia jatkosertifikaatteja esimerkiksi glitteröintiin, tähtikuviointiin tai karhennukseen ja kaikista näistä saa hienon sertifikaatin seinälleen. Seinätapetointiin on siis tässä tapauksessa mahdollisuus käyttää viittä erilaista monivärisertifikaattia.

Otetaanpa sitten henkilö, joka on saanut koulutuksen musta-valko- ja väripainantaan aluksi kotimaassaan (kolminkertaisena tuntimääränä) ja sittemmin toimintamaassa. Hänellä on siis lupa sekä musta-valko että väripainaa ja kokemusta (ja 30 tuntia koulutusta) tähtikuvioinnista, josta ei kuitenkaan toimintamaan sertifikaattia.

Toisella henkilöllä on musta-valkolupa ja tähtikuviointisertifikaatti (6 tuntia). Kumpi on pätevämpi OMASTA MIELESTÄÄN?

Tyhmä ulkkis markkinoi itseään vaatimattomasti ja on harmissaan, kun niin paljon on vielä oppimatta ja kielenpoljentokin on omituinen. Eihän sitä voi kehua, jossei ole todistusta seinällä.

Paikallinen uhoaa 'saaneensa loistavan koulutuksen maailman johtavalta värikouluttajalta ja tietää kaiken glittereistä, tähtikuvioinnista ja karhennuksesta'!

Valitsisitko sinä kauneimmat vai kestävimmät kivet?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti